piia.kiuru
"Elämä on se hassu juttu joka sattuu matkalla kalmistoon..."
:-)
Linkit: http://www.pokerihuone.com
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia2 aloitusta · 109 kommenttia
- ..että miksi ihmiset pitää aina pyrkiä luokittelemaan jotenkin? Eikö se riitä että vain "on"?
- Minun mielestäni on hassua, että kirkosta eronneet leimataan - lähes poikkeuksetta - ateistiksi. Olen eronnut kirkosta vuosia sitten, ja mm. ne ev.lut.sukulaiset ja ystävät, jotka tietävät asiasta, pitävät minua ateistina, vaikka olen heille sanonut ettei se ihaan niinkään ole. En pidä itseäni ateistina, vaan olen mielestäni enemmänkin "uskonnoton", ihminen, joka ei kauheasti vaivaa päätään sillä onko jotain Jumalaa olemassa vai ei. Ihan sama minulle.
- katselee hintoja!
Jos sinun mielestäsi uudehkot mazdat ovat erityisesti köyhien autoja ja siten köyhyyden merkki, niin olkoon sitten niin. Minun mielestäni kun köyhä on sellainen ihminen, jolla ei ole autoa laisinkaan, hyvä jos tietää edes mitä seuraavaksi panisi suuhunsa! Tai kaltaisesi päästä köyhä ihminen - jolla ei ole muuta tekemistä kun väittää toista köyhäksi, tietämättä ja tuntematta tätä lainkaan... ;-) - Myös Aartolahti on materiaaleja, suunnittelua ja tuotantoa myöten kotimainen.
Ongelma on siinä, että meille markkinoidaan tuotteita mielikuvalla "kotimainen", mutta kuten tämä keskustelu osoittaa, todellisuudessa niitä kokonaan kotimaisia tuotteita ei juuri ole. Eli meitä kiireisiä ostaja-äitejä huijataan :-) - Matukalla kyllä ajetaan, mutta Älvsbyhusissa ei asuta. Mistä sen keksit?
Olenko väittänyt suosivani KAIKESSA kotimaista - puhe oli tietääkseni (lasten) vaatteista. Opettelisitko lukemaan, kiitos. - niin nuo Aartolahden jne. tuotteet ovat tietääkseni 100 %:n kotimaisia, vaikkei niillä olekaan avainlippumerkkiä.
Onkohan tuon avainlipun saamisessa joku samanlainen käytäntö kuin ympäristömerkeissä -> pikkufirmoilla ei ole niihin varaa (ovat maksullisia)? - kyllä minäkin tuon (tekstiilialan viime aikojen kehitys) olen tiennyt, mutta en kauheasti sillä päätäni vaivannut. Ostan kuitenkin mieluummin sen tuotteen, josta edes osa (vaikkapa suunnittelutyö) on tehty Suomessa, kuin sen kokonaan virolaisen tuotteen. Tuo kuitenkin oli uutta että avainlipputuotteen kotimaisuusasteeksi riittää 50 %, minä kun olen tyhmyyksissäni luullut, että ne ovat kokonaan suomalaisia - öhöm...
- Poikamme on aina ollut äkkipikainen, suuhtahtaa helposti. Ja silloin kun suuttuu, karjuu, huutaa, märisee, heittelee tavaroita (tosin nyt isompana harvemmin, kun tietää ettei se ole sallittua mahdoll. vahinkojen vuoksi), paiskoo ovia jne.
Muuten kiltti ja helppo lapsi, koska silloin kun ei ole suutuksissa, on mitä ihanin persoona: iloinen, puhelias, vitsikäs, älykäs... listaa voisi jatkaa loputtomiin. Onhan se kuitenkin oma kullannuppu...
Kaikki on suhteellista. - No tuo ei todellakaan ole mikään yksiselitteinen asia. Tiedän, kun sitä on itse pitkään pohdiskellut.
Meillä on 10-vuotias poika, ja pitkällisten pähkäilyjen tuloksena olemme päätyneet ratkaisuun ettei enempää hankita.
Poikamme oli koliikkivauva, joka valvotti kaiket yöt. Olimme pitkään niin poikki, ettei siinä tilanteessa edes JAKSANUT ajatella toisen tekemistä. Eli päätöksenteko siirtyi ja siirtyi. Nyt kun asiaa voisi ehkä harkita, poika on jo niin iso ja jossain määrin itsenäinenkin (siis ettei tarvitse joka hetki perässä juosta ;-) ), ei huvita enää aloittaa sitä valvomis-kakkapyllynpesu-perässäjuoksemisrumbaa taas alusta. Mitään vauvakuumetta ei siis meillä kummallakaan ole ollut. Ja lähipiirimme vauvoja katsellessa päätös (ei enempää!) sen kun vahvistuu. Kammottaa ajatuskin kotiin sitoutumisesta moneksi vuodeksi - liekö jotakin 3-kympin kriisiä?
Joskus on tietysti tullut ajateltua asiaa lapsen näkökulmasta ja mietittyä mistä hän jaa paitsi. Tai siis jääkö. Me molemmat kun olemme isosta perheestä ja sisarukset ovat nyt aikuisenakin meille tärkeitä (ystäviä). Toisaalta yksi ystäväni, joka on ainoa lapsi, sanoi ettei hän tiedä mitä kaivata, kun niitä sisaruksia ei ole koskaan ollut eikä hän siten tiedä mitä se olisi, eikä koe jääneensä mistään paitsi... ja poikakin sanoo, ettei hän halua pikkulapsia Aku Ankkojaan repimään ;-)
Olemme päättäneet että tästä päätöksestä emme sitten valita "vanhoilla päivillä", koska se on itse tehty ja siitä kannetaan itse myös vastuu. Elämässä voi aina jossitella ja haikailla tekemisiä ja tekemättä jättämisiä... ne eivät vain auta mitään mihinkään. - Millä autolla tai autoilla ajatte (vuosi, merkki, malli)?
- Mazda 626 sedan vm. 2000
Soveltuuko ko. auto(t) mielestänne hyvin perheautoiksi?
- Sopii, tosin lapsia on vain yksi, mutta kyydissä myös hyvin usein minun (äidin) aikuisia sisaruksia. Tilat riittävät reilusti pidemmillekin ihmisille, ja takakonttiin mahtuu melkoisesti tavaraa. 2-litraisella koneella kulkee mukavasti täydessäkin lastissa, kohtuu vähällä bensalla.
Oletteko tyytyväinen valintaanne. Jollette ole niin miksi ette?
- Ollaan. Mitään valittamista ei ole. Paitsi mitä nyt tähtäimessä uudehko kuutonen :-)
Mitkä seikat vaikuttivat/vaikuttavat eniten autovalintaanne?
- Pitkään sakemanneilla ajeltuamme ja niiden ainaiseen korjaamiseen kyllästyttyämme vaihdoimme tässä muutamia vuosia sitten Mazdaan. Jo kolmas matukka menossa, eikä yhdenkään kanssa ole tarvinnut "sämpätä". Miksipä sitä sitten muuhun enää vaihtaisi..? - .. en ajatellut tuota kotimaisuutta noin tarkkaan. Varmaan totta että osa vaatteesta (kangas, ompelutyö tms.) teetetään muualla, vaikka tuotetta mainostettaisiinkin kotimaisena. Poikkeuksena avainlipputuotteet (käsittääkseni niiden pitäisi silloin olla kokonaan kotimaisia?). Olen ostanut mm. RCollectionin vaatteita sekä Basic-merkkisiä farkkuja, joissa on avainlippu, sekä Jalaksen ja Kuoman kenkiä, joiden kuvittelen ainakin olevan vielä kotimaisia. Ja joidenkin pienten firmojen tuotteita (mm. Aution neuleen ja Vendin trikooasuja, Aartolahden sadevaatteita). En tiedä olenko väärässä.
- ... kyllä varmaan muuten on, ja paljon!!! "Järkevyydestä" en tiedä (mitä se nyt tässä tapauksessa tarkoittaakaan?), mutta kasvatuksella sen sijaan on paljonkin vaikutusta. Toki varmaankin useimmat lapset kokeilevat rajojaan, toiset enemmän, toiset vähemmän, mutta loppuviimeks kasvatuksella on vaikutusta siihen jääkö riehuminen jatkuvaksi tavaksi vai vain muutamaan kokeilukertaan.
