Vapaa kuvaus

Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, urheilusta, elokuvista, kirjallisuudesta, valokuvista, ruuasta - tai siis hyvästä ruuasta - juomisesta, onkimisesta, maalaamisesta, kävelemisestä, nukkumisesta, ajattelemisesta, keskustelemisesta, kylttyyristä, luonnosta, eläimistä, elävistä, puutarhanhoidosta, uhkapeleistä, korttipeleistä, matkustamisesta ja tietenkin omasta perheestäni. Yritän olla tietävä ja terävä, mutta myös nöyrä ja kiitollinen. Nautin elämäni jokaisesta jäljellä olevasta päivästä menneiden päivien lisäksi. Tässä iässä Stephen Hawkingin ajatus maailmankaikkeuden kiepsahtamisesta takaisin rutistumisvaiheeseen niin, että näkee tulevaisuuteen, muttei muista menneisyyttä, kiinnostaa ja viehättää yhä enemmän. Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

2048

Kommenttia

25507

  1. Enpä tiedä, pitääkö väitteesi erityisemmin paikkansa demarien osalta. Tällainen asetelma, missä Kokoomus ja demarit ovat olleet samassa hallituksessa on sitten Kekkosen valtakauden ollut käsillä kolmasti, jos muistan oikein. Ensimmäinen koetinkivi koettiin Holkerin hallituksen jälkeen vuoden 1991 vaaleissa. Niissä Kokoomus kärsi hieman suuremman vaalitappion kuin demarit. Vuoden 1999 vaaleissa eli Lipposen hallituksen jälkeen demarit kärsivät suuremman vaalitappion kuin Kokoomus, mutta demarit säilittyvät silti maan suurimman puolueen aseman ja Lipponen muodosti seuraavankin hallituksen. Vuoden 2015 vaaleissa oli stten kolmas ja viimeinen kerta Kataisen/Stubbin hallituksen jäljiltä. Niissä sekä Kokoomus että SDP kärsivät koko lailla samansuuruisen vaalitappion.

    Sen sijaan Kepu on pääministeripuolueen asemasta kärsinyt kahdesti rökäletappion vaaleissa ja pudonnut samantien hallitusvastuusta. Näin kävi vuoden 1995 vaaleissa Esko Ahon hallituksen jäljiltä ja todellisen suurselkäsaunan Kepu koki vuoden 2019 vaaleissa Sipilän hallituskauden jälkeen. Kolmesta suurimmasta vaalitappiosta kaksi on tullut Kepulle ja yksi demareille. Demarien tappio oli siinä mielessä kuitenkin lievä, että SDP säilytti maan suurimman puolueen aseman ja jatkoi vaalitappion jälkeenkin pääministeripuolueena. Kepun tappio Sipilän hallituksen jäljiltä vaikuttaa olleen Kepulle kohtalokas. On vaikea kuviitella, että puolue saavuttaisi entisen loistonsa ja pääministeripuolueen aseman enää koskaan. Kepulle on toki suuri voitto sekin, jos se säilyy tällaisena välitason puolueena eikä tipahda pienpuolueiden sakkiin. Meillä Kepu on onnistunut jotenkuten säilyttämään asemansa, vaikka esim. Ruotsiin veljespuolue on rämpinut noin 5 - 7 %:n kannatussuossa jo pitkän ajan. Sitä kohti Suomikin on menossa, mutta me olemme Ruotsia aina muutaman vuosikymmenen lähes kaikessa jäljessä.
  2. Demariit eivät ole investointien uhka. Asia on pikemminkin päinvastoin. Vanhojen ja heikosti kannattavien yritysten tukeminen yhteisöveron alentamisella ja verotuilla ei kannusta investointeihin. Se johtuu, ettei näillä yrityksillä ole enää kasvunäkymiä. Kun ei ole kasvunäkymiä, ei ole halua investoida. Sehän olisi omistajan näkökulmasta järjetöntä. Ns. vanhojen kypsien yritysten liiketoimintamalli on suhteellisen vähäinen mutta tasainen tulovirta. Tämän lisäksi osa perinteisistä vientiyrityksistä ovat erittäin syklisiä, mutta vuositasolle tasoitettuna tulovirta ei ole kasvamaan päin niissäkään,

