jmmikkonen
Tärkeitä asioita minulle ovat kristillinen usko, läheiset, ystävät, seurakunta, terveys, kirjat, musiikki, liikunta, ruoka, puhdas vesi ja luonto sekä rauha.
youtube.com/@juhamikkonen
juhamikkonen.blogspot.fi
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia60 aloitusta · 833 kommenttia
- Tiedän että suurin osa vanhoillislestadiolaisista ei pidä minua oikeana uskovaisena. Olen luterilaistaustainen, tulin uskoon nuorena helluntaiseurakunnassa ja kuulun nykyisin vapaakirkkoon. Pidän kyllä myös teitä vanhoillislestadiolaisia uskonsisarina ja -veljinä, oikeina kristittyinä.
Katsoin tuon elokuvan juuri. Elokuva pelkistää aina todellisuutta. Jotain yritetään sanoa vähällä, maalata muutamilla kohtauksilla jotain asiaa tai ilmiötä tarkasteltavaksi. Ymmärrän, että voi herättää monenlaisia tunteita vanhoillislestadiolaisessa. Minusta elokuva oli tavallaan aika kaunis. Taiteella voi olla eettinen päämäärä, vaikka siinä esitettäisiin epäeettistä toimintaa. Ehkä tässä haluttiin lähinnä kuvata suomalaisten nuorten kasvukipuja ja kamppailuja.
Varmasti vanhoillislestadiolaiset osaisivat halutessaan tehdä elokuvan, jossa liikettä kuvataan tarkemmin ja sisältäpäin. Tässä on vain eräs ulkopuolinen näkökulma elokuvataiteen keinoin, jossa jotain yritetään jotain kertoa katsojalle. Sisältä- ja ulkoapäin tarkastellen uskonnolliset liikkeet näyttävät aika erilaisilta.
Voin kyllä vapaissa suunnissa nuoreksi aikuiseksi varttuneena jotenkin samaistua elokuvassa kuvattuun uskon yhteisön ja maailman välillä koettuun eroon ja jännitteeseen. Nuori etsii identiteettiään, rajojaan ja tekee elämänvalintoja, myös uskon suhteen. Se on usein hämmentävääkin. Sekin tunne välittyi.
Täytyy myöntää, että parhaan hääpuheen, jonka olen kuullut, olen kuullut vanhoillislestadiolaisissa häissä Leppävirran ev. lut. kirkossa. Helluntailaiset kaverini kävivät myös joskus suviseuroilla, en ole itse käynyt vielä, ja kehuivat että hyvää opetusta oli.
Ongelmia on varmasti teidänkin yhteisössä, mutta niin on ulkopuolellakin. Kaikissa yhteisöissä on omat haasteensa. Uskon, että tietyt säännöt, jotka ulkopuoliset voi kokea ahdistavana, voivat tuoda myös turvaa, jäsentää identiteettiä ja ihan suojellakin. Lapset tarvitsevat rajoja ja raukkautta ja vapauteen kuuluu aina myös vastuu.
Toivon jokaiselle palstan vanhoillislestadiolaiselle lukijalle ja muillekin kaikkea hyvää! - Suomen helluntailaisuudessa on melko yleisenä katsantokantana dispensationalismi. Kyseessä on teologinen oppi siitä, miten Jumala toimii eri tavoin eri "armotalouskausina". Dispensationalismi keskittyy paljon lopunajan tapahtumiin, joita Ilmestyskirjan katsotaan kuvaavan.
Usein luetaan nykytapahtumia Ilmestyskirjaan. Eri kirjoittajat päivittävät lopunajan kuvaa vastaamaan aina sen hetken tilannetta. Esim. Leo Meller meillä Suomessa on harrastanut tällaista selitystapaa. Aivan erityisen huomion dispensationalismissa on saanut Israelin valtio, joka nähdään "(lopun)ajan merkkinä". Israelille ajatellaan olevan seurakunnasta aivan erillinen suunnitelma. Kaikki Suomen helluntailaiset eivät kuitenkaan jaa kyseistä oppia.
