Vapaa kuvaus

Aloituksia

0

Kommenttia

1549

  1. MInä tulin uskoon Lahden helluntaiseurakunnassa keväällä 1981. Kevään ja kesän kävin kokouksissa ja syksyllä menin kasteelle. Ei se kasteelle meno ollut mikään suuri juhla, en ainakaan kokenut niin. En pitänyt kotona suuria juhlia, enkä kutsunut ystäviä ja sukulaisia juhlimaan sitä. En ostanut kakkua enkä muutakaan syötävää. Yksi ystäväni, joka kuului Vapaakirkkoon, oli siinä kastekokouksessa.

    Ennen uskoon tuloa etsin kuolemaa, mutta en uskaltanut tehdä sitä, koska minulla oli pienet lapset. En tahtonut tuottaa heille surua. Mutta kuoleman ajatukset olivat ajatuksissani. Uskoon tulon jälkeen Jumala on hiljalleen parantanut minua, että nyt voin nauttia elämästä. Voin nauttia peipon livertelystä, pörriäisen lentelystä, voikukan keltaisesta kukinnosta ja paljon muusta, mitä näen luonnossa.

    En koskaan lakkaa kiittämästä siitä, että saan olla Jeesuksen oma. Joka päivä kiitolaulu soi sydämessäni. Olen onnellinen, että saa elää.
  2. Jos me alamme tutkia sukuamme, voimme löytää mukavia juttuja suvustamme.

    Minä pidän siitä laulusta, missä kerrotaan: "Niin alhaalla kenkään ei kulje, ettei siellä Jeesus ois." Minusta on ihanaa, että Jeesus ei mene kenenkään ohi, vaikka hän olisi muitten ihmisten halveksima. Me ihmiset liian useasti nostamme itsemme toisten yläpuolelle, varsinkin jos on kyse mielestämme sellaisesta ihmisestä, joka on tehnyt jotain rikollista. Onko meissä paljonkin farisealaisuutta ? Kuitenkin Jeesus itse sanoi, että ihminen on paha. Ja sitä me olemme kaikki. Me haukumme ja solvaamme toisiamme niin paljon kuin pystymme.

    Jeesus antoi meille käskyn, että me rakastaisimme toisiamme, mutta sitä me emme tahdo tehdä. Me voimme rakastaa niitä, jotka ovat kaikessa samaa mieltä kuin olemme itsekin. Silloin emme ole yhtään parempia kuin fariseuksetkaan. Hekin rakastivat niitä, jotka olivat heidän kanssaan samaa mieltä.

    Jumala rakasti meitä syntisiä ihmisiä niin paljon, että Hän antoi meille Jeesuksen. Jeesus rakasti meitä niin paljon, että meni meidän puolestamme ristille, että meillä olisi mahdollisuus päästä Isän luo. Hän rakasti meitä niin paljon, onko se meiltä liikaa vaadittu, että voisimme rakastaa toisiamme.

    Onko se meille liian vaikeaa rakastaa ja kunnioittaa toista ihmistä, vaikka hän ei olisikaan meidän kanssamme samaa mieltä kaikista asioista. Voisimmeko rakastaa sitä, joka on langennut elämän vaikeissa olosuhteissa liian alas. Olisiko meillä tarpeeksi rakkautta häntä kohtaan, että menisimme nostamaan hänet sieltä ojasta ylös. Vai potkaisemmeko omassa ylemmyydessämme hänet sinne pohjalle ja ajattelemme, että hän on kelpaamaton Jeesukselle. Onko meistä tullut tässä elämän koulussa niin kovia, ettei meiltä hery yhtään kaunista sanaa sellaiselle, joka etsii elämäänsä armahdusta.
  3. Milloin Nero antoi käskyn, että ihmisten on laitettava merkki oikeaan käteensä tai otsaansa ? Kuka oli Neron väärä profeetta, joka teki ihmetekoja ? Sai jopa tulen lankeamaan.

    Milloin mielestäsi tämä on tapahtunut ? Tapahtuiko Neron aikana ?

    Vastaisitko ystävällisesti yllä oleviin kysymyksiini ?

    Olen lukenut myös adventistien kirjan. Se taisi olla ensimmäinen ilmestyskirjan selitysteos, minkä luin. Nyt niitä olen lukenut kymmeniä. Joitain asioita uskon, mutta oli siellä paljon sellaista, jota en pysty uskomaan. Siitä on kauan, kun olen lukenut, joten en ihan muista kaikkea, mitä siellä oli kirjoitettu.

    Minä uskon, että Johanneksen ilmestyskirja on kirjoitettu meille, jotka elämme lopun aikoja. Se kertoo tämän maailmanajan lopusta. Siellä kerrotaan tuhatvuotisesta valtakunnasta, sitä ei ole vielä mielestäni tullut. (Ilm. 20:2). Siellä on myös kirjoitettu se, että Johannes näki uuden taivaan ja maan. (Ilm. 20:1) Sitäkään ei ole vielä tullut.

    Johannekselle näytettiin tämän aikakauden viimeiset seitsemän vuotta. Hän kirjoitti Antikristuksen ja väärän profeetan ilmestymisen maailman kartalle. Johannes joutui kuvailemaan näkemäänsä niillä sanoilla, jotka hänellä oli. En tiedä, kirjoittiko hän heprean vai kreikan kielellä. Itse luen nyt heprean kielistä Uutta Testamenttia. Ajattelisin, että hän kirjoitti hepreaksi sen, mitä näki.

    Vanhassa Testamentissa on myös profetioita tästä ajasta, missä elämme. Esimerkiksi juutalaisten paluu omaan kotimaahansa. Jesaja kirjoitti tuhatvuotisesta valtakunnasta. Hän kirjoitti monia profetioita, jotka eivät vielä ole toteutuneet.

    Miten järki otetaan käteen ?