Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

858

Kommenttia

9633

  1. Eipä niitä olosuhteita kukaan tiedäkkään millaista telluksella oli elämän synnyn aikoihin ja sen jälkeen. Aihepiiri kuuluneekin parahite astrobiologiaan...

    Mutta eikös nuo ole edes loogisia päätelmiä, eli vedessä, joka suojaa elämää absorvoimalla haitallista säteilyä, geoterminen energia piti yllä elämää, samoin kuin tänäkinpäivänä, ja lienee perusteltua väittää että vesi oli myös niihinkin aikoihin tehokas liuotin.

    Millätavoin sinä perustelet että ensimmäisten elämnmuotojen olisi pitänyt elää avoimella mantereella, eikä merissä taikka ties missä syvissä luolissa jotka ovat joskus olleet tulivuorten magmakäytäviä, esimerkiksi.

    "Tiesin mutta tiesitkö itse sen, että otsoni estää auringon UV-säteilyn pääsemisen maan pinnalle. Jos otsoni katoaisi oli maanpinta kohtapuolin melkoisen steriili paikka."
    Kovettu sie olet hassuttelemaan.. Jos näin tapahtuisi, aiheuttaisi se muutoksia eläin ja kasvikuntaan, huomattavan sukupuuttoaallon. Mitä siite seuraisi? Noh, laki nimeltä evoluutio muodostuisi toisenlainen biodiversiteetti vallitseviin olosuhteisiin. Tavalla tai toisella vuosimiljoonien aikana. Vai mitä ihmettä sinä tuolla melko steriili sanalla sitte taas ikinä tarkoitatkaan.. lisäksi UV-säteilyn voimakkuuten vaikuttavat muutkin tekiät kuin otsonikerros.


    "Väännän rautalangasta. Tekstini käsitteli naturalismia ja luonnonvalintaa 382 geenisen organismin muodostamisessa sekä näiden kahden em. seikan olemassaolon mahdollisuutta elämän kokonaisuutta koskevissa skenaarioissa."
    Minäkin myös väännä rautalangasta; evoluutioteoria ei käsittele abiogeneesiä. Ja jos väität että kaikki on keksitty, olet väärässä.

    "Jos jossain määrin kykenet ymmärtämään lukemaasi niin en esittänyt omaa määritelmää vaan tutkija Graig Venterin määritelmän. Jos 382 geenin vaatimus ei sinua miellytä niin siinä tapauksessa esittänet protestisi suoraan hänelle. Kertoen samalla mikä on oikea lukumäärä. Hän olisi varmaan ikikiitollinen niin suuresta ja täysin pyyteettömästä avusta."
    Alkuperäinen kysymys kylläkin kuului että miten määrittelet elämän. Ja väitätkö että maan tomuista pöfvain muodostuisi organismi joka omaa aineenvaihdunnan, jonkinlaisen ravinnonhankinta keinon, lisääntymiskyvyn, sekä muut elämälle tyypilliset ulkoiset merkit.

    Kun järki on lähtenyt, sattuiko se?
  2. "***Kokonaisuudessaan, ristiriita uskonnon ja tieteiden välillä on keinotekoinen.***

    Oikeastaan taidan olla samaa mieltä, näin se on. Kysehän on pohjimmaltaan samasta asiasta, vain eri tavoin ilmaistuina."

    Edelleenkin jaksaa hämmästyttää, miksi asiat voivat riidellä, vaikka niilä ei ole perusedellytyksiä eriäviin näkemyksiin.

    "Evo-opin ennustuskyvyistä on jo keskusteltu ja köykäisiksi havaittu. Osaa se hyvin ennustella mikä on näkyvillä ennustamattakin."
    Sinähän parhaiten sen evo-opin tunnet. Puhki pieksämäsi olkiukko. Jos esim. haluaisit ennusteen vaikkapa 500.000 vuoden päähän miltä maailma silloin näyttää, niin mitä raamattusi sanoo siihen? Kun tarkastellaan ajassa taaksepäin, voimme tehdä johtopätöksen että maailma tulee olemaan erilainen. Millainen? Sitä on taasen mahdotonta ennustaa, aivan liikaa muuttujia.

    ""***Uskonto on elämänkatsomuksellista filosofiaa.***

    Naturalismi myös mitä suurimmassa määrin.""
    Niin, filosofiaa... Eli siis jos lähtee siittä olettamuksesta että näkemyksiensä perustana pitää olla jotain todellista, vai pelkästään yhden uskontokunnan epposmainen teos? Tiede on siinämielessä elämänkatsomus, että jos väittämän perusteena on vain luulo, väite on merkityksetön.

