Vapaa kuvaus

Aloituksia

12

Kommenttia

8510

  1. Et edes ymmärrä että hepr. raamatusta joka siis on KÄÄNNÖS hepreasta on JHWH:n nimen tilalle KÄÄNTÄJÄ laittanut sanan herra. Mikään herra ei siis ole ollut vaan Israelin jumala vaan JHWH, ei myös ole herra sebaotia vaan on se JHWH TSEVAOT eli sotajoukkojen JHWH.
    Profeetta jota lainaat on JHWH:n profeetta, jo äidin kohdussa JHWH hänet kutsuu ja nimi Jirmijahu tarkoittaa henkilöä jonka JHWH ylentää. Luulet ilmeisesti että heprealaiset nimet jotka päätyivät raamatun käännöksiin olivat alun perin sellaisia että suomalaisten oli helppo ne lausua?

    Temppeli oli todella laitettu JHWH:n nimiin kuten muissakin uskonnoissa temppelit oli nimetty siellä palvottavan jumalan nimiin, erehtyä ei siis voinut ja Jerusalemin temppeli oli Beit JHWH .

    Kaikki Israelin kansan jäsenet olivat israelilaisia mutta kullakin oli oma sukukunta, Jeesuksella sillä ainoalla jonka uskotaan olleen olemassa, sukukunta oli Juuda. Kristinuskosta annat kuvan jossa mikään ei perustu todellisuuteen.
  2. Eivät he tappaneetkaan.
  3. Demokraattisin keinoin on yritetty ei vain ole onnistunut. Netanjahu oli se jonka päätös oli jättää Gazan raja vähälle puolustuksella varoituksista huolimatta, hän muka oli sopinut jotain Hamasin kanssa ties mistä, joten ei tarvinnut pelätä mitään. Kai nyt islamistinen terrorijärjestö sanansa pitää? Tuloksena oli kaikki se kamaluus jota nyt katsomme. Netanjahu on hallitukseensa raahannut äärioikeistolaisia joiden päämäärät ja toimet ovat pelkästään häpeällisiä.
    En ymmärrä miksi jotkut kristityt kannattavat Netanjahua joka vie Israelia kohti tuhoa, miksi häntä pidetään pidetään niin erinomaisena ? Sekö riittää että hän käy puhumassa kristityille jotka odottavat Jeesuksen paluuta ja jotain suurIsraelia? Onko tuollaisia uskomuksia edes UT:ssa? Eikö siellä temmata ihmisiä yläilmoihin ja Jeesus taistele saatanaa vastaan ja heitä hänet "tulijärveen". Onko edes mitään valtioita tässä skenariossa? Miten ylipäänsä on voitu Israelin valtio sekoittaa kristittyjen lopun ajan uskomuksiin ?Ne ovat pienen porukan ajatuksia varmaan, mutta tosi outoja.