Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

27

Kommenttia

5229

  1. Pakko sanoa tähän kohtaan, että kuten yhdessä viestissä jo sivuuttiin eli ei mikään helppo sekoitus. Siihen kun lisää vielä, että oletusarvo on vielä heikompi tehdä, kun on sekarotuinen.
    Ylipäätään on kysessä rodut, joita olisi hyvä harkita kunnolla, ottaa selvän, mistä ottaa kunnolla, saati että on sekarotuisista kyse...

    Noh, "vahinko" on tehty, joten ei kun työstämään.

    Itse opettaisin koiralle ensin kunnolla kontaktin. Kotona ja kunnolla. Palkaksi se, millä parhaiten palkkaantuu, oli sitten joku lelu tai ruoka. Ja superhyvä, jota ei käytetä kuin treenatessa/palkkana mukana.
    Ulkona alussa, niinpaljon kuin mahdollista, kierrettäisiin kauempaa muut, kunnes kontakti on hyvä. Sitten lyhennetään matkaa.
    Hyvistä suorituksista palkka, kuin myös AINA äänellä kehuminen. Pikkuhiljaa sitten avut häivytetään pois, mutta vasta kun homma pelittää hyvin.
    Jos sitä auktoriteettiä löytyy, niin voi tarvittaessa kieltää, rauhallisesti ja määrätietoisesti myös, mutta jos ei vielä löydy, niin kärsii vaan inflaation turhaan.

    Ei vieraitten ihmisten tarvi koskea. Ei kaikki koirat siitä pidä. Annetaan koiran olla rauhassa, mutta opetetaan käsky, josta tietää, että pitää olla käsiteltävissä, jos tarvis. Varsinkin alussa kehutaan rauhallisesti ja palkitaan rauhallisesta ja rennosta käytöksestä.
    Jos koira itse haluaa mennä jonkun luo, niin annetaan (jos mahdollista). Ihminen on passiivinen, myöhemmin voi rauhallisesti puhua. Ei kumarruta, eikä katsota koiraa. Jos/kun koira rentoutuu, niin rauhallisesti ohimennen vähän silittää.
    Kun koira on vieraan lähellä rauhallinen, niin sitä palkitaan makupalalla ja kehutaan rauhallisesti.

    Sitten vaan luomaan hyvää suhdetta koiraan. Paljon leikkiä yhdessä, keksi nenätöitä sille, ja tottelevaisuuskoulutusta, positiivisesti.
    Sillä tärkeetä on, että saat koiran luottamaan itseesi, jolloin se alkaa kuunnella sinuakin paremmin, ja sitä kautta tarvittaessa rauhottua.

    Kun rodut on palveluskoiria, niin se hyvä puoli on, että motivointi saada tekemään ja ihmisen kanssa on helpompi, kuin itsenäisesti työskentelemään ym, rotujen kanssa.

    Tuonikäisellä ei pahemmin vielä puolustusviettiä/suojeluviettiä ole. Vasta alkaa kehittymään. Joillakin/osalla kehittyy paljon myöhemminkin. Muutenkin koiraa peilatessa käyttäytyminen on enemmänkin epävarmuuutta. Ylireagoidaan, kun on epävarma itsestään ja omistajastaan ym.

    Mutta joo, tuon kokoinen koira ja rodut, ei se huono vaihtoehto ole hankkiutua hyvän kouluttajan pakeille.
  2. "Koulutuksen voi yleistää..." Siis että tottelee muidenkin kanssa?
    Tässä tullaan myös pitkälti rotukysymyksiin. On rotuja, jotka helpostikkin tottelevat muita myös, ja taasen niitä, jotka ei kovinkaan herkästi.
    Se, että koira tottelee vieraassa ympäristössä, niin kuuluukin. Siis omistajaa/omaa ohjaajaa. Mutta vieraita, niin eri juttu, vaikka koiran kotonakin. Omat koirat ei pahemmin tottele ketään vieraita. Eikä tarvitsekkaan. Aikoinaan, kun isäni joskus hoisi koiria, niin toki käyttäytyi ihan hyvin, esim. lenkillä. Mutta se oli lähinnä sitä, että se oli niille ohjeistettu, ylipäätään.

