Julkinen terveydenhuolto joudutaan lakkauttamaan ?

Anonyymi-ap

Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) raportti on nostattanut uudelleen keskustelun Marinin hallituksen velanotosta ja rahankäytöstä. VTV:n finanssipolitiikan valvojien mukaan Sanna Marinin (sd) hallitus ei koronakriisin jälkeen kyennyt palaamaan normaalin talouspolitiikan toteuttamiseen.

Marinin hallituksen miljardit kuohuttavat: ”Tuhlailupolitiikan lasku on tänään valtava” – Nyt SDP vetoaa budjettipäällikön sanoihin
Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV julkisti keskiviikkona raportin, jonka mukaan Sanna Marinin hallitus lisäsi neljässä vuodessa pysyviä menoja 41 miljardilla eurolla siitä, mikä ennen korona-aikaa oli sovittu menotasoksi. VTV:n mukaan yli puolet menolisäyksistä ei liittynyt koronaan. Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä sanoi torstaina julkaistussa Helsingin Sanomien haastattelussa, että VTV:n raportti liioittelee merkittävästi lisämenoja. Hallituspuolueiden ministerit ja kansanedustajat syyttävät edellistä hallitusta VTV:n raportin perusteella. Nyt oppositiosta vedotaan budjettipäällikön näkemykseen.

31

322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Suomessa koronapandemian aikana tehdyt menojen lisäykset valtion budjettiin eivät kohdentuneet kaikilta osin itse kriisin hoitoon. Lisäksi merkittävä osa menolisäyksistä jäi pysyviksi. Asia ilmenee Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) raportista.

      Silloisen pääministerin, Sdp:n Sanna Marinin, hallitus lisäsi valtion menoja neljässä vuodessa noin 41 miljardia euroa koronan takia. Käytännössä valtion budjetin menotaso oli vuosina 2020–2023 keskimäärin kymmenen miljardia euroa korkeampi vuosittain kuin hallitus oli suunnitellut syksyllä 2019.

      Nyt julkaistun raportin mukaan runsaan 40 miljardin euron summa sisälsi valtion budjettiin uusia pysyviä menolisäyksiä, jotka eivät liittyneet koronakriisiin.

      Neljässä vuodessa tilanne kääntyi kuitenkin päälaelleen. Vuoteen 2024 mennessä pandemian hoitoon liittyvät menot supistuivat lähes nollaan.

      Silti muut menolisäykset kasvoivat ja jäivät pysyvästi korkealle tasolle. VTV:n mukaan valtion budjetin menot nousivat pysyvästi 3,9 prosenttiyksikköä aiempaa korkeammalle tasolle suhteessa bruttokansantuotteeseen.

      Marinin hallitus lisäsi määrärahoja merkittävästi esimerkiksi kuntien, oppilaitosten ja kulttuurilaitosten menoihin. Lisää rahaa kohdennettiin muun muassa maahanmuuttoon ja kotoutumiseen, sairaanhoitopiireille, koulutukseen

      • Anonyymi00004

        Tämäkin emävalhe kertoo vain siitä, että faktan tarkistus ei näillä sivuilla ole suosiossa!!

        Hallitusta muodostettaessa OrpoPurra oli varma että Suomen talous ei ollut huonossa tilassa Marinin jälkeen!

        Eikä se ollutkaan.

        Mutta sitten otettiin väärät keinot käyttöön ja se saatiin huonoon tilaan!

        Konkurssi tilaan!!

    • Anonyymi00002

      Siinä missä Marinin hallitus siis nosti muun muassa valtionhallinnon toimintamenoja, on Petteri Orpon (kok) hallitus leikannut niitä osana julkisen talouden sopeutustoimiaan. VTV:n mukaan osa Orpon hallituksen leikkauksista kuitenkin tosiasiassa vasta pienentää korona-aikana syntyneitä valtionhallinnon määrärahojen puskureita.

      VTV:n Kangasrääsiö sanoo, että menotason nosto pysyvästi korkeammalle on yksi osatekijä siinä, että valtion alijäämä on ollut viime vuosina aiempaa suurempi. Tulot eivät ole pystyneet täysin vastaamaan kasvaneisiin menoihin.

      ”Jos Marinin hallitus olisi ollut maltillisempi menolisäyksissä, tilanne voisi olla nyt parempi”

    • Jos ei sauna terva ja viina auta niin tauti on kuolemaksi.☠️⚰️🪦

      • Anonyymi00020

        ORPOPURRAN HALLITUS ETENEE MÄÄRÄTIETOISESTI 1930-LUKUA KOHTI.

      • Anonyymi00021

        PETTERI LSÄSI UUDEN POINTIN: DIGI, DIGI, DIGI

      • Anonyymi00022
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        PETTERI LSÄSI UUDEN POINTIN: DIGI, DIGI, DIGI

        SE ON HALLITUSOHJELMAMME YDINTAVOITE

    • Rinne alkaessaan hallitusvuotensa uhosi tyyliin RAHAA ON ja ja pisti vuodessa menemään lisää yli 18 miljardia lisää velkaa! SS huulipuna vitosineen jatkoi samaan tyyliin, joskin hieman maltillisemmin. Siitä kuitenkin jäi, kun vielä lasketaan vanhoja syntejä siihen lisäksi aikamoinen kuorma kuin yhtään ei edes ajateltu menojen sopeutuksia muilta aloilta. Nyt on Orpon poppoolla ja parilla seuraavallakin aika homma päästöä tasapainoon sujuvasti jotta ei tehdä liian suurta äkki korjausta koska se olisi liian monelle kohtalokas liike.

