Vapaa kuvaus

Aloituksia

0

Kommenttia

1481

  1. Minä en ainakaan tohdi sanoa kenellekään, että minulla ainoastaan on kaikki totuus. Ei menisi kuin hetki, kun huomaisin, että olen väärässä. Samoin kuin koulussa, kun tein matematiikan läksyjä, jotkut tehtävät olin tehnyt oikein, mutta olin tehnyt myös jonkun tehtävän väärin.

    Yhdestä asiasta pidän tiukasti kiinni, koska raamatussa se on niin selvästi kirjoitettu, mutta joitain olen joutunut pohdiskelemaan, ajattelenko oikein. Mutta on minulla mielipide monista asioista ja olen kuunnellut toisten mielipidettä kyseisestä asiasta. Ja sitten mietintämyssy päähän ja miettimään. Välillä olen joutunut hylkäämään oman "totuuteni", koska olin ajatellut väärin. Näin se menee. Elämä on oppimista hautaan asti.
  2. Mikä on valhetta ? Onko se valhetta, jos näen jonkun asian eri lailla kuin toinen ihminen. Tietysti se on valhe, jos väitän, että 5+5=12, silloin valehtelen. Mutta, jos olen jostain raamatun kohdasta jotain mieltä, en silloin valehtele, vaan mielipiteeni on se. Esim. se, että uskon, että Jumala on totta minulle, mutta toinen kokee sen valheeksi, jos hän ei usko Jumalaan.

    Israelilla on oikeus puolustaa kansalaisiaan terroristeiltä. Se on joka kansan oikeus. Ukraina saa puolustaa omia kansalaisiaan, samoin myös esim. Suomi, jos Venäjä hyökkäisi Suomeen.

    Hamas hyökkäämällä ja tappamalla vuosi sitten juutalaisia, aloitti sodan. Hamas, joka on terroristijärjestö tiesi sen, mitä tapahtuu, kun hyökkäsi juutalaisten kimppuun. Ja he edelleen pommittavat juutalaisia Gazasta. Juutalaisia on kuollut tämän vuoden aikana paljon, mutta heistä ei puhuta. Ainoastaan palestiinalaiset ovat suomalaisten mielestä niin arvokkaita, että heitä säälitään. Ei säälitä Afrikan maissa tapahtuvista massamurhista ketään, ei lapsia, ei naisia. Ehkä se, että he ovat mustia, ei kiinnosta suomalaisia. Suomalaisten mielestä afrikkalaisten henki ei ole niin arvokas.

    Sodassa kuolee myös naisia ja lapsia. Uskon, että myös Suomessa kuoli naisia ja lapsia, kun Neuvostoliitto pommitti Suomea.

    Olen ihmetellyt niitä kuolleiden määriä, mitä hamasin ukkelit ilmoittelee. Mihin heidät on haudattu ? Asun Lahdessa ja Lahden hautausmaihin ei mahtuisi sellaisia määriä ruumiita. Ihmettelen vaan.

    Joskus mietin, mitähän suomalaiset tekisivät, jos terroristijoukko alkaisi meitä pommittamaan. Silittäisimmekö me heitä ja kehuisimme, kuinka mukavia he ovat. Kiittäisimme heitä, kun väistelisimme pommeja, saisimmehan vähän jännitystä elämäämme.

    Asun lähellä Hennalan kasarmeja. Siellä valkoiset tappoivat miehiä, naisia ja lapsia vähän yli sata vuotta sitten. Saattoi olla, että naapuri tappoi naapurinsa tosta noin vain, ilman sääliä, vai sen takia, että toinen oli punainen.
  3. Et sinä voi minua pois ajaa, vai tuletko minun kotiini pistämään minulta hartiat mattoon.

    Olen nähnyt kuvia 1900-luvulta ja ei siellä ollut paljon muuta kuin joitain hökkeleitä. Olen paljon lukenut ajasta, jolloin ottomaanit hallitsivat niitä alueita, ensimmäisen maailmansodan jälkeen ne alueet jaettiin , suurin osa muslimeille ja pieni pläntti luvattiin juutalaisille. Siellä oli paljon soita ja ei siellä viljelty paljonkaan.

    Juutalaiset ostivat maata, kun ottomaanit hallitsivat niitä alueita. Minä en usko, että muslimit olisivat Israelin sellaiseksi, kuin se nyt on.

    Eiköhän muslimit ole aloittaneet tämän sodan tappamalla juutalaisia miehiä, naisia ja lapsia. He veivät myös paljon panttivankeja mukanaan ja ovat tappaneet heitä. Sinunko mielestäsi vain muslimit saavat teurastaa ihmisiä ja muilla ei ole siihen lupaa, ellet sinä anna siihen lupaa.