kapi_

Vapaa kuvaus

Pitkä ja monipolvinen elämä on jo takanani. Monessa olen mukana ollut, paljon nähnyt, paljon kokenut ja jotain vielä muistankin. Maailma on muuttunut paljon elinaikanani, niin myös elinympäristöni ja yhteisöni, jotka ovat vaihtuneetkin moneen kertaan. Muuttunut olen varmaan itsekin, kun muokkaajia on ollut paljon.

Tapsa Rautavaara lauleli ”en päivääkään vaihtaisi pois”. En yhdy tuohon varauksetta, mutta yhdyn kyllä laulun säepariin ”jotain jos toimissain väärin mä tein, suon senkin itsellein”. Elämää se kaikki on ollut. Kun elämä vielä jatkuu, yhä se elämältä maistuu, antejaan antaa ja varsin moniaalle edelleen kuljettaa. Myös maailmanmeno ja elämän ilmiöt yhä kiinnostavat niin, että otan niihin kantaa myös näillä palstoilla.

Tämän korkean iän saavuttaneen on kuitenkin ylöspäin katseensa kohdistaen joskus syytä huokaista näinkin:

Ah, painuva päivä, ma aamusta aloin,
jo lapsena leimusin, nuorena paloin,
mut tahtoni vielä ei tuhkaksi tulla,
jos vielä on valkeutta sulla!

(Eino Leino)

Ja onhan myös näin:

Niin kauan, kun on veri suonissas,
luut, jänteet lujina ja ominas,
niin kauan älä pyri kohtalon
majasta ahtaasta pois jalallas!

(Omar Khaijam)

Aloituksia

437

Kommenttia

6606

  1. Kyllä Messi loistava on, varmasti yksi ihan parhaita ellei paras nykyisistä futistähdistä. Mutta kyllä häntä joukkuekin uhrautuvasti auttaa. Tietysti sellainen joukkueelta saatu arvostus myös kertoo hänen erinomaisuudestaan.
  2. Minun pitäisi sinun ajatusten ainoaksi kohteeksi hyvin riittää. Älä loukkaa muita luulemalla heitä minuksi. Mutta yksi on varmaa: sinun pääsi on hyvin sairas. Siitä ei ole epäilystäkään.
  3. Luin avauksen ja ajattelin, että onhan everstiluutnantin teksti sentään kieliasultaan ja muutenkin toista kuin palstan majurimme teksti. Mutta sain pettyä, kun aina tarkka Pystyyn_kuollut näkyy todenneen ja todistaneen, että muualta kopioitua tuokin paljolti on. Ilman linkkejä lähteisiin.

    Tunnetaan nimike saunamajuri, ja sillä on tietty tarkoitus. Täällä myös tunnetaan sellainen "majuri". Mikä olisi sopiva etuliite sinunlaisellesi everstiluutnantille. Tällaista miettii nyt vain kapteeni, jo yli 20 vuotta sitten ikänsä vuoksi reservistäkin poistunut.
  4. Sanot: ”Tutkimuksessa kuuluu laittaa lähdeviitteet siihen kohtaan jossa kyseistä lähdettä on käytetty” Oletkohan hieman liiaksi tosikko? En toki pidä itseäni historiantutkijana, ja laitan jo esipuheessa sitaatteihin sanan ”tutkielma”. Jo esipuheessa käy selville myös lähteitteni käyttötapa ja niiden merkitys. Kuten koko ”tutkielmani” tarkoituskin, joka ei suinkaan ole sellainen kuin sanot sen olevan. Jos et ole viitsinyt linkkini perästä tuolle ”teokselleni” mennä, niin luepa kuitenkin pätkä sen esipuheesta tästä:

    >>Millainen oli Urho Kekkonen? Sitä koetan selvittää tässä ”tutkielmassani”. Tarkastelen Kekkosen koko elämän merkittävimpiä vaiheita ja hänen uransa keskeisimpiä tapahtumia. En ole historiantutkija, vaan harrastaja. En siis pysty esittämään Kekkosta mitään uutta, vaan tukeudun muiden kirjoituksiin. Niistä tekemilläni poiminnoilla ja niihin perustuvilla näkemyksilläni yritän tehdä vain kuvaa siitä, millainen Kekkonen oli elämänsä eri vaiheissa. Pääpaino tietenkin on hänen poliitikkoelämässään ja sen tärkeimmissä vaiheissa, joilla oli ja on edelleen merkitystä meille kaikille. Myös sen merkityksen laatua yritän lopuksi pohdiskella.

    Perustan siis ”tutkielmani” lukemaani kirjallisuuteen. Siitä on viitteellinen luettelo viimeisen osan lopussa. En suinkaan ole lukenut tuota kaikkea vain Kekkosta tutkiakseni, vaan yleisen historianharrastukseni vuoksi. Tuon kirjallisuuden mainitsen vain näkemyksiini vaikuttaneena taustatietona. En tietenkään voi referoida noita kymmeniätuhansia sivuja kuin muutamasta kirjasta sieltä täältä pienillä sitaateilla. Tietysti esityksessäni on myös sitä ”astian makua”, mistä Kekkonen joskus puhui. Kenen tahansa esityksessä aina näin on.

