tuula.kallio2

tuula.kallio2 profiilikuva
Joulu 2024
Liittynyt 19v sitten
10 aloitusta · 2447 kommenttia
Uusimmat aloituksetSuosituimmat aloituksetUusimmat kommentit
Mieheni 95-vuotias täti oli laittanut kaikki hautajaistensa järjestelyt paperille.
Siinä oli nimetty kantajat, vieraat, pitopalvelu,
tuhkaus ja hautapaikka, kaikki oli kirjoitettuna puhelinnumeroista lähtien.
Vieraat vain ehtivät moneen kertaan vaihtua, kun eli niin vanhaksi, mutta järki oli tallella loppuun asti.

Lähiomaisina olivat sisarusten lapset, joten oli suuri apu heille kaikesta tästä, kun järjestivät hautajaisia.

Ei sitä vaan tule itse ajateltua, kuinka hyvä olisi ne asiat omalta kohdalta laittaa selväksi.
kirjoituksesi tarkoitusta, koska todennäköisesti sinulla on vielä ainakin kaksikymmentä vuotta edessäsi ennenkuin tulet tähän ikään.
Luulenpa ettet silloin huomaa enää eroa onko kirjoittaja kuus-tai seitsemänkymppinen.

Jos menisit lukemaan seuraavan ikäluokan kirjoituksia ja tulisit sitten kertomaan eroista.
Molemmilla palstoilla on asiaa ja hömppää!
Minä ainakin lainaisin, mutta ovat vielä niin nuoria, että ei ole ajankohtainen asia toistaiseksi.

Olen minä lainannut pojallenikin, paras tietysti olisi lahjoittaa, että ei sitten aikanaan joutuisi maksamaan perintöveroja.
Harri Ollille soi mielellään tämän kauden viimeisen voiton - on hänellä sitä epäonneakin ollut.
Ehkä hän ensi kaudeksi miehistyy ja turhat kiukuttelutkin jäävät pois.

Hyvä Harri ja onnea täältäkin!
Nämä mummujutut jaksavat aina puhuttaa puolesta ja vastaan. Ei ole hyvä, jos ei pidä lapsenlapsiaan, mutta ei näytä olevan hyvä päinvastoinkaan.
Minä aina jaksan puhua lapsenlapsien ja mummun hyvistä suhteista, onhan se ihan luonnollinen juttu, että apua löytyy, kun sitä tarvitaan.
Olen jo niin moneen kertaan niistä kirjoittanut, että ei nyt siitä enempää.

Ihmettelen vain, että onko se kateutta, kun paheksutaan mummujen lastenhoitoa?
Itse koen sen itsellenikin piristykseksi, että vielä kelpaa ja sitä touhua riittää.
Ollaan onnellisia kaikki lastenlapsiemme kanssa!
Joskus, aikaan ennen pakastinta niin lauantaihan se aina oli leipomuspäivä.
Nykyään en ihan joka viikko leivo, kun tulee sitten aina tehtyä vähän enemmän, kun siihen puuhaan alkaa, kyllä pakastimesta aina löytyy pullaa ja leivän puolta.
Ainakin joka toinen viikko tulee leivottua.

Silloin pojan perhe saa lämpimäisiä,
niitä annetaan puolin ja toisin.
Jos joku sattuu silloin kylään poikkeamaan, voi hänkin saada sämpylöitä tai kakon kainaloonsa, joskus pullapitkonkin voin jollekin lykätä.

Ennen vanhaan se oli tapana viedä naapuriin lämpimäisiä, kun muutoinkin käytiin. Nyt on kaikki kylässä käynnitkin vähentyneet - sitä kutsua kun ootellaan.

"Tule meille vaan,
meillä leivotaan,
saat lämmintä leipää jos annetaan..."
Aamulla jätän sängyn peittämättä, saa vähän tuulettua ja "aamuaskareiden" jälkeen peitän sen.
Joskus saattaa unohtua, mutta aina sen jossain vaiheessa käyn peittämässä.
Onko teidän makuuhuone vieraiden silmien näkymättömissä? Meillä on kaikki ovet aina auki,(paitsi ei ulko-ovi ;), joten senkin tähden pitää sängyt peittää.

Telkkarikin makuuhuoneessa on, mutta ei sitäkään yleensä sängyssä katsota.
Simca, Volga, Anglia, Fiat, Mosse, Lada, Volsu, Opel, jokohan tuli kaikki!
Jos nyt saisin noista valita, pitäisin sen Simca Beaulien, se oli se ensimmäinen, bensaa se varmaan haukkaisi niin paljon, että nykyhinnoilla ei siksi voisi sillä ajella.
Kulkihan meiltäkin 70-luvulla vielä linja-autot neljään kaupunkiin, yhteen jopa kolme vuoroa päivässä.
Niiden loppumiseen oli kyllä syy matkustajien väheneminen, kun omilla autoilla kuljettiin, niin eipä sitä tyhjiä penkkejä kannattanut ajeluttaa.
Itse varmaan vielä joskus menisin linja-autossa kaupunkiin, jos se mahdollisuus vain olisi.
Onhan niitä sellaisia paikkoja vaikka kuinka!
Meilläkin junayhteys on 40 km:n päässä, mutta ei sinne ole linja-autoyhteyksiä.
Linja-autoja ei ole näkynyt vuosikymmeniin,
paitsi kouluaikana kouluauto menee kuntakeskukseen ja tietty myös takaisin.

