lailakohonen
Olen yli seitsenkymppinen mummeli. Olen kotoisin Itä-Suomesta, tehnyt evakkomatkan ja kotiutunut Hämeeseen. Pidän puutarhastani, käsillätekemisestä, kirjoittamisesta ja piirtämisestä. Intoa on paljon, mutta taitoa vähän ja tulokset sen mukaisia, mutta en ole tullut murehtineeksi sitä.
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia0 aloitusta · 29 kommenttia
- Tämä on myöhäinen viesti, mutta en sattunut huomaamaan aikaisemmin. Olen vaeltanut reittiä runsaan parin viikon ajan aikaisin keväällä. Silloin ei ollut liian kuumaa. Lähdin Leonista, koska en voinut käyttää enempää aikaa. Kävelymatkat yleensä n. 30 km päivässä. Vuoristoa ylitettäessä ei vähemmällä pääse, vaikka muulloin jäisikin yöksi johonkin kylään. Lähtiessä saa lähtöpaikasta (jokin kirkollinen virasto) "passin" johon matkan varrella leimoja ja perille tultaessa saa latinankielisen todistuksen. Mukaan on otettava kunnon kartta, pelkällä matkaan ilmoittautuessa sadulla eksyy helposti. Jaloista ja etenkin varpaista on pidettävä
huoli! - Minä muutin mieheni perintötaloon. Olisin halunnut oman talon, mutta miehelleni tämä oli tärkeä. Hän oli isänsä kanssa istuttanut puutkin sen ympärille. Aluksi tunsin olevani vieras tunkeilija, mutta kun remontoimme taloa ja sain touhuta puutarhassa oman mieleni mukaan, se muuttui jotenkin meidän näköiseksemme. Nyt rakastan tätä taloa. Se on kotini toisella tavalla kuin mikään vuokra-asunto voisi olla.
- että etsimäsi satu olisi "Tynnyrissä kasvanut". Siinä vanhemmat halusivat suojella lastaan ja pistivät hänet kasvamaan tynnyrin suojassa. Kun sitten lapsi oli tarpeeksi suuri, hän pääsi ulos ja tietenkin hänen piti auttaa vanhempiaan ja asioida kylillä. Isäntä oli kylvämässä viljaa ja pyysi lasta siunaamaan viljan. Tämä sanoi: "Jyvä jyvästä tulkoon", ja isäntä suuttui. Kun lapsi tuli itkien kotiin, hänelle neuvottiin oikea siunaustapa. Sitä hän käytti osuessaan seuraavalla kerralla paikalle, kun naapuritalo paloi. Samaan tyyliin satu jatkuu.
- nyt jälkijunassa, mutta puhuihan SkillaN tuossa edellä tästä samasta. Luin viesteistänne siitä politiikan palstasta ja kävin siellä. Ja ihmettelin ihan kauhiasti! Jos kahvipirtti jotakin ärsyttää, niin miksi ihmeessä hänen pitää sitten käydä siellä? Jos jotkut haluavat lepuuttaa mieltään ja istua kiikkustuolissa kissa sylissä ja kahvia ryystäen, niin mitä pahaa siinä on? Kun vielä saa herkutella ilman että läskit lisääntyvät kyljissä.
No nyt kissa hyppäsi pois sylistäni. Kai se tajusi, että minä ärsyynnyin siitä, että joku muu ärsyyntyy. - olleet ennenkin. 1800-luvun lopullahan voitiin kevättalvella poimia ahomansikoita ja juhannuksena ajella reellä järvenjäällä. Ja sitten myöhemmin kuolla nälkään ja tauteihin, kun halla vei sadon. Vaikka tulisi samanlaisia vuosia, ei meidän elämämme sentään olisi yhtä ankaraa.
