Vapaa kuvaus

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.

Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.

Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.

Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.

Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)



Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)



Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.



Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.

Aloituksia

115

Kommenttia

12272

  1. Ite oot harvinainen yhdistelmä :)
    Minähän sanoin sinulle että tykkään monista rooleista:)

    Mutta anteeksiantaminen on todellakin kova juttu. Raskas taival. Minun on pitänyt tehdä se monta kertaa elämässäni. Ilman niitä en olisi nyt tässä. Enkä olisi se ihminen, mikä minä nyt olen. Sanoisin että kaikki kokemukset jättävät meihin jälkensä. Mutta se mitä itse on valmis uhraamaan, tai sanoisinko antamaan, jättää syvemmät jäljet. Ja niiden jälkien ei tarvitse olla negatiivisia.

    Miten voisin olla suvaitseva ja lempeä jos en olisi antanut anteeksi? Ensin itselleni, sitten toisille ja huom vielä kerran itselleni. Mutta on asioita joiden vuoksi pitää taistella. Kysymys on itsensä säilyttämisestä. Jota kautta pystyy myös antamaan toisillekin. Ja saa sitä kautta itselleen taas. Sitä elämän kiertokulun vastavuoroisuutta.

    Mutta en ole tehnyt pelkästään hyviä tai oikeita tekoja. Olen syyllistynyt myös vääriin ja huonoihin tekoihin. Se on tavallaan jopa sietämättömämpää antaa itselleen anteeksi kuin se, kun joku toinen on rikkonut itseään vastaan. Silloin anteeksiantaminen vasta kova juttu onkin. Ehkä tulen vielä puhumaan tästä vielä. Katsotaan. Koska olen oma itseni, eli siis ailahtelevainen, ja vaihdan noita rooleja nyt monta kertaa päivässä.