Kuuluin vuosia Leppävirran helluntaiseurakuntaan. Olen taustaltani luterilainen, kuulun nykyisin vapaakirkkoon. Kävin nuorena Fidan juutalaisaktiossa Israelissa ja kannatin jossain vaiheessa dispensationalistisia ajatuskulkuja. Fullerin teologisen seminaarin edesmenneen Uuden testamentin professorin George Laddin kirja "The last things", suomeksi "Tulevaisuus on Jumalan" haastoi kuitenkin ajatteluni ja käännyin kannattamaan liittoteologiaksi kutsuttua käsitystä. Kanssani saa vapaasti olla eri mieltä raamatuntulkinnan ja muidenkin asioiden suhteen, mutta kerron hieman käsityksiäni.
Suhtautumista juutalaisiin ja Israeliin ei voi jakaa vain kahtia "uskot korvausteologiaan tai sitten siunaat (yhtään kyseenalaistamatta) Israelin valtiota". On useampia eri teologisia viitekehyksiä suhtautua juutalaisiin ja Israeliin. Perinteinen korvausteologia on toki olemassa, en kannata sitä. Siinä seurakunnan nähdään korvaavan Israel Jumalan kansana. Usein kristillisen kirkon historiassa tähän katsantokantaan on liittynyt myös juutalaisten vainoaminen.
Henkilökohtaisesti ajattelen, että juutalaisilla on yhä erityinen paikka Jumalan sydämellä. Paavali sanoo, että he ovat rakkaita "isien tähden". Juutalaisten parissa tehtävä lähetystyö on myös hyvin tärkeää, jo sen takia, koska kristityt ovat suhtautuneet heihin usein niin kielteisesti.
Silti ajattelen, että Vanhan testamentin teokraattisella Israelilla ja nykyisellä sekulaarilla demokraattisella Israelin valtiolla on selvä ero. VT:ssa Israel eli liittosuhteessa Jahveen. Uusi testamentti opettaa, että vanha liitto ei ole enää voimassa (esim. Heprealaiskirje) uuden liiton voimaan tultua. Juutalaisuus on myös tärkeää erottaa etnisyytenä ja uskontona.
Uskonnollinen juutalaisuus on jopa anti-kristillistä. En sano tätä syytöksenä, vaan teologisena faktana. Uskonnolliset juutalaiset vastustavat usein eniten Uuden testamentin evankeliumin sanomaa, poikkeamme oleellisesti opillisesti toisistamme, vaikka meillä on toki myös paljon yhteistä käsitystä, uskommehan Vanhan testamentin olevan Jumalan ilmoitus. Maallistuneet juutalaiset eivät suhtaudu niin kielteisesti kristinuskon sanomaan.
Näkisin, että Uudessa testamentissa puhutaan siitä, että Jeesus uudistaa Israelin. Hän valitsi 12 opetuslasta, kuten Israelissa on 12 sukukuntaa. Paavali kirjoittaa siitä, miten me pakanat olemme liitetyt Israelin kansaan, oksastetut "jaloon oliivipuuhun". Näin ollen seurakunta ei ole korvannut Israelia, vaan myös meidät pakanat on liitetty siihen Jeesuksen uudistamaan Israeliin, johon Jeesukseen uskovat juutalaisetkin (ensimmäiset kristityt olivat kaikki juutalaisia) kuuluvat.
En näe vääränä arvostella Israelin valtion toimia, mutta minun täytyy tunnustaa, että sydämeni on usein enemmän Israelin juutalaisten kuin palestiinalaisten arabien puolella (ei aina, joskus juutalaiset mm. vainoavat arabikristittyjä). Näin siksi, että juutalaiset haluaisivat oikeastaan vain elää rauhassa, mutta se on mahdotonta, koska islamistiterroristit (Hamas on terrorijärjestö, hepreaksi nimi tarkoittaa "väkivalta") eivät tunnusta Israelin valtiota tai juutalaisten oikeuksia, vaan vihaavat silmittömästi ja tappavat juutalaisia.
Tämän sanottuani täytyy todeta, että kaikki palestiinalaiset eivät ole terrorismin kannalla, eivätkä kaikki muslimit ole suinkaan väkivaltaisia. Kuitenkin jihadistimilitantteja on niin paljon, että rauhaisa yhteiselo on aivan mahdotonta. Vaikka Israel tekisi enemmän myönnytyksiä, ei islamistitaistelijoiden viha lakkaisi. Voimme arvostella Israelin valtion toimia, mutta olkaamme siinä reiluja. Israel on Lähi-Idän ainoa aito demokratia. Ja juutalaiset ovat usein kovin yksin tässä maailmassa. Antisemitismi on taas nousussa. Israelin valtion toimista ei myöskään voi syyttää muiden maiden juutalaisia, mutta sitäkin esiintyy.