    Sen vuoksi pitäisi poliitiikan kautta tukea niitä yrityksiä, jotka luovat uutta kasvua. Suurin osa näistä on ns. start-up -yrityksiä, joilla on uusia yritysideoita. Kannustinrahat tulisi suunnata niille. Oppositiossa tämä on nyt ymmärretty hyvin laajalti, hallituspuolueissa sen sijaan ei.

    Esim. listaamattomien yritysten osinkojen huojennusjärjestelmä toimii kasvua vastaan. Rahat kilahtavat omistajien taskuun, koska politiikka kannustaa siihen. Pohjoismaisissa naapurivaltioissamme asia on toisin. Niissä tällaisia järjestelmiä ei ole vaan niissä suositaan sitä, että yritykset nimenomaan listautuvat pörssiin ja alkavat harjoittaa kasvuhakuista yritystoimintaa. Sijoittaja hakee aina rahoilleen kasvua eikä tyydy siihen, että yrityksen pääomistaja tyytyy nauttimaan tasaisesti heikkenevästä tulovirrasta. Pösrssiyritysten logiikka on siis täysin toisenlainen ja usein vastakkainen listaamattomien yritysten toimintamallin kanssa.

    Suomeen tarvita siis visioita, jotka koskevat mitä suurimmassa määrin myytäviä tuotteita. Nyt meillä ei ole riittävän hyviä tuotteita, jotka kävisivät hyvin kaupaksi. Yritysten tärkein voimavara eli ihmisaivot jäävät liikaa hyödyntämättä. Yritystelämän sisällä tämä on alettu tajuta yhä selvemmin ongelman pääytimeksi, mitä pitää korjata. Mitä tekee hallitus? Kun se näkee, että esim. vihreässä siirtymässä voisi olla loistava tilaisuus kehittää uusia innovaatioita, niin toisen päähallituspuolueen ongelmaksi tulee se, ettei voida edes puhua vihreästä siirtymästä, koska kaikki vihreä liitetään siellä puolueen vastustamiin asioihin.

    Hallitus on epäonnistunut totaalisesti talouspolitiikassan. Senkin vuoksi on paikallaan, että yritetään jotain muuta, Tästä huonommaksi ei tuntuisi enää voivan mennä, vaikka urakka on iso. Opposition tahtotila näyttää olevan toinen kuin Purran-Orpon hallituksella. Halutaan panostaa kasvuun jatkuvan leikkaamisen sijaaan. Ei tunne yhtään valtiota, joka olisi saanut taloutensa kuntoon leikkaamalla vaan talouskasvua aikaansaamalla.
  3. Ajattelet asiaa jotenkin takaperoisesti, vaikka ymmärrän kyllä kantasi. Puolueiden ei suhteessa taloudelliseen kehitykseen kannata jumittautua mihinkään staattiseen kiveen hakattuun visioon. Pitää kyetä katsomaan eteenpäin ja uskoa nähtävissä oleviin megatrendeihin.

    Se että suurissa kaupungeissa pääpuolue on Kokoomus kertoo nimenomaan suurten kaupunkien menestymisestä. Niissä sosioekonominen nousu on todennäköisintä, mikä on saanut ihmisiä äänestämään enemmän Kokoomusta demarien sijaan. Kansalaisten elintason nousu voi tehdä ja on tehnytkin demareita tarpeettomiksi. Demarien konsteilla ei kyetä enää kasvattamaan pottia vaan ylläpitämään lähinnä sellaisia rakenteita, joilla potti jaetaan oikeudenmukaisesti. Demarien linjana on onneksi ollut ns. työnlinja, jolloin potin jaon pohjana on jokaisen osallistuminen sen kasaamiseen, jos vain työtä on.

