Vapaa kuvaus

Raamattu on Jumalan omasivu,
Hänen ilmoituksenssa ihmislapsille.

Keskustelufoorumi
https://kalamos.foorumi.eu

Kotisivu
https://kalamos.webnode.fi

Blogi
https://kalamos.munblogi.com

Kάλαμος on Uuden Testamentin kreikkaa ja tarkoittaa ruokoa.
Jeesus kysyi Johannes Kastajaan liittyen:

"Mitä te lähditte erämaahan katselemaan?
Ruokoako, jota tuuli huojuttaa?"

Kάλαμος tarkoittaa ruokoa myös kynänä.
Johannes tervehtii kirjeensä vastaanottajaa näin:

"Minulla olisi paljon kirjoittamista sinulle,
mutta en tahdo kirjoittaa sinulle
musteella ja ruo'olla"

Lainaten Vanhan Testamentin Messias-ennustusta Jeesus sanoi:

"Särjettyä ruokoa hän ei muserra,
ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta"

Kάλαμος on tässä kuva ruokopillistä.
Lampaita paimentavat käyttivät sellaista
vaikkapa lampaita koolle kutsuessaan.
Jos ruokopilli särkyi,
niin se ei enää antanut selvää ääntä,
vaan korkeintaan rätisi inhottavasti.
Ja silloin se tietenkin heitettiin pois,
ja tehtiin uusi pilli.
Ruokoahan on paljon.
Mutta Jeesus on Hyvä Paimen,
joka ei heitä pois särkynyttäkään ruokoa.

Kun kirjoitan tälläkin foorumilla jotakin,
niin toivon,
että saisit jotain selvää
kynän eli ruo'on jäljestä.
Ja toivon,
että vaikka pillin ääni
varmaan on säröinen,
sen takana kuitenkin olisi
Hänen puhalluksensa.

Aloituksia

311

Kommenttia

11778

  • Uusimmat aloitukset
  • Suosituimmat aloitukset
  • Uusimmat kommentit
  1. Avaus on luonteeltaan
    kuin käsikirjoitus
    esitykselle/näytelmälle.

    Näyttämöllä tuskailee
    ensin ihminen,
    joka vääntelehtii tuskasta
    synnintuntoisena:

    >Syntilistani on hirvittävän pitkä
    ja kasvaa koko ajan.
    Erityisen paljon mainintoja
    on kertynyt sarakkeelle
    'katkeruus'.<

    Hän tekee kaiken toisin kuin pitäisi:

    >Kun lähimmäistä pitäisi lohduttaa,
    survaisen sanan miekalla.
    Kun ystävää pitäisi ymmärtää,
    kiivastun.
    Kun … <

    Hän tahtoo muuttua,
    mutta tulos on laiha.
    Eikä yhtään tekoa saa
    tekemättömäksi.
    Ja niin syntilista vain
    kasvaa ja kasvaa:

    >Jonkin sarakkeen kasvu
    tuossa listassa
    on kyllä ehkä vähän hidastunut,
    mutta se on laiha lohtu.
    Sillä en voi ensimmäistäkään
    väärää tekoani
    Jumalan edessä sovittaa.<

    Pattitilanne, jolle ei voi mitään:

    >Minut on jo tuomittu.
    Tilanteeni on toivoton.
    En voi auttaa itseäni.<

    Lavalle astuu toinen esittäjä,
    joka ensimmäisen rinnalla
    toteaa:

    "Minä viheliäinen ihminen,
    kuka pelastaa minut
    tästä kuoleman ruumiista?"
    (Room 7:24)

    Jostain kulissien takaa
    kuuluu jo kolmannen esittäjän
    lähestyminen tilanteeseen:

    >Kamelinkarvavaatteinen huutaja
    jostain erämaasta
    herättää minut mietteistäni.
    Yhtäkkiä hän korottaa äänensä
    osoittaen häntä lähestyvää miestä<

    Lavalle astuu neljäskin,
    joka on oleva ratkaisu
    näytelmässä esiintuotuun ongelmaan:

    "Katso,
    Jumalan Karitsa,
    joka ottaa pois maailman synnin!"
    (Joh 1:29)

    Jos oli huutajakin oudon näköinen,
    niin on tämäkin,
    joka jota hän osoittaa.

    >Minä katsahdan tuohon mieheen.
    Ja mitä minä näenkään.
    Sehän on ... <

    Lavalle astuu viides esittäjä.
    Profeetta, joka täydentää
    katkenneen lauseen:

    "niinkuin karitsa,
    joka teuraaksi viedään"
    (Jes 53:7)

    Tämä Karitsa on kohta
    niin suurissa tuskissa,
    että esityksen aloittajan
    tuskat eivät ole mitään sen rinnalla.
    Tuo Karitsa kärsii
    niin suuria tuskia,
    että se on enemmän kuin
    koko maailman synnintuskat yhteensä.

