- Aamun uutisissa luki, että kaksi palanneista naisista on kanttiksia ja yksi suomensomali. Aika ihmeellistä, että kanttiksetkin pystyvät menemään noin sekaisin ulkomaalaisista ääriaatteista.
- Lapset on jo otettu lastensuojelun huostaan, eikä heitä kasvateta mihinkään sairaseen maailman kuvaan, jos se Suomen viranomaisista on kiinni.
- Ei kun heidän piti askarrella ensin ja tuoda sitten askartelunsa mukanaan lentokentälle. Tuskin kukaan kuitenkaan vaivautui, luulisin.
- Hesarissa oli nimenomaan juttu naisten saapumisesta, ja tämä sai isänmaalliset ryntäämään heti lentokentälle. On ennenaikaista kutsua naisia terroristeiksi, koska ainakaan vielä heitä ei epäillä mistään rikoksista. Tilanne voi tietenkin muuttua.
Mitään salaistahan operaatiossa ei ollut, koska Hesarikin siitä kerta tiesi kirjoittaa. Tässä valossa opposition pauhaaminen hallituksen salailusta kuulostaa hiukan naurettavalta. - Jos minun väitetään valehtelevan ja tiedän olevani oikeassa, totta kai pidän puoleni. Totuus on minun puolellani, ja siksi teille ei näytäkään jäävän muuta vaihtoehtoa kuin turvautua henkilökohtaisuuksiin meneviin solvauksiin? Ihan sama silti mitä tällä palstalla tapahtuu. Ei tämä ole minulle elämän tai kuoleman kysymys. Mukavaahan tämä keskustelu on.
- Ei ole lentokentällä askartelutarvikkeita, mutta käskivät ihmisten askarrella kotona isänmaalliset bannerit ja tuoda ne kentälle tullessaan. Siinä vaiheessa kun kone tuli, poliisi oli kai jo hätyyttänyt isänmaalliset pois.
- Kyllä kytättiin. Puolitoista tuntia sen jälkeen kun Hesari kirjoitti alholilaisten tulosta, isänmaalliset tulivat jo kentälle, virittivät livelähetykset käyntiin, ja käskivät lähellä asuvia isänmaallisia tulemaan lentokentälle öyhöttämään.
- Sen tiedän, että Suomen kansalaista ei voi ainakaan estää palaamasta Suomeen edes persujen huutoäänestyksellä.
- Naisia ei ole Lieksaan tuotu, koska he ovat koronakaranteenissa, eikä aloittaja ole käynyt lähelläkään Märäjälahtea. Mistä tällainen epätoivoinen valehtelu johtuu?
- Jo kolmannen satuketjun aloitit lyhyen ajan sisällä. Nyt on vauhti päällä?
- Antifan lisäksi Suojelupoliisi luokitteli turvallisuusuhkiksi myös vastaavia toimijoita äärioikealta. Myös Soldiers of Odin ja Pohjoismainen vastarinta ovat Supon mukaan uhkia Suomen turvallisuudelle.
- Ensinnäkään en ole puolustanut Antifaa millään tavalla. Korjasin vain väittämän jonka mukaan Antifa olisi yksinään vastuussa USA:n mellakoista. Näin ei ole, koska siellä on monenlaista säveltäjää mukana huseeraamassa. Myös äärioikeisto vaatii rotusotaa ja lisää vettä myllyyn. Mellakoitsijat ovat pelkkiä rötöstelijöitä jotka käyttävät hyväkseen rauhanomaisia mielenosoituksia, eikä näillä mellakoilla ole mitään tekemistä itse mielenosoitusten kanssa. Myös poliisit kunnioittavat rauhanomaisia mielenosoittajia. Poliiseja on esim. polvistunut mielenosoittajien eteen osoittaen olevansa heidän puolellaan rasismia vastaan. (Tämä ilmiö sai alkunsa amerikkalaisen jalkapallon ammattilaissarjasta missä mustat pelaajat polvistuivat kansallislaulun aikana rasisminvastaisena eleenä.)
- En tietenkään pidä itseäni joka alan asiantuntijana, mutta tällaisen nimityksen palstalta vastaväittelijöiltäni sain, koska syvä asiantuntemukseni on tehnyt ilmeisesti heihin vaikutuksen. Kannan siksi kyseistä nimimerkkiä nöyrän kiitollisena, kunnialla ja parhaani jatkuvasti yrittäen.
- Satusetä horisee taas omiaan. Naiset ovat koronakaranteenissa eivätkä varmasti tänne tulisi.
- Amerikkalainen rofvessori juuri sanoi päivän aviisissa, että Trumpin aikomus tuskin tulee toteutumaan. Antifaa on hyvin vaikeaa julistaa terroristi järjestöksi, eli sitä tuskin tulee tapahtumaan.
Antifa on saavuttanut mainetta USA:ssa olemalla mukana vastustamassa Charlottesvillen rasistisia mielenosoituksia, mikä taisi olla se sama paikka missä eräs isänmallinen ajoi tahallaan väkijoukkoon ja tappoi naisen. - Oikeistolaiset ratsastavat myös. USA:n isänmalliset esim. kiihottavat netissä toisiaan rotusotaan ja sisällissotaan. Onpa toveri Putinillakin todennäköisesti näppinsä pelissä ja venäläiset trollit siellä kiihottavat todennäköisesti amerikkalaisia toisiaan vastaan amerikkalaisia esittämällä. Monenmoista ratsastajaa on tässä rodeossa, eikä äärivassarit ole ainoita.
- Ei me tulla toimeen sittenkään. Lainaa jouduttaisiin ottamaan vaikka ei olisi mamun mamua. Väestörakenne muuttuu niin, että kaikki ovat kohta hoidettavia senioreja ja työikäisiä ei ole enää olemassa verorahoja kerryttämässä.
- Suomessa on jo olemassa laki terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä rikoksista,jonka mukaan terroristi saa rikoksesta enemmän kakkua kuin jos tekisi rikoksen ilman sellaista tarkoitusta. Eli laki tuomitsee terrorismin ankarasti.
- Kukaan ei hingu mitään, mutta Suomen kansalaisella on halutessaan oikeus palata Suomeen.
- Etkö luota enää edes Jussiin?