    Kepun suosimalla hajauttamisella mikään potti ei ole kasvanut vaan päin vastoin supistunut. Demarien olisi hyvä ottaa tästä opiksi eikä syyllistyä samaan virheeseen. Itse ole huolestunut demarien politiikasta juurikin tästä tehottomuutta suosivasta piirteestä. Sen vuoksi sinipuna voisi olla hyvä yhdistelmä. Kokoomusjohtoisesti kasvatettaisiin pottia markkinatalous edellä ja potin jakoa tehtäisiin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden pohjalta. Se kannustaa koko kansaa ponnistuksiin ja niin pitkään kun Suomessa on tärkeää mahdollisimman suuri työllisyys, motivaatiota kannattaa suunnata pieni- ja keskituloisiin. Suurituloiset pärjäävät kyllä oman fiksuutensakin avulla.
  4. Hyvä huomio. Otan tämän uudestaan ja yritän olla täsmällisempi. Kaupunkimyönteinen politiikka on liian epämääräinen ilmaisu mainitsemillasi perusteilla. Ehkäpä tarkoitukseeni sopisikin paljon paremmin käyttää nimitystä "markkinamyönteinen politiikka". Markkinat ovat me ihmiset sekä kuluttajina että työntekijöinä. Tietysti siihen kuuluu paljon muutakin, mutta varsinkin kotimarkkinoilla ihmisten määrällä ja markkinoiden keskittymisellä on merkitystä. Keskittyminen tuo lukaisan määrän talouudellisia hyötyjä kuten logistiikassa ja työmarkkinoilla. Yriitykset menestyvät paremmin, kun ostakunta on tiivis ja nopeasti saavutettavissa. Sama koskee työvoiman tarjontaa. Moderni talous erityisesti kotimarkkinoiden osalta hyötyy keskittymisestä. Mutta myös moderni vientiteollisuus hyötyy siitä, koska vienti perustuu yhä enemmän ihmisten osaamiseen eikä niinkään raaka-aineiden saatavuuteen. Osaamiskeskukset eli yliopistot ja korkeakoulut sijoittuvat sinne, missä on asuinkeskittymiä. Se on lähes kaikessa kustannustehokkainta. Ongelmia syntyy sen sijaan haja-asustusaluelle, mikä näkyy mm. väestödemografiassa väestön iän osalta.

    On järkevää vastustaa taloudellisesta näkökulmasta kaikkea sellaista aluepolitiikkaa, joka tähtää haja-asutuksen kasvattamiseen ja ylläpitoon. Ja vastaavasti kannustaa markkinaehtoiseen aluepoltiikkaan. Politiikan ja markkinaehtoisuuden tulee siis kulkea tältä osin samaan suuntaan. Tietysti jos yhteisesti päätämme, ettei taloudella ole niin väliä. Sen perusteella ihmisiä voidaan siis huoletta kehottaa asumaan missä haluavat, jos kustanuksilla ei ole väliä.

