Eläkerahastot ovat paisuneet. Niiden määrä on 250 miljardia euroa

Eläkemaksu on noussut roimasti. Ensi vuonna eläkemaksu on lähes neljännes maksun perusteena olevasta palkasta.
Jos eläkerahoilla maksettaisiin pois koko valtion velka, jäljelle jäisi vielä reilut 100 miljardia euroa.

Kysymys siitä, kenelle eläkerahat kuuluvat on yhä ajankohtainen. Nyt hyväksytään, että eläkerahat kuuluvat palkansaajille. Kysymys onkin sitä, kuuluvatko rahat entisille, nykyisille vai tuleville palkansaajille.
Näkyvimmin rahoja ovat haikailleet entiset palkansaajat eli ne työeläkeläiset ja heidän edustajansa, jotka ovat toivoneet niin sanotun taitetun indeksi poistamista.
Tuorein kohu liittyy 23 demarikansanedustajan allekirjoittamaan kysymykseen, jossa pyydetään selvittämään voisiko eläkerahoja käyttää pienituloisten eläkeläisten hyväksi.

Työeläkkeitä on korotettu vuodesta 2005 siten, että korotuksessa otetaan huomioon hintojen nousu 80 prosenttisesti ja ansioiden nousu 20 prosenttisesti. Aikaisemmin molempien osuus (siirryt toiseen palveluun) oli 50 prosenttia.

Työeläkkeissä on kysymys vakuutuksesta. Palkansaajien palkasta maksetaan vakuutusmaksuja. Vakuutettava riski koskee työuran päättymisen jälkeisten elinvuosien määrää. Mitä pidempään elää, sitä enemmän vakuutuksesta hyötyy – ja päinvastoin.

Eläkevakuutuksessa korvauksen määrä ei ole kuitenkaan sidottu maksettuihin vakuutusmaksuihin, vaan sovitun mukaiseen eläketasoon. Alun perin kyseessä oli puhdas jakojärjestelmä: eläkkeellä olevien eläkkeet maksettiin kokonaan palkansaajilta perittävillä maksuilla.
Myöhemmin eläkemaksuja alettiin myös rahastoida. Syynä oli se, että eläketasot oli määrätty erittäin korkeiksi ottaen huomioon ikäluokkien koon muutos.

Vuosina 1946-1949 syntyi vuodessa yli 100 000 lasta. Vuonna 1972 ikäluokan koko laski ensimmäisen kerran alle 60 000:nen. Tämän jälkeen uudeksi ikäluokan keskikooksi vakiintui noin 60 000.
Syntyvyys alkoi laskea pysyvämmin vuonna 2010. Vuonna 2017 syntyi ensimmäinen alle 50 000:nen kokoinen ikäluokka. Ikäluokkien koon perusteella uusi tarve rahastoinnille kehkeytyy vasta 2010-luvun syntyneiden pienten ikäluokkien vuoksi. Heidän eläkeikänsä alkaa vasta noin 2080-luvulla. Aikaa varautumiseen on vielä paljon.

Eläkerahoja hallitsevat tahot – eläkeyhtiöt, Eläketurvakeskus, Työeläkelaitosten liitto – haluavat kuitenkin käyttää eläkerahat tulevien palkansaajien hyväksi – hamaan maailman loppuun asti. Toisin sanoen eläkerahastoja ei haluta purkaa, vaan pikemminkin kasvattaa.

Ilman rahastointia tai eläke-etuuksien rajua leikkausta työssä olevien maksut olisivat nousseet kohtuuttomiksi. Tilanne ratkesi eläke-etuuksien heikennyksillä, maksujen korotuksilla ja rahastoinnin jatkamisella.

Edellä sanotun perusteella eläkerahat eivät kuulu entisille palkansaajille. Indeksin muuttaminen tai ylimääräinen korotus pieniin työeläkkeisiin olisi kuormasta syömistä. Sen sijaan eläkerahat kuuluvat niille nykyisille palkansaajille, joiden maksamia eläkemaksuja on rahastoitu suurten ikäluokkien eläkkeitä varten.
Kovin avoimesti eläkepeliä ei muutoinkaan pelata. Eläketurvakeskus ei kerro (siirryt toiseen palveluun) johtamansa työmarkkinoiden keskusjärjestöjen eläkeneuvotteluryhmän toiminnasta mitään muuta kuin kokoonpanon.
Jotta voisimme tietää, kenelle eläkerahat kuuluvat, meidän tulisi saada kuulla, mistä tässä tärkeässä ryhmässä puhutaan ja mitä siellä päätetään.

