suvi.karjalainen
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia1 aloitusta · 5 kommenttia
- ...niin helppoa, että käskettäis vaan olemaan normaalisti ja myös sitten olis. Ja mikä se normaali on???
Ja en sentään niin tyhmä ole, että en tietäisi ihmisillä olevan "oikeitakin" ongelmia... Kyllähän sitä tietää, että kaikki on oikeestaan ihan hyvin. Sille ei vaan mahda mitään, että epäjärjestys ärsyttää, tekemättömät työt ahdistaa tai yhdenkin jumppakerran väliin jääminen nakertaa. Vaikka kuinka vakuutellaan, että ei sillä mitään väliä ole. Eikä ne voimat riitäkään. Kestipä vaan tajuta, mikä on vialla, kun on ihan lopussa. Kuvittelin pitkään, että tämä "sata lasissa meno" on sitä normaalia menoa.
Ja tuo kirjoituskin pisti heti miettimään, että en siis ole kelvollinen tämmöisenä kuin olen. - ...kirjavihjeestä. Taidanpa hankkia sen...
Se on tosiaan alkanut kirkastua, että haen hyväksyntää. Tänään joogatunnillakin tajusin, että koko ajan odotin, että vetäjä jotenkin huomioisi ja kehuisi edes vähäsen... Ja olin sitten vähän masentunut, kun ei huomioinut ja ajattelin myös heti, että en taida ikinä oppia tätä.
Juu. Tähän on tultava muutos. - ...ihanaa, jos ei tarviis asioista stressata.... Ole vaan tyytyväinen, että osaat ottaa rennosti. Ei kai tätä ylitarkkuutta kukaan tarvitse. Koitan just psyykata itseäni, että mun ei tarvii tehdä tänään mitään, jos ei nappaa (mutta sitten kuitenkin aivolohkossa naputtaa, että kaupassa täytyy käydä ja sitä ja tätä ja tuota...). Kämpän jo supersiivosin eilen, kun ei pystynyt muuten rentoutumaan ;) Pitkä on tie...
- Itse en kyllä ole aiemmin tajunnut edes olevani perfektionisti, ihan lähiaikoina vasta tajusin sen... Ja nyt kyllä haluaisin hellittää, kunhan vaan tietäisin miten. Totutut kuviot on niin syvällä selkärangassa, että kestää vähän, että oppii hellittämään. Ja mielestäni mikään tekemiseni ei lopulta ole ollut täydellinen, kaikkea hioo viimeiseen asti ja kuitenkaan ei ole lopputulokseen aivan tyytyväinen. Miten sitä saisikaan itsensä olemaan ajattelematta kaikkea tekemättömiä asioita tai stressaamatta uusista asioista. Suhteellisuudentaju on kyllä ihan pielessä. En enää tiedä, mikä on riittävän hyvä.
Mietin tuota itsekkyyttä... Tuolta kantilta en asiaa ole ajatellutkaan. Omasta vinkkelistä katsottuna tuntuu enemmänkin, että olen halunnut viimeiseen asti miellyttää muita. Enkä millekään ole osannut sanoa ei, jolloin olen läkähtynyt töiden määrään (kun kaikki pitäisi tehdä vielä mahdollisimman vimpan päälle, aika loppuu siis kesken). Sitten tietyllä tasolla tuntuu siltä, että en itse saa mielen rauhaa, jos kaikkea ei ole tehty viimeisen päälle. Jos joku ikkuna on pesemättä, niin se rassaa mieltä niin kauan kunnes olen sen pessyt (ja Hyvin...). Että ehkä pitäisi opetella tervettä itsekkyyttä: olen kelvollinen ilmankin kauheaa raatamista. Kun sen tuohon kovaan kalloon saisi upotettua, järki ei kohtaa tunteita...
Järki sanoo tietenkin, että ei ketään minun tekemiseni tai ulkonäköni kiinnosta. Mutta ehkä olen yrittänyt kalastaa hyväksyntää sillä, että yritän tehdä kaiken mahdollisimman täydellisesti. Tai siinä on sekin, että jos jotain mokaan, se huomataan kyllä. En ehkä pysty ajattelemaan, että ei se mokaaminen ole maailman loppu. En mielestäni niinkään koita asettaa itseäni jalustalle, vaan vältän viimeiseen asti virheitä. Se sitten ehkä vaikuttaa pätemiselle, en tiedä...
Olen kyllä nyt kiinnittänyt huomiota siihen, että vaadin muiltakin liikoja (koska olen pienessä mielessäni muodostanut kriteerit, millä tasolla asiat tulisi tehdä). Saatan mielessäni ärsyyntyä, kun asiat ei ole tehty niin kuin mielestäni pitäisi, mutta en ole sanonut mitään. Mutta ehkä sen saattaa aistia kuitenkin, että en ole tyytyväinen. Niin, ehkä tämä onkin asia, miksi tuntuu, että ihmiset eivät välillä tunnu pitävän seurastani. Itse olen vaan ruoskinut itseäni yhä parempiin suorituksiin, koska olen kuvitellut sen johtuvan siitä, että en ole vieläkään ollut tarpeeksi hyvä. - Sinulta olisi otettu nenänieluimunäyte verikokeen lisäksi ja pyöräytetty aikamoinen koneisto näytettä tutkimaan. PCR-tutkimukset eivät todellakaan ole halpaa huvia... Saatikka monien ammattilaisten työaika (ylityöt, mahd. ylimääräiset sunnuntaityöt), eristys, näytekuljetukset erikoislaboratorioon...). Eli yksinkertainen se juttu ei ole.