      Nythän oikea liike onkin RAHAA EI OLE liike ja sillä pelastumme!

      • Anonyymi00003

        Se 18 miljardia oli koko eduskunnan yhteisesti sopima lisävelkaa koronan aikaan, suurin osa meni "yritysten tukemiseen" pahimman korona-ajan yli, eli myös oppositio hyväksyi lisävelan, myös KOKOOMUS!!!!

      • Anonyymi00006

        Röh röh minulla ei suolen toiminta pääse tasapainoon, jaLyyli on siitä huolissaan KRUIIIK !

      • Anonyymi00009

        Näkyy rahaa olevan tunnin junaan, satamatunneliin, sotavarusteluun, ratikkahankkeisiin jne. Kaikissa näissä näkyy kokoomuksen käden jälki ja pahasti

      • Anonyymi00009 kirjoitti:

        Näkyy rahaa olevan tunnin junaan, satamatunneliin, sotavarusteluun, ratikkahankkeisiin jne. Kaikissa näissä näkyy kokoomuksen käden jälki ja pahasti

        Nuo ovat investointeja tulevaisuuteen. Jokainen monella tapaa hyödyllinen.

        Vasemmiston kädenjälki taas näkyy asioissa joita ehkä kaipaat parannettavaksi, he haluavat jakaa vaikka velkarahaa kunhan työelämää ei saataisi kuntoon ja kurjuus lisääntyisi jotta saisivat kannatustaan nousuun.

        Työpaikat eli uudet ja entiset yritykset ovat kuitenkin se anoa toimiva ratkaisu tuohon ongelmaan, joiden yritysten on saatava lisää vaikutusvaltaa yli ay mafian joka koko ajan haluaa ajaa alas hyvinvointia!

      • Rinteen hallituksen aikana velkaantuminen ei kasvanut merkittävästi, muutaman miljardin, mikä oli selvä lasku aiempaan ja myöhempään verrattuna. Ei siinä mitään ansiota Rinteellä ollut, vaan se johtui siitä, että koronakriisiä ei vielä silloin ollut. Velkaantuminen alkoi vuonna 2020. Silloin otettiin se noin 18 miljardia velkaa lisätulomenoarvioiden pohjalta, koska tilanne alkoi ja muuttui ennakoimattamasti. Varsinaisessa budjetissa edellisen vuoden lopulla ei tietenkään voitu varautua koronaan mitenkään. Kaikki puolueet eli myös oppositio piti näitä menoja tarpeellisina ja äänesti niiden puolesta. Nyt tuleekin se kysymys eli yritäpä nyt edes joskus vastata asiaan asiallisesti. Miksi oppositio siis kannatti tämän 18 miljardin uuden velan ja sen kattamien menojen ottamista ja hyväksymistä? Nyt jälkeenpäin se sitten summamutuikassa keroo, että velkaannuttiin holtittomasti. Eikö oppisition olisi pitänyt silloin vastustaa sitä velanottoa? Miksi se ei sitä tehnyt?

        Seuraavana vuonna talous kehittyi taas parempaan suuntaan ja velkaa otettiin enää noin 4 miljardia. Kahtena seuraavana vuonna velan otto kasvoi 12 - 13 miljardiin per vuosi. Mikä aiheutti tämän velkaantumisen? Sote astui voimaan eli suuri osa kuntien aiemmista menoista tuli valtion päänvaivaksi. Soten kasvun syynä on pääosin väestön vanhentuminen eli sotepalvelujen kysynnän kasvu. Samaan aikaan inflaatio alkoi kasvaa, energiamenot nousta varsin rajustikin ja vähän myöhemmin alkoi Venäjän hyökkäyssota, mikä heijastui tuloihin ja menoihin monella tapaa. Oppositio ei silloinkaan vastustanut näiden menojen kasvattamista kuin hyvin pieneltä osalta. Valtionvarainministeri Saarikko laski, että 41 miljardin lisävelasta, oppositio vastusti siihen kytkeytyviä hankkeita vain 3 miljardin osalta. Tämä on muuten se sama määrä, mikä on budjettipäällikkö Niemelän mukaan Marinin hallituksen pysyvien menojen lisääntymisen tosiasiallinen määrä.