Yliväöpeli Orhonen poikkeuksellisesti tuo esille myös näin monimutkaisen eläkejärjestelmän rahastoinnin, jolle on varmasti mielipiteitä laidasta laitaan, kuten Kiljunenkin toi oman kantansa, että sieltä otetetaan maksuun ajamalleen mallille, siinä olisi sitten toiset tulleet myös apajalle, ettei nämä niin yksinkertaisia ole " minulle ensin "

Vanhasen hallituksen aikaan luotiin SDPn kovasti vastustama takuueläke, joka jo kyntensä näyttänyt, tarpeellinen on ollut ja on. noin 850 euron kk maksuna, ja kansaneläke myös vähän täydentää, en osaa tähän lukuja ja summia paremmin sanoa. Henkilökohtaisesti olen yli tyytyväinen eläkkeeseeni, kun vähemmälläkin tulisi toimeen, kun vielä samaan soppakuntaan kuuluva rouva Yliväpeli myös hyvällä eläkkeellä.

20

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuo jäi pois "siirryt toiseen palveluun"

      https://www.etk.fi/suomen-elakejarjestelma/elaketurva/elakkeiden-indeksointi/indeksiturvan-historia/

      Eläkejärjestelmä on luotu monimutkaiseksi, mutta näin työeläkeläisenä se on selvempää, mutta sitten olevat lisäeläkkeet tuleekin monen mutkan takaa, esim, ulkomaan eläkkeet. Eläkevakuutukset oli aikanaan hyvinkin suosittuja, en tiedä sen nyky meiningistä tarkemmin?

      Me kuitenkin olemme rva Yliväpelin kanssa hyvin tyytyväisiä taloudelliseen tilaamme.
      Josta sitten lapsemme tulee aikanaan hyötymään, että sekin ottaa huomioon
      nuorempien eduista. Olenkin sanonut, että Yliväpelin arvoa ette saa, se pitää hankkia itse. Ja yleensäkin etunsa ja eläkkeensä tulee itse hankkia, se sitten sen suuruinen mitä jemmaan saatu.

    • Anonyymi

      Rinnekkin pääministerinä himoitsi eläkerahoja äänestäjilleen.

    • Anonyymi

      Uskova ihminen ei tätä lyhyttä elämäänsä tuhlaisi mammonan varaan. Omaisuudella on siten aika turha suuremmin briljeerata.

    • Yhtä hyvin voisi sanoa, että ottamalla OP:n tileiltä kaikki talletukset, niin valtion velka voitaisiin maksaa (melkein) kokonaan.

      OP:n tileillä makaava raha ja työeläkeiden rahostot eivät vain satu olemaan valtion rahoja ja siksi asiasta on turha jatkaa keskustelua.

      • Anonyymi

        Rinne aikoi ottaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rinne aikoi ottaa.

        Rinne ehdotti työeläkejärjestelmän sisäistä siirtoa suurista eläkkeistä pieniin, mikä sekin oli vähintään ongelmallinen järjestelmän itsenäisyyden kannalta.

        Muutenkaan eläkeiläisköyhyyden kytkeminen vain ansioperusteisiin työeläkkeisiin ei ole perusteltua. Pienet eläkkeet ovat seurausta pienistä palkoista ja katkonaisista työurista. Niihin pitäisi puuttua. jos tulonjakoa halutaan oikeudenmukaistaa. Eduskunnalle kuuluu eläkerjäjestelmässä päättää ennen kaikkea siitä, mikä on takuueläkkeen taso. Se koskee kaikkia eläkkeelle jääneitä.

        Eläkeläisköyhyys on uusimman tutkimuksen mukaan (keskustelupalstojen jatkuvasta valituksesta huolimatta) laskenut:
        "Vuonna 2020 noin kolmannes eläkeläisistä koki tavanomaisissa menoissa jonkinasteisia vaikeuksia. Vuonna 2017 osuus oli miltei puolet."

        "Kolmelle neljästä eläkeläisestä jää rahaa yli välttämättömien menojen jälkeen. Yhtä moni arvioi pystyvänsä suoriutumaan tuloillaan yllättävästä noin 1 200 euron laskusta."

        https://www.etk.fi/ajankohtaista/tutkimus-valtaosa-elakelaisista-kokee-toimeentulonsa-jossain-maarin-helpoksi/

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Muistat väärin, eläerahsta Rinne puhui, ei omasta suuresta eläkkeestään,joka sekin tulee.
        Kaikesa elkerahastosta. Miksi valehtelet sossu. Putin veri virtaa.