Keitin kahvit termospulloon seuraaville tulijoille. Istun tässä kiikkustuolissa hetken ja silittelen kissaa. Olen istunut tuolla nurkassa katselemassa muita, kun olen kaivannut seuraa, mutten ole jaksanut osallistua jutteluihinne. Luulen, että teidän joukossanne on sellaisia, jotka ovat kokeneet tämän. Istun päivät sairaalassa. Siellä meni niin joulut kuin uusi vuosikin.
Arvostelkoot toiset pirttiä jos eivät ymmärrä, miten hyvä on tällainen paikka, johon voi pistäytyä lukemaan toisten rupattelua. Kiitos SkillaN! Ja hyvää alkanutta vuotta Teille kaikille! - oli itse kasvatetusta possusta saatu kinkku pöydässä. Se oli ollut hyvin kiva possu. Joka päivä koulusta tultuani menin laulamaan sille ja se piti laulustani. Liekö ainut sellainen. Isä tuprutti saunan takana kasvattamaansa kessua ja lipeäkala oli liotettu pehmeäksi muistaakseni koivuntuhkasta tehdyssä lipeässä. Maalla ei ollut sähköjä, elettiin karbidilampun valossa. Kuusi oli ja suomenlippuketju koristi sitä. Oli siinä edellisiltä vuosilta jääneitä kynttilänpätkiä, mutta niitä ei poltettu kuin hetki. Piti säästää siltä varalta, että seuraavakin joulu olisi puutteen aikaa. Pukki kävi isän takki nurinpäin yllään ja sain lahjaksi essun, joka oli tehty isän loppuun kuluneen paidan ehjistä kohdista. Veljestä ei ollut kuulunut mitään pitkään aikaan ja se painosti joulun viettoa. Rintama oli niin lähellä, että tykkien jytinä muistutti koko ajan sodasta.
Tokko Irkku oli saanut karamellejä. Ainakin ainut herkku, jota minä sain, oli mehujauhe. Sormet nuolaistiin kosteiksi, työnnettiin jauhepussiin ja vaaleanpunainen jauhe takertui sormiin nautittavaksi. - ollut uskomaton määrä ja vaikkemme ottaisi huomioon Pikku Toukka Paksulaista, jota hoidettiin lasipurkissa ja joka kuivui kun jäi vahingossa aurinkoon, lemmikit ovat montaa eri kokoa ja lajia. Minulla oli yhtaikaa koira ja kissa. Ne peuhasivat yhdessä ja kun kissa heittäytyi selälleen kynnet pystyssä, koira peruutti ja istahti kissan päälle. Väsytyään kissa käpertyi nukkumaan koiran vatsaa vasten. Ruokapöydässä ne istuivat aina mieheni jalkojen juuressa. Jos toinen tuli kesken ruokailun ulkoa, se kävi haistelemassa kerjäämässä olevan hengitystä ja jos se paljasti makupaloja saadun, tulija aloitti syyttävän tuijotuksen. Kun koira jäi auton alle, kissa oli monta päivää syömättä ja vaelsi ympäriinsä kaveriaan etsien.
- olivat uusia ja minä nauroin niille. Niin että ne tekivät ainakin yhden ihmisen hetkeksi iloiseksi. Pitäisi pistää nuo nurisijat istumaan keinutuoliin ja antaa kahvikuppi tai glögilasi käteen ja käskeä katselemaan vähän aikaa kynttilää, niin olo paranisi heilläkin.
Kiitos kahvista ja vitseistä! - ihmisen on oltava tyytymätön? Valitin, kun vettä satoi ja nyt valitan, kun kadut olivat eilen jäiset ja liukkaat kaupungissa käydessäni!
Poistin sen viestini, missä selitän nikkiäni. Tajusin äkkiä, että sen voi käsittää väärin, puhuin siinä vain lapsuuteni haaveesta. Jokin raja pitää virtuaaliminänkin puheilla olla.
Tiedät kai,likka321, että pakkasessa perunalaatikko imeltyy vielä paremmaksi kun laittaa sen raakana. Tai ehkä sen kaikki tietävätkin jo.
