Vapaa kuvaus

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.

Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.

Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.

Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.

Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)



Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)



Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.



Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.

Aloituksia

112

Kommenttia

11957

  1. Pari metkaa juttua tuli mieleen tuossa lootusmatolla...Mr N;n kanssa aterioidessamme minut unohdettin; ruokailuvälineet, astiat yms sellaista pientä...minulta puuttuivat. Toistuvasti. Alussa en ollut huomaavinani, hain tyynesti omani. Myöhemmin hymyssä suin huomauttelin asiasta. Hän nyt hieman kokeili minua. Ruokaili tyynesti tarinoita kertoessaan eikä kiinnittänyt mitään huomiota jos en itse syönyt, kun osoitin mieltäni. Hän valmisti aterioita joskus siten, mistä tiesi etten pitänyt. Tai mikä minulle ei ollut hyväksi. Myönnyin tähänkin, koskaan valittamatta. Yllätin hänet valmistamassa iltapalaa; sylki pureskeltuja palasia lautaselleni. Halusi nähdä miten reagoin, sehän oli vitsi. Miten reagoin? No minä s**tana tietenkin söin senkin. Hän saattoi haista pahalle, mutta halusi minun peseytyvän. Nauraen kyllä vein hänetkin pesulle. Hän puki minut miesten vaatteisiin, kertoi miten näytin söötille, mutta ihmisten ilmoille en sentään suostunut niissä lähtemään. Jälkeenpäin minä ajattelin, että miten minusta oli tullut tuollainen mollamaija. Nukeksi kutsuikin joskus, enkä enää kummastele miksi. Ihmettelin jossain vaiheessa, miten minusta alkoi tulla jotenkin aggressiivinen, saatoin runtata tuon itseäni isomman ihmisen seinälle ihan vain pienenä hellyyden osoituksena. Ja totuuden nimissä, minulle tuli jatkuvasti mieleen, kuin pakkomielteenä, miten haluan raapia, purra, nostella...

    Tuo Halebobin Apulanta; no just joo, tulihan tuosta paljon muutakin mieleen, mutta allekirjoitan kuvatun.
  2. no niinpä tuntuu olevan.....arghhh....

    http://www.youtube.com/watch?v=t9u9mZz-o-g