- Ihan se Lutakkokin on hyvää aluetta. Lähellä sijaitsee Puistolan ja Tourulan asuinalueet. Halssilan kaupunginosakaan ei ole kovin kaukana. Lutakkoa vastapäätä järven toisella puolella sijaitseva Kuokkala on mielestäni ihan hyvää aluetta myös, vaikka sen maine onkin huono.
- Asun itse kyllä ihan Jyväskylässä, mutta tuollakin suunnalla on tullut pyörittyä. Vihtavuorta Leppävettä voisi kutsua Jyväskylän esikaupunkialueeksi. Laukaan kirkonkylä onkin sitten jo ihan täynnä juntteja.
- Laukaa, varsinkin Vihtavuoren ja Leppäveden alueet, on mielestäni paljon enemmän Jyväskylän kuin Äänekosken aluetta.
- ^ Puparissa on edelleen satunnaisia väkivallantekoja, esim. viime elokuussa nainen oli pahoinpidelty sairaalakuntoon. Kyllä siellä silti uskaltaa liikkua.
- Asuin Puparissa vielä vähän aikaa sitten todella usein öisin joutui kuunnella ulkoa tulevaa huutamista ja kännistä örveltämistä. Rappukäytävässäkin välillä oli myöhään porukkaa ryyppäämässä ja kerran hakattiin seinänaapurin ovea ja karjuttiin 3 aikaan yöllä. Ovea kun ei avattu niin he sitten tulivat ikkunan taakse huutamaan ja autolla tööttäämään varmaan 20 minuutin ajaksi. Ehkä rauha on talon sijainnista kiinni sielläkin.