Juutalaiset tarvitsevat ihan yhtä paljon Messiastaan kuin me tarvitsemme Vapahtajaa. Jeesus oli juutalainen ja juutalaisten juurien tunteminen voi auttaa meitä ymmärtämään omaa uskoamme. Silti hieman varon hurahtamasta liikaa Israeliin ja juutalaiseen elämäntapaan. Olen löytänyt ihan suomalaisen kristityn identiteetin, vaikka iloitsen toki sydämestäni messiaanisista uskovista.
Siunataan Israelia ja kaikkia valtioita ja rukoillaan juutalaisten ja kaikkien puolesta. :) - Luin kirjoituksen. Siinä oli asioita, joihin voin yhtyä, kuten siihen, että tulee ajatella kriittisesti. Mietin kuitenkin, että toisilla harhaoppitutka on niin herkäksi viritetty, että menee toisinaan "vehnän mukana rikkaviljaa" (Jeesuksen vertaus, Matteus 13).
Jos muotoilisin seuraavasti: "Voiko harhaoppinen pelastua?" Mielestäni voi, ellei harhaoppi ole niin vakavaa, että kyseenalaistetaan pelastuksen perusta. Esim. kristitty, joka kyseenalaistaa Raamatun jumalallisen inspiraation, on harhaoppinen. Jos hän kuitenkin uskoo Kristukseen pelastajanaan, uskon, että hän pelastuu. Sen sijaan henkilö, joka kieltää Kristuksen ristinkuoleman tuovan syntien sovituksen, on harhaoppinen, joka kieltää pelastuksen perustan.
En ole perehtynyt Tiaiseen, mutta mikäli hänellä on menestysteologisia sävyjä ajattelussaan ja julistuksessaan, kuten väitetään, pidän häntä uskonveljenä, jonka kanssa olen eri mieltä. Se, että hän seuraisi Kenneth Hagin-nimisen harhaopettajan oppeja, on jo vakavampi syytös. On eri asia ottaa vaikutteita menestysteologiasta (ei niitäkään vaikutteita tarvitsisi ottaa) ja ostaa koko sanoma (huomattavasti vakavampaa ja ongelmallisempaa).
https://fi.wikipedia.org/wiki/Menestysteologia
En ole lukenut vielä muita Kaupungin ainoan kalvinistin kirjoituksia. Tuo, että hän linkittää Paul Washerin vanhempaan puheeseen, voi kertoa siitä, että tuo kalvinistikaveri voi olla aika jyrkkä kannoissaan. Paul Washer on itsekin todennut, että oli liian jyrkkä nuorena. Joitakin Washerin puheita olen kuunnellut. Uskon, että on julistajana hän on ollut vilpitön, mutta ei nuorempana kovin sielunhoidollinen. - Toki voidaan keskustella siitä, tekeekö Jumala ylipäätään enää Raamatussa kuvatun kaltaisia ihmeitä ja onko ihmeillä mitään merkitystä nykyajassa. Evankelikalismissa on sessationismiksi kutsuttu ajattelu aika yleistä. Nähdäkseni sessationismi on ottanut vaikutteita Valistuksen ajan jälkeisestä tavasta tarkastella asioita.
Mielestäni myös valtavirran protestantismissa, kuten evankelis-luterilaisuudessa on vaikutteita modernismista. Eikä Valistuksessa ja modernismissa kaikki ole suinkaan pielessä. Kuitenkin ennen kirkkohistoriassa ihmeisiin suhtauduttiin luontevammin ja läntisen rationalismin myötä kristinuskoa on tulkittu aika naturalistisesti.
Monet niistäkin, jotka uskovat Kristuksen ylösnousemukseen, kieltävät sen, että kuolleiden heräämisiä tapahtuisi enää nykyisin. Vaikka sessationisti uskoo siihen, että Jumala puhui Raamatun aikana ihmisille profetioiden, unien tai ilmestysten kautta, hän väittää, että Jumala ei tee niin enää tänään. Minun on vaikea löytää ainakaan Raamatusta perusteluita tällaiselle ajattelulle.