    Tuo käden laittaminen taskuun, jos nyt puhutaan sellaisesta, että koira voi yhdistää sen namin saamiseen, sekin riippuu vähän koirasta. Jos koira on vieraalta saanut, niin toki reagoi. Jos ei koskaan, niin riippuu eri tekijöistä. Jos koira ei ylipäätään ole "ruokahassu", niin välttämättä sitä ei kiinnosta. Jos taas on ylipäätään "ruokahassu", niin helposti reagoi, jos tietää, mihin se voi johtaa.
    Viimekädessä kuitenkin, jos koira ei ole koskaan saanut mitään, ja esim. kielletty ottamasta mitään muuta kuin luvalla, niin se ei reagoi. Koska se on turhaa.

    Rusettirinta puhui luottamuksesta. Ja olen samaa mieltä. Totteleminen kunnolla on viimekädessä monentekijän summa. Yksi tärkein siinä on luottamus. Yksi osa siihen johtamiseen on koiran motivointi. Vaikka juuri makupaloilla, myös.
    Se miksi kaikki ei tottele, kuin omaa ihmistä, lähtee pitkälti myös tuosta. Se täytyy saavuttaa, eikä onnistu ihan hetkessä. Ja siihen liittyy paljon.

    Itse käytän makupaloja/ruokaa paljonkin. Ihan peruskasvatuksessakin. Ja ne on äärimmäisen hyvä apu, varsinkin kun on kyseessä vähemmän laumaviettiset/itsenäiset rodut.
    Toki makupalat häivytetään, ei koira siitä pety. Kun on hyvin opittu, ja se luottamuskin ja kunnioitus saavutettu, niin kaikki on ok, mitä ohjaaja "käskee".
    Toki itse käytän makupaloja myöhemminkin, satunnaisesti. Ainahan se motivoi entisestään. Varsinkin jos vaikka joku "tiukka paikka" ollut, tai joku vaativa koiralle esim- Ja kun koirat siitä hyvää mieltä saa, niin mikä ettei :D
  3. Kello11 komppaan pitkälti.

    Tuo vastaehdollistaminen on aika mielenkiintoinen. En ole siihen perehtynyt, ei tosin ihan iske. Mutta jos joku saa sen toimimaan, niin mikäs siinä. Itse mietin vaan sitä, että osaako kaikki sen tehdä todellakin oikein. Kun itse mietin, että siinä pitäisi tarkoin pelata koiran tunnetiloilla. Eli vaatii koiranlukutaitoa paljonkin. Ja samaa mieltä olen siinä, että voi olla ihan eri juttu saada koira toimimaan raukallisessa paikassa/mielentilassa, kuin voimakkaasti ärsykkeisissä paikoissa/yllättävissä.

    Naamaanpuhaltaminen on tuolla terrillä jostain syystä ongelma. Ja kun noin ilmenee, niin hyvä sitä työstää toki. Mistä sitten on alkanutkin. Itseasiassa moni koira ei siitä pidä. Se sitten, tarviiko sellaista tehdä, tuskinpa. Tosin itse olen joskus tehnyt lähinnä tilanteessa, kun nuori vielä oppimaton on tullut norkoomaan ruokaa, kun olen jotain esim.sohvalla pupeltanut.
    Mutta todennäköisesti tuota terriä on härnätty puhaltamalla, josta sitten terri ottanut herneet nenään.

    Millanin juttu oli aika tyypillistä Millania. Minusta "veti tilanteen" nyt turhan kireäksi ja silmä vähän petti, josta sitten koira hermostui.
    Millanilla on kyllä vahva auktoriteetti ja koiransilmä ylipäätään. Mutta vähän yksioikoinen tyyli. Tosin vuosien varrella sitä jossain määrin pehmentänyt.
    Tuossa vaan ongelmana on mielestäni se, että se ei kaikilla hänen "korjaamiensa" koirien omistajilla taasen olekkaan, niin miten pitemmän päälle, kun toiminta perustuu mainittuihin, niin taantuuko koira ajanmyötä takaisin. Luulisin, että osa ainakin.