Nykypäivänä näkee paljon isojakin (siis kouluikäisiä) lapsia, jotka eivät osaa vieläkään käyttäytyä ihmisten ilmoilla ollessaan, vaan ns. hyppivät vanhempiensa silmille. Minusta silloin on enää turha selittää, että "lapsemme on niin känkkäränkkä, ei ei se usko" tms, koska tosiasiassa kyse on siitä, etteivät vanhemmat ole osanneet opettaa (siis kasvattaa) häntä oikeille tavoille. - Olen seurannut tätä keskustelua alusta asti, välillä Millan puolesta ärsyyntyneenä, mutta välillä myös huvittuneena. Ottahan se päähän, että joku pistää sanoja suuhun (joita ei ole itse edes sanonut) ja heittelee p****a silmille... Viisainta olisi varmasti jättää tuollaisten provoilijoitten kommentit omaan arvoonsa, vaikka ne olisivat kuinka vääristeltyjä/epäoikeudenmukaisia! Me normaalijärkiset keskustelua seuraavat erotamme kuitenkin provon mustamaalauksesta huolimatta sen mitä sinä sanot/millainen oikeasti olet. Hän (provo) on selvästikin niitä ihmisiä, joilla ei ole lainkaan muuta elämää, ja jotka kuluttavat aikaansa täällä keskusteluissa muita piikittelemässä ja arvostelemassa, ja saavat siten jotain kaikua mitättömyydelleen. Tuollaiset ovat vain liiskaantuneita ötököitä elämän tuulilasissa... ei niihin kannata kiinnittää mitään huomiota.
- Meillä ostetaan hyviä ja kohtuuhintaisia vaatteita, merkillä ei ole juuri väliä. Tärkeintä on vaatteen hinta-laatusuhde. Lapsikin on oppinut arvostamaan enemmän (yleis)laatua kuin jotain tiettyä merkkiä. Sitäpaitsi olen huomannut, että ns. merkkivaatteissa joutuu maksamaan nimenomaan siitä merkistä, eikä rahalle saa aina vastinetta. Siis kallis merkkivaate ei monestikaa ole yhtään parempi kuin vieressä oleva kohtuuhintainen kampe. Poikkeuksena eräät kotimaiset tuotteet. Joista jotkut ovat vielä yllättävän edullisiakin laatuunsa nähden; esimerkiksi kotimaiset farkut ovat suorastaan halpoja verrattuna Dieseleihin ja Leviksiin, ja sata kertaa parempaa laatua!
Silloin tällöin käydään kirpparillakin, ja joskus niistä todellakin löytyy uutta vastaavia vaatteita pikkurahalla. Mutta sitten on myös niitä paikkoja, joissa yritetään myydä suoranaisia lumppuja kiskurihinnalla. Kierrätys on hyvä asia, mutta valitettavasti kirpparit menevät aikaisin kiinni ma - pe, eikä viikonloppuisin sitten tahdo jaksaa lähteä mihinkään shoppailemaan. Helpompaa on suunnistaa lähimarkettiin, joka on auki klo 21:een saakka... - ...turhaan sinä Maisa meille paasaat! Me kun emme pelkää sinun Jumalaasi, emmekä usko että mitään viimeistä tuomiota koskaan tuleekaan. Se on vain joidenkin hörhöjen keksintöä, jolla yritetään saada kurittomat ruotuun.
Lestadiolaisille tuntuu olevan todella vaikeaa käsittää ja varsinkin tunnustaa, että me voimme todellakin olla onnellisia, tasapainoisia ja sinut itsemme kanssa - kiellettyämme uskomme. Minulle uskomassa olo oli - valitettavasti - yhtä helvettiä.
Se joka viimeksi nauraa, parhaiten nauraa - kyllä sinuakin harmittaa sitten kun tajuat kuolinhetkelläsi ettei mitään jumalaa ja taivasta olekaan olemassa!
- Yhtä varmaa tietoa kuin sinunkin mutusi - - Lapseni koulussa on juuri tällainen käytäntö, eli kiusaustapauksen tultua ilmi kutsutaan sekä kiusaaja(t) että kiusattu vanhempineen koululle ratkomaan asiaa. Kiusaaminen on aina loppunut siihen paikkaan. Liekö liian kova paikka, kun kiusaaja(t) joutuu kasvotusten uhrin vanhempien ja opettajien kanssa..? Oli miten oli, se toimii.
- Vaikka lapsena (olen suurperheen 2. vanhin) elämä oli monesti rankkaa... paljon kotitöitä ja etenkin meidän perheessä aivan liikaa vastuuta nuoremmista sisaruksista. Eikä koskaan rahaa mihinkään.. eikä edes omaa rauhaa.
Mutta en siltikään vaihtaisin osaani. Ovathan sisarukseni minulle hyvin rakkaita, eikä lapsena - eikä nyt aikuisenakaan - tarvitse olla koskaan täysin yksin (vaikka kaikki olemmekin jo aikuisia ja asumme enemmän tai vähemmän kaukana toisistamme). Aina tietää, että on joku jolle voi soittaa/meilata/pistää viestiä messengerillä/mennä kylään... ja yhteiset viikonlopun- ja lomanvietot isolla joukolla ovat asia josta en mistään hinnasta luopuisi. - samoin meilläkin toimitaan. Eli jos isälle ja äidille ostetaan herkkuja, ostetaan myös pojalle. Ja herkkusuita kun ollaan, melkein joka kerta :-) Kaupassa käydään keskimäärin kaksi kertaa viikossa.
