Vapaa kuvaus

Kotisivut http://www.santavuori.com

Tietokirjailija, psykologi, filosofi. Fil.kand Helsingin Yliopisto

Helsingistä, ja Porissa, Reposaaressa puolet elämää


Kumma kun eivät saa tätä profiilia toimimaan. Edelleen en saa toimimaan poista kaikki, näytä kaikki. Ym vikoja.

s. 1946

Aloituksia

281

Kommenttia

5207

  1. Se on niinkuin se on Raamatussa sanottu. Sitä kohtaa ei kukaan osaa tulkita muulla tavoin kuin että tarkoitetaan oikeita vuosia, ja ne vuodet olivat silloin yhtä pitkiä kuin nykyäänkin. Tieteessä ei todellakaan ole tietoa, että kukaan ihminen silloin olisi elänyt niin pitkään.

    Muttei se mahdotonta ole. Nykyään tutkitaan, miten ihmisen ikää voitaisiin pidentää. Silloin saattoi jokin asia olla toisin ihmisen ja ympäristön suhteessa. Kirjallisia lähteitä on vähän. Sumerilaiset kuninkaatkin olivat hyvin ihmeellisiä. Se on aina katsottu vain mytologiaksi. Raamatun tekstien laittaminen mytologiaksi on hyvin epämääräistä ja arvelluttavaa touhua. Mutta osittain oikeutettua. Vedenpaisumuskertomuksessa on varmaan yhdistetty kertomuksia eri vedenpaisumuksista.

    Ja koko luomiskertomus kerrotaan silloisen maailmankuvan mukaan: litteä maa ja taivaankansi sen yllä. Olen yhdistänyt artikkeleissani kertomuksen ja tieteen käsitykset. Jumalaa ja henkimaailmaa ei voi pois jättää, kertoja edellyttää ne. Kotisivut: santavuori.com
    Siellä luku missä on evoluutiosta ja luomisesta.