        Lapasen hallitus on jatkanut 12 - 13 miljardin euron vuosivauhdilla velkaantumista. Nyt ollaan nousussa jo lähemmäs 20 miljardia vuodessa. Lopulta voidaan tätä vauhtia nousta jopa yli 60 miljardiin, mikä nostaisi velkaantumista noin 50 % verrattuna Marinin hallituksen velkaantumiseen. Mitä velkaantumisen taittamista tämä on, kun hallitus ottaa lisää velkaa näin paljon enemmän kuin Marinin hallitus. Ja valtion korkomenot eivät muuten selitä kasvua. Korkomenot ovat noin 3 miljardia euroa ja ne on kyllä kuitattu hyvin suurelta osin sillä, että inflaatio on kasvattanut myös valtion tuloja, jos yhtään ymmärrät matematiikkaa.

        Nyt sitä RAHAA ON -politiikkaa harjoitetaan, koska velkaantuminen on kaikkien aikojen suurinta. Lapanen on lyömässä kaikki ennätykset. Kasvu odottaa kuulemma nurkan takana. Epäselvää vain on, minkä nurkan ja kuinka monta vuotta sille nurkalle kulkeminen vielä kestää. Hallituksella on täysi valtuus muuttaa edellisten hallitusten päätöksiä, saavuttaa budjettitasapaino ja lopettaa velkaantuminen kokonaan. Mitään ei ole tapahtunut, ei sinnepäinkään. alijäämiä ja velkaa päinvastoin koko kasvatetaan. Täysin vastoin hallituksen antamia lupauksia. Miten voi olla Marinin syy, ettei hallitus pidä oma lupauksiaan? Koitapa vastata tähänkin, jos osaat.

      • Extyökkäri kirjoitti:

        Nuo ovat investointeja tulevaisuuteen. Jokainen monella tapaa hyödyllinen.

        Vasemmiston kädenjälki taas näkyy asioissa joita ehkä kaipaat parannettavaksi, he haluavat jakaa vaikka velkarahaa kunhan työelämää ei saataisi kuntoon ja kurjuus lisääntyisi jotta saisivat kannatustaan nousuun.

        Työpaikat eli uudet ja entiset yritykset ovat kuitenkin se anoa toimiva ratkaisu tuohon ongelmaan, joiden yritysten on saatava lisää vaikutusvaltaa yli ay mafian joka koko ajan haluaa ajaa alas hyvinvointia!

        Milla monella tapaa esim. lapasen tunninjuna (todellisuudessa puolentoistatunnin) on monella tapaa hyödyllinen. Sehän ei luo mitään uutta raideyhteyttä Helsingin ja Turun välille. Siellä on rata ja junalla on päässyt Turkuun ties kuinka kauan. Minäkin olen mennyt usean kerran junalla Turkuun ja takaisin työssä ollessani ja siitä on aika monta mennyt sen jälkeen. Uusi junayhteys on jonkun verran nopeampi kuin nykyinen ja reititys Salon suunnasta osin eteläisempi kuin nykyisin. Uudesta reityksestä Kirkkonummi vastasi, ettei se tarvitse sitä, koska koko kaupunki pitäisi siirtää sen myötä kymmenisen kilometriä pohjoisemmaksi, jotta radasta olisi hyötyä.

        Voi tietysti väittää, että ratahanke tuo rakentamista lisää niihin kohtiin rataa, missä se ei kulje nykyisen radan osalla. Voihan se pitää paikkansa. Mutta jos pitää, silloin kannattaisi alkaa koko ajan suunnittelemaan uusi ratoja ja reittejä. Turun rataa kannattaisi sellaisen logiikan mukaan reitittää joka hallituskaudella uudestaan.

        Omasta mielestäni nämä rahat olisi kannattanut panna pohjoisen ratayhteyden valmistamiseen esim. Oulu - Kiiruna välille ja siitä Norjan satamiin tai pohjoinen rata jäämerelle Norjan satamiin. Nämä olisivat tässä ajassa turvallisuuspoliittisia ratkaisuja varmistaa maamme elintarvikehuolto, koska Venäjän uhasta tulee pitkäkestoinen. Saman uhan vuoksi nyt ei ole mitään tarvetta panostaa Itä-Suomen elvyttämiseen, koska Itä-Suomi elää ja hengittää Venäjän taloudellisten mahdollisuuksien kautta. Ne mahdollisuudet voivat olla nyt vuosikymmeniksi jäähyllä.

        Yrtiysten ja ay-liikkeen yhteydestä sinulle ei ole tuon taivaallista ymmärrystä. Ay-liikkeen merkitys Suomessa on vähentynyt ja vähenee koko ajan, koska työvoima korvaantuu automaatiolla. Se mitä jää jäljelle on heikosti kannattava matalapalkkatyö. Sillä sektorilla taistellaan lähinnä minimipalkan määrästä. Matalapalkkatyön arvo on siinä, että se voi parhaimmillaan säästää työttömyysmenoja, mutta mitään muuta lisäarvoa se ei juuri tuo, koska palkat ovat niin pieniä, ettei niistä juurikaan kerro verotuloja. Tämän tapaista työllistämistä ei ole erityisen suurta järkeä kannustaa, jos vaihtoehtona lisätä kovapalkkaisen korkeasti koulutetun väestön työpaikkoja. Valtiovallan tulisi edistää ja suosia siis esim. teknologia-alan ja vihreän siirtymän mahdollistamia työpaikkoja ja siihen liittyvää yritystoimintaa. Sellunketosta olisi korkea aika päästä kannattavampaan. Ruotsi tarjoaa tässäkin monessa suhteessa esimerkin. Meillä investointeja jarrutetaan esim. osinkojen huojennusjärjestelmällä. Ruotsalaiset ovat olleet viisaampia. He eivät moista investointijarrua ole perustaneet lainsäädäntöönsä. Seurauksena onkin ollut pienyritysten listautuminen ja investointihalukkuuden suuruus Suomeen verrattuna.