Tosin pari kertaa poika kokeili "omaa tahtoaan" joskus uhmaikäisenä, ja yritti saada tahtonsa läpi (halusi karkkia, emmekä me olleet sitä ostamassa juuri sillä kertaa) ja kun ei tehty niin kuin hän halusi, hän nosti hirveän metakan. Mutta emme antaneet periksi, vaan annoimme karjua hänen kaikessa rauhassa (sillä seurauksella, että lähellä olijat katsoivat pahalla silmällä :O), koska mikään järkipuhe ei sillä hetkellä tehonnut. Mutta jälkeenpäin tietysti selitimme hänelle, että tuollaisella rumalla käyttäytymisellä, mitä tänään kaupassa nähtiin, ET TAKUULLA TULE SAAMAAN YHTÄÄN MITÄÄN! Etkä pääse seuraavalla kerralla mukaan kauppaan, vaan äiti käy yksin... Ja noilla keinoin hän oppi aika nopsaan kuka sen kaapin paikan määrää. Nykyään hän osaa pyytää nätisti haluamaansa ja tarvittaessa myös hyväksymään sen, ettei tänään herkkuja/leluja ostella. - Kiitos sanoistasi, mutta ymmärräthän, että uskominen ei ole kiinni aina omasta halusta? - Vaikka kuinka haluaisin, en enää kykene.
- Olin jo pitkään miettinyt, miten sanoisin asiasta vanhemmilleni. Sydämen uskoa kun ei enää ollut. Kertomista hidasti/vaikeutti se, että isosiskoni oli kieltänyt n. vuotta aiemmin uskonsa, ja siitä nousi melkoinen meteli :) Pelotti, että joudun samanlaiseen höykytykseen.
Kerran sitten isän tullessa pyytämään minua seuroihin, sanoin vain etten lähde sinne nyt, enkä enää koskaan. Hän järkyttyi, mutta ei sanonut sillä hetkellä mitään, vaan lähti itse toisten lasten kanssa seuroihin.
Jälkeenpäin hän puhui minulle, että joutuisin helvettiin ja ystävätkin jättäisivät, jos en ns. palaisi takaisin. Koin tämän suoranaisena painostuksena. Ja samaa virttä hokivat silloiset ystävänikin. Kamalaa! Kyllä ihmisen täytyy olla henkisesti todella vahva, että jaksaa seisoa päätöksensä takana eikä hurahda takaisin vain läheisten painostuksen takia. Eivätkö nuo ihmisparat ymmärrä, että tärkeintä on omakohtainen sydämen usko, ei se että tulee takaisin tunnustamaan uskoa suullaan, sydämen ollessa kylmä? Vain mennäkseen siitä mistä aita on matalin (toisten painostuksen alla).
Niinhän siinä sitten kävi, että silloiset usk. ystävät jäivät; tosin eipä itseäkään enää kauheasti niiden seura jaksanut kiinnostaa, kun he eivät osanneet/pystyneet kunnioittaamaan päätöstäni, vaan olivat koko ajan tuputtamassa omaa "oikeaa" näkemystään. Eivät he kyllä enää minua kauheasti mukaani pyydelleetkään, ja jälkeenpäin saamani tiedon mukaan olivat puhuneet minusta pahaakin selän takana. Mutta eipä tuo enää minua haittaa, osoittivatpa käytöksellään vaan, etteivät ole ystävyyteni arvoisia ihmisiä; mielestäni tosiystävä ei jätä ystäväänsä uskonnollisten tms. eriäväisyyksien takia, saatikka puhu pahaa selän takana. Nykyiset ystäväni uskaltavat olla aitoja ystäviäni, vaikka ajattelisimmekin asioista eri tavoin - niistä vain ei puhuta, ainakaan toiselle tuputtamisen hengessä, vaan kunnioitetaan toisen näkemyksiä (vaikkei niitä aina ymmärräkään).
Ja mitä etäämmälle olen tuosta uskosta päässyt, sitä varmempi olen että olen tehnyt oikean valinnan. En usko tippaakaan siihen, että vl olisi ainoa usko jolla pelastuu - minusta se on heikkojen ihmisten itsepetosta paremman tulevaisuuden toivossa.
Itse asiassa en usko koko Jumalaankaan enää!