- Kepuli Kalle olisi tuonut lastulevystä tehtyjä aluksia Merirosvopuistoon. Hinaaja Alpo olisi Amerikkalainen alus joka on osallistunut Normandian maihinnousuun 1944 eikä ole mikään ryssien tekele. Alpon voisi maalata sini/keltaiseksi kaksikielisen kaupungin ja Ukrainan värein ja nyt ei naurata.
- AitoTOSIrealisti
14.08.2018 12:34
Ilmoita
On varsin merkillistä, että poliisia arvostetaan. Vihdoinkin totuus tuli ilmi.
Poliisin ylin johto on rikollista, valehtelijoita, huumediilereitä, sopuleita, paskiaisia. Jouduin poliisin hyökkäyksen kohteeksi syyttä omalla pihallani kesällä 2011.
200 metrin päässä asuva akka oli tehnyt perättömän ilmiannon. Poliisipartio hyökkäsi kimppuuni yllättäen ottaessani ilta-aurinkoa tuolissani. Sällit väänsivät käteni sijoiltaan ja kuljettivat poliisiputkaan käsiraudoissa. Onneksi pääsin keskussairaalaan yön tunteina hirvittävien kipujen saattelemana. "Tutkinta jatkuu", syylliset saavat tuomionsa...
On näitä ollut aiemmin ei tarvitse Ressun hävetä.
Tässäkään tapauksessa ei varmasti ollut kotietsintälupaa. Kovat sakot tuli ja kaikki metsästysaseet tuomittiin valtiolle menetettäväksi. Yli kymmenen vuotta mennyt mutta tutkinta asiasta ei ole edennyt mutta onneksi tälle sivustolle voin purkaa pahaa oloani ja nyt ei naurata. - "Hiljaa hyvä tulee ja aika näyttää", sanotaan. Onko Mikko Levijoella perhettä (Mikko Levijoki). Antaa jätkän kärsiä unettomia öitä. Virkapukunsa oikeudella sälli luuli olevansa suuri sankari vääntäessään käteni sijoiltaan omalla pihallani - sälli on pelkkä pahoinpitelijä aseiden kanssa, ja tarvitsi kaverinsa tuen. Mikko saa tuomionsa ennemmin tai myöhemmin, hah!!!... Onhan tuo sadisti jo erotettu, onhan...
Jos sälli ei uskalla tulla YKSIN nyrkkeilyn kehäneliöön, niin loppuu tuo poliisin uhoaminen lyhyeen. Tuskin sälli uskaltaisi tulla "rehellisesti" nyrkkeilyn Suomen mestaria vastaan. Tulen joka tapauksessa niistämään tuon saa..nan sällin nenän ennemmin tai myöhemmin. Ja siinä saa mahdollinen perhekin osansa, hah hah haaa!!!...
JK Missähän tämä sälli on piilossa perheineen sillä en ole vielä löytänyt ja nyt ei naurata. - AitoTOSIrealisti
14.08.2018 12:34
Ilmoita
On varsin merkillistä, että poliisia arvostetaan. Vihdoinkin totuus tuli ilmi.
Poliisin ylin johto on rikollista, valehtelijoita, huumediilereitä, sopuleita, paskiaisia. Jouduin poliisin hyökkäyksen kohteeksi syyttä omalla pihallani kesällä 2011.
200 metrin päässä asuva akka oli tehnyt perättömän ilmiannon. Poliisipartio hyökkäsi kimppuuni yllättäen ottaessani ilta-aurinkoa tuolissani. Sällit väänsivät käteni sijoiltaan ja kuljettivat poliisiputkaan käsiraudoissa. Onneksi pääsin keskussairaalaan yön tunteina hirvittävien kipujen saattelemana. "Tutkinta jatkuu", syylliset saavat tuomionsa...
On näitä ollut aiemmin ei tarvitse Ressun hävetä. Nyt kirjoittelen provoja Natoon liittymisestä ja kehun venäjää sillä saan eniten vastauksia, hah hah haaa!!!... - Kokkonevalla oli sanottu ettei näistä Viljon ja Lainan pojista tule kuin tyhjän naurajia. Isoisä Kalle kertoi tienneensä sen jo Viljo A. synnyttyä saunassa ettei sukutila jatku Suomelan tilalla ja nyt ei naurata.
- Vien keväällä kun kitkarenkailla pääsee paremmin liikkumaan, hah hah haaa!!!...
- Kateellisena narsistina olen tietenkin kaikkea uudistusta vastaan ja nautin mikäli edes joku vastaa kirjoituksiini, hah hah haaa!!!...
- Vasemmisto taustaisena perholaisena kannatan edelleen Lenin sedän oppeja ja olen valmis uhrautumaan äitivenäjän puolesta, hah hah haaa!!!...
JK Ottakaa tästä tilastosta pissiäiset ja kakkiaiset suunta elämäänne.
