Vapaa kuvaus

Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, urheilusta, elokuvista, kirjallisuudesta, valokuvista, ruuasta - tai siis hyvästä ruuasta - juomisesta, onkimisesta, maalaamisesta, kävelemisestä, nukkumisesta, ajattelemisesta, keskustelemisesta, kylttyyristä, luonnosta, eläimistä, elävistä, puutarhanhoidosta, uhkapeleistä, korttipeleistä, matkustamisesta ja tietenkin omasta perheestäni. Yritän olla tietävä ja terävä, mutta myös nöyrä ja kiitollinen. Nautin elämäni jokaisesta jäljellä olevasta päivästä menneiden päivien lisäksi. Tässä iässä Stephen Hawkingin ajatus maailmankaikkeuden kiepsahtamisesta takaisin rutistumisvaiheeseen niin, että näkee tulevaisuuteen, muttei muista menneisyyttä, kiinnostaa ja viehättää yhä enemmän. Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

2050

Kommenttia

25526

  1. Rinteen hallituksen aikana velkaantuminen ei kasvanut merkittävästi, muutaman miljardin, mikä oli selvä lasku aiempaan ja myöhempään verrattuna. Ei siinä mitään ansiota Rinteellä ollut, vaan se johtui siitä, että koronakriisiä ei vielä silloin ollut. Velkaantuminen alkoi vuonna 2020. Silloin otettiin se noin 18 miljardia velkaa lisätulomenoarvioiden pohjalta, koska tilanne alkoi ja muuttui ennakoimattamasti. Varsinaisessa budjetissa edellisen vuoden lopulla ei tietenkään voitu varautua koronaan mitenkään. Kaikki puolueet eli myös oppositio piti näitä menoja tarpeellisina ja äänesti niiden puolesta. Nyt tuleekin se kysymys eli yritäpä nyt edes joskus vastata asiaan asiallisesti. Miksi oppositio siis kannatti tämän 18 miljardin uuden velan ja sen kattamien menojen ottamista ja hyväksymistä? Nyt jälkeenpäin se sitten summamutuikassa keroo, että velkaannuttiin holtittomasti. Eikö oppisition olisi pitänyt silloin vastustaa sitä velanottoa? Miksi se ei sitä tehnyt?

    Seuraavana vuonna talous kehittyi taas parempaan suuntaan ja velkaa otettiin enää noin 4 miljardia. Kahtena seuraavana vuonna velan otto kasvoi 12 - 13 miljardiin per vuosi. Mikä aiheutti tämän velkaantumisen? Sote astui voimaan eli suuri osa kuntien aiemmista menoista tuli valtion päänvaivaksi. Soten kasvun syynä on pääosin väestön vanhentuminen eli sotepalvelujen kysynnän kasvu. Samaan aikaan inflaatio alkoi kasvaa, energiamenot nousta varsin rajustikin ja vähän myöhemmin alkoi Venäjän hyökkäyssota, mikä heijastui tuloihin ja menoihin monella tapaa. Oppositio ei silloinkaan vastustanut näiden menojen kasvattamista kuin hyvin pieneltä osalta. Valtionvarainministeri Saarikko laski, että 41 miljardin lisävelasta, oppositio vastusti siihen kytkeytyviä hankkeita vain 3 miljardin osalta. Tämä on muuten se sama määrä, mikä on budjettipäällikkö Niemelän mukaan Marinin hallituksen pysyvien menojen lisääntymisen tosiasiallinen määrä.

    Lapasen hallitus on jatkanut 12 - 13 miljardin euron vuosivauhdilla velkaantumista. Nyt ollaan nousussa jo lähemmäs 20 miljardia vuodessa. Lopulta voidaan tätä vauhtia nousta jopa yli 60 miljardiin, mikä nostaisi velkaantumista noin 50 % verrattuna Marinin hallituksen velkaantumiseen. Mitä velkaantumisen taittamista tämä on, kun hallitus ottaa lisää velkaa näin paljon enemmän kuin Marinin hallitus. Ja valtion korkomenot eivät muuten selitä kasvua. Korkomenot ovat noin 3 miljardia euroa ja ne on kyllä kuitattu hyvin suurelta osin sillä, että inflaatio on kasvattanut myös valtion tuloja, jos yhtään ymmärrät matematiikkaa.