    Itse toimin periaatteessa samoin pohjaltaan koulutuksessa/kasvatuksessa. Erot tulee lähinnä siinä toisella puolella, eri miten koira motivoituu parhaiten. Se haetaan aina yksilöllisesti.
  4. Minulla on jokunen vuosikymmen ollut koiria. Ja kyllä mielestäni eläinlääkärien taksat on noussut melkoisesti... Sillä hinnalla markka-aikana, mitkä on toimistmaksu, niin sa jo moneen vaivaan ennen hoitoa... Enkä panisi koulutuksen laitteiden, ym. piikkiin, ainakaan pelkästään. Sellainen kutina kyllä on, että kysyntä on kasvanut(koirat lisääntyneet), niin siihen on vastattu myös voiton "maksimoinnilla".
    Omassa kaupungissani on ketjuilla ja yksityisillä ihan samaa hintatasoa. Hinnoista selkeästi poikkeaa ainoastaan muutama yksityinen, joka työskentelee vaan yksistään. Itse mm.käytän noita rokotuksiin (paljon halvemmat) ja joskus muihinkin käyttänyt, mihin heillä mahdollisuus.
    Kunnallisen hinoitukseen en nyt muista, muutaman kerran ollut kauan sitten, että miten se on suhteessa muihin, täälläpäin. Mutta naapurikunnissa tiedän kyllä olevan paljon edullisempia noit. Oisko sitten, että isoissa kaupungissa ei niinkään?

    Voihan lisääntyneillä vakuutuksillakin jokin osuus olla kovilla hinoilla. Mutta enemmän uskon, että enemmän tekee sen, että lekurit herkemmin ehdottaa enemmän/kalliimpia tutkimuksia. Toisaalta kyllä hyvä, että ehdottaa, minä ainakin haluan tietää kaiken mahdollisen vaihtoehdot aina ja mahdollisuudet.

    Meillä on ollut vakuutukset paria koiraa lukuunottamatta. Yhdellä koiralla karkeasti arvioituna se ehkä on kannattanut. Ja johtuen lähinnä siitä, että nuorena oli jokunen tutkimus ym. ja vanhana tuli kallit magneettikuvat ym.
    Muilla voi sanoa, että verrattuna maksamiseen ei ole kannattanut.
    Mutta täytyy sanoa, että nykyään en vakuutusta jätä ottamatta. Lekurien hinnat jo monessa pienemmässäkin jutussa on noussut melkoisesti. Ja jos/kun jotain tapaturmaa voi aina sattua, varsinkin vilkkaampien kanssa, plus jotkut riskirodut.
    Yhden tutulla tapaturmasta tuli mm. n.800 lasku ja siihen päälle viedä hoidot...