Maailma muuttuu koko ajan ympärillämme, mutta ainakin meillä jouluruuat pysyvät samoina. Tuo imelletetty perunalaatikko on tullut täällä Hämeessä meille lisää, mutta muuten on samat kuin ties kuinka monien sukupolvien ajan.
Jätin pöydälle muutaman karjalanpiiraan, jos seuraavia tulijoita sattuu nälättämään. - SkillaNin torttuja minäkin tein ennen kuin laiskuus iski. Yksi tyttäristä kävi eilen ja kaipasi sellaisia torttuja. Ja kaipasi myös itse keitettyjä luumuja sinne sisälle, kun olen siinäkin pinnannut. Mikä siinä on, kun nuorena työssä käydessä ehti ja viitsi enemmän.
Käsitinkö oikein sen "nikin"? Tuli silloin mieleen, että jos "nimimerkki" sanasta ottaa alun ja lopun, siitä tulee "nikki". Minä yritän pysyä jotenkin tämän muuttuvan maailman ja kielen mukana, mutta kun elelen aika syrjässä ja erillään, olen kuin muinaisjäännös.
Miksi muuten syrjäkylien mummot ovat aina ihmisistä huvittavia? Minä rakastan noita monitaitoisia ja uutteria mummoja. Heillä on niin paljon arvokkaampia taitoja kuin ravintolassa käyttäytyminen. Sen verran olen teitä muita oppinut tuntemaan, että tiedän tämän saarnani menevän väärään osoitteeseen. Maailman parantaja minussa vain heräsi. Nyt juon kupillisen kahvia ja odottelen, sattuuko joku teistä pistäytymään tänne, kun oven takaa kuuluu askeleita. - muka mikään eläkeikäisten tupa, kun ei millään meinaa teidän perässänne pysyä. En ole kauaa ollut tuvan ovea aukomassa ja nyt taitaa olla jo kolmas pirtti. Puoli päivää menee juttujannekin lukiessa, varsinkin, jos joku päivä jää väliin.
SkillaNille tiedoksi, ettei kaalipiiraani täytteeseen ihan kiloa mene voita. Olen Itä-Suomesta syntyisin, mutta liioittelen silti vähemmän kuin muu sukuni. Mutta annan sen täytteen reseptin: 1 kg kaalia, 200g voita, 2rkl sokeria, 1rkl etikkaa ja 1tl suolaa. Niitä haudutetaan kattilassa ja kypsyttyä leivotaan vehnäleipäkuoren sisään. Se olisi se terveellisempi vaihoehto. Itse olen kyllä laittanut Mummon-muusi-voitaikinan sisälle ja se vie kielen mennessään, mutta tuntuu kyllä lantion ympäryksessä. - halauksesta. Toivottavasti en rutistanut siitä ilahtuneena Sinua liian kovaa. Toin pöytään äitini reseptin mukaan tehtyä kaalipiirasta, sellaista vanhanaikaista, jossa otetaan noin kilo voita ja haudutetaan kaalit siinä. Ihanaa, kun voi nauttia kaikista tuon herkuista notkahtelevan pöydän antimista ilman, että tarvitsee ajatella kaloreita. Nyt aion monien vuosien tauon jälkeen pistää polkaksi. Kai viejä löytyy? Ellei, menen yksin.
- miksi ne mieheni keittämät kahvit aina ovat maistuneet niin hyviltä. Nyt tulin tänne juomaan kahvit, kun munakahvieni keittäjä on sairaalassa. Hyvältä nämä kahvit maistuvat ja jotenkin rauhoittaa toisten jutustelun lukeminen, vaikkei minun enää tarvitsisi olla huolissani. Kissa tuossa sylissä hyrisee ja sitä silittelen. Sekin tekee hyvää sydämelle. Hyvää pikkujoulua kaikille!