Käsittelen sessationistista katsantokantaa lyhyesti täällä:
http://juhamikkonen.blogspot.fi/2016/08/sessationismi.html
Mielestäni Jim Packerilla on tervejärkinen tapa arvioida karismaattisuutta. Hän punnitsee toisaalta liikkeen vahvuuksia ja toisaalta heikkouksia. Hän ei pidä itse itseään karismaatikkona. Hän on siten liikkeen ulkopuolinen, mutta silti varsin suopea, tarkkailija ja kriitikko.
Referoin Packerin ajatuksia täällä:
http://juhamikkonen.blogspot.fi/2014/08/j-i-packer-karismaattisuudesta-esitelma.html
Kritiittinen ajattelu on tärkeää ja siihen on hyvä rohkaista jokaista. Olen silti sitä mieltä, että yleisesti ottaen on parempi keskittyä siihen, minkä puolesta on, kuin siihen mitä vastustaa. Ongelmia on kaikkialla. Ei ole seurakuntaa tai kirkkokuntaa, joka olisi vapaa niistä. Ei edes alkuseurakunta ollut. - Kiitos. Luin aikoinani ihan jonkinverran kristityn foorumia, mutta mielestäni siellä arvosteltiin liian jyrkästi karismaattisuutta ja ylipäätään muita kristillisiä perinteitä, kuin mitä kirjoittajat itse edustavat, ainakin silloin oli minusta näin kun sitä luin ja väsähdin siihen. Nicky Gumbelin alfa-kurssitkin nähtiin hyvin negatiivisesti, vaikka työ on tuonut paljon ihmisiä seurakuntaan ja Kristuksen luo. Itsellenikin Hyvä kysymys! oli tärkeä kirja silloin kun etsin elämänkatsomuksellisia vastauksia lukio-ikäisenä ja kun tulin lopulta uskoon.
Kaikissa liikkeissä ja ihmisissä on inhimillistä heikkoutta. Yleensä on minusta hyvä tutustua julistajiin, ennen kuin arvostelee ja arvostelemisessakin olla kohtuullinen. Toki saa ja tulee arvioida ja usein on viisautta olla varovainen. Monenlaista virtausta on ajassamme.
Tärkeää arvioinnissa on nähdäkseni on katsoa pidemmällä aikavälillä hedelmää. Jonathan Edwards sanoi, että ulkoisista ilmiöistä ei vielä tiedä, onko kyse Jumalan Hengen työstä. Jos ihmiset tekevät parannusta synneistään, alkavat rakastaa Raamatun kirjoituksia, kiinnostuvat lähetystyöstä ja rakastavat enemmän lähimmäisiään ja niin edelleen, niin voimme nähdäkseni olla turvallisella mielellä sen suhteen, että kyse ei ole ainakaan Pahan aikaansaannoksista.
Esim. kaatumisista ei voi päätellä vielä juuri mitään. Ihmiset osaavat kaatua ilman Jumalaakin, mutta Raamatussakin on kuvauksia, kuinka Jumalan kohtaamisen seurauksena ihmisiä vaipui maahan, esim. Daniel ja Johanneksen ilmestys. En ole itse kaatuillut eikä yleensä ihmiset joiden puolesta olen rukoillut ole kaatuneet. Minusta se ei ole olennaista.
Healing roomissa en ole itse käynyt, mutta työssä olleet kertovat koetuista parantumisia ja ihmisiä on tullut myös uskoon. Ainakin ajatuksena on mielestäni hyvä konsepti. Rantautua ihmisten sekaan ja rukoilla ja jos haluavat kuulla, kertoa evankeliumia.
Eräskin New Agessa mukana ollut nainen kertoi minulle New Wine-tapahtuman yhteydessä, että kohtasi Healing Roomilla Jeesuksen ja jätti okkultistiset jutut ja on nykyisin seurakunta-aktiivi, luterilainen uskovainen. Karismaattinen kristillisyys on tullut Suomen Vapaakirkkoon käsittääkseni enemmän anglikaanikirkosta, esim. New Wine-kuviot, kuin Torontosta.
Hannu Vuorisesta tahdon sanoa, että mitä vähän tunnen häntä, niin minusta hän on kyllä viisas ja kypsä hengellinen johtaja. Hänellä on päätä ja sydäntä. Hän tuntee teologiaakin ja on rohkea ja taitava julistaja. Hän on jonkinverran kalvinismiin taipuvainen, kun taas itse olen arminolainen, mutta Vapaakirkkoon mahtuu molempia katsantokantoja. - Kuten todettu, SVK:lla ei ole pitkälle vietyä yhteistä dogmatiikkaa. Tämä koskee myös pneumatologiaa. Toki perusasioista ollaan tässäkin samaa mieltä, Pyhä Henki on Jumala, Pyhä Henki on persoona jne.