    Nyt sitä RAHAA ON -politiikkaa harjoitetaan, koska velkaantuminen on kaikkien aikojen suurinta. Lapanen on lyömässä kaikki ennätykset. Kasvu odottaa kuulemma nurkan takana. Epäselvää vain on, minkä nurkan ja kuinka monta vuotta sille nurkalle kulkeminen vielä kestää. Hallituksella on täysi valtuus muuttaa edellisten hallitusten päätöksiä, saavuttaa budjettitasapaino ja lopettaa velkaantuminen kokonaan. Mitään ei ole tapahtunut, ei sinnepäinkään. alijäämiä ja velkaa päinvastoin koko kasvatetaan. Täysin vastoin hallituksen antamia lupauksia. Miten voi olla Marinin syy, ettei hallitus pidä oma lupauksiaan? Koitapa vastata tähänkin, jos osaat.
  2. Olet oikeassa. Eli helppo tunnistaa. Persuthan näitä piirteitä populistipuoleena ovat tuoneet tuontitavarana politiikkaamme. Ne ovat ennen muuta rapakon takaista tuontitavaraa. Bannon ja alt-right sekä ns. teekutsu-liike ovat olleet innoittajia. Nyt tietysti trumpismi. Persut ovat kääntäneet sloganeitaan kuten "Suomi takaisin" ihan suoraan Amerikan englannista. Persujen strategia on ollut ainoana puoleena olla eri mieltä likimain kaikesta. Niin pääsee erottautumaan ja keskustelun aiheet valikoituvat usein vastakkainasettelun pohjalta. Tämä ollut populistisen äärioikeiston strategia ympäri Eurooppaa.

    Konservatiivisen kansallismielisen populismin ja sen poliittisten edustajien päävastustaja ei ole vihervasemmisto. Se on heille ns. hyvä vihollinen eli tarpeellinen lyömäaseena. Varsinainen vihollinen on liberalismi. Tämä näkyy USAssa, missä vasemmistoa ei edes ole ollut, vaikka se nyt alkaa trumpismin vastaliikkeenä varsinkin nuorten akateemisesti koulutettujen parissa kasvaakin. Amerikkalaisen konservatismin päävihollinen on vapaamielisyys, moniarvoisuus, tiede, ns. eliitti, avarakatseisuus. Vasemmistolaisuus ei ole yhtä suuri uhka kuin USAn varakkaalle väestölle. Vasemmiston ideologian perusta ei nimittäin ole vapaamielisyys vaan omaisuuden jakautuminen ja tasa-arvoisuus. USAssa käydään kulttuurisotaa ja tämä heijastuu myös Eurooppaa. Vance on yrittänyt tätä taistelua tuoda suoraan Eurooppaan idioottomaisille puheillaan. Nyt USAn strategiassa pyritään jakamaan Eurooppaa konservatiivivaltioihin ja vihollisiin eli jakamaan Eurooppaa.
  3. Mikäs siinä. Pysähtyneisyyden tila alkoi vuonna 2009. Ajoituksen syynä oli finanssikriisi. Syyllisiä kannattaa etsiä USAn puolelta, jos niitä haluaa. Eräiden pankkien ahneet pankkiirit ja pelimiehet. Kotimaamme elättäjä oli paljolti Nokia. Sieltä löytyy myös syypäitä. Vähän samat kaverit jotka nostivat Nokian kukoistukseen, johtivat sen myös romahdukseen. Tuudittauduttiin hyvänolon tunteeseen, kun olisi pitänyt jatkaa vain aggressiivisesti kehittämistä. Tietotekniikan alalla pitää olla jokapäiväisesti yötä päivää hereillä, jos mielii pärjätä.

    Politiikassa on suosittu pysähtyneisyyttä. Ihan yksinkertaisia esimerkkejä siitä ovat sekä Suomen että EUn tasolla maatalous- ja aluetuet sekä vanhakantaisen ja huonosti tuottavan yritystoiminnan tukeminen. Ei ole ymmärretty asettaa kannattavuutta ja työn tuottavuutta ensisijaiseksi kriteeriksi. USAn liberaaleilla rannikkoseuduilla tämä on älytty ja osattu ja siksi talouden kehittymisen painopiste on siellä. USAssa on suosittu tietotekniikan alan yrityksiä ja tulkoset näkyvät koko maan taloudessa. Trump nyt yrittää parhaansa mukaan tasoittaa puntteja ja heikentää USAn taloutta, mutta ei hän taida siinä onnistua. Suomessa pitäisi tietysti myös suunnata tietotekniikan hyödyntämiseen. Vihreä siirtymä ja hyvä energiatilanne mahdollistaisivat myös uusia aluevaltauksia, mutta aina kin persut panevat aina hanttiin, kun kuulevat sanan vihreä.