Enkä minä siltikään tunne asuvani missään Taka-Hikiällä - oma auto on ja ajokortti, joten ihan tyytyväinen olen elämääni!
että saan olla mummu täydestä sydämestäni.
Apua pyydetään, tarjotaan ja annetaan puolin ja toisin.
Ihmetyttää nuo kaikki kirjoitukset mitä esim. isovanhempain palstalla kirjoitellaan.
Minulla on asiat hyvin ja olen onnellinen, että niin on!
että se Harju & Pöntinen kuuluu ainoastaan tv:stä.
Mitä tulee siihen sähkön kulutukseen, josta tuolla alempana kyseltiin, tuskin se nyt konkkurssiin vie, jos tv:tä joskus ainoastaan kuuntelee.
Harju & Pöntinen soittaa vain ja ainoastaan kotimaista musiikkia.
Uosukaisen kirjan olen lukenut, mutta en ole ajatellut reva-sanan merkitystä - no, nythän sekin selkis!
Tuli vielä mieleeni takapuhelimet.
Samalla numerolla voi olla kaksi puhelinta, siis eri taloissa.
Sinne takapuhelimen omistavalle soitettin tai hälytettiin kaksi kertaa, että tiesivät kumpaan paikkaan puhelu oli tarkoitettu.
Numerolla pyydettäessä yhdistämistä sanottiin esim. 13, 2.

Yleisesti pyydettiin nimellä, kun pienen kyläkeskuksen aluella kaikki olivat tuttuja.

Onhan niitä muistoja...

Nyt ovat sudet näilläkin nurkilla yleisiä, mutta muistan kuinka silloin keskuksessa ollessani jouduin soittamaan varoituksen sudesta joka puhelimeen.
Sitä jahdattiin poliisivoimin ja saihan sen joku kaadettua. Ei tullut kenenkään mieleenkään, että sen olisi annettu metsissä jolkotella!
Kiitos aloittajalle, tämä on kyllä mukavin ketju aikoihin!

Vielä vähän puhelimista,
Olen vannoutunut lankapuhelimella soittaja - kännykkä on vain turvapuhelimena, kun lähden liikenteeseen tai yleensä pois kotoa.
Aina lankapuhelimen laskun tullessa tosin sanon, että pitäisi se antaa pois, kk-maksu kun on 11 €uroa!
Tosi on, että sillä hinnalla puhuisi pitkään kännykälläkin.
Ei siitä kuitenkaan malta luopua.

Sitten vielä vastaamisesta.
Mielestäni vastaajan pitäisi myös sanoa sukunimensä, ellei soittajan numero ole tuttu.
Tuntemattoman numeron soittoon minäkin vastaan vain haloo, koska silloin soittaja melkein aina on joku lehtimyyjä tai vastaava.
Olin 15-vuotiaana kotikylän puhelinkeskuksessa vuonna 1956-57 ensimmäisessä työpaikassani.
Siellä ei ollut kuin viidenkymmenen nurkilla tilaajia ja ne numerot kyllä painui mieleen, kaikki kun olivat tuttujakin.

Menin rippikouluun keväällä -57 ja sen jälkeen tulivat automaattipuhelimet, joten se työ jäi historiaan.

Sattuihan sitä kaikenlaista, kun puhelinlangat olivat yhdessä ja soi muuallakin kuin missä piti ja sitten "mummut" kuuntelivat toisten puheluita ja asiat tiedettiin heti koko kylällä.

Hauskin tapaus oli itsellä, kun olin jo ollut varmaan pari vuotta pois keskuksesta ja vastasin kotona puhelimeen sen keskuksen nimellä, hauskaa riitti soittajallakin, että vieläkö sekin on käytössä.
Opel Astra vuosimallia -97 on autoni, uutena ostettu, ajettu 130 000 kilometriä ja huollot tehty ajallaan.
Mitään vikoja ei ole ollut, joten ei ole tullut mieleen vaihtaa. Eikä siitä mitään enää vaihdossa saisikaan.
kiertävät tinurit, jotka tinasivat kupariset kahvipannut?
Ja kulkukauppiaat, kadonneet ovat nekin.
Ihan ensimmäinen muisto on lapsuudesta miehestä, joka pikkurattaiden kanssa kiersi kauppaamassa kaikenlaista rihkamaa ja oli kai hänellä jotain vaatepuoltakin.

Vielä 70-luvulla näillä seuduilla kulki polkupyörällä "hiljaiseksi" mieheksi" kutsuttu
kulkukauppias, joka aina sanoi "Päivää. Tuli kauppias taloon".
Hänestä on jäänyt mieleen kuinka hän esitteli anopille vaaleanpunaisia, pitkäpunttisia alushousuja.
työpaikkani oli 15-vuotiaana kylän puhelinkeskuksessa "sentraalisantrana".
Keskus oli eräässä talossa, minä hoidin puhelut päivisin, talon väki iltaisin ja öisin.
Kivaa se oli!

Tiilentekijä on myös kadonnut ammatti.
Isäni teki kattotiiliä 50-luvulla käsipelillä, monet santaämpärit olen kantanut ja tiiliä pinonnut.!

Savitiiliäkin joku kiertävä tekijä kävi tekemässä ja sitten ne tiilet poltettiin miilussa ja kylän nuoret kokoontuivat iltaisin tiilimiilulle.

Kaikkea sitä on ehtinyt kokea ja nähdä!
37 / 123
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt