Vapaa kuvaus

Aloituksia

0

Kommenttia

1549

  1. Näin on.
  2. Minä olen uskossa Jeesukseen jo vuodesta 1981 asti. Mutta minua kiehtoo lukea raamattua heprean kielellä.

    Kaikista tärkein asia on usko Jeesukseen. Tässä opiskelussa on se hyvä puoli, että aivot saavat toimintaa, kun nyt aluksi opiskelee kirjaimia. Olen kirjoittanut Mooseksen kirjan alusta vihkoon kirjoituskirjaimilla ja huomaan, että alussa piti katsoa kirjaimia kirjasta, nyt alkaa jo muistaa joitakin kirjaimia ihan muistista. Kun esim. näkee mem kirjaimem, heti tulee mieleen memin kirjoituskirjain. Joitakin kirjaimia ei meinaa muistaa, mutta uskon, että nekin alkavat jossain vaiheessa piirtyä muistiin.
  3. Miksi sinä haluat haastaa riitaa joka paikassa. Mihin sinulta on unohtunut Raamatun sana, "etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan." Tit 3:2

    Tietysti minun pitää tuota kohtaa muistuttaa myös itselleni, koska niin helposti sitä alkaa toisia herjata. Varsinkin niitä, jotka eivät usko ihan niin prikulleen Jumalan sanaa kuin itse. Kyllä me ihmiset olemme ihan mahdottomia. Jeesus käski meitä rakastamaan toisiamme ja me vaan haukumme ja panettelemme toisiamme. Jos se ei riitä, työnnämme "puukon" toistemme rintaan, että varmasti toinen tokenee.

    Mikä meitä vaivaa ? Eikö meidän pitäisi ymmärtää, että me kaikki olemme vajavaisia ihmisiä, kukaan ei ole sen parempi kuin toinenkaan. Jeesus on kuollut meidän kaikkien puolesta ja kantanut syntimme ristillä, hän kärsi kuoleman meidän kurjien ihmisten tähden. Emmekö me voi vähän hillitä itseämme, ettemme sorra toisiamme ihan maan rakoon. Välillä tuntuu, että me tahdomme pitää toisiamme kynnysmattoina ja pyyhkiä kuraiset kenkämme toisiimme. Se ei ole oikein.

    Meidän pitäisi rakastaa toisiamme, eikä vihata toisiamme. Me olemme erilaisia, toinen on vilkkaampi ja toinen jäyhempi.

    Älkäämme riidelkö niin paljon, oppikaamme keskustelemaan mieluummin. Jonkun mielestä vihreä väri on ihana, toinen tykkää sinisestä. Mutta siitäkään ei tarvitse saada aikaan riitaa.

    Me, jotka uskomme, että Jeesus kantoi meidän syntimme ristillä, emmekö me voisi rakastaa toisiamme, niin kuin Jeesus meitä rakastaa. Ja ymmärtäkäämme se, ettei täällä maailmassa ole ollut täydellistä ja synnitöntä ihmistä Jeesuksen jälkeen.