    >Hän kärsii ja kärsii ja kärsii
    kunnes lopulta huutaa<

    Karitsa huutaa
    näytelmässä vain yhden lauseen,
    oikeastaan vain yhden sanan:

    "Se on täytetty"
    (Joh 19:30)

    Esirippu alkaa laskeutua.
    Mutta se repeää.
    Väliaika lähestyy.
    Näyttömä pimenee,
    mutta siluettina näkyy
    viimeinen tapahtuma
    ensimmäisen näytöksen lopussa:

    >Ja sitten hän kallisti päänsä
    ja antoi henkensä.<

    Väliaika on ohi.
    Näyttämö on tyhjä.
    Valkokankaalle heijastuu
    suuri kysymysmerkki:

    >Mitä oikein tapahtui?<

    Näyttömälle astuu jälleen
    profeetta, joka julistaa:

    "Herra heitti Hänen päällensä
    kaikkien meidän syntivelkamme"
    (Jes 53:6)

    Nyt lavalla astelee ensimmäinen,
    joka avasi näytelmän syntilistallaan:

    >Siis …
    miinusmerkkinen velkatilini
    on kokonaisuudessaan punakynällä,
    Jeesuksen verellä,
    pyyhitty yli.<

    Nyt on kertauksen aika:

    >Ja mitä minun käskettiinkään tehdä.<

    Johannes Kastajan ääni kuuluu
    verhojen takaa:

    "Katso, Jumalan Karitsa"

    Teen niinkuin käskettiin:

    >Nostan katseeni Häneen.<

    Profeetan ääni julistaa:

    "Ahdistettuna ja tuomittuna
    hänet otettiin pois"
    (Jes 53:8)

    Nyt näytelmän sanoma aukeaa:

    >Siispä minä olen vapaa,
    tuomioni on jo kärsitty
    ja minua ei ikinä viedä pois.<

    Synnin ja kuoleman laki on täytetty:

    >Enää ei löydy yhtään säädöstä,
    jonka perusteella
    minut voitaisiin tuomita.<

    Toinen armahdettu syntinen
    astuu rinnalleni
    todeten saman asian:

    "Hän antoi meille anteeksi
    kaikki rikokset,
    ja pyyhki pois
    sen kirjoituksen säädöksineen,
    joka oli meidän vastustajamme;
    sen Hän otti meidän tieltämme pois
    ja naulitsi ristiin"
    (Kol 2:13-14)

    Iloitsen Armon ilosanomasta:

    >Pelastun siis yksin armosta.
    Iankaikkinen elämä on myös
    Jumalan armolahja.<

    Tämä Sana synnyttää uskon.

    >Ja uskokin on lahja,
    jonka Jumala antaa.<

    Avain kaikkeen on
    katseen nostaminen Jeesukseen,
    Jumalan Karitsaan.

    >Uskon kautta kaikki on mahdollista.
    Minun olematon uskoni
    ei tosin mahdollista mitään,
    vaan usko, jonka Jeesus vaikuttaa,
    kun nostan katseeni Häneen.<

    Lavalla noussut toinen
    armahdettu syntinen
    iloitsee kanssani:

    "Ja minä elän, en enää minä,
    vaan Kristus elää minussa.
    Ja minkä nyt elän lihassa,
    sen minä elän
    Jumalan Pojan uskossa,
    Hänen,
    joka on rakastanut minua
    ja antanut itsensä minun edestäni"
    (Gal 2:20)

    On loppulaulun aika.

    "Kerran Golgatalla,
    Ristiinnaulittuna,
    Jeesus taisteli tuskissansa.
    Siksi kaikille Hän,
    Antaa nyt Elämän,
    Jotka turvaavat Armohonsa ..."

    HL 242
  2. Herra Jumala teki
    maan tomusta ihmisen
    ja puhalsi hänen sieraimiinsa
    Elämän Hengen,
    ja niin ihmisestä tuli Elävä Sielu.

    Mutta kohta Adam oli kuollut sielu.
    Aada söi hyvän- ja pahanteidonpuusta.
    Ja tapahtui juuri niin kuin
    Jumala oli sanonut.
    Aadam kuoli (hengellisesti)
    sinä päivänä.

    Jumala on henki. Niin Isä
    kuin Hänen ainosyntyinen Poikansakin.

    Mutta Isä valmisti Pojalleen ruumiin.
    Poika riisuutui Kirkkaudestaan
    ja pukeutui tuohon liharuumiiseen.

