Turvauduin oppaaseen, kun olin nuori ja tietämätön. Siinä kerrottiin, että tytöt pitävät erityisesti rintojen hyväilystä. Niinpä kiinnitin huomioni tytön rintoihin, kun yritin luoda avioon johtavaa romanssia.

Mutta tyttö sanoikin kesken hyväilyn, ettei voi ymmärtää, miten miehet ovat niin kiinnostuneet rinnoista. No, enpä ollut minäkään, mutta yritin toimia oppaan mukaan. Olin enemmän kuin hölmistynyt.

Sen sijaan havaitsin itse ilman oppaita, että yhtä ainoata lukuun ottamatta tytöt pitivät kovasti sekä puolisoa etsiessä että ihan vain jutellessa, kun herttaisesti hyväili heidän paljasta vittuaan. He todella pitivät.

Poikkeustyttö luultavasti olisi muuten pitänytkin - mutta arvellakseni näin jälkikäteen - luuli että pyrin yhdyntään, eikä silloin vielä ollut pillereitä.

Oppaitten perusvika - kuten kaikessa psykologismissa - on, että jostakin korrelaatiosta tehdään ohje, joka muka pätee yleisesti. 🌹👀
Kun et ymmärrä, että luonnon yleisin menetelmä kilpailussa menestymiseen on antaa toisille kuva salaamalla ja harjoittamalla mimicryä, et ymmärrä etkä tule koskaan ymmärtämään, kuinka VÄÄRISTYNEEN kuvan henkilö antaa. Eikä vääristyneen kuvan antaminen ole aina edes TIETOISTA, vaan alitajuista, mikä on verrattomasti suurempi kuin tajuinen.

Luonnontieteellinen intressi ei KOSKAAN voi ratkaista MORAALISTA kantaa. Tämä on puhtaasti IDEOLOGINEN kysymys. Mutta NIMETTÖMÄLLÄ kyselyllä saamme jonkinlaisen tiedon siitä, minkälainen moraalinen ideologinen kanta kullakin on.

Humen giljotiini kertoo, että tiedosta ei voi JOHTAA moraalisia arvoja. https://www.skepsis.fi/ihmeellinen/humen_giljotiini.html
Sen sijaan voimme tietää minkälaisia moraalisia arvoja kullakin on.

Esimerkiksi voimme tietää, että TOTUUS on minua vastaan väitelleellä Sheenalla häilyvä arvo. Ts. informanttina hän on ala-arvoinen. Minulla taas se on ehdoton arvo. Sheenahan väitti ilman tietoa ja analogiapäättelyin vastoin minun silminnäkijäkertomustani, ettei NÄIN OLLUT EDES RUOTSISSA.

Hänen päätelmänsä oli, että koska hänellä oli uimapuku, ja Ruotsissa ja Suomessa oli samalla tavalla, ei sielläkään voinut uida alasti edes lapsi. Tämä virhepäätelmä muuttui valeeksi, kun ilmaisi pitävänsä siitä kiinni. Ei ole vieläkään perunut sanojaan.

Seksuaalimoraalin ääripäät ovat kaavamainen ja vapaamielinen. Kun ihmiset asetetaan moraalisen asenteen voimakkuuden mukaan vierekkäin, syntyy NORMAALIJAKAUMA eli Gaußin käyrä. Tämä voidaan siis havaita tieteellisesti, mutta ei tieteellisesti voida perustella, kumpi on parempi.

Sen lisäksi, että pidän luonnontieteellistä asennetta ja metodia AINOANA OIKEANA, minulla on myös IDEOLOGINEN kanta, kuten kaikilla ihmisillä. Kannatan vapaamielisyyttä siksi, että sen mukana on HELPOMPI ELÄÄ. Mutta en missään tapauksessa selitä, että vapaamielisyyttä voisi perustella TIEDOLLA.

Kirjoituksissani tuon esille 1. tieteellistä intressiä ja 2. vapaamielistä kantaa, mutta en missään tapauksessa tyrkytä vapaamielisyyttä, vaan teen vain selväksi, millainen se on. Ja vielä kerran, nämä ovat tyystin kaksi eri asiaa, joita Humen giljotiininkaan mukaan ei voi johtaa toisistaan.

Mutta kuten sanoin, et ole kykenevä erottamaan tieteellistä intressiä ja vapaamielisyyttä. 🌹👀