    Markkinamyönteisestä aluepolitiikasta on valitettavasti hyvin vähän jos ollenkaan esimerkkejä. Se on yksi suurimmista syistä, miksi Suomelle menee taloudellisesti niin heikosti kroonisella tavalla. Haja-asutustavoitteesta ja sitä tukevasta aluepolitiikasta sen sijaan on hiirvittävä määr esimerkkejä. Valtaosa niistä sijoittuu 1900-luvulle, mutta ongelma on ollut haluttomuus päästä niistä ratkaisuista eroon. Olemme siis vanhan aluepolitiikan vankeina. Vain ihmiset ovat yrittäneet polkea tätä typerää aluepolitiikkaa vastaan. Se näkyy luvuista, jotka kertovat maan sisäisestä muuttoliikkeestä. Osin myös muutosta ulkomaille, mitä tapahtui suurimittaisesti Ruotsiin 1960- ja 70-luvuilla.
  5. Ekäkevarojen juridinen omistajuus kuuluu eläkelaitoksille. Niiden varainkäyttöä sitoo kuitenkin voimassa oleva eläkelainsäädäntö. Eläkkeet on vakuutusmuotoinen vanhuuden turvaetu palkansaajille. Sitä varten työantajien palkanmaksukyvystä ohjataan noin neljännes eläkkeiden maksuja varten. Jos eläkejärjestelmää ei olisi, palkat voisivat olla selvästi suurempia kuin nykyisin ja jokainen saisi hoitaa eläketurvansa niin kuin parhaiten näkee. Eläkejärjestelmämme siis pakottaa työnantajat ja palkansaajat ohjaamaan suuren osa potentiaalisesta palkasta maksettavaksi vasta eläkeiässä. Tämä on hyvä järjestelmä, joka poistaa vanhuusköyhyyttä, mikä näkyisi varmasti esim. kadulla kerjäämisenä, jos järjestelmää ei olisi. Kaikki nimittäin eivät olisi työssä ollessan halukkaita säästämään vanhuuden varalle.
  6. Älä nyt sentään paljasta tietämättömyyttäsi noin selvästi. Demarien alkujuuret eivät ole itärajan takana. Jos ne halutaan jonnekin paikantaa, ne paikantuvat 1800-luvun Saksaan, mutta myös Ranskaan ja Englantiin. Ranskan suuri vallankumous voidaan nähdä vielä näitäkin varhaisempana syntyhistoriassa. Jos sosialismin ideologiaa paikannetaan, Marx ja Engels olivat saksalaisia. Sosialismi syntyi läntisessä ja keskisessä Euroopassa, ei suinkaan Venäjällä. SDP on perustettu paljon ennen kuin bolshevikkien toiminta Venäjällä tuli edes sallituksi. Venäjällä oli perustettu vuonna 1898 Sosiaalidemokraattinen puolue länsieurooppalaisen mallin mukaan, mutta se jakautui jo varhaisessa vaiheessa kahtia. Mallia otettiin siis länsieuroopasta niin Venäjällä kuin meillä Suomessa.

    Persujen juurien hahmottaminen on vaikeampaa, kun puolue syntyi SMP:n raunioille paljolti jatkamaan sen perinnettä. SMP puolestaan syntyi Maalaisliitosta irtaantumisen (Vennamon eron) tuloksena. Sen alkukausi oli omanlaistansa maaseutupolitiikkaa ilman suurempia ideologisia ankkureita. Vasta Halla-ahon kannattajien vallattua puolueen, se kansalliskonservatiivinen luonne sai kansainvälisemmän vivahteensa. Mallia otettiin 1920- ja 30-lukujen äärioikeistolaisuudesta, eurooppalaisista sisarpuolueista ja myöhemmin vahvimmin amerikkalaisesta altright-liikkeestä. Suomessa painottuu impivaaralainen kansallismielisyys (etnonationalismi), kun taas USAssa paino on Taleban-tyyppisessä hörhökristillisyydessä (dominionismi). Eurooppalaisia veljespuolueita yhdistää ehkä eniten globalisaation, tiedepohjaisuuden ja ilmastoimien vastaisuus. Tämä yhteinen ideologia yhdistää näitä ryhmiä myös Venäjään. Venäjää, Trumpin USAta ja Euroopan äärioikeistoa yhdistää samantapainen taustaideologia. USAssa Venäjä koetaan Maga-väen keskuudessa kristillisiä perusarvoja noudattavana maana ja tässä mielessä hengenheimolaisena. Tämä on varmaan yllätys niille, jotka eivät ole nykyisen äärikristillisen oikeiston ajatusmaailmaan USAssa.