    Samaa mieltä olen kyllä 775...kanssa. Varsinkin nyt, kun taloustilanteet on huonoja paljolti ihmisillä ja huonommaksi vaan "maailma menee", niin ehdottomasti pitäisi joku taho olla, jossa kohtuuhinnalla pääsee. Vaikka sitten olisi jossain määrin suppeampikin. Kyllä valitettavasti kun ihmisten taloustilanteet saattaa heijastuu eläinten hoitoonkin.
  5. Kotisivut, millä kävin, oli päivitetty viime joukukuussa. Ja siellä oli myös kauppa, jossa teollista myytiin...
    Käsityksensä kullakin, mutta en minä tuota teollista syöttämistä kovin lihapohjaisenä näe..
    .Että jotenkin ristiriitaisena näen nyt näkemyksiä kuitenkin.
  6. "terveiksi ei voi myös luokitella bulldogeille ominaisten..." Ihan mielenkiinnosta, mikä on bulldogeille, ominainen lonkkaluokitus tai mitä se tarkoittaa? En ole kuullut, joten kiinnostaa. Koiranettiä selaamalla näkyy, että ei ihan hyvässä mallissa ollut lonkiltaan. Minusta jo siinä mallissa, että voisi miettiä sitä jo pevisan osalta...
    Pitää paikkansa, että kaikki koirat ei kärsi. Mutta ongelma on myös se, mistäpä sen viimekädessä tietää. Ja mitä raskaampi malli, sen isompi vaaratekijä on olemassa...
    Omistajat kun ei itse aina edes huomaa, että niistä lonkista on kipua. Kun joskus ne oireet on niin "pieniä", että niitä ei huomaa. Ja toiseksi, liian monella on tapana katsoa omia koiria vaaleanpunaisten lasien läpi. Myöskin koirat/rodut, joilla on korkea kipukynnys, ei hevin näytä kipujaan.
    Ja se, mitä ei kannata unohtaa, mitä enemmän lonkiltaan sairaita käytetään,pannaan yhteen, niin sen enemmän lisääntyy ja entisestään huononee. Jos ei alussa jo suhtauduta siis riittävän vakavasti ja tutkien ym. niin tulos on melkoinen ongelma ja taatusti niitä oireiluita myös alkaa näkymäänkin enemmän.
    Eipä nuot selkätuloksetkaan hyvältä näytä. Jos tutkittuja on ylipäätään melko vähän, Koiranetissä suurin lopetussyy oli selät.
    Pelkästään tuota tulkitsemalla voi silti sanoa, että rotu kärsii enemmän huomattavastikkin selkäkivuista, kuin moni muu rotu.Ja jos ei nyt ihan jokainen tokikaan, niin huomattavasti, että on maininnan arvoista.

    Valitsemalla pennut, joilla vanhemmilla pidemmät kuonot, on toisaalta ok, mutta...
    Tässä mennään helposti siihen, että sitä käytetään myyntikikkana myös ehkä pelkästään. Eli jätetään mainitsematta, että ne pitkät kuonot ei itsessään pelasta yhtään mitään. Paketissa kun muut tekijät vaikuttaa myös paljon, yleisesti ne röörit sisältä, kuin myös se kuono muuten, esim. sierainten avoimuus. Pitempiin kuonoihin pitäisi pyrkiä lyhytkuonoisilla, mutta se itsessään ei "pallopää" roduilla pelasta mitään, ei edes takaa mitään.

    Hännän mallikaan ei valitettavasti mielestäni yleisesti ottaen kerro mitään, jos rodussa on jo geeniperimän rasite tosi suuri. Eli asia olisi, jos suorahäntäisiä olisi laitettu yhteen jo useampia sukupolvia, tutkittu selät ja käytetty tervettä perimältään hyvää linjaa. Silloin oletusarvo nousisi suuresti.

    Tuossa kasvattajien ym. tutkimaan suosittelemisessa olen ihan samaa mieltä(ihan yleisesti ottaen). Ostajilla on suuri painoarvo. Ongelma vaan on se, että varsinkin ekaa koiraa hankkivat, jopa muissakin löytyy, ei osaa noita ajatella, tai tutkia. Se kuitenkin menee pikkasen edemmäs, kuin maalaisjärjen käyttö, kuten älä osta trokareilta ja mene paikanpäälle katsomaan ym., valitettavasti. Ei myöskään auta, tämä ihan yleisesti ottaen, jos rodussa vain muutama pyrkii tiukkaan linjaan ja itsestään. Joten voipi sanoa, että suurimpia vaikuttajia olisi se, että rodun kasvattajat asettaisivat, tarvittaessa tiukatkin rajat jalostuskoirille. Ja se taas vaatii pevisan asettaman...
  7. "Tiesin kyllä..." Nyt en myöskään pahalla tätä sano, mutta jos koiria on useampia tarkoitus ja yhdessä pitää, niin pitää ajatella laajemmin. Eli pitää miettiä, sopivatko ne myös mahdollisesti yhteen ja miten se tärkein eli yhteiselon mahdollisuus. Jos ei nyt sentään suojelua ole tarkoitus harrastaa, niin eiköhän tuolta pk-puolelta löydy helpompiakin laumaan sopivia ja pienien kanssa ja hyvällä harrastuspotentiaalilla. Ja itseäkin ajattelen siinä mielessä, että jos ei kunnolla ole jo kokemusta, niin helpompi rotu voisi olla parempi valinta.