      • mielipidepankki kirjoitti:

        Rinteen hallituksen aikana velkaantuminen ei kasvanut merkittävästi, muutaman miljardin, mikä oli selvä lasku aiempaan ja myöhempään verrattuna. Ei siinä mitään ansiota Rinteellä ollut, vaan se johtui siitä, että koronakriisiä ei vielä silloin ollut. Velkaantuminen alkoi vuonna 2020. Silloin otettiin se noin 18 miljardia velkaa lisätulomenoarvioiden pohjalta, koska tilanne alkoi ja muuttui ennakoimattamasti. Varsinaisessa budjetissa edellisen vuoden lopulla ei tietenkään voitu varautua koronaan mitenkään. Kaikki puolueet eli myös oppositio piti näitä menoja tarpeellisina ja äänesti niiden puolesta. Nyt tuleekin se kysymys eli yritäpä nyt edes joskus vastata asiaan asiallisesti. Miksi oppositio siis kannatti tämän 18 miljardin uuden velan ja sen kattamien menojen ottamista ja hyväksymistä? Nyt jälkeenpäin se sitten summamutuikassa keroo, että velkaannuttiin holtittomasti. Eikö oppisition olisi pitänyt silloin vastustaa sitä velanottoa? Miksi se ei sitä tehnyt?

        Seuraavana vuonna talous kehittyi taas parempaan suuntaan ja velkaa otettiin enää noin 4 miljardia. Kahtena seuraavana vuonna velan otto kasvoi 12 - 13 miljardiin per vuosi. Mikä aiheutti tämän velkaantumisen? Sote astui voimaan eli suuri osa kuntien aiemmista menoista tuli valtion päänvaivaksi. Soten kasvun syynä on pääosin väestön vanhentuminen eli sotepalvelujen kysynnän kasvu. Samaan aikaan inflaatio alkoi kasvaa, energiamenot nousta varsin rajustikin ja vähän myöhemmin alkoi Venäjän hyökkäyssota, mikä heijastui tuloihin ja menoihin monella tapaa. Oppositio ei silloinkaan vastustanut näiden menojen kasvattamista kuin hyvin pieneltä osalta. Valtionvarainministeri Saarikko laski, että 41 miljardin lisävelasta, oppositio vastusti siihen kytkeytyviä hankkeita vain 3 miljardin osalta. Tämä on muuten se sama määrä, mikä on budjettipäällikkö Niemelän mukaan Marinin hallituksen pysyvien menojen lisääntymisen tosiasiallinen määrä.

        Lapasen hallitus on jatkanut 12 - 13 miljardin euron vuosivauhdilla velkaantumista. Nyt ollaan nousussa jo lähemmäs 20 miljardia vuodessa. Lopulta voidaan tätä vauhtia nousta jopa yli 60 miljardiin, mikä nostaisi velkaantumista noin 50 % verrattuna Marinin hallituksen velkaantumiseen. Mitä velkaantumisen taittamista tämä on, kun hallitus ottaa lisää velkaa näin paljon enemmän kuin Marinin hallitus. Ja valtion korkomenot eivät muuten selitä kasvua. Korkomenot ovat noin 3 miljardia euroa ja ne on kyllä kuitattu hyvin suurelta osin sillä, että inflaatio on kasvattanut myös valtion tuloja, jos yhtään ymmärrät matematiikkaa.

        Nyt sitä RAHAA ON -politiikkaa harjoitetaan, koska velkaantuminen on kaikkien aikojen suurinta. Lapanen on lyömässä kaikki ennätykset. Kasvu odottaa kuulemma nurkan takana. Epäselvää vain on, minkä nurkan ja kuinka monta vuotta sille nurkalle kulkeminen vielä kestää. Hallituksella on täysi valtuus muuttaa edellisten hallitusten päätöksiä, saavuttaa budjettitasapaino ja lopettaa velkaantuminen kokonaan. Mitään ei ole tapahtunut, ei sinnepäinkään. alijäämiä ja velkaa päinvastoin koko kasvatetaan. Täysin vastoin hallituksen antamia lupauksia. Miten voi olla Marinin syy, ettei hallitus pidä oma lupauksiaan? Koitapa vastata tähänkin, jos osaat.

        Taulukon mukaan jossa on nettovelan määrä 2000 luvulla niin Rinteen vuonna se tolppa on korkein. Rinteen vuosi noin 18 miljardia kun tänä vuonne on ennusta noin 17 miljardia samassa taulukossa. Rintaan RAHAA ON kyky on siis ylittänyt muiden saavutukset!