    Suomesta on vaikea löytää mitään täällä keksittyä poliittista ideologiaa tai puoleutta. Niillä kaikilla on kansainvälisiä malleja siitä yksinkertaisesta syystä, että Suomi on kulkenut monessa suhteessa jälkujunassa, perimmäisessä vaunussa suhteessa muuhun Eurooppaan.
  7. Ei Kekkosta voi kuvata ihan diktaattoriksi, mutta hänen valtansa oli toki suuri, koska siihen aikaan presidentin valtaoikeudet olivat nykyistä laajemmat. Kekkonen käytti sumeilematta näitä valtaoikeuksiaan ja toisinaan ne ylittikin. Mitään ratkaisevaa ei Suomessa tapahtunut ilman Kekkosen siunausta. Paitsi tietysti vaalit, joiden tulokset häntä välillä kismittivät. Hän ei voinut kuitenkaan lähettää koko kansalle myyllykirjeitä ja kertoa niissä, että te saatanan tunarit äänestitte väärin. Erityisesti SMP:n ja Veikko Vennamon suosio oli kylmä suihku päin Kekkosen kaljua.

    Myöntyväisyyslinja NL:oon päin oli sen ajan realiteetti, jolle ei ollut vaihtoehtoja. Unkari ja Tshekkoslovakia kottelivat rajojaan ja tankit vyöryivät pääkaupunkien kaduille. Myöskään Nato ei halunnut muutoksia rautaesiripun sijaintiin, koska se olisi kriisiyttänyt maailmanrauhan. Aina voidaan keskustella siitä menikö Kekkonen liian pitkälle ns. ystävyyspolitiikassaan vaiko ei. Itse en osaa sanoa tähän varmaa vastausta. Myöntyväisyyslinja toi Suomelle suuria taloudellisia etuja ja NL suhtautui Suomeen kuitenkin ystävällismielisesti eikä uhkaillut maamme liittämisesti osaksi Varsovan liittoa. NL:lla ei ollut myöskään yhtä voimaksasta laajentumishalua ja isovenäläistä mieltä kuin mitä putlerilla nykyisin on. Kun olimme kiltisti, asiat rullasivat hyvin. Saimme kaupattua naapurille vaikka mitä roskaa laatutuotteen nimellä. Se onnistui, koska Suomella ei ollut Venäjän markkinoilla muita länsimaisia kilpailijoita. Ja meille päin virtasi halpaa öljyä ja kaasua.