    Suomessa pitäisi tunnustaa tosia-asiat eikä tuhlata vähiä varoja Itä-Suomen ja vanhusten kansoittamien haja-asutusalueiden tekohengitykseen. Pidä koko Suomi asuttuna -politiikka on tuhonnut Suomen taloutta jo pitkiä aikoja eikä loppua vaan tunnu tulevan, vaikka kuinka huonosti menisi.

    Tarvitaan radikaaleja keinoja erityisesti elinkeinoelämän rakenteen muuttamiseksi. Tällaisia keinoja suosii yksi puolue, mutta sillä ei ole yhtään kansanedustajaa eikä taida tulla seuraavissakaan vaaleissa. Se on eräiden talousviisaiden ekonomistien puolue eli Liberaalinen puolue. He ovat ehdottaneet mm. kaikkien yritystukien poistamista, mikä jo yksin säästäisi valtion menoja 9 miljardilla eurolla. Politiikassa suositaan kaikenlaista mennyttä, koska kaikilla on kavereita siellä menneisyydessä. Tulevista yritysjohtajista kukaan ei ole vielä kuullut mitään. Niistä tulevista ne kannattavimat vaan tuntuvan tulevan ihan viime vuosien näyttöjenkin perusteella (mm. Supercell ja Wolt). Saavutetuista eduista puhuminen pitäisi ehkä säätää rangaistavaksi. Luovasta tuhosta ja uusitumisesta puhumisesta pitäisi puolestaan saada palkinnoksi ainakin kutsu itsenäisyyspäivän juhlaan presidentinlinnaan.
  4. Juutalaiset eivät ole tehneet pahaa kenellekään. He ovat vainon ja väkivaltaisen politiikan sekä uskontojen uhreja. Pahantekijöitä ovat valtiojohtajat, terroristit ja kohtalonuskontoihin uskovat. Siinä on se pahan soppa.

    Juutalaiset ovat olleet vainojen kohteita vuosisatojen ajan. Sen perusteena on ennen muuta uskonto globaalisti. Paikallisesti islaminuskoisten ja juutalaisten kanssa on ollut varmaa alue- ja muita riitoja iät ja ajat kuten vähän muuallakin eri kansojen välillä. Uskontoon liittyvä juutalaisten vaino sen sijaan perustuu kertomukseen Jeesuksen kuolemasta. Surmaaminen oli tarinan mukaan juutalaisten aikaansaama. Sitä on sitten kostettu hartaasti ja pitkään, ei vaan kolmanteen polveen vaan kuka ties monenteenko. Islamisteilla ei ole vastaavaa traumaa kuin kristityillä, koska juutalaiset eivät ole surmanneet Allahin poikia tai tyttäriä eikä edes profeetta Muhammedia. Heidän kiistansa ei ole perustaltaan uskonnollinen vaan paikallinen, Eurooppalaisten ylläpitämän vainon syinä ovat olleet lisäksi kulttuuriset ja taloudelliset syyt sekä erilaiset juutalaisuuteen liittyvät salalittoteoriat sekä natsien osalta myös rotuopilliset syyt. Juutalaisiahan oli paljon myös Saksan ja NL:n kommunisteissa, joka oli osa juutalaisuuteen liittyviä salaliittoteorioita.

    Nykyajan juutalaisviha islamisteilla ei perustu siis niinkään uskontoon vaan alueeseen ja palestiinalaisten sortoon. Juutalaisuuteen uskontona kuuluu laajentumisperuste. Israelissa ortodoksijuutalaiset pyrkivät avoimesti laajentamaan Israelin valtion aluetta heidän jumalansa lupauksien mukaisesti. Siis välittämättä muiden oikeuksista alueisiin. Tämä alueellinen vihanpito on ollut vallalla erityisesti Israelin valtion perustamisen jälkeen. Ennen sitä alueella kyllä harjoitettiin terrorismia puolin ja toisin sitä mukaa kuin juutalaisten maahanmuutto lisääntyi. Suomalaisten kannalta olisi samanlainen tilanne, jos joku kansa ilmoittaisi, että Suomi kuuluukin jonkun jumalallisen ilmoituksen mukaan heille eikä suomalaisille. Tällaisella perusteella naapurimaan putler pyrkii valtaamaan lisää aluetta. Ne ovat osa venäläistä ortodoksista perintöä kuten Ukraina.