- sellaista ainetta kuin lumi? Ihan tosissaan? Minun lätäkössäni, jota kunnioittavasti kutsun muiden kuullen vesikasvialtaaksi, ovat rentukat alkaneet kasvaa ja luulen, että jouluaattona saan poimia sieltä kauniit kukat juhlapöytään. Joku oli ollut sienimetsässäkin ja poiminut kantarellejä parisen litraa. Pitää käydä vilkaisemassa omaa kantarellipaikkaa ja jos hyvin sattuu lupaan tuoda pirttiin sienipiirakkaa.
- keittämään aamukahvit. Tuossa sitä on nyt seuraavalle tulijallekin valmiina termospullossa. Pizzan olivat jo toiset syöneet, mutta kuivunuthan se olisikin jo eikä muutenkaan olisi ollut hyväksi leveneville kyljilleni. Kiitos karhun kotiosoitteesta. Seuraavaksi pistäydynkin siellä katsomassa mallia talviunelle. Ehkä tänään yritän kiillottaa hopeatkin, ne ovat saaneet nukkua kevät- kesä- syksy-talviunta viimeisen lapseni ristiäisistä saakka ja siitä on kauan.
Viihtyisää päivää kaikille teille, jotka tänne piipahdatte. - hyväksi minäkin tekisin jotain, mutta olen vähän taitamatoin ihminen. Kaikkea yritän innolla saada aikaiseksi, mutta ei niistä mallikelpoista synny. Tottelevainen kuitenkin olen, kun sille päälle satun eli komennelkaa te taitavammat, niin kyllä minä teen. Tiskihommat ja sellaiset sujuvat. Jotain piristystä tähän pimeyteen tarvitsee, kun on jo siinä pisteessä, että kun eilen käytin miestä lääkärissä, sekin tuntui kuin ulkomaan reissulta.
Koetetaan kestää. Vajaa kuukausi, niin päivät alkavat pidentyä. - olla kertomatta juttua, joka palautui Roopen eilisestä jutusta mieleen. Minulla se on vain tosijuttu, kun olen näköjään sellainen tosikko, että vain tosi jutut pysyvät mielessä. Appiukko oli sukulaismiehen häissä ja kun suku oli suuri, oli talon vintille laitettu pitkä siskonpeti kaukaa tulleita varten. Aamulla appiukko selviytyi kaupunkiin ja juna-asemalle. Siellä odottajien joukossa oli jotenkin tutun näköinen nuori nainen. Lopulta muistissa välähti ja appiukko kailotti kovalla äänellään, ettei ensin ollut muistaa, mutta "Teidän vieressähän minä nukuin viime yönä!" Oli ympärillä olleet katsoneet silmät pyöreinä vanhaa paapparaa, ihaillen vai paheksuen, sitä appiukko ei osannut sanoa.
- täällä meidän puolessa tapahtunut sinänsä karmaiseva juttu. Pitäisi olla totta. Ukot olivat ryypiskelleet ja olivat keksivinään hauskankin kepposen, sellaisen mitä sumeisiin aivoihin voi pälkähtää. Sitoivat kissan häntään tuohen käppyrän ja sytyttivät palamaan. Sitten nauraa röhöttivät, kun kissa kauhuissaan pinkoi pitkin pihaa. Nauroivat niin kauan, kunnes kissa livahti talon alle.
Vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan taloa. - Tänne on mukava tulla, on kodikasta. Ei ihmisen tarvitse koko ajan olla tosissaan tai osallistuva. Ja silloin kun luen vaikeuksistanne, tunnen lämmintä myötäelämistä, ja niin uskon teidän muidenkin tuntevan. Jos joku osaa pukea sen myötätuntonsa sanoiksi, se on tukemista eikä toisen elämään sotkeutumista. Eli jatketaan näin.
- hörppäämässä aamukahvia. Toimiiko tämä vekotin aamuisin nopeammin kuin iltaisin?
Ulkona on pilkkopimeää. Pitäisi mennä vaatekaappiin, vetää paksu takki peitoksi ja käpertyä kuin karhu nukkumaan tämän lumettoman pimeyden ajaksi.