Jos joku haluaa vilkaista, täällä hieman ajatuksiani liittyen Pyhän Hengen persoonaan:
http://juhamikkonen.blogspot.fi/2016/05/pyha-henki-puhe-viitasaaren.html
https://www.youtube.com/watch?v=j5Eqnpfhvo8
Ja Pyhän Hengen työhön:
http://juhamikkonen.blogspot.fi/2017/01/hengen-lahjat.html
https://www.youtube.com/watch?v=4uBJJNBFRwg - Kiitokset.
Niin, tässä olisi varmaan keskeistä määritellä se, mitä on kolmas aalto. Käsitteen on lanseeerannut Fullerin teologisen seminaarissa professorina toiminut C. Peter Wagner. Hän piti klassista helluntailaisuutta ensimmäisenä aaltona, karismaattista liikettä, joka rantautui vanhoihin kirkkoihin toisena. Kolmantena aaltona hän piti karismaattisuutta, joka rantautui perinteiseen evankelikalismiin.
Evankelikalismissa on ollut usein sessasionistista, eli kannattanut käsitystä, että karismat olivat ainoastaan alkuseurakunnalle. Kolmannessa aallossa ei haluttu helluntailaista teologiaa, vaan perusevankelikaalista, mutta kuitenkin samalla avautua Uuden testamentin kuvaamille Hengen karismaattisille lahjoille.
Jälleen haluan korostaa, että uuskarismaattisuudessa tai uushelluntailaisuudessa (neo-charismatic, neo-pentecostal) ei ole kyse yhdestä yhtenäisestä liikkeestä, vaan kyseessä on yleiskäsite. Jos sanoisin vaikka "suomalaiset sitä" tai "luterilaiset tätä" olisi kyse yleistämisestä, joka tekee harvoin oikeutta kenellekään meistä. - http://tulisielu.com/
Tsekkasin tulisielukoulun puhujat ja vetäjät. Näkyy olevan lähinnä ihan helluntailaisia, luterilaisia ja vapaakirkollisia suomalaisia tyyppejä. Tunnen osaa heistä ja voin vakuuttaa heistä, että eivät ole torontolaisia.
Torontolaisuuden määrittelyssä on minusta keskeistä se, mikä siinä on poikkeavaa ja omaleimaista. Mieleeni tulee lähinnä erikoinen ilmiöinti: eläinäänet ja "siunaus" tai "voitelu", missä keskeisenä elementtinä on hillitön nauraminen kaatuilun yhteydessä, sekä teologia, jossa tälle yritetään löytää oikeutus Raamatusta ja kirkkohistoriasta.
Myönnän että kun tuo ilmiö rantautui Suomeen ennen vuosituhannen vaihdetta, jotkut vapaakirkolliset olivat siinä silloin mukana. Tällaiset asiat eivät ole olleet kuitenkaan Suomen vapaakirkollisuudelle keskeistä tai omaleimaista, joten pidän liioitteluna SVK:n leimaamista jotenkin torontolaiseksi. - En ole Tiaisen saarnoja kuunnellut, niin minulla ei ole hänestä vielä kovin vahvaa näkemystä. David Herzog sen sijaan on mielestäni aika eksyksissä klassisesta kristinuskosta ja uskon, että oli virhe antaa hänen aikoinaan julistaa senkin vertaa kuin hän kerkesi joissakin vapaasrk:ssa käymään.
Uuskarismaattisista haluan kuitenkin sanoa, että heitä ei voi nähdäkseni niputtaa yhteen vaikka sellaisen nimityksen kuin "torontolaisuus" alle tehden samalla oikeutta liikkeen monimuotoisuudelle. Kyseessä on sateenkaaritermi kuten vaikka "herätyskristillisyys". On terveempiä ja vähemmän terveitä uuskarismaatikkoja, aivan kuten karismaattisessa liikkeessä tai helluntailaisuudessakin on ollut hengellisesti raittiimpia ja vähemmän raittiita julistajia. - Kiitos vielä tervetulokiitoksista.