    Ja niin Hän saattoi kuolla.
    Hän saattoi antaa henkensä,
    jolloin ruumis jäi kuolleena ristille.

    Tuohon iki-ihanaan pelastukseen,
    Jeesukseen,
    me saamme kohottaa katseemme
    jäädäksemme eloon.
    Synnittömään vaskikäärmeeseen,
    joka tähtemme tehtiin synniksi,
    ja ripustettiin puuhun.

    Vanhurskas puolesta väärien …
    Surmattuna tosin lihassa,
    mutta eläväksi tehtynä hengessä.

    Jeesus kuoli siis nimenomaan väärien
    eli epävanhurskaiden puolesta.

    Kaikki meidän oma vanhurskautemme
    on kuin saastainen vaate.

    Mutta jos heitämme viimeisenkin
    viikunapuun lehden pois
    ja alastomina
    ilman omia yrityksiämme
    pysähdymme Jumalan kutsuessa meitä,
    pukee Hän meidät Kristukseen.

    Ja silloin meidän hyväksemme luetaan
    Hänen vanhurskautensa.

    Ihminen syntyy tähän maailmaan
    elävänä sieluna.

    Sinä päivänä,
    kun synti pääsee ihmisen sisimpään,
    ihmisestä tulee kuollut sielu.

    Tällaisen kuolleen sielun
    tulee syntyä uudesti ylhäältä.
    Ei ruumiillisesti, vaan hengellisesti.
    Ja kun Elämän Henki taas puhaltaa meissä,
    me olemme siirtyneet kuolemasta
    takaisin elämään.

    Aadam ja Eeva olivat sellaisenaan
    100 prosenttisen täydellisiä.
    Mutta saatana vihjasi,
    että kyllä heidän pitäisi vielä jotain saavuttaa,
    ennenkuin täydellisyydestä voitaisiin puhua.

    Samaa taktiikkaa saatana yrittää
    vielä tänäkin päivänä.
    Se väittää,
    että ihmisen on lisättävä jotain
    Jumalan täytettyyn työhön
    ennenkuin kelpaa Jumalalle.

    Jumala oli Kristuksessa
    ja sovitti maailman itsensä kanssa.
    Mutta saatana sanoo,
    että ei se näin yksinkertaista ole,
    vaan Sinun pitää parannella itseäsi,
    ennen kuin kelpaat Jumalalle.

    Ja näin se ohjaa yhä
    sankoin joukoin ihmisiä
    ohi Elämän puun
    hyvän ja pahan tiedon puun äärelle.

    Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen,
    jolla on vapaa valinta
    vastata Jumalan Rakkauteen tai hyljätä se.
    Mutta Jumalan suunnitelma
    oli niin täydellinen,
    ettei edes synti voinut sitä turmella.

    Ja tähän suunnitelmaan kuului,
    että Hän antaa oman
    ainokaisen Karitsansa,
    oman ainosyntyisen Poikansa
    tulla tarvittaessa ihmiseksi,
    ja kuolla syntiuhrina ihmisten edestä.

    Ja nyt 100 prosenttisen
    epätäydellinen kalamos
    on kätketty 100 prosenttisen
    täydelliseen Kristukseen.

    Ja niin Jumala näkee minutkin täydellisenä.
    Ja lukee minut syntisen vanhurskaaksi
    Kristuksen tähden.
    Ja kun tämä on saanut tapahtua,
    että minusta on Kristuksen ansion tähden
    tullut vanhurskas,
    voin jopa tehdä vanhurskaita tekoja.
    Ennen tuota ihmettä se ei ollut
    lainkaan mahdollista.
    Se oli mahdottomuus.

    Ja nyt kun minusta on tullut pyhä
    Kristuksen ansiosta,
    voin jopa elää pyhää elämää.
    Ennen tuota ihmettä
    sekään ei ollut mahdollista.

    Ja nyt kun olen kääntynyt
    Jumalan puoleen,
    voin elää jokapäiväisessä parannuksessa.
    Ennen tuota ihmettä
    sekään ei ollut mahdollista.

    Nyt kun minusta on tullut
    Jumalan lapsi,
    voin kasvaa.
    Ennen tuota ihmettä ei sekään
    tietenkään ollut mahdollista.

    Nyt voin langeta syntiin.
    Ennen se ei ollut mahdollista.
    Sillä ennen elin synnissä.
    Nyt se ei enää ole mahdollista.
    Sillä nyt elän Hänessä.
  3. Se,
    mitä Jeesus joutui kokemaan,
    kun Hänet tehtiin synniksi,
    kun Hänet teurastettiin,
    kun Jumala hylkäsi Hänet
    Sinun ja minun tähteni,
    oli jotain niin hirvittävää,
    ettemme me voi sitä käsittää.
    Tuossa hetkessä Jeesus huusi:

    "Jumalani, Jumalani,
    miksi minut hylkäsit"
    (Mark 15:34)

    Tuon yhden ja ainoan kerran
    Jeesus ei sanonut
    Isä vaan Jumalani,
    sillä Isä oli kääntänyt selkänsä
    Pojalleen.

