Hei,
minkälaisia kokemuksia muilla on Pihavisio Oy (www.pihavisio.fi, https://www.facebook.com/pihavisio.fi) yrityksestä, jotka mainostavat tekevänsä pihasuunnittelua, viherrakentamista, pihanhoitoa, neuvontakäyntejä, idealuonnoksia jne.?
Meille he lupasivat vuoden 2018 huhtikuussa tulla tekemään konsultointikäynnin pihalla tiettynä aikana. He eivät kuitenkaan tulleet lainkaan sovittuna aikana eivätkä ottaneet yhteyttä. Selvää pihasuunnittelijoiden ammattitautia - ajanhallinta täysin retuperällä.
Sain sitten jälkikäteen kiinni ja tulivat myöhemmin puoleksi tunniksi pihalle ihmettelemään. Pyysivät laittamaan tarjouspyynnön, jonka laitoin sähköpostilla. Eivät koskaan vastanneet kyseiseen sähköpostiin ja koitin saada lukuisia kertoja puhelimella kiinni. Lopulta lähes kuukautta myöhemmin minulle vastattiin puhelimeen ja ilmoitettiin, että eivät kerkiä vastaamaan meidän tarjouspyyntöön tai tekemään meidän pihaan.
Nyt yli 1,5 vuotta myöhemmin laittavat sähköpostin, että laskuttavat konsultointikäynnistä 3 tuntia. Kävivät siis puoli tuntia pihalla ja konsultointikäynti olisi kuulunut työhön, jonka olisin tilannut heiltä, mutta eivät koskaan vastanneet ja jouduin aloittamaan toisen toimijan kanssa alusta koko projektin.
Näillä ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä ajanhallinnasta, asiakkuuksienhallinnasta tms. Ei suosittele missään nimessä kääntymään piha-asioissa, pihasuunnittelussa, viherrakentamisessa, pihanhoidossa tms. heidän puoleensa.
Itselläni jäi vain ja ainoastaa huono maku suuhun koko asiasta.
Kokemuksia Pihavisio Oy nimisestä yrityksestä?
3
4007
Vastaukset
- Anonyymi
Pihavisio Oy vastaa..
Pahoittelemme tapahtunutta, on totta että asiakasajanhallinta ja laskutus on meille ulkotyöläisille vaikea hoitaa. Teille ei ole lähetetty käynnistä laskua, myöhästymisen johdosta. Meille kerrottiin, että haluatte itse rakentaa. Konsultoinnin aikana (1h )annoimme ideoita ja neuvoja tee se itse työhön. Koko pihanne tarjouspyyntö tuli meille yllätyksenä myöhemmin sähköpostitse, ilman suunnitelmaa. Emme valitettavasti kauden kiireessä ehdi vastamaan jokaiseen tarjouspyyntöön, viimeiseksi jonoon jää valitettavasti kohteet, joissa ei ole pihasuunnitelmaa teetetty, koska niiden laskenta on vaikea toteuttaa.
Maria Itkonen, toimitusjohtaja Minulla oli tosi paha kokemusta. Heidän töiden jälkeen piha oli täynnä vettä koko syksyllä, ja he tuhosi meidän toimiva pihamme.
Heidän työnsä jälkeen pihamme oli ollut täynnä vettä kuukausien ajan syksyllä ja talvella 2020. Heinäkuussa suoritettujen töiden aikana he poistivat salaojaputket silloinkin, kun kerroin heille, että edellinen omistaja on sanonut, ettei poista tai vaihda niitä. He eivät kuunnelleet minua eivätkä yrittäneet ymmärtää miksi putket olivat siellä. Koko syksyn aikana emme voineet käyttää pihaamme, se oli kuin vesilammikko. Piha on ollut aivan normaali ennen Pihavisio-teosta. Asuin täällä syksyllä 2019 ja se oli ok. Edellinen asukas sanoi ’se piha toimi hyvin ennen kuin urakoitsija tuhosi sen. Vaadi heitä toimiva piha’.
He tekivät korjaustyö 4.6.2021, mutta korjaustyö ei ole toiminut, ja ilmoitin heille 8. kesäkuuta, että vesi ei vieläkään mene missään.Suunnittelivat ja rakensivat meille pihamme. Jokusen vuoden jälkeen edelleen oikein hieno, varsinkin nyt kun kasvit kasvaneet. Suosittelen ehdottomasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1603267EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje403022- 1121535
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1501264Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621097Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661067- 601037
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373989- 43906
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne23903