    Juutalaiset eivät siis ole tehneet muuta pahaa kuin kannattaneet osaa näistä pahantekijöistä kuten päämisniteriään Netanjahua ja hänen hallituksensa muutamaa ääriuskonnollista ministeriä, jotka katsovat, että juutalaisuuden alueelliset rajat eivät ole vielä tulleet vastaan. Moneen kertaan YK:ssä tuomittua siirtokuntapolitiikkaa jatketaan edelleen sumeilematta. Ei se nyt ainakaan kenenkään rauhaa edistä. Pahantekijöitä ovat myös ne rintaman molemmin puolin, jotka näkevät, että väkivalta on keino ratkaista asiat. Kun vastapuoli tapetaan kokonaan, se on heidän uskomansa mukaan ratkaisu.

    Netanjahun syyttäminen Australian pääministeriä terrori-iskusta kertoo idioottiaisuudesta. Australia on kannattanut kahden valtion mallia aivan samoin kuin vaikkapa oma presidenttimme. Onko siis Stubbkin syyllinen Australian terrori-iskuun. Varmaan Netanjahun mielestä on. Pahiksia on paljon muitakin. Lusikkansa soppaan ovat tunkeneet esim. Iran ja USA, joilla on omia ja väliin mitä kummallisempia perusteita sotkeutua asiaan. Uskonto on vainon pitkäaikainen peruste, mutta ei siis nykyisen vihanpidon pääperuste. Se koski lähinnä vain kristittyjen harjoittamaa vainoa.
  5. Älä menetä toivoasi. Montaako aasialaista lehteä luet? Ja millä kielitaidolla? Kaiken maailman lehdet eivät tässä ole niitä kaikkein merkityksellisimpiä. Pilkkahan kohdistui aasialaisiin. Ja siellä on reagoitu, mikä näkyy esim. alla olevista linkeistä. Hankalinta asiassa on se, että Aasiassa ei tiedetä poliittisista puolueistamme. Siitä että kyse on vain yhden puolueen hörhöistä. Tämä pannaan vihassa ja ärtymyksessä meidän kaikkien suomalaisten syyksi. Vienti ei lakkaa nyt eikä kuukaudenkaan päästä. Mutta negatiiviset asiat painavat aina taustalla. Esim. Tanskassa ja Kanadassa boikotoidaan edelleen vimmatusti amerikkalaisia tuotteita Trumpin sanojen ja kirjoitusten takia. Tanskalaiset ja kanadalaiset eivät kovin paljon pidä siitä, että Trump aikoo liittää osan heidän maistaan ja Kanadan kokonaisuudessaan USAn yhdeksi osavaltioksi. Kuluttajien voima voi olla aika ankara ja suuri. Ei kannattaisi etenkään suomalaisten kaivaa verta nenästään lapsellisilla rasistisilla tempuilla ja heikentää jo valmiiksi alamäkeen valuvaa talouttamme.

    Maineemme on saanut kolauksen, kertoo kiinalaistaustainen Suomessa asuva nainen. Ja toisin kuin väität, toisesta linkistä selviää, että usea aasialainen media on kertonut asiasta. Eikä nyt kannata katsoa vain sitä, miten jotkut mielestäsi äärivasemmistolaiset asiaan suhtautuvat. Kannattaa miettiä sitäkin, miten persujen hallituskumppanit näkevät nämä persujen ulostulot.

    https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011690918.html
    https://www.hs.fi/maailma/art-2000011690182.html
  6. Etkö osaa lukea? Minähän kirjoitin, että USA antoi Marshall-apua Europpaan. Euroopan itälaidan maat mukaan lukien Suomi kieltäytyivät avusta. Sotilaita ja aseita tuli läntiseen Eurooppaan. Kyse ei ollut mistään Euroopan avustamisesta vaan taistelusta kommunismin leviämistä vastaan. USAlla oli siis ihan oma intressi tuoda niitä aseita ja apua. Kuten kerroin he veivät sitä apua ja aseita myös Etekä-Vietnamin ja Etelä-Korean avuksi. Motiivi oli sama. Taistelu kommunismin leviämistä vastaan. CIA rahoitti kyllä salaa Suomessa myös SDP:tä ja sosiaalidemokraattista ay-liikettä. Tässäkin motiivi oli sama. Taistelu kommunismin leviämistä vastaan.

