Vapaa kuvaus

Aloituksia

96

Kommenttia

1743

  1. Älykäs ihminen yleensä tunnistaa oman älykkyytensä, mutta ongelman tuo se, että yksinkertainen ihminen ei sitä pysty älykkyyttä OMASTA KOKEMUKSESTAAN käsittämään. Hän saattaa LUULLA itsekin olevansa älykäs, koska ei ymmärrä, mitä älykkyys todella on.

    Jos yksinkertaisempi kuitenkin ymmärtää riippuvuuksia tai korrelaatioita, hän saattaa ymmärtää toisen älykkyyden TODISTEIDEN perusteella, vaikkei ymmärräkään itse älykästä ajattelua.

    Tällaisia todisteita ovat eri älykkyystestit, joiden antamat älykkyysosamäärät ovat likellä toisiaan. Eli ne korreloivat hyvin keskenään. Meillä on myös intuitiivinen kuva älykkyydestä. Älykkyystestit ovat siten laadittuja, että ne seuraavat mahdollisimman tarkasti tätä intuitiivista kuvaa, eli korreloivat tämänkin kanssa.

    Melko hyvin korreloivat näitä myös koulutodistukset ja opintosuoritukset, mutta kaikkein eniten kirjallinen tuotos, ylioppilailla äidinkielen arvosana. Nämä eivät ole älykkyystestejä, mutta antavat siis älykkyydestä melko hyvän kuvan.

    Muutaman viime vuosikymmenen aikana esiinnousseita älykkyyden lajeja, kuten tunneäly, ei tule millään tavalla sotkea perinteiseen ja alkujaan intuitiiviseen älykkyyskäsitykseen. Edelleen on käytössä oma testistönsä SOSIAALISUUDEN tason mittaukseen. Se vastaa tunneälyä melko tarkoin.

    En muista sanoneeni, että älykkyys toisi VAIN tuskaa, vaan että se tuo tuskaa. Luokkatoverini oli hyvin älykäs, mitattu arvo ÄO180. En koskaan havainnut hänen kokeneen tuskaa, koska hän ei välittänyt siitä, mitä muut ajattelevat.

    Sen sijaan useita älykkäitä ihmisiä suuresti häiritsee, miten yksinkertaisesti muut ihmiset katsovat asioita. Syntyy tulokseton tarve saada heidät ymmärtämään. Syntyy SOSIAALINEN ristiriita, joka tuottaa tuskaa. 🌹👀
  2. Itse asiassa tämä ei ole uskon, vaan tiedon kysymys.

    Alkoholismin periytyvyydestä tiedetään paljon. Periytymistapa on MONIGEENINEN, ja sen voivat aiheuttaa eri geenikombinaatiot, jolloin henkilöstä tulee varmuudella alkoholisti, ellei satu kuulumaan siihen äärimmäisen pieneen ryhmään, joka on ollut KOKO elämänsä absolutisti.

    Periytyminen tapahtuu siten, että alkoholismin aiheuttava geenikombinaatio tulee täyteen osin äidiltä, osin isältä perityistä geeneistä, jolloin kumpikaan vanhemmista ei välttämättä ole, mutta lapsi on alkoholisti. Geenikombinaatio voi tulla myös jommalta kummalta alkoholistivanhemmalta.

    Perimä nimittäin tulee vanhempien geenivarastosta, josta PUOLET valikoituu lapselle melko satunnaisesti. Siten sisaruksista toinen voi olla alkoholisti, toinen kohtuukäyttäjä.

    Alkoholismia aiheuttavista geeneistä tunnetaan melkein kaikki, mutta niin kauan, kuin koko geenistöä ei ole tutkittu, voidaan puhua vain TODENNÄKÖISYYKSISTÄ. Minusta on Japanissa tutkittu osa geeneistä, minkä perusteella voidaan sanoa, että todennäköisyyteni tulla ilmiasuiseksi alkoholistiksi on nelinkertainen normaaliväestöön verrattuna.

    Sosiologistyyppisissä tutkimuksissa sotketaan pahoin geneettiset alkoholistit ja suurkuluttajat, koska tutkimusaineistona ovat LÄÄKÄRIEN alkoholistiksi diagnostisoimat henkilöt. Kuitenkin näillä kahdella ryhmällä on suuri ero. Jos ryhmät sotketaan, saadaan tulos, että alkoholismin periytyvyys muka olisi 50 %, mutta genettisellä alkoholistilla se on todellisuudessa 100 %, eli tosiasiassa varma.

    Tämä on voimassa myös toisinpäin. Henkilö joka ei ole geneettisesti alkoholisti, ei voi koskaan tulla ilmiasuiseksi alkoholistiksi, vaikka kuinka joisi esimerkiksi seuran tai ammatin vuoksi.

    Sen sijaan suurkuluttajaksi voi tulla. Heihin hoito voi osin tehota, mutta geneettiseen alkoholistiin ei koskaan. Molemmat vanhempani olivat raivoraittiita, paino sanalla raivo, joten sen perusteella ei voi tehdä arviota, mutta MOLEMPIEN suvussa on useampia tapauksia, jotka erittäin todennäköisesti ovat alkoholisteja.

    Siten on todennäköistä, että olen perinyt vanhemmiltani alkoholistisen geenikombinaation, varsinkin kun VIEROITUSOIREENI olivat alkoholistille tyypilliset. Suurkuluttajan vieroitusoireet ovat lievät, alkoholistin aivan järisyttävät. 🌹👀
  3. "Ymmärrän sen olevan miesten halutun purkautumiskolon."

    Mies, joka hellästi ja pyyteettömästi rakastaa kumppaniaan, ei näe vittua 'purkautumiskolona', vaan suloisen naisen ihanuuden keskittymänä, paikkana johon keskittyy naisen koko naisellisuus ja herttaisuus. Se on myös herttaisen luonteen fyysinen ilmentymä.

    Ei ole erikseen seksuaalista ja henkistä rakkautta. On vain yksi kaiken kattava rakkaus, mutta jotkut eivät ole saaneet sitä vielä kokea. Kun nainen oikein rakastuu mieheen, vittu ei enää olekaan purkautumiskolo, vaan se näyttää tien sulautua yhteen, niin että koko oma persoona katoaa yhteiseen valoon ja ihanuuteen.

    Jos olet ajatellut miehistä, että vittu on heille vain purkautumiskolo, voi olla, että olet luullut siten myös sellaisista miehistä, jotka ajattelevat toisin. Et kai ole karkottanut heitä tuomalla sanoissasi tai asenteellasi ilmi yleistävää odotustasi.


    Jos tällainen erehdys on tapahtunut, olet kyllä karkottanut hyvän miehen. Mies ei diggaa tyttöä, jolla on tällaiset etukäteisodotukset. 🌹👀