Armo on aina ollut Jumalan ja ihmisen välisen suhteen perusta.
Ja siinä minä ilmestyn sinulle ja puhun sinulle armoistuimelta, niiden kahden kerubin välistä, jotka ovat lain arkin päällä, kaiken sen, minkä minä sinun kauttasi israelilaisille säädän.
Armo Vanhassa Testamentissa
8
110
Vastaukset
- DevoutDevoit
Olet oikeassa, kirotaan totuus, sillä näihän teki rakas Paavalimmekin:
Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu. Vanhassa liitossa Jumalan kansan ja Jahven välisen suhteen perusta oli armo. Jumala pelasti Israelin Egyptistä omasta valinnastaan. Hän saneli liiton ehdot, joihin kansa sai suostua tai olla suostumatta. Kun kansa valitsi liiton, liitossa pysymiseksi täytyi toteuttaa tooran periaatteita. Ei olla täydellinen, sillä toorassa oli määrätty toimenpiteet, mikäli käskyjä rikotaan (uhrit).
Uudessa liitossa Jumalan ja seurakunnan välisen suhteen perusta on edelleen armo. Jumala pelastaa meidät synnin ja Pahan vallasta ilman omaa ansioitamme omasta valinnastaan. Saamme suostua armoliittoon tai torjua sen. Mikäli valitsemme liiton, liitossa pysymiseksi meidän tulee jatkaa Kristuksen seurassa. Ei olla täydellinen, sillä Jumala antaa meille meidän syntimme anteeksi, kun käännymme hänen puoleensa (Kristuksen uhri).- Hänpelasti
hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta.'
- Hänarmahtaa
Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!
- Armonvarassa
Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.
- Armonvarassa
Jaakob vastasi: "Ei niin; jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, niin ota minulta vastaan lahjani; sillä olenhan saanut nähdä sinun kasvosi, niinkuin nähdään Jumalan kasvot, ja sinä olet ottanut minut suosiollisesti vastaan.
- Hänarmahtaa
Ja Herra kulki hänen ohitsensa ja huusi: "Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa,
- Hänarmahtaa
Herra on hyvä kaikille ja armahtaa kaikkia tekojansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 425702
- 445223
- 483668
- 133623
- 313096
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise883053- 512793
- 562673
- 502306
- 381794