    Ei Ruotsi mihinkään USAn apuun luottanut. Eihän Ruotsi ollut edes Naton jäsen. Se liittyi jäseneksi vasta vasta nyt vähän Suomen jälkeen. Onko tämäkin mennyt sinulta ohi? NL:n ronahdus oli vedenjakaja. Uskottiin, että Venäjä vähitellen integroituu muuhun Eurooppaan ns. keskinäisriippuvuuden perusteella. Itsekin uskoin tähän kuten valtaosa länsimaisista poliitikoista. Herätyksen todellisuuteen teki putler ensin Munchenin puheessaan vuonna 2007. Toinen herätys tapahtuin vuonna 2014 Krimin valtauksen yhteydessä ja kolmas vuonna 2022 hyökkäyssodan alkaessa. Vasta tämä kolmas herätti kaikki lännessä todellisuuteen. Paitsi tietysti nämä USAn nykyiset vallanpitäjät, jotka eivät ole heränneet vieläkään tai ovat sitten muuten vaan putlerin uskollisia kavereita. Epsteinin kaveruus on siinä mielessä pikkujuttu Trumpin häpeäksi.

    EU on taloudellinen suurvalta. Esim. Venäjän talouden suuruutta voi verrata lähinnä EUn jäsenvaltioiden keskisarjaan eli Italian ja Espanjan talouksien kokoon. EUn taloudelliset resurssit ovat Venäjään verrattuna moninkertaiset. Nyt EU joutuu Venäjän uhan alla varustautumaan pikavauhtia. Iso-Britannialla ja Ranskalla on kyllä valmiudet nopeastikin, mutta ongelma on Saksa. Saksan varustautumattomuus johtuu siitä, ettei sen ole annettu varustatua natsimenneisyyden vuoksi. Nyt annetaan, joten esteitä ei ole. Kiitos Venäjän ja Trumpin. Luulen, että Saksa tulee ajan myötä hankkimaan myös oman ydinaseen. Osaanisesta se ei tule olemaan kiinni. EUn ei tule pyrkiä aseelliseksi suurvallaksi vaan aseistus tulee mitoittaa vain Venäjän uhkaa vastaan. Ei Eurooppaa mikään muu uhkaa sotilaallisesti, ei USA niin paljon tule muuttumaan, että siitä tulisi Venäjän liittolaisena Euroopan vihollinen. Vaikka Trump siihen suuntaan nyt koheltaakin.
  7. EUta voisi hyödyttääkin, jos USA onnistuisi hajottamaan EUsta ulos sen Venäjä-mielisiä valtioita kuten Unkarin. USAn kannalta Unkarin. Puolan, Itävallan ja Italian tapaiset valtiot tuskin tuovat USAlle mitään taloudellista tai poliittista lisäarvoa. Varsinkin taloudellisesti ne ovat kääpiösarjaa Euroopan mitassa. EU rakentuu Saksan ja Ranskan varaan. Jos tämä akseli repeää, se on sitten menoa, mutta em. valtioiden kanssa ei kannata olla kovin huolissaan EUn osalta. Nehän ovat sellaisia EUn nettokuppaajia Itävaltaa lukuunottamatta. Ehkä Itävalta ja Unkari voivat sitten perustaan uudelleen Itävalta-Unkarin Habsburgien sukuun perustuvan kaksoismonarkian. Euroopan kannalta voisi kyllä pyrkiäkin samankaltaiseen ja osin saman porukan liittoon, jotka tunnetaan Ukrainan osalta samanmielisten maiden liittona. Siinä olisi mukana silloin myös Iso-Britannia.

    USAn konservatiivikristittyjä riivaa eurooppalainen liberalismi ja vapaamielisyys. Se muistuttaa heitä liiaksi USAn demokraattipuolueen arvoista. USAssa riehuu valtoimenaan kulttuurisota konservatiivikristittyjen ja liberaalien välillä. USA on saanut liittolaisia ääri- ja laitaoikeistosta Euroopassa. Venäjällä putler edustaa tätä samaa konservatismin linjaa. USAssa Trump ei ole tässä ideologissa mikään moottori vaan pelkkä hyväksikäyttäjä. Varsinainen fundamentalisti on varapresidentti Vance. Eli rukoilkaamme sen puolesta, ettei Vancesta tulisi koskaan USAn presidenttiä. Sen vuoksi on parempi, että Trump hoitaisi terveyttään ja pysyisi hengissä kautensa loppuun saakka. Sen jälkeen todennäköisesti puhaltavat taas lauhemmat tuulet eikä Vancea valita USAn seuraavaksi presidentiksi. Jos valitaan, se oli Euroopalle varsinainen suuri katastrofi. Jossain valossa, kun vertailukohta on täysin sysimusta, Trumpkin voi siis näyttää ihan kohtuulliselta.