- Dialogilla tarkoitan enemmän kirkkokunnan sisäistä dialogia.
- Kyselit mikä on oma kantani ns Toronton herätykseen ja torontolaisuuteen. Vastaan "kriittinen". En pidä sitä nauruherätystä, joka lähti Toronton airport church-nimisestä yhteisöstä, raittiina ja terveenä ilmiönä. Tämän näkemyksen jakaa kanssani useampi vapaakirkollinen, vaikka joillakin on toki myös hieman positiivisempi näkemys kyseisestä ilmiöstä.
Tarkoitan konservatiivisella teologialla vastapoolia liberaaliteologialle. Raamattu-uskollisuudella tarkoitan kunnioittavaa asennetta VT:n ja UT:n kirjoituksiin. Toki tulkintoja on erilaisia eri kirkoissa ja eri kirkkojen sisälläkin. Varsinainen liberalismi, missä kiistetään uskonoppeja, kuten Jeesuksen jumaluus, neitseestäsyntyminen, Kristuksen ruumiillinen ylösnousemus tai Raamatun jumalallinen insipiraatio ei ole saanut SVK:ssa juuri jalansijaa. Tätä tarkoitan sillä kun sanon, että SVK on varsin konservatiivinen kirkkokunta.
SVK on maallikkoliike. Meillä on keskitytty enemmän evankeliointiin, diakoniaan, lähetykseen ym. käytännöntoimintaan kuin teologiseen tutkimukseen. Suomen teologisella opistolla opetetaan SVK:n työntekijöille kuitenkin teologian perusteita. En varsinaisesti moiti toisia kirkkoja siitä, että asiat on lyöty tiukemmin lukkoon. Siinä on omat hyvätkin puolensa, kuten sanoin. - Taivas on Jumalan asuinsija, Raamatussa puhutaan että siellä on myös enkeleitä ja perillepäässeitä pyhiä (ihmisiä, jotka ovat seuranneet Jumalaa). Jumala on Henki. Enkelit ovat henkiä. Taivaassa olevat ihmiset eivät ole hekään materiaalisia olentoja, vaan immateriaalisia, näiden ihmisten henki/sielu on Jumalan luona ja odottaa ylösnousemusta, uutta ruumista.
Taivaassa on kyse on tuonpuoleisesta todellisuudesta, ei paikasta tässä maailmassa (edes avaruudessa). En sijoittaisi myöskään helvettiä tähän näkyvään maailmankaikkeuteen (en edes maan alle). Taivas ei ole kristitylle lopullinen asuinpaikka. Raamatussa puhutaan uudesta luomakunnasta, uusista taivaista ja uudesta maasta. Emme tiedä tarkalleen sitä millaista taivaassa, helvetissä tai uudessa luomakunnassa on. - SVK:lla ei ole virallista dogmatiikkaa. Vapaakirkon tunnustus liittää meidät vanhaan kristilliseen perinteeseen tunnustautumalla Apostoliseen uskontunnustukseen. SVK:n tunnustus liittää meidät myös protestanttisuuteen sekä herätyskristillisyyteen.
"Suomen Vapaakirkon tunnustus on annettu Helsingissä helmikuun 1. päivänä vuonna 1923.
Me olemme kristittyjä, jotka Raamatun perustuksella yhtäpitävästi apostolisen tunnustuksen kanssa tahdomme elää ja toimia kristillisen uskonelämän herättämiseksi ja säilyttämiseksi.
Raamattu, s.o. Vanhan ja Uuden testamentin pyhät kirjat, jotka me uskomme olevan Pyhän Hengen johtamien ihmisten kirjoittamat, määrää yksin meidän uskomme ohjeen, jonka mukaan kaikki oppi ja elämä seurakunnassa on hyväksyttävä tai hyljättävä.
Toteuttaaksemme sitä kristillisen yhteyden aatetta, jota Uusi testamentti esittää, emme seurakuntayhteyden määrääjäksi pane muuta kuin sydämen uskon Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikaan ja tämän uskon tunnustamisen ihmisten edessä.
