Vapaa kuvaus

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.

Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.

Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.

Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.

Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)



Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)



Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.



Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.

Aloituksia

115

Kommenttia

12203

  1. Läheltä liippaa ja Lynett; edellisistä:

    Minun N-suhteessani oli alun alkaen kysymys pitkälti jostain ymmärtämisen tarpeesta. Ajattelin, että tuon mielestäni herkän ihmisen kokemukset; hoivaan häntä ja parannan hänen tuskaansa. Ja kun huomasin kaikenlaisia häiriöiden piirteitä, en juuri ollut moksiskaan; kyllähän minä autan häntä eheytymään ajan ja rakkauden kanssa. Osoitin uskollisuuteni ja luotettavuuteni. Ja tein hänelle erään lupauksen. Vaikka loppuvaiheessa näin sairaalle jatkaa kiduttavaa suhdettamme, en sitä voinut katkaista senkään vuoksi, että hän ei kokisi hylkäämisen tunnetta. Ja suhteen päättymisen jälkeen, eräs kipupisteitäni oli juuri se valtava ahdistava syyllisyys, että olin pettänyt lupaukseni: en ollut se läheinen, luotettu, ystävä, tai hänen salaisuuksien vartija mitä olin luvannut.

    Tästä voisi tehdä, tai siis minusta montakin päätelmää. En ihan itse osaa eritellä niitä kaikkia asioita. Kertokaa puhtaasti näkemyksenne, jos haluatte. Ja toinen asia, mitä moni vatuloi suhteen päätyttyä; paluuta. En missään nimessä soisi teidän palaavan. Enkä usko, että tekään suosittelette sitä minulle. Vertaistuen merkitystä ei ole mielestäni vielä ollenkaan liikaa kehuttu.
  2. Aloittaja "Vihamielisyys": Sinulla on ollut kammottava ja kuluttava suhde sanoisinko eräänlaisen paholaisen kanssa. Toivon voimia jatkoon. Parisuhteen ei koskaan tule olla mitään tuon kaltaista. Ei koskaan.

    Olen kiinnostunut tuon vihan merkityksestä narsistisessa suhteessa. Mikä sen oikein laukaisee, on reagoiva tekijä? Muunmuassa Temppuilija on puhunut symbioottisesta suhteesta viimepäivinä. Voisiko se olla eräs herättävä tekijä, joissakin tapauksissa? Minä käyttäisin jossain määrin symbioosin merkitystä sinun tapauksessa; tuon seksin takia lähinnä. Seksuaalisuus vaikuttaa olevan niin merkityksellinen tekijä näissä N-parisuhteissa, ei aina, mutta monesti. Sen koukkuunnuttavasta vaikutuksesta, ja miten sillä "parannetaan" "korjataan" suhteen tuhoisuutta. Voin kyllä mennä ihan metsään tässä pohdinnassa, mutta olen aiheesta kiinnostunut.

    Viha sinänsä. Minunkin N-suhteessani oli vihaa. Ehkei samoin kuin sinulla, mutta kyllä mrN vihasi minua. Minä en vain halunnut tajuta sitä aluksi mitenkään. Eihän sitä voi ymmärtää, käsittää. Ja miksi, mistä se viha tulee? No, luulen että hänellä oli moniakin syitä vihata; minulla oli jotain, mitä häneltä puuttui. Minulla saattoi olla paljonkin sellaista, mitä hän himoitsi, muttei voinut syystä tai toisesta saada. Ja minä onneton järjestin, tai muistutin, vihan syitä koko ajan lisää, ymmärtämättämäni. Minä en voi kertoa tästä lähemmin.

    Mutta sitten hän alkoi kitkeä näitä asioita, jotka ensin olivat hänestäkin hyviä ja hienoja seikkoja, vähitellen pois. Ensin mitätöimällä niiden merkityksen ja arvon, johdatellen minua siihen, että itse luovun näistä pois. Suunnitelma oli kutakuinkin tämä; hän halusi minun tekevän totaalitäärisen muutoksen kaikessa. Jos en tanssinut hänen pillinsä mukaan, hän kosti sen. Merkitys ei ollut suinkaan aina suora, mutta myöhemmin olen huomannut yhteyden. Tapahtumahetkellä; vetää sanattomaksi, ja antaa iskun vain pompata pois ettei tarvitsi kohdata sitä, kuvaannollisessa mielessä.

    Vihan merkkejä hän yritti hallita pitkään. Mutta kaikkia aggression merkkejä hän ei pystynyt peittelemään. Minä oli hyvin ymmälläni, en voinut ymmärtää. Matkan jatkuessa, suorempaa, ja vihan siirtoa mihin vain jossa pystyi haavoittamaan minua. Minä tajusin vasta jälkikäteen, että hänen alkuperäinenkin motiivinsa saattoi olla viha. Siitä minulla ei ole varmuutta, mikä on sen lähde, epäilykseni vain. Jos olen oikeassa, koko soppa on sakeampi kuin arvelinkaan. Mutta toivoisin olevani väärässä. Hänhän sanoi aikanaan; aikaa on,ajalla ei ole merkitystä ja hänellä on aikaa.