Vapaa kuvaus

Hei. Ollaan ihmisiksi.

Aloituksia

47

Kommenttia

3018

  1. Mitenkäs tämä lainkohta?

    13 § (24.7.1998/563) Ilkivalta. Joka metelöimällä tai muulla sellaisella tavalla aiheuttaa häiriötä yleisellä paikalla, virantoimituksen yhteydessä, kulttuuri- tai urheilutilaisuudessa, joukkoliikenteen kulkuneuvossa, yleisiä asioita varten tarkoitetussa kokouksessa tai muussa tilaisuudessa, virastossa, toimistossa, liikkeessä tai tehtaassa taikka muussa vastaavassa paikassa,
    aiheuttaa häiriötä soittamalla puheluita virastoon, toimistoon, liikkeeseen taikka muuhun vastaavaan paikkaan,
    ampumalla, esineitä heittämällä tai muulla vastaavalla tavalla aiheuttaa häiriötä,
    luvattomasti poistaa tai turmelee viranomaisen yleisesti nähtäville asettaman julkisen kuulutuksen tai tiedonannon tai
    käyttämällä joukkoliikenteen kulkuneuvon, hissin tai muun laitteen hätäjarrua tai hälytintä aiheuttaa ilkivaltaisesti väärän hälytyksen,
    on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä rangaistusta, ilkivallasta sakkoon.
  2. Kyllä se tuntui yllättävästi juuri siltä, kuin koraanissa kuvattiin. Tuntui, että rinnan ympärillä olisi näkymätön (iso) käsi, joka puristaa sitä niin, ettei oikein saa henkeä.

    Toiseksi, eikös muhametti ollut jotenkin tekemisissä kaupankäynnin kanssa, joten hän ilmeisesti oli tekemisissä matkustavaisten kanssa, jotka olivat tekemisissä toisten matkustavaisten kanssa jne. Kyllä sana kiertää.