    Pentuja on myös hyvin erilaisia. Kovapäiset pennut ei helposti periksi anna, ja tässäkin kannattaa taas oletusarvoksi ottaa se rotu...
    Minulla on olluthyvinkin kovapäisiä pentuja(jo rotuominaisuus), joten kokemuksesta voin sanoa, että eipä ne kaikki tajua edes varoa ärhäkkää vanhempaa. Paremmin ne oppii niistä vanhemmista koirista, joilla on hyvä itsevarmuus ja koiran kieli, rauhoittavilla eleillä. Kovapäinen pentu vaan saattaa innostua, jos sille äyskäsee, ellei se vanhempi sitten kunnolla rysäytä, mikä välttämättä ei ole hyvä asia.

    "Malin kasvattaja..." Kun se ei mene noin. Ja vielä vähemmin, kun on kyseessä isot kokoerot. Kokoerot on AINA muistettava. Rotu vaikuttaa, mutta nythän ei ole kysymys edes rotutyypillisestä cihusta, vaan koirasta joka ei pysty edes kommunikoimaan hyvin, arasta pohjaluonteesta.Ja vielä kahdesta samanmoisesta, jolloin niiden käytös vielä tukee toisiaan, eli vielä huonompi juttu. Eli yksilön ominaisuudet menee AINA ensimmäiseksi, ei rodun. Myöskin kannattaa muistaa, että vaikka cihut on vahvaluonteisia, niin on myös malit. Ja se, että on kaksi vahvaluonteista rotua, niin hyvin usein voi aiheuttaa päänvaivaa, varsinkaan jos ei ole kokemusta. Se, että on valittu rauhallisin pentu, niin ei valitettavasti pelasta, koska A,.ne rotuominaisuudet siinäkin on (ellei se nyt ole tai tule ihan epätyypilliseksi) ja B. monet pennut voi hyvinkin paljon muuttua luovarin jälkeen.

    "Olisi mukava saada..." Kerron omat tapani toimia. Sille tulokkaalle on pistettävä rajat. Jos ei vanhempi siihen kykene/halua, niin se on ihmisen tehtävä. MUTTA, se on tehtävä niin, ettei kummallekkan tule sellaista oloa, että asiassa on jotain kummallista, eikä siis tule mitään "kyräilyfiilistä", vaan se on tehtävä niin, että homma on sama, kuin ihan normielämä, positiivista. Kyllä minulla saa toki mennä toisen luo, mutta päälle ei rynnitä, siitä kielletään. Mutta aina muistetaan palkata tottelemisesta, ja myöskin mikä tärkeää, minä palkkaan myös hyvästä käytöksestä. eli nappaan sen pennun oikeaa käyttäytymistä vanhemman kanssa(siis toivottavaa) ja palkkiota siitä. Kun kielletään, se tehdään rauhallisen itsevarmasti, tekemättä siitä sen ihmeempää. Itse olen heti koirille opettanut myös "nyt riittää". Se tarkoittaa, että sillä tietyt toiminnat katkeaa. Esim. jos haluan, että leikki loppuu. Se ei ole siis kielto, vaan jonkun lopetus, enemmän positiivisessa mielessä.
    En lähtisi pakottamaan pikkukavereita "seukkaamaan" pennun kanssa. Vaan tajuamaan, että ei siitä ole mitään vaaraa tai haittaa. Jos ne sitten haluaa myöhemmin seurustella, tai itse, niin siitä vaan toki. Mutta jos niitä väkisin pyrkii, niin enemmän ne vaan ahdistuu.
    Positiivisessa mutta päättäväisessä mielessä siis rajat pennulle, paljon tekemistä sinun kanssa, että se myös huomaa, että sinäolet se paras touhukaveri :) ja tässä tapauksessa, ainoa, kun pikkukavereista ei siihen ole.