Tähän yhtyen olemme liittyneet seurakunniksi toteuttaaksemme raamatullista seurakuntaelämää ja toimiaksemme kristillisen vakaumuksen mukaisesti ja sen puolesta."
http://www.svk.fi/?sid=229
Olen sitä mieltä, että tietty väljyys on toisaalta SVK:n heikkous ja toisaalta vahvuus. SVK on konservatiivinen kirkkokunta, jossa pitäydytään kristinuskon perusasioihin ja raamattu-uskolliseen uskontulkintaan. Toisaalta kirkkokuntaan mahtuu erilaisia korostuksia ja tietyissä puitteissa erilaista näkemystäkin. Vapaakirkollisuuteen kuuluu dialogi, jossa kaikkea ei ole haluttu lyödä lopullisesti lukkoon.
Kirkkokunnilla, joilla on tarkkaan eritelty dogmatiikka, on tiettyä selkeyttä, mutta samalla kapenee se, millaisia käsityksiä omaavia voidaan hyväksyä ehtoollis- ja työyhteyteen. Esimerkiksi tunnustuksellinen luterilaisuus on joskus aika tiukkaa. Yhteistyötä ei tehdä välttämättä lainkaan niiden kirkkojen kanssa, joissa ei allekirjoiteta Augsburgin tunnustusta kokonaisuudessaan.
Ortodoksisessa kirkossa on vähemmän tilaa omalle henkilökohtaiselle pohdinnalle ja luotetaan enemmän siihen, mitä kirkko on opettanut vuosisatojen läpi. Mikäli haluaa yhteisön lukkoonlyötyjen käsitysten tuomaa turvaa, voi olla hyvä hakeutua ja sitoutua sellaiseen kirkkokuntaan, missä on jo päätetty miten asiat ovat. - Ihan ok teksti. Jonkinverran yleistyksiä sisälsi, mutta muuten aika tervejärkinen kirjoitus. Tarkoitus ilmeisesti oli ollakin hieman provokatiivinen. Tuo ero "pään" ja "sydämen", "kuolleen uskonnollisuuden" ja "elävän uskon" välillä nousee SVK:ssa ja evankelikalismissa pitkälti pietistisestä perinteestä.
- Vanhassa liitossa Jumalan kansan ja Jahven välisen suhteen perusta oli armo. Jumala pelasti Israelin Egyptistä omasta valinnastaan. Hän saneli liiton ehdot, joihin kansa sai suostua tai olla suostumatta. Kun kansa valitsi liiton, liitossa pysymiseksi täytyi toteuttaa tooran periaatteita. Ei olla täydellinen, sillä toorassa oli määrätty toimenpiteet, mikäli käskyjä rikotaan (uhrit).
Uudessa liitossa Jumalan ja seurakunnan välisen suhteen perusta on edelleen armo. Jumala pelastaa meidät synnin ja Pahan vallasta ilman omaa ansioitamme omasta valinnastaan. Saamme suostua armoliittoon tai torjua sen. Mikäli valitsemme liiton, liitossa pysymiseksi meidän tulee jatkaa Kristuksen seurassa. Ei olla täydellinen, sillä Jumala antaa meille meidän syntimme anteeksi, kun käännymme hänen puoleensa (Kristuksen uhri). - Philip Yancey
- Kristitty kirjailija Phipi Yancey on mielestäni oikeassa, kun hän sanoo: "Kristinusko on parhaillaan vastakulttuurisena liikkeenä, ei vallankahvassa."
- Tämä ei nyt ollut mielestäni kovin rakentava ja asiallinen keskustelunavaus. Voi odottaa, että kommentit voivat sitten olla sen mukaisia. Meidän teistien, ateistien ja agnostikkojen tulee kyetä rakentamaan tätä maata yhdessä ja tekemään yhdessä päätöksiä kaikkien meidän yhteistä tulevaisuutta ajatellen. Kristityt eivät voi enää sanella miten asiat tehdään Suomessa. Emme ole enää moraalinen enemmistö. Tässä on myös omat hyvätkin puolensa, ei yhtenäiskulttuurin aikakaan ollut yhtä ihanuutta.
- Raamatussa mainitaan tuhatvuotinen valtakunta ainoastaan Ilmestyskirjassa. Toki millenialistit, jotka uskovat, että Johanneksen ilmestyksen maininta on tulkittava kirjaimellisesti tuhannen vuoden jaksoksi eikä vertauskuvalliseksi pitkäksi ajaksi seurakunnan historiassa, tulkitsevat muitakin raamatunkohtia, kuten Jesajan kirjan profetioita, tämän tulkinnan valossa.