- Kylläpä joutuu, jos tilanne on sellainen että äidin terveys on vaarassa, ellei raskautta keskeytetä.
- Ihan vapaasti, mutta ei sillä mitään merkitystä ole.
- Onpas se sitten surkeissa kantimissa. Aika lienee ajanut perinteisen luterilaisuuden ohi, jos ei se enää ketään kiinnosta.🤔
- Jos porukkaa on kovin vähän, sitten pastorien pitää reissata sen verran että kohtaa vuorollaan kaikki. Ja nythän homma hoituu etänäkin, kun kerran monet oikeatkin duunit hoituvat.
- Kasvu näyttää saavuttaneen rajansa, jos porukkaa yhä on vain tuon verran. Johan se olikin melkoista riemusaattoa.
- Toki. Uskonlahkoihin seonneiden pitää tietysti tajuta mihin lähtevät, mutta täällä jumalattomien puolella alistajan karvoitus voi paljastua vasta ajan kanssa.
Sikäli meininki on reilumpaa lahkoissa kuin vapaassa maailmassa. Lahkovaimo tietää tasan tarkkaan jo kättelyssä, mikä on oleva hänen osansa patriarkaalisessa järjestelmässä. - Höpöt jostain viikunakakusta. Perinteinen savokarjalainen jouluherkku on puhvelinmaitomozzarella, jota ilman on täysin turha kuvitella oikeaa joulun tunnelmaa. Aattona korkataan!
- Sen verran Suomesta löytyy helposti miehilleen alamaisia, omia haluja ja mielipiteitä omaamattomia naisia kuin heitä lähestyshiippareissakin on. Itse asiassa monta kertaakin enemmän.
- Suomen luterilaisessa kirkossa on yli 3,5 miljoonaa jäsentä, mikroskooppisessa lähetyshiippakunnassa reilut 2000.
Kaikki protestanttiset joukkiot ovat "katolilaisuuden lahkoja", omasikin. - Pitääkö 2000 hengen porukalla tosiaan olla piispa? Pari pastoriahan riittää tuollaiselle joukolle.
- Ei tarvita kuin annos rokotetta ja voimakas mikroskooppi. Sieltä se Pedon siru löytyy ja on kuvattavissa medialle.
- >Yhdysvalloissa ainakin kaksi on kuollut koronan testausrokotteisiin.
Lähde? - Koronassa ehkä kamalinta ovat juuri sen pysyvät tai pitkäaikaiset jälkivaikutukset, jotka voivat pahimmillaan olla rampauttavia. Enemmän oikeastaan kammoksun niitä kuin itse tautia.
>Kieltäydytkö vakavassa keuhkokuumessa antibiootista, koska jotkut ovat sille allergisia?
Mahdetaankohan tuossa tilanteessa potilaalta pahemmin kysyä lääkkeistä. Kuntohan on hällä jo aika heiko ja henkikin löyhässä. Tunnetut allergiathan selvitetään aina ennen lääkityksiä. - Kohtahan tämä nähdään, miten maa makaa kun aluksi miljoona suomalaista on rokotettu. Tunnustatko erehtyneesi, jos korona on sitten voitettu ja palataan normaaliin elämään? No et, sillä olet lopunaikapersu-uskovainen, joka keksii aina uusia kauheita uhkia, koska ne ovat elämäsi sisältö.
- Silloinhan pitää olla melkoista allergiaa jo ennestään, jos rokotteesta reaktio tulee. Kaikkia rokotuksia ei tietääkseni välttämättä suositella, jos on voimakas allergia jollekin (muulle kuin tyhmyydelle).
Allerginen reaktiohan voi ääritapauksessa jopa tappaa, jos leffoihin on uskominen. - Jumala sokeutti faraon näkemästä totuutta, joten miksei noita asiantuntijoita? Hän on väkevä, voimallinen – ja moraaliltaan todella outo. 🤔
- Mitkä pakkorokotteet?
- >Joku puhuu ennen pitkää sivu suunsa kun oma etu vaatii.
Etu tai vaikkapa omatunto, joka useimmilla ihmisillä sentään jotenkin toimii, vaikka laitalahkolaiset ovat senkin omineet yksinoikeudekseen, joskin heillä se sallii rankankin paskanjauhamisen hyvinkin huokeasti.
Eivätkä he todennäköisesti puhuisi erityisesti laitalahkolaisille, joita kukaan ei kuuntele. Paitsi me, oudon viihteen sekakäyttäjät. - Miksi toivot lähimmäisillesi pahaa? Oletko uskomassa?
- >RNA-rokotteen haittoja ovat, että se aiheuttaa voimakkaan tulehdustilan, johtaen sisäelinten heikkenemiseen ja lakkaamiseen tai syöpään.
Todisteet harmi kyllä unohtuivat.