    Todellakin näytti siltä,
    että Hän kuolee ristillä
    ja turhaan.
    Siis kuolee kertakaikkisesti.

    Näytti siltä,
    että kaikki ei menekään
    kirjoitusten mukaan.

    Nimittäin yksi ennustus
    oli vielä täyttymättä,
    ja näin ei voi olla.
    Sana ei voi raueta tyhjiin.

    Mutta vaikka näin oli,
    niin Jeesus ei käyttänyt
    Jumalallista voimaansa,
    ja astunut alas ristiltä,
    vaikka kansa Häntä siihen yllytti.

    Hän pysyi ristillä,
    vaikka näytti siltä,
    että Hän kuolee turhaan.

    Hän rakasti niin paljon
    Sinua ja minua,
    että Hän ei astunut alas ristiltä
    edes tässä epätoivoisessa tilanteessa.

    Mutta sitten aivan viime hetkellä
    toteutui se ennustus,
    mikä ensin ei näyttänyt
    toteutuvan ollenkaan.
    Ja silloin Jeesus sanoi:

    "Se on täytetty"
    (Joh 19:30)

    Ja sitten Hän sanoi
    - ja nyt tuon käänteen jälkeen -
    jälleen Isälleen

    "Isä
    Sinun käsiisi
    minä annan Henkeni"
    (Luuk 23:46)

    Jeesus oli niin runneltu,
    että Hän olisi kuollut
    jo paljon aiemmin,
    mutta Hän ei
    antanut/luovuttanut Henkeään,
    koska kaikki ei ollut täytetty.

    Ihminen ei voi näin tehdä.
    Estää
    henkeään poistumasta ruumiistaan.
    Mutta Jeesus Jumalan Poikana
    kykeni siihen.

    Hän oli siis jo ylikuollut.
    Tuossa tilassa oleva ihminen
    ei enää huuda niin,
    että taivas ja esirippu repeää
    ja haudat aukenevat.

    Ja niin sadanpäämies,
    joka oli nähnyt
    lukemattomia kuolemia,
    toteaa Jeesuksen
    todellakin olleen Jumalan Poika.

    "Mutta kun sadanpäämies,
    joka seisoi häntä vastapäätä,
    näki hänen näin
    antavan henkensä,
    sanoi hän:
    'Totisesti tämä ihminen oli
    Jumalan Poika'."
    (Mark 15:39)

    Eli kun yllättäin
    viimeinenkin kirjoitus toteutui,
    niin Jeesus antoi Henkensä.

    Ja tuo Henki tehtiin
    heti voimalliseksi,
    ja siinä Hän astui tuonelaan
    ja julisti voittonsa
    ja otti kuolemalta avaimet.

    Ihmisen henki
    ei lakkaa olemasta,
    kun ihminen kuolee.

    Ihminen on siis henki,
    jolla on sielu.

    Ja tämä henki-sielu
    jatkaa olemassaoloaan
    aina ja iankaikkisesti.
    Rikas mies on tuonelassa
    jo tuhansia vuosia janoisena
    kärsinyt kovaa tuskaa liekissä.

    Ja nyt Jeesuksen kohdalla
    näytti ensin siltä,
    että jokin meni pieleen.

    Isä oli kääntänyt Hänelle selkänsä.
    Hän kuolee turhaan.
    Päätyy kadotukseen häviäjänä.
    Ei koskaan nouse sieltä,
    vaan jää ikuisesti perkeleen
    kiusattavaksi,
    joka näytti saaneen voiton,
    kun tuo yksi kirjoitus ei
    ollutkaan toteutunut,
    ja silloin kaikki romahtaa,
    jos näin käy.

    Ja tämän tähden Jeesuksen
    kuolema ja kärsimykset
    olivat yli kaiken kauheuden.

    Kukaan ihminen ei olisi
    kyennyt siihen,
    minkä käskyn
    Isä oli Pojalleen antanut.

    Hänen tuli antaa Henkensä.
    Siis kukaan ei ottanut sitä.

    Ja niin Jeesus kärsi ja kärsi
    vaikka toivoa ei ollut.

    Mutta sitten tapahtui
    jotakin odottamatonta.

    Viimeinenkin kirjoitus toteutui,
    ja Jeesus saattoi vihdoin
    antaa Henkensä.
    Ja antaa sen Isän käsiin.