- koska pihalla oli paljon voikukkia ja pienet rikkaruohot ja kasvit. Idea oli että niiden juureskset oli hyvä poistaa.
- Minulla oli tosi paha kokemusta. Heidän töiden jälkeen piha oli täynnä vettä koko syksyllä, ja he tuhosi meidän toimiva pihamme.
Heidän työnsä jälkeen pihamme oli ollut täynnä vettä kuukausien ajan syksyllä ja talvella 2020. Heinäkuussa suoritettujen töiden aikana he poistivat salaojaputket silloinkin, kun kerroin heille, että edellinen omistaja on sanonut, ettei poista tai vaihda niitä. He eivät kuunnelleet minua eivätkä yrittäneet ymmärtää miksi putket olivat siellä. Koko syksyn aikana emme voineet käyttää pihaamme, se oli kuin vesilammikko. Piha on ollut aivan normaali ennen Pihavisio-teosta. Asuin täällä syksyllä 2019 ja se oli ok. Edellinen asukas sanoi ’se piha toimi hyvin ennen kuin urakoitsija tuhosi sen. Vaadi heitä toimiva piha’.
He tekivät korjaustyö 4.6.2021, mutta korjaustyö ei ole toiminut, ja ilmoitin heille 8. kesäkuuta, että vesi ei vieläkään mene missään.