    Venäjältä tuotiin myös Suomeen yli sata raskasta sähköveturia 1970-luvun lopulla, jotka saatiin selvästi halvemmalta kuin muualta. Alennus oli vähintään 20 %. Nämä Siperian susiksi ristityt veturit toimivat luotettavasti ja niitä on edelleen tavaraliikenteessä käytössä. Ohjaamotiloja jouduttiin parantamaan, kun Venäjällä ilmeisesti kuljettaja joi vetureita seisaaltaan. Mutta mukavan penkin sijoittaminen vetureihin ollut mikään kallis parannus. Loviisan ydivoimalan reaktorit tilattiin NL:sta ja ovat edelleen toiminnassa. Nämä eivät ole kuitenkaan identtisiä venäläisten ydinvoimaloiden kanssa vaan niihin on tehty Suomessa huomattavan paljon turvallisuusparannuksia. Ja kansakin - se käyhempi osa - ajoi Ladalla. Auton tuuletus toimi hyvin, kun sivuikkuna putosi välillä oven pohjalle ja maavaraa oli sen verran, että ajopeli toimi myös metsässä. Eli hyvin monikäyttöinen auto, jonka kätevä automies piti omin voimin kunnossa. Kolhuista ei tarvinnut niin välittää, se lisäsi vain auton imagoa. Kerran muistan uimahallin saunassa, kun siellä oli joukko teinipoikia, jotka nauraa räkättivät, että yhdellä heidän kaveirensa isällä oli työsuhde-Lada. Eli moneen tyyliin auto siis kelpasi. Olen itsekin tehnyt ensimmäiset pitemmät Lapin matkani Ladalla, vaikkei se ollut omani. Ohituksissa sai olla tarkkana, kun Lada ei ollut niitä parhaimpia kiihtymään. Noiden aikojen Skodasta ja Wartburgista on myös kokemuksia. Vaihteet eivät aina olleet halukkaita menemään päälle isommasta pienempään, mutta kyllä sekin onnistui esim. kuorma-autoista tutun välikaasutuksen avulla. Neukkuaika oli vähän eri aikaa, mutta yleislmapiiri oli paljon iloisempi kuin nykyään. Elettiin kuitenkin jatkuvan taloudellisen kasvun vuosia. Työn saannista ei tarvinnut kantaa huolta, kesätyöpaikkoja oli enemmän kuin niihin halukkaita. Itsellänikin oli koulu- ja opiskeluaikoina sellaisia kokemuksia, että työnantajan päähuoli oli se, voinko aloittaa hommat heti siltä istumalta. Nimi paperiin ja töihin samantien, Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli iloinen kokemus. Sain ensimmäisen työpäivän jälkeen 100 prosentin palkankorotuksen, koska työni oli muita fyysisesti raskaanpaa ja pomo näki ensimmäisen päivän jälkeen, että selvisin hyvin töistä. 300 markan sijasta olisi siis kiva saada 600 markkaa 14-vuotiaana. Siihen aikaan 14-vuotiaan tekemään työhön ei tarvinnut huoltajan suostumusta. Ei sellaista ainakaan pyydetty ja muutenkin meno oli vapaata. Työsuojelun kanssa oli kyllä vähän niin ja näin. Kuorma-auton kuoman päällä on tullut keikuttua useat kerrat nuorena töissä.
  8. Persuuntuminen on jonkinlainen primitiivireaktio. Ehkä se on laumaeläinen käyttäytymispiirre. Toisen lauman eläimet eivät kuulu meidän lau,aamme ja heitä ei auteta, koska he tulevat syömään vain samoja heiniä, jotka kuuluvat meille.

    Jos näet ihmisen makaavan kadulla, menetkö ensin kysymään häneltä, oletko ulkomaalainen tai joku muu muukalainen, joka et kuulu meidän ryhmäämme ja vasta sitten päätät autatko maassa makaavaa vai lähdetkö pois ja sylkäiset perään. Persun logiikka on se, että ensin pitää kysyä tämä heille kriittinen kysymys ja vasta sitten auttaa, jos vastaus siihen tyydyttää.

    Itse olen saanut esim. sairaalassa näiltä persujen vihaamilta ihmisitä erittäin ystävllistä ja hyvää kohtelua. Näen heidät sen vuoksi paljon mukavimpana ihmisinä kuin heitä vihansekaisin tuntein ja sanoin lähestyvät persut. Jos Suomessa olisi vain minä ja muu osa persuja, lähtisin pois. Osa natsi-Saksan ihmisistä tunsi samoin ja samoin tuntee nyt osa venäläisistä ja amerikkalaisista. Näissä maissa "vääränlainen" ihminen demonisoidaan. Sen ajatuksen leviämistä Suomeen vastustan ja viime kädessä pakenen ystävällisimpien ihmisten maahan, jos persuuntuminen leviää.

    Persujen viha Adlercreutzien humanismia vastaan on jotain todella huolestuttavaa tässä maailmassa, joka muutenkin on mennyt todella vinoon. Joidenkin mielestä me suomalaiset emme koskaan ole sellaisessa asemassa, että voisimme edes hitusen auttaa täydellisessä köyhyydessä elävää kanssamatkustajaa Suomen ulkopuolella. Kirkolle täydet pisteet siitä, että sen ulkomaanapu ei ole vielä päässyt persuuntumaan vaan kirkko noudattaa ideologiaansa, joka perustuu Raamattuun.