      • Anonyymi00012
        Extyökkäri kirjoitti:

        Extyökkäri henkilöllisyytesi on tiedossa, joten voit lopettaa perättömän kirjoittelusi.
        Hyvää Joulua ja paljon yhteiskunnan tukea edelleen!

      • Anonyymi00012 kirjoitti:

        Extyökkäri henkilöllisyytesi on tiedossa, joten voit lopettaa perättömän kirjoittelusi.
        Hyvää Joulua ja paljon yhteiskunnan tukea edelleen!

        Henkilöllisyyteni on ollut tiedossani jo pidemmän aikaa, kohta vuosisadan.

        Kerro nyt sitten mitä perätöntä olen kirjoittanut ja ilmoita miksi se olisi perätöntä!

        Tuppaa vaan olemaan, että minä tuen yhteiskuntaa enemmän kuin se minua!

      • Anonyymi00013

        "Kerro nyt sitten mitä perätöntä olen kirjoittanut ja ilmoita miksi se olisi perätöntä!"

        Vois melkein kysyä mitä perätöntä et ole kirjoittanut. Tutustu historiaasi täällä ja Suomen historiaan. Sen jälkeen luulisi että ymmärrät ja tuollaisia et kysele.

        Tosin kun sinusta kyse niin taidat tarvita tuohon vierellesi jonkun terveen ja normaaliin tulkkamaan sinulle mistä kyse. Ja jos et senkään jälkeen ymmärrä niin sitten vastuu siirtyy sinun mahdollisille läheisille ja nykyisen hallituksen tuhoamille julkisille terveyspalveluille.

        Oletko edes itse selvillä ja ymmärrätkö että olet jo pelkästään Extyökkäri nimimerkillä aamusta yöhän, päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen lähes samaa sekaista tarinaasi noin 100 000 kertaa suoltanut missä ei mitään järkevää ja oikea faktaa. Sinulla on ne omat mafiat, orjat ja Kokoomus Suomen hyvinvoinnin perusta. sinulla ei ole mitään käsitystä miten yhteiskunta toimii.

        Ja sitten tuon päälle nuo muut kirkoitukset muilla nimimerkeilläsi.

      • Anonyymi00013 kirjoitti:

        Noin äkkiä katsoen et tuonut yhtäkään kohtaa esiin. Niitä ei siis ole mutta Lyylin on vaikeaa myöntää jonkun muun olevan oikeassa kun itse on väärässä!

      • Anonyymi00023
        Extyökkäri kirjoitti:

        Noin äkkiä katsoen et tuonut yhtäkään kohtaa esiin. Niitä ei siis ole mutta Lyylin on vaikeaa myöntää jonkun muun olevan oikeassa kun itse on väärässä!

        "Noin äkkiä katsoen et tuonut yhtäkään kohtaa esiin"

        Ai noin äkkiä katsoen. Ihan oikeasti! Oletko oikeasti noin toope.

      • Anonyymi00023 kirjoitti:

        "Noin äkkiä katsoen et tuonut yhtäkään kohtaa esiin"

        Ai noin äkkiä katsoen. Ihan oikeasti! Oletko oikeasti noin toope.

        Kun kerran syytät niin tuo esiin reaalit todisteet ja kerro miksi ne eivät olisi faktoja ja mikä olisi sinun faktasi asiassa!

        Jos tuohon et kykene niin olet todella itse se toope!

    • Anonyymi00005

      Tämä hallitus dai itse aikaan massatyöttömyyden ja konkurssien ennätyksen!!

      Se on ja vain se on syy Suomen huonoon tilaan nyt!!

      • Anonyymi00007

        Sannan miljardit syö kaikkea, turhaa itket kun rahat hävitti. Ei ole millä maksaa, ne Sannan humputtamat kymmennet miljardit teki syvän railon talouteen. Mistä otat tilalle- et mistään.

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Sannan miljardit syö kaikkea, turhaa itket kun rahat hävitti. Ei ole millä maksaa, ne Sannan humputtamat kymmennet miljardit teki syvän railon talouteen. Mistä otat tilalle- et mistään.

        Entäs kun Marinin hallitus otti vuonna 2021 vain 3,7 miljardia uutta velkaa? Tasaa aika lailla tuota 2020 otetun velan määrää.

    • Anonyymi00010

      Persuhallituksen sote on epäonnistunut. Juuso on vastuuministeri,
      joka on tehnyt sotesta torso-soten.

    • Anonyymi00011

      Asia liittyy laajempaan kokonaisuuteen !
      Alla asioita joita Suomen valtamedia ei julkaise !?

      Ei ole mitään mystistä syytä olemattomalle talouskasvulle !!

      Suomen julkisen talouden pulmana ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 57% suhteessa BKT:hen !
      Luku on maailman korkeimpia eli huonoimpia lukuja !
      Sveitsin luku on 32% ja Yhdysvaltojen luku on 39%

      Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !
      Päätökset ovat olleet lähinnä vasemmiston tekosia !

      Kun julkiset menot ovat liian suuret niin verotus on korkeata ja talouskasvu on olematonta sekä varallisuustasot ovat matalat ! Kuten Suomessa on !