    • Anonyymi

      Hiukan voisi pohtia tuota aloittajankin kehumaa takuueläkettä noin. 850 euroa kk.
      Joka maksetaan vaikka ei olisi tehnyt palkkatöitä päivääkään elinaikanaan.
      Jotkut ihmettelevät sitä kun ovat kuitenkin olleet kokoaikaisessatyössä 30 vuotta, niin heillä työeläke siinä 1000 euroa kk.
      Joten saavat ainoastaan 150 euroa enemmän eläkettä kuin nämä joilla ei työuraa ole lainkaan!

      Eli voidaan pohtia pitäisikö jotenkin näitä pienempiä työeläkkeitä korottaa, että työnarvostus säilyisi?

      • Anonyymi

        Kannatettava asia, että työtätehneet saavat selkeesti enemmän eläkettä.

      • Aina on "väärin sammutettu" tuskin sellaisia uudistuksia onkaan jossa ei olisi erimielisiä.
        Muistetaan Sipilän hallituksenkin aikaa, miten nyt Marinin hallituksessa samat vastustajat ovat hoitamassa asioita mm terveidenhuoltoon liittyviä, jotka melkein nyt katastrofin partaalla. Venynyt hoitoon pääsy jopa vuosiin kuukausista. Miten helppoa oli heille SDP Vas. silloin oppositiossa hoitaa näitä, nyt ovat itse vastuuministereinä, ja voi verrata "lehmän hännän kasvuun" joka kasvaa alaspäin. Turhaa edes sanoa " eihän me vaan edellinen hallitus"
        Kun edellistä hallitusta ei nyt ole päättämässä, nyt katsoa peilistä "mten me" asiat hoidetaan.
        Nytkin kuvaavaa mm lapsilisien korotus esitys, josta vasemmisto jo sanoi että väärin esitetty, kun eivät itse päässeet esittämään, nyt sitten vastustetaan. Kuin takuueläke tuli Vanhasen hallituksen aikaan, sekin oli vasemmiston mielestä väärin tehty. KYLLÄ SEKIN OLI OIKEAAN OSUNUT, pääsi vähätuloisemmat vähän paremmalle ostokyvylle.

        Yliväpeli Orhonen jos olisi päättämässä, leikkaisin eläkkeitä ja palkkoja kohtuullisiksi.
        Jossa menisi omakin eläke leikkaukseen sanoi rouva Yliväpelin, ei me tarvita niin paljoa.
        Yliväpeli Orhosen hallituksessa ei olisi esim Ayjohtajien palkkoina 300 000 € vuodessa ei EK johtajien vielä suurempia palkkoja. Valtion firmojen johtajilla ei olisi miljoona palkkoja vuodessa, ei Kojamon johtajallakaan, joka tovereita. Kaiken nimi olisi "kohtuullistaminen"
        Myös kaikki tulisi verotuksen piiriin, mm Ayliike jota vasemmisto kynsinhampain vastustaa, kun politikot itsekin siitä saavat lahjuksia.
        SANOKAA MIKSI TOISILLE EI TULE VEROJA ? Jää saamatta valtiolla siitäkin satojamiljoonia vuodessa. Ei tällainen maa voi olla tasapuolinen, eikä tasa-arvoinen kun noin erilailla asioita käsitellään. KAIKKI VEROLLE, ja sitten siitä aletaan parantamaan yhteiskuntaa. Tarkoittaisi vasemmiston oloa oppositiossa.

      • Anonyymi

        Kyllä kaikkien elää, myös työttömien vaikka työ ei olekkan maistunut.

      • Anonyymi
        Yliväpeli_Orhonen kirjoitti:

        Aina on "väärin sammutettu" tuskin sellaisia uudistuksia onkaan jossa ei olisi erimielisiä.
        Muistetaan Sipilän hallituksenkin aikaa, miten nyt Marinin hallituksessa samat vastustajat ovat hoitamassa asioita mm terveidenhuoltoon liittyviä, jotka melkein nyt katastrofin partaalla. Venynyt hoitoon pääsy jopa vuosiin kuukausista. Miten helppoa oli heille SDP Vas. silloin oppositiossa hoitaa näitä, nyt ovat itse vastuuministereinä, ja voi verrata "lehmän hännän kasvuun" joka kasvaa alaspäin. Turhaa edes sanoa " eihän me vaan edellinen hallitus"
        Kun edellistä hallitusta ei nyt ole päättämässä, nyt katsoa peilistä "mten me" asiat hoidetaan.
        Nytkin kuvaavaa mm lapsilisien korotus esitys, josta vasemmisto jo sanoi että väärin esitetty, kun eivät itse päässeet esittämään, nyt sitten vastustetaan. Kuin takuueläke tuli Vanhasen hallituksen aikaan, sekin oli vasemmiston mielestä väärin tehty. KYLLÄ SEKIN OLI OIKEAAN OSUNUT, pääsi vähätuloisemmat vähän paremmalle ostokyvylle.

        Yliväpeli Orhonen jos olisi päättämässä, leikkaisin eläkkeitä ja palkkoja kohtuullisiksi.
        Jossa menisi omakin eläke leikkaukseen sanoi rouva Yliväpelin, ei me tarvita niin paljoa.
        Yliväpeli Orhosen hallituksessa ei olisi esim Ayjohtajien palkkoina 300 000 € vuodessa ei EK johtajien vielä suurempia palkkoja. Valtion firmojen johtajilla ei olisi miljoona palkkoja vuodessa, ei Kojamon johtajallakaan, joka tovereita. Kaiken nimi olisi "kohtuullistaminen"
        Myös kaikki tulisi verotuksen piiriin, mm Ayliike jota vasemmisto kynsinhampain vastustaa, kun politikot itsekin siitä saavat lahjuksia.
        SANOKAA MIKSI TOISILLE EI TULE VEROJA ? Jää saamatta valtiolla siitäkin satojamiljoonia vuodessa. Ei tällainen maa voi olla tasapuolinen, eikä tasa-arvoinen kun noin erilailla asioita käsitellään. KAIKKI VEROLLE, ja sitten siitä aletaan parantamaan yhteiskuntaa. Tarkoittaisi vasemmiston oloa oppositiossa.

        Palstapölhö kehuu ja haukkuu Keskustan aikaansaannoksia hallituksissa. Persupönttö haluaa ilmeisesti ajaa suomalaiset pottukuoppien pohjille ja tehdä Suomesta Pohjois-Euroopan Venezuelan palkkaleikkaushorinoillaan. Sama lauluhan on jatkunut jo pitkään, mutta todellisen idioottimaisuuden paljastaa tuollaiset puheet jyrkän inflaation aikana, johon syynä ei ole palkkakehitys. Todellisuudessa me olemme pahasti perässä kilpailijamaidemme palkoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannatettava asia, että työtätehneet saavat selkeesti enemmän eläkettä.

        Mites persutrolli tää paskanheitto liittyy Suomen Keskustaan?

    • Anonyymi

      "Vanhasen hallituksen aikaan luotiin SDPn kovasti vastustama takuueläke, joka jo kyntensä näyttänyt, tarpeellinen on ollut ja on. noin 850 euron kk maksuna, ja kansaneläke myös vähän täydentää, en osaa tähän lukuja ja summia paremmin sanoa. Henkilökohtaisesti olen yli tyytyväinen eläkkeeseeni, kun vähemmälläkin tulisi toimeen, kun vielä samaan soppakuntaan kuuluva rouva Yliväpeli myös hyvällä eläkkeellä."

      Takuueläkeläinen Yliväpeli pärjäisi siis vähemmälläkin, kun itse niin sanoo?

    • Anonyymi

      Haisuntasäilössä pitäisi olla pullonkaulakorkki. Kuinka keksintä on onnistunut kepudemareilla? Kohta saattaa hieman harmittaa sikamaisuus.

    • Anonyymi

      Ei hätiä mitiä Sanna nosti nyt 1700 eurolla ökyeläkkeitä kuussa.

      • Anonyymi

        Mitä horiset?
        Nyt nostettiin pieniä kansaneläkkeitä, takuueläkettä ja muita Kelan tukia.

    • Anonyymi

      23 demarikansanedustajan allekirjoittamaan kysymykseen, jossa pyydetään selvittämään voisiko eläkerahoja käyttää pienituloisten eläkeläisten hyväksi.

    • Anonyymi

      Nyt eläkerahasto paisunut yli 260 miljardiin

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      140
      7741
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      30
      3007
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      343
      1932
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      275
      1577
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      127
      1371
    6. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1189
    7. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1102
    8. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      19
      1026
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      21
      992
    10. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      82
      951
    Aihe