Vuoden 1918 tapahtumissa kuoli Suomessa 29 Kivelää. Kuolleista 27 kuului punaisiin, 1 valkoisiin ja 1 tuntemattomaan osapuoleen. Kirjoittelen näitä narsistille tunnusomaisia kirjoituksiani lähinnä saadakseni enemmän vastauksia ja siten yksinäiseen elämääni edes jotain sisältöä. Uimahalliin en ole päässyt muutamaan vuoteen ja vaimo lähti heti eläköidyttyään Halsualle. - Vuosien opiskelu ei kantanut hedelmään tuohon listalle pääsemiseen sekä kantasuomalaiset sukujuureni latistivat viimeisenkin toiveeni jo lukio aikana Vetelissä. Muistan kuinka Haminassa plankkasin herra Snellmanin kannuksilla varustettuja upseerisaappaita ja toivoin että dna testien yleistyessä isäkseni paljastuisi joku venäläinen upseeri joka kekkoslandiassa vieraillessaan olisi yöpynyt kotiseudullamme ja nyt ei naurata.
- Sitten siihen "nyrkkeilyuraan". Kaikki sai tiettävästi alkunsa kun Kokkolan asekoulun aseseppäaliupseerikouluun saapui yhdessä ryhmässä sattumalta kolme kovempaa kaveria. Yhden laji oli thaiboksing, toisen kickboksing ja kolmannen nyrkkeily. Nämä thai- ja kickboksing pojat olivatkin melkoisia velikultia. Toistensa pahimpia vihamiehiä ja samalla parhaat kaverit. Treenit meinasi mennä välillä liiankin kovaksi "matsaamiseksi" ja ne jouduttiin välistä keskeyttää kun pojat alkoivat mättäämään toisiaan liian lujaa. Tämä nyrkkeilijä oli erittäin iso mies ja ilmeisen lupaava, mutta ei kuitenkaan koskaan ainakaan tietääkseni lunastanut lupausta tai sitten lopetti uransa melko pian. Kuitenkin, ihailit poikia ja heidän treenejään. Et koskaan ole itse otellut ainoatakaan virallista ottelua! Sitten kun nämä pojat lähtivät ja saapui seuraava erä, niin kas kummaa... sinä olit puheissasi nyrkkeilyn suomenmestari. Toisinaan olit kickboksing taitaja ja välillä vapaaottelija kun esittelit puheitasi uusille tulokkaille.
Kokkolan asekoululla kävi monenkin eri lajin taitajaa ja välillä oli ihan Suomen huippulupauksiakin joukossa. Tästä voitaisiinkin sitten seuraavaksi kertoa sinun kaukalopallo ja lentopallo..."urastasi"!!
Kyllä nuo jutut pitävät paikkansa joten älä kerro enempää ainakaan kaukalopallo urastani, hah hah haaa!!!... - Tässä ressun ideassa olisi saumaa reippaalle yrittäjälle. Takuulla toimisi. Aikuisfilmeihin jos saataisiin vielä nuoria naisia tai miehiä vastanäyttelijöikseni niin söisin sinisiä pillereitä riittävästi ja piimää roiskittaisiin riittävästi rekvisiitaksi, hah hah haaa!!!...
- Ressu esitti taas erinomaisen ehdotuksen. Kokkolan Kingsi, Reijo Kivelä on "ideoitten isä". Miksei Kokkolan kaupunki tätä noteeraa...
- Heräsin yöllä ja olin ollut sängyssä Serena Williamsin sekä Caster Semenyan kanssa. Hetken kuluttua ymmärsin nähneeni unta ja entisen vaimoni Marja-Liisan kuva yöpöydällä muistutti minua näistä miehekkäistä naisista, hah hah haaa!!!...
JK Vaikka omista homosteluistani armeijassa Keuruulla olen kirjoittanut runsaasti niin nyky kunnossa en kykene mieheen yhtymään. - Päivittäin kehun itseäni kirjoituksissani ja mikä sen parempaa yksinäiselle 69-vuotiaalle kaljupäiselle vaipoissa kulkevalle ukolle on kuin oma kehu ja nyt ei naurata.
- Turha tulla Perhon viisaimmalle miehelle tänne päätä aukomaan. Ilman minun suunnitelmiani Kokkolassa elettäisiin vielä huonommin. Lukuisat suunnitelmani parantavat elämänlaatua kaupungissamme. Liikennejärjestelyt ovat kaikki suunnitteluni tuloksia, lukuisat vesistö suunnitelmat toimivat, asuntomessualue kukoistaa ja Ykspihlajassa kulttuuri kukoistaa kirjoituksieni ansiosta, hah hah haaa!!!...
- Päivän aforismini nro 66:
" Umpilisäkkeestään upseeri tunnetaan"
Tämä viisaus iskeytyi mieleeni keskussairaalassa olessani umpilisäkkeen leikkauksessa. Umpisuoleni oli suurin ja kaunein Kokkolassa leikatuista, näin kertoi silloinen ylilääkäri Takamäki, joka oli leikannut tuhansia umpisuolia. Umpilisäkkeeni on lasipullossa säilöttynä sprii-liuokseen kirjahyllyssä. Appi ukkoni Tapio ( vanha punakaartilainen ja talvi- ja jatkosodan metsäkaartilainen) on pari kertaa juonut salaa spriit pois ja kerran jopa yritti syödä umpilisäkkeeni, mutta eivät hänen tekohampaansa siihen pystyneet.
JK Olen testamentanut umpilisäkkeeni Helsingin yliopistolle ja se tulee myös Kiasman näyttelyyn lähivuosina. - Päivän aforismini nro 66:

JK Olen testamentanut umpilisäkkeeni Helsingin yliopistolle ja se tulee myös Kiasman näyttelyyn lähivuosina.