    Mutta valitettavasti täytyy todeta, että kannattaa varautua myös siihen, että koirat voi joutua eristämään, jollet saa pakkaa toimimaan. Tuo yhtälö on todella hankala...
    Itse harrastan 9:n kääpiörotua ja 2:n isoa molossirotu/ja. On kokemusta pitkälti, mutta jos minulta kysyttäisiin, niin en edes olisi suostunut myymään malia tuohon yhtälöön. Ihan siis kaikkia ajatellen.
    Pienet ja isot on jo fyysisesti haaste itsessään. Riippuen roduista/sukupuolista, se kasvaa entisestään.
    Kun itse valitsin pikkurotua, niin lähtökohta oli se, että se ei saa olla mikään "niin linnunluinen", että on vaaraa, että isompanakin niitä saa varoa keskenään, ihan normielämässä. Pentuna toki, mutta isona pitää olla niin vahva, että ei ihan normielämästä saa kolhua toisen kanssa. Kuten vaikka jos iso vahingossa päälle istuu. Noinkin on tapahtunut...
  8. Tuota, ei nyt millään pahalla, mutta nyt on kyllä valittu melko haasteellinen kokoonpano, jota ehkä olisi kannattanut vielä kertaalleen miettiä...

    Ei, valitettavasti luonto ei aina hoida hommia itsestään tosiaankaan. Useinmiten sitä taytyy avittaa. Ja aina ei hommat lähde pelaamaan silläkään. Tuloksina näkyy lukuisat kodinvaihtajakoirat, kun hommat ei ole itsestään pelannut, eikä ole saatu pelaamaan.
    Toivottavasti nyt on kyseessä edes eri sukupuolet, pikkukaverit ja pentu. Se voi (tai sitten ei), edes jotain auttaa, mutta vasta kun kekkaavat sukupuolten erot.
    Ylipäätään, kun on hyvin erikoisia, siinä on riskit. Koirien pitää tietää hyvin paikkansa, ettei kähinöitä synny. Pieni on AINA altavastaaja. Myöskin ihan vahinkoja voi sattua. Siitä syystä koirille pitää opettaa, että isot osaa ja haluavat varoa pienempiään. Kaikki ei suinkaan osaa luonnostaan sitä koskaan. Kun isot koirat on junnuja, riskit on erittäin suuret vahinkoihin, ellei ne ole hyvin hallinnassa, opetettu. Siltikin kannattaa skarpata niinkauan, kunnes on aikuisia ja voi olla varma, että HALUAVAT ja osaavat varoa pienempiään.

    Nyt ongelmana on lisäksi pikkuisten luonne. Niiltä puuttuu niin auktoriteetti, kuin todennäköisesti hyvä koirankieli, jolla ne pystyisivät käsittelemään pentua, varsinkin villiä. Ja arkuuskin ei ole hyvä juttu. Vaara on, että kasvaessaan iso huomaa sen entistä enemmän, ja varsinkin jos on samaa sukupuolta, niin saattaa olla tiedossa pahoja ongelmia.

    Malikat kun vielä vahvaluonteisia, hyvin vilkkaita, hyvin tarmokkaita ja vahvalla saalisvietillä varustetut. Voipi sanoa, että vaativat paljon, riittävästi fyysistä ja psyykkistä toimintaa, vahva "johtajuus", muuten voi tulla ongelmia. Niin kotona, kuin muuallakin.

    Lähtökohta nyt tuossa on, ihan kuin muutenkin, varsinkin kun on kysessä erikoikoiset, että se pentu on saatava ymmärtämään ja tottelemaan, että vanhemmat on jätettävä rauhaan. Ohjattava toimintaa muualle, lähinnä nyt aivotoimintaa, kun fyysistäkään ei voi paljoa nyt, sekä yksinkeraisesti saatava riittävä "kuri". Vahva saalisvietti palkkautuu entisestään, jos se voi pikkukavereita jahdata. Muuten saattaa tulla vanhempana koirien kesken lisää ongelmaa. Pikkuisille tuo on niin henkisesti, kuin fyysisesti raskasta, mikä ei ole hyvä juttu. Ja kun mali vähänkään kasvaa, niin riski loukkaantua, ihan vahingossakin on tosi suuri, jos sitä ei saa opetettua varomaan pieniä.