nasuvaan

![]()
Aloituksia
258
Kommenttia
1141
Ydinaseita ei ole olemassakaan.
Niistä on luotu pelote joista ei ole todellista näyttöä. Hiroshiman ja Nagasakin kaupungit oli rakennettu risuista, olj15275Seksiääninen mummeli yhdistettynä hienoihin laitteisiin?
Sellainen löytyy pojat Ohiosta! Turhaa enää on täältä pöllöiltä kysellä mikä hernekeittopurkki olisi sovelias tähtien j2260PSALMI 19:1.
Aloitamme viikon Raamatunlauseella: "Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan." Syy miks9252Kuinka yhteiskunnat sortuvat kun sallitaan rajaton maahanmuutto?
Ne tuhoutuvat alkuperäisistään ja kantaväestö ajetaan sukupuuttoon. Tästä on esimerkkeinä Ruotsi ja nyt myös Yhdysvallat29238Maailman eliitti paljasti totalitarismin kasvonsa USA:n vaaleissa.
Vieläkö joku uskoo että tuon maan presidentillä olisi yksinvalta aivan kaikkeen? Höpöjä. Molemmilla ehdokkailla on taka23234Laiton Lehti puolustautuu pervoilevia poliiseja vastaan!
Poliisiarmeija on närkästynyt totaalisti lehden asiallisiin ja paikkaansapitävään uutisointiin toimistaan. He ovat päätt7226Matut asumaan Kaivopuistoon, Kulosaareen ja Lehtisaareen.
Ohisalo on pyrkinyt rakennuttamaan sinne tornitaloja matuille. Näin kun nuo saisivat tepsutella siellä rinnakkain rikkai29206Suurin suomalainen Alaya- fani; tiedättekö kuka se on?
Minäpä tiedän. Se on Johanna. Kuitenkin häntä koskevia kirjoituksia poistetaan vaikka viittaisin Seiska- lehteen joka on1205Lueskelin tuossa joutessani ihmisen DNA:sta.
Aikamoisen mielenkiintoinen on tämä ketjuksi sanottu ilmestys mikä lie. Aivan uskomattoman monimutkainen. Asiantuntija v22204Katsokaapas pojat kuinka NASA kusettaa.....!
Toki Kuukäynteihin uskovat, rokotemyönteiset ja Bidenin nimeen vannovat kommunistit eivät tästä videosta pidä. He voiva12196Nyt höpinät seis kaukoputkista ja muista vempeleistä!
Tässä mummu Ohiosta esittelee jokapojan instrumentit taivaan ihmeellisyyksien tarkkailuun. Tämän jälkeen en enää halua k6195Biologia on elollisen luonnon ilmiöitä tutkiva tiede eikö totta?
Siksi väittämäni kuuluu palstalle vaikka yksi aihetta käsittelevä kirjoitukseni poistetiin tänne kuulumattomana. Dinos10192Minulta kysytään usein että olenko käyttänyt ladyboyn palveluja?
Tätä kysyvät "suvaitsevaiset" palstalaiset jotka toivovat saavansa kysymykseensä myöntävän vastauksen. Käyttäisivät sitä38192Onko sika- amaliamme hyytynyt elämän melskeissä?
Missä ovat pilkkalaulut puolikaljuista pömppömahaisista köyhistä Suomi- turisteista jotka kävelevät appelsiinit kainaloi165186Sauli Niinistö sekoilee jälleen!
Onko äijä tullut dementikoksi Jim Bidenin tavoin? Muutama vuosi sitten äijältä kysyttiin että mitä mieltä hän on kun ki10185Onko joku joutunut ryöstön kohteeksi Alanyassa?
Tällainen tapahtuma pyritään yleensä salaamaan. Pidetään itseä syypäänä jos tuli otettua pari paukkua liikaa. Se ei kui14182Kansallissosialistirouvan mietelmiä palstan aiheesta.
Minulla on ilo ja kunnia esitellä Finnish Freedom Fighter: https://www.youtube.com/watch?v=7FCnDzGQHhI Pistäkääpä isänm1180Kimi Räikkösen Rautaristi- tunnus on herättänyt intohimoja kommunisteissa.
Mikäpä ei nyt näitä hörhöjä kiihottaisi? Toimittaja tässä kummastelee että miksi ihmeessä Kimi ei ole saanut potkuja mo5178Päätoimittaja Reijo Ruokanen TM panikoi !
Hän kirjoittaa: - HYVÄ LUKIJA, juuri nyt tieteen ja tiedon tarve on suurempi kuin koskaan. - TM haluaa pitää huolta siit14178Finnair on kusettanut suomalaisia jo vuosikymmeniä.
Hinnat ovat aina olleet piikkipaikalla. Niitä Finnair on perustellut palvelujensa paremmuudella. Mitä helvettiä? Vanhoja3177