Testamentti vai lahjakirja

Äitini oli tehnyt testamentin omaisuudestaan lapsilleni. Testamentissa hän oli maininnut minun ainoan lapsensa saavan omakotitalonsa. Näin kävi myöhemmin. Myöhemmin laaditussa lahjakirjassa sanottiin, että omakotitaloa …
OheislaitteetVastattu 9 v

HP Deskjet 3500 C ja Win 10

Hei Kysyn sellaista jota on jo moneen kertaan varmaan kysytty. Läppärissäni on Win 10 ja vanhaan mutta tosi hyvää skanneriini en ole löytänyt ajuria. HP:n sivuillakin sanotaan etteivät he päivitä yli 10 vuotta vanhoja s…

Vanhan auton myyminen

Hei Olen myymässä sukulaiseni vanhaa autoa, joka kuitenkin on erinomaisessa kunnossa ja jolla on paljon kilometrejä edessä. Autoliikkeestä sain murhaavan arvion. Vain vuosimalli ratkaisee hinnan. Kerroin hinnan kahdella…
Tiede ja teknologiaEi vastauksia

Suomi 24 sähköposti tökkii pahasti

Saan jokaista viestiä tuplamäärän. Sitä on jatkunut jo jonkun ajan. Nyt olen lähettänyt viestin kaksi kertaa, joihin olen saanut vastauksen tanskalaiselta maili-isännältä vasta päivän päästä lähetyksestä, ettei meiliä v…