      Keskim varallisuus aikuista kohti
      Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD, Sveitsi 696000 USD

      Lopputuloksena on kova velkaantuminen ja velkaantuminen ulkomaille !
      Julkinen velka on tasoa 240 miljardia euroa ! Velka kasvaa vuosittain !
      Tämä on meidän perintö tuleville sukupolville !?

      • Suomen muita suurempia julkisia menoja selittää se, että Suomessa julkinen sektori huolehtii varsinkin terveyden- ja sairaanhoidon sektorista laajemman osuuden kuin monessa muussa maassa. Varsinkin Yhdysvaltoihin ero on tässä suhteessa suuri. Tältä osin kulutukseen jäävän rahan määrän kannalta on kuitenkin sama, maksaako kansalainen terveydenhoitomenonsa suoraan vai verotuksen kautta. Jo ihminen tarvitsee siis terveyspalveluja, hän maksaa ne vaihtoehtoisesti joko suoraan tai veroina. Jos vuodessa kokonaiskustannus terveydenhoitomenoja on esim. 1 000 euroa, niin mitä se vaikuttaa kulutusvaraamme, maksammeko tämä suoraan tai veroina? Tämä ei tietenkään sulje pois sitä, että tarkastelemme eri menoryhmien tarvetta ja määrää vaikkapa vertaillen sitä muihin pohjoismaihin. Ensimmäisenä voisi poistaa tietysti kansanedustajien ns. joululahjarahat, joilla rahoitetaan kaikenlaista turhaa kuten vaikkapa ampumaratoja tai jonkun hiihtokeskuksen valaistusta ja vaikka mitä siltarumpuja.

        Sitten sinulta puuttuu tuon vertailun toinen liikkuva elementti. Menojen suhde BKT:hen ei nimittäin muutu vain menojen muuttumisen mukaan. Yhtä tärkeä ellei jopa tärleämpi muuttuja ovat tulot eli se BKT. Se ei ole liikahtanut juuri lainkaan ylöspäin sitten vuoden 2008. Tästä nousemattomuudesta iso osa selittyy Nokian romahduksella. Jos Nokia olisi porskuttanut entiseen tahtiin näihin päiviin saakka, Suomessa ei olisi alijäämä- eikä velkaongelmia, ellei menoja sitten olisi lisätty vielä huomattavasti enemmän kuin nyt. Uuden ja kannattavan liiketoiminnan nostaminen Nokian tilalle ei ole onnistunut juuri lainkaan. On palattu entiseen eli heikohkosti kannattavaan metsäteollisuuteen. Elinkeinorakenteen muuttaminen ei ole onnistunut. Lapasen hallituksessa varsinkin persut tuntuvat sitä jopa vastustavan ja siinä heillä on keskeinen elinkeinoministerin salkku.

        Korkea verotus vaikuttaa kotimaan kysyntään, mutta ei vientiin. Siihen vaikuttaa verotuksen osalta yritysvero eikä se Suomessa ole erityisen korkea. Suomihan elää suuressa määrin viennistä, minkä siis unohdat kokonaan. Korkea palkkaverotus ei ole vientikustannus, palkatkin yhä vähäisemmässä määrin. Sen sijaan raaka-ainekustannukset kuten puun hinta on noussut paljon. Se karkottaa metsäteollisuutta Suomesta ulkomaille. Verotus ei kyllä näyttäisi olevan vientiteollisuudelle mikään iso ongelma. Kulutuskysynnän osalta lapasen hallitus nosti alvia. Se on kulutusta vähentävä vero, vähintään yhtä paha kulutukselle kuin palkkaverotkin. Lisäksi veronmaksajien keskusliiton vertailun perusteella Suomen verotus on keskimääräistä alle 33 000 euron vuosiansiolla ja progressio korkeaa sitä suuremmilla ansiotasoilla. Tiedetään, että pienillä tulotasoilla kaikki raha menee kulutukseen ja hyödyttää pääosin Suomen taloutta ja siten myös julkista taloutta. Sen sijaan suurituloisimmalla rahasta menee jo paljon suurempi osa tuontituotteiden ostamiseen (esim. kalliit autot), ulkomaanmatkoihin ja ulkomaisiin sijoituksiin, jotka eivät hyödytä Suomen taloutta lainkaan tai vain vähäisessä määrin.

        Kotimaisen kysynnän elvyttämiseksi verotus voisi toki olla matalampaa. Se voisi osaltaan hyödyttää esim. asuntokaupan elpymistä. Siinä se ei kuitenkaan ole määräävä tekijä. Epävarmuus taloudesta ja työpaikan säilymisestä sekä korkotasosta ovat tässä määrääviä tekijöitä, ei tuloverotaso. Toisaalta tuloveron suuruus voisi olla kannuste yrittämiseen. Pääoma- ja osinkotulojen verotuksella on noin 34 %:n katto, mihin tulee yritysvero toki päälle. Tässä yrittäjillä on kuitenkin mahdollisuuksia suunnitteluun eli yrityksestä ulosotettavien menojen jaksottamiseen. Ne vaikuttavat myös veron määrään, kun yrittäjä voi ottaa osan tuloistaan ansiotuloina ja osan pääomatuloina. Se madaltaa erityisesti progressiota. Kunmarginaalivero ylittää noin 28 %:n tason, kannattaa tulouttaa itselleen osinkoja palkan sijaan. Osingoissa progressio pysyy vakiona. Listaamattomat yritykset pääsevät vielä tätäkin helpommalla. Niiden marginaalivero voi pysyä tietyissä tapauksissa alle 10 prosenttina hyvinkin suurille tulotasoille.

        Todellisuus on hyvin paljon toisenlainen kuin väität. Johtopäätöksesi ovat myös sen myötä virheelliset. Omasta mielestäni on sata kertaa järkevämpää pyrkiä lisäämään valtion ja julkisyhteisöjen tuloja kuin vähentää niiden menoja. Suomessa on aivan liian vähän mietitty tulojen kasvattamista menojen vähentämisen vaihtoehtona. On nostettu kädet psytyyn ja uskottu, ettei tuloja voida kasvattaa. Ehkä esim. uusille yrittäjille voisi luoda erilaisia verohelpotuskannusteita toiminnan alkuvaiheessa, jotta pääsisi paremmin alkuun. Koulutus ja sen suuntaaminen on tietysti yksi reitti tie onneen. Ilman sitähän mitään Nokiaa ei olisi koskaan syntynyt. Vihreä siirtymä voisi tarjota nyt suuren mahdollisuuden Suomelle, mutta varsinkin persut ovat vastahakoisia. Heitä rasittaa suuressa määrin jo pelkkä sana vihreä, koska se viittaa liiaksi vihreään ideologiaan ja puolueeseen.

      • Anonyymi00017
        mielipidepankki kirjoitti:

        Suomen muita suurempia julkisia menoja selittää se, että Suomessa julkinen sektori huolehtii varsinkin terveyden- ja sairaanhoidon sektorista laajemman osuuden kuin monessa muussa maassa. Varsinkin Yhdysvaltoihin ero on tässä suhteessa suuri. Tältä osin kulutukseen jäävän rahan määrän kannalta on kuitenkin sama, maksaako kansalainen terveydenhoitomenonsa suoraan vai verotuksen kautta. Jo ihminen tarvitsee siis terveyspalveluja, hän maksaa ne vaihtoehtoisesti joko suoraan tai veroina. Jos vuodessa kokonaiskustannus terveydenhoitomenoja on esim. 1 000 euroa, niin mitä se vaikuttaa kulutusvaraamme, maksammeko tämä suoraan tai veroina? Tämä ei tietenkään sulje pois sitä, että tarkastelemme eri menoryhmien tarvetta ja määrää vaikkapa vertaillen sitä muihin pohjoismaihin. Ensimmäisenä voisi poistaa tietysti kansanedustajien ns. joululahjarahat, joilla rahoitetaan kaikenlaista turhaa kuten vaikkapa ampumaratoja tai jonkun hiihtokeskuksen valaistusta ja vaikka mitä siltarumpuja.

        Sitten sinulta puuttuu tuon vertailun toinen liikkuva elementti. Menojen suhde BKT:hen ei nimittäin muutu vain menojen muuttumisen mukaan. Yhtä tärkeä ellei jopa tärleämpi muuttuja ovat tulot eli se BKT. Se ei ole liikahtanut juuri lainkaan ylöspäin sitten vuoden 2008. Tästä nousemattomuudesta iso osa selittyy Nokian romahduksella. Jos Nokia olisi porskuttanut entiseen tahtiin näihin päiviin saakka, Suomessa ei olisi alijäämä- eikä velkaongelmia, ellei menoja sitten olisi lisätty vielä huomattavasti enemmän kuin nyt. Uuden ja kannattavan liiketoiminnan nostaminen Nokian tilalle ei ole onnistunut juuri lainkaan. On palattu entiseen eli heikohkosti kannattavaan metsäteollisuuteen. Elinkeinorakenteen muuttaminen ei ole onnistunut. Lapasen hallituksessa varsinkin persut tuntuvat sitä jopa vastustavan ja siinä heillä on keskeinen elinkeinoministerin salkku.

        Korkea verotus vaikuttaa kotimaan kysyntään, mutta ei vientiin. Siihen vaikuttaa verotuksen osalta yritysvero eikä se Suomessa ole erityisen korkea. Suomihan elää suuressa määrin viennistä, minkä siis unohdat kokonaan. Korkea palkkaverotus ei ole vientikustannus, palkatkin yhä vähäisemmässä määrin. Sen sijaan raaka-ainekustannukset kuten puun hinta on noussut paljon. Se karkottaa metsäteollisuutta Suomesta ulkomaille. Verotus ei kyllä näyttäisi olevan vientiteollisuudelle mikään iso ongelma. Kulutuskysynnän osalta lapasen hallitus nosti alvia. Se on kulutusta vähentävä vero, vähintään yhtä paha kulutukselle kuin palkkaverotkin. Lisäksi veronmaksajien keskusliiton vertailun perusteella Suomen verotus on keskimääräistä alle 33 000 euron vuosiansiolla ja progressio korkeaa sitä suuremmilla ansiotasoilla. Tiedetään, että pienillä tulotasoilla kaikki raha menee kulutukseen ja hyödyttää pääosin Suomen taloutta ja siten myös julkista taloutta. Sen sijaan suurituloisimmalla rahasta menee jo paljon suurempi osa tuontituotteiden ostamiseen (esim. kalliit autot), ulkomaanmatkoihin ja ulkomaisiin sijoituksiin, jotka eivät hyödytä Suomen taloutta lainkaan tai vain vähäisessä määrin.

        Kotimaisen kysynnän elvyttämiseksi verotus voisi toki olla matalampaa. Se voisi osaltaan hyödyttää esim. asuntokaupan elpymistä. Siinä se ei kuitenkaan ole määräävä tekijä. Epävarmuus taloudesta ja työpaikan säilymisestä sekä korkotasosta ovat tässä määrääviä tekijöitä, ei tuloverotaso. Toisaalta tuloveron suuruus voisi olla kannuste yrittämiseen. Pääoma- ja osinkotulojen verotuksella on noin 34 %:n katto, mihin tulee yritysvero toki päälle. Tässä yrittäjillä on kuitenkin mahdollisuuksia suunnitteluun eli yrityksestä ulosotettavien menojen jaksottamiseen. Ne vaikuttavat myös veron määrään, kun yrittäjä voi ottaa osan tuloistaan ansiotuloina ja osan pääomatuloina. Se madaltaa erityisesti progressiota. Kunmarginaalivero ylittää noin 28 %:n tason, kannattaa tulouttaa itselleen osinkoja palkan sijaan. Osingoissa progressio pysyy vakiona. Listaamattomat yritykset pääsevät vielä tätäkin helpommalla. Niiden marginaalivero voi pysyä tietyissä tapauksissa alle 10 prosenttina hyvinkin suurille tulotasoille.

        Todellisuus on hyvin paljon toisenlainen kuin väität. Johtopäätöksesi ovat myös sen myötä virheelliset. Omasta mielestäni on sata kertaa järkevämpää pyrkiä lisäämään valtion ja julkisyhteisöjen tuloja kuin vähentää niiden menoja. Suomessa on aivan liian vähän mietitty tulojen kasvattamista menojen vähentämisen vaihtoehtona. On nostettu kädet psytyyn ja uskottu, ettei tuloja voida kasvattaa. Ehkä esim. uusille yrittäjille voisi luoda erilaisia verohelpotuskannusteita toiminnan alkuvaiheessa, jotta pääsisi paremmin alkuun. Koulutus ja sen suuntaaminen on tietysti yksi reitti tie onneen. Ilman sitähän mitään Nokiaa ei olisi koskaan syntynyt. Vihreä siirtymä voisi tarjota nyt suuren mahdollisuuden Suomelle, mutta varsinkin persut ovat vastahakoisia. Heitä rasittaa suuressa määrin jo pelkkä sana vihreä, koska se viittaa liiaksi vihreään ideologiaan ja puolueeseen.

        Tässä esimerkit tehokkuudesta ja tehottomuudesta kansantaloudessa !

        Pieni vertailu !
        Suomi ja Yhdysvallat

        1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
        Suomi 57%, Yhdysvallat 39%

        2. Keskim varallisuus aikuista kohti
        Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD

        3. Julkisen velan tausta
        Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta

        4. Terveydenhoito-kulujen kuormitus julkiseen talouteen
        Suomi 85%, Yhdysvallat 45%

        5. Keskuspankin kultavaranto
        Suomi 44 tonnia, Yhdysvallat 8100 tonnia

        6. Nobel palkinnot
        Suomi 5kpl, Yhdysvallat 430kpl

    • Anonyymi00016

      Ei ole mitään mystistä syytä olemattomalle talouskasvulle !!

      Suomen julkisen talouden pulmana ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 57% suhteessa BKT:hen !
      Luku on maailman korkeimpia eli huonoimpia lukuja !
      Sveitsin luku on 32% ja Yhdysvaltojen luku on 39%

      Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !
      Päätökset ovat olleet lähinnä vasemmiston tekosia !

      Kun julkiset menot ovat liian suuret niin verotus on korkeata ja talouskasvu on olematonta sekä varallisuustasot ovat matalat ! Kuten Suomessa on !

      Keskim varallisuus aikuista kohti
      Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD, Sveitsi 696000 USD

      Lopputuloksena on kova velkaantuminen ja velkaantuminen ulkomaille !
      Julkinen velka on tasoa 240 miljardia euroa ! Velka kasvaa vuosittain !
      Tämä on meidän perintö tuleville sukupolville !?

    • Anonyymi00018

      VTV:n juttu palajstui valheelliseksi ei ihme olihan se kokkareen tekemä.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      101
      1021
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      57
      979
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      830
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      144
      788
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      695
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      102
      553
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      547
    8. 78
      541
    9. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      527
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      518
    Aihe