    Älykkyydestä; on täysin mahdoton ajatus, että yksi ihminen olisi tieteenhaaran taustalla. Se koostuu lukemattomien muiden ihmisten valtavasta työstä, ja se newton tai darwin tai einstain on vain sen yhdistävän teorian, se tutkia joka näkee yhteyden olemassaolevan teorian ja käsittämättömän välillä. Miten kauan vulcan planeettaa etsittiinkään auringon ja merkuriuksen välistä ennenkuin avaruuden kaareutuminen ymmärrettiin.

    Ihminen, joka omaa riittävät perustiedot, osaa yhdistellä oikeat "narut" ja näinollen on "keksinyt" teorian. Merkitys on lähinnä symbolinen. Sanoihan Einstain että seison vain jättiläisten hartioilla. Tiede kehittyy asteittain, perustutkimus poikii uusia haaroja, uusi teoria poikii moni uusia tutkimus suuntia jne. Samalla tavallahan teknologinen kehitys etenee. Harvemmin sitä autonvalmistaja tehdäpaukauttaa täysin uuden automallin, jossa olisi vallankumouksellista tekniikkaa. Uudet mallit ovat vain olemassaolevan tekniikan parantelua, sekä uusien sovellusten lisäämistä. Hmm, mitähän voisi pitää radikaalina uudistuksena.. Siirtohammas laatikon päivittyminen sykronoituun lootaan oli kyllä merkittävä yksittäinen uudistus.. Sähköhärpäkkeitä muutellaan tiuhaan tahtiin, ja ongelmia piisaa.

    Muinaiset paimenet olivat älykkäitä, keksivät nykypäivän ihmisen silmissä hassunhauskoja selityksiä nykyisin arkipäiväisille ilmiöille. Se oli sitä aikaa. Miten ilman perustietoa, ilman mahdollisuutta hankkia sitä voisi käsittää ilmiöitä, kuten vaikkapa tähtien todellista luonnetta. Samaten kuin nykyisin ymmärretty asia elämän kehittymisestä ja siitä että eläimet omaavat yhteisiä kantamuotoja ja sukulaisuus suhteet ovat ilmiselvät. Onhan heidän tarinoistaan koottu hassu kirjanenkin, jota raamatuksi kutsutaan.
  3. Kokonaisuudessaan, ristiriita uskonnon ja tieteiden välillä on keinotekoinen. Koska ne alat käsittelevät tyystin eri aihepiiriä. Tieteissä käsitellään havaitavia faktoja, sekä faktoihin perustuvia ennusteita, joiden oikeellisuus pyritään toteamaan.

    Uskonto on elämänkatsomuksellista filosofiaa.

    "Kuka siis kykenee sanomaan kumpi on enemmän oikeassa jos molemmat ovat samanlaisten ihmisaivojen tuotteita?"
    Väärä asetelma. Uskonto on ihmisaivojen tuotettaa. Tiede käsittelee luonnossa havaittavia asioita. Samaisessa luonnossa elää monenmoista muutakin eläintä, joten luontoa havainnoidaan monien muidenkin eläinlajien aivojen toimesta. Onkohan muillakin korkean älykkyyden omaaviulla eläimillä samainen hurmos kuin outsiderilla uskonollisen kokouksen jälkeen?

    "Täytyy uskoa ja ymmärtää, että entisaikojen viisaat ovat olleet aivan yhtä viisaita tai viisaampiakin kuin nykyajan oppineet."
    Mitähän ajanjaksoa/tutkiaa olet ihannoimassa? Darwinia? Linnéa? Aristotelesta? Platonia? Sokratesta? Tyko Brahea? Kepleria? Galileita? Ettet vain ole haikailemassa pimeän keskiajan ja ristiretkien perään...


    "Mistä sitten on kysymys? Kysymys on ihmismielen pimeistä puolista, kateudesta ja vallanhimosta. Ns. tiedemiehet halusivat uudeksi pappisluokaksi."

    Jotain uutta outsider-maailmasta; tiedemiehet pappisluokaksi.. Onneksi nuo mainitsemnasi ihmismielen ominaisuudet ovat juuri ilmenneitä ominaisuuksia.. Jotka eivät kuulu tekopyhille kristityille...

    "Siinä syy miksi tieteen tekijät tänäkin päivänä niin katkerasti taistelevat uskontoja vastaan"
    Uskonnot ovat osa ihmislajin kulttuuria, eikai siinä mitään taistelemista ole? Siinä onkin sitte taistelemista kun tätä yhden yksiuttäisen uskontokunnan lahkon elämänkatsomuksellista filosofiaa tuputetaan tieteen vaihtoehdoksi, kuitenkin niin että näillä "vaihtoehdon" esittäjillä ei ole pienintäkään käsitystä siitä, miten se vaihtoehto olisi itsessään uskottava, sekä mitenkä sen opettamienn toteutettaisiin..