Vapaa kuvaus

Olen 70 luvun henkilö keskisestä Hämeestä, tosin en juuriltani Hämäläinen. Erityisesti kiinnostuksen kohteena on koulutus, työ ja yhteiskunnalliset asiat laajemminkin. Että saisimme Suomen lopulta nousuun ja ihmisille paremman elämän. Asiaan liittyen olen paljon kuvannut sekä videota että valokuvia sekä yksi näyttely on pidetty. Lisää asiasta löytyy seuraamalla nimimerkkiäni Jero Puro.

Aloituksia

73

Kommenttia

7431

  1. Mun mielestä säilytystilaa pitäs olla päinvastoin vähemmän. Vähän liikaa vuokran antajat sisustaa asiakkaan puolesta. Ja sitten on liikaa kaappeja, joihin kertyy kaikenlaista. Kätevä on yhdessä kuvassa näkyvä rekki, että kun ostat uutta, niin luonnollisesti toisesta päästä vaatteet kulkeutuvat vaatekeräykseen.

    Näin remonttimiehenä on huomannu, aina kun pitäs jotakin kaappia siirtää, niin lähes aina on kauheet talkoot saada ne tyhjiks. Tulee usein taloyhtiölle kalliiks noi asukkaiden tavaroidennsiirrot. Vaikka palkat onkin pienet, mutta verokiilan myötä kustannukset on monin kertaiset.
  2. 3 / 372