    Mikä on tarkoitukseni? Antaa tuosta merkittävästä miehestä, Urho Kekkosesta, kokonaiskuva niin suppeassa muodossa kuin mahdollista, mutta kuitenkin kaiken oleellisen kattavasti. Toivon, että tästä löydettäisiin helpommin kuin paksuista kirjoista vastauksia mieliä kenties askarruttaviin kysymyksiin Kekkosesta. Toivon näin virittäväni keskustelua kirjoitussarjani sankarista, josta mielestäni keskusteltavaa yhä riittäisi. Myös niiden, joilla hänestä on tietoa enemmän kuin minulla, toivoisin osallistuvan keskusteluun. Eriävistä, perustelluista mielipiteistä olisin vain kiitollinen ja yrittäisin niihin parhaani mukaan vastata. Kenties vähemmän historiaa harrastaville toivon antavani myös virikkeitä harrastuksen laajentamiseen ja Kekkosenkin elämäkerran yksityiskohtaisempaan tutkimiseen.<<
  5. Eihän tuo "johtaja" näköjään olekaan ainoa harhainen täällä! Vai ymmärsit sinä ja muutkin, että minä olisin ollut tuo jota tarkoitat.

    Kysypä sitä nyt palstan valvonnalta, minä tällä kehotan sitä kertomaan tuleeko se koneeltani! Ja minulla ei ole kuin tämä yksi kone, pöytäkone.

    Mutta sinä olet varmaan ollut tuo nikki NäinOnJombet. Bingo!
  6. Kyllä tuon tutkielmani taustalla on vähän muutakin kuin Rautakalliota. Linkistä näkisit lopussa olevan lähdeluettelon, mutta laitan sen nyt tähänkin:


    Juhani Suomi: Urho Kekkosen elämäkerta, 8 osaa

    Paavo Haavikko: ”Tämä minun ankara vuosisatani” (Kekkosen elämäkerta)

    Edwin Linkomies: ”Vaikea aika” (muistelmat)

    Väinö Tanner: ”Suomen tie rauhaan 1943-44”

    K-A.Fagerholm: ”Puhemiehen ääni” (muistelmat)

    Matti Kalliokoski: ”Pitkä sarka” (Viljami Kalliokosken elämäkerta)

    Jukka Nevakivi: ”Miten Kekkonen pääsi valtaan ja Suomi suomettui?”

    Matti Paavonsalo: ”Kekkosen valta”

    Mauno Koivisto: ”Historian tekijät” ja ”Kaksi kautta” (muistelmia)

    Kalevi Sorsa: Kansankoti ja punamulta” (muistelmat)

    Lasse Lehtinen: ”Aatosta jaloa ja alhaista mieltä” (väitöskirja)

    Jukka Tarkka: ”Presidentin ministeri” (Ahti Karjalaisen ura)

    Johannes Virolainen: ”Yöpakkasista juhannuspommiin”

    Arvi Korhonen: ”Barbarossasuunnitelma ja Suomi”

    Heikki Ylikangas: ”Tulkintani talvisodasta”

    Mauno Jokipii: ”Jatkosodan synty”

    Timo Vihavainen: ”Kansakunta rähmällään – suomettumisen lyhyt historia”

    Martti Häikiö: ”Historia ja väärät profeetat”

    Hannu Rautkallio: ”Paasikivi vai Kekkonen – Suomi lännestä nähtynä 1945-56”, ”Agenda Suomi: Kekkonen, SDP ja NKP 1956-66”, ”Laboratorio Suomi: Kekkonen ja KGP”, ”Neuvostovallan asialla: NKP:n vaikutus Suomeen 1960-luvulla” ja ”Novosibirskin lavastus: Noottikriisi 1961”

    Max Jakobson: ”Väkivallan vuodet” ja ”Pelon ja toivon aika”

    Björn Alholm: ”Toisinajattelija suurlähettiläänä”

    Matti Lukkari: ”Lauri Sutela – puolustusvoimain komentaja”

    Viktor Vladimirov: ”Näin se oli” (muistelmat 1954-88)

    Juri Derjabin: ”Omalla nimellä”

    Oleg Gordievsky ja Inna Rogatschi: ”Sokea peili”

    Jelisei T. Sinitsyn: ”Vaiettu totuus”

    Rony Smolar: ”Setä Stiller”

    Esitykseeni olen ”sulattanut” myös eräitä ”Mielipidepankki”-nimimerkin esittämiä ajatuksia hänen kommentoidessaan kirjoitustani, kun esitin sen ensimmäisen kerran Suomi 24:n keskustelupalstoilla maaliskuussa 2004.

    xxxxxxxxxxxx

    Turhaan kyllä nyt laitoin tähän tuon yhden luvun (viidennen luvun) kokonaan. Olisi riittänyt vain sen viimeinen kappale ja linkki tutkielmaani.

    Enpä välitä noudattaa kehotustasi tietojeni päivittämisestä. Ei se Kekkonen enää tässä iässä ollut ajan tasalla lainkaan niin hyvin kuin minä vielä olen. Kekkonen joutui tässä iässä jättämään presidentin tehtävän. Ehkäpä tuo kävisi perusteeksi minulle jättää tämä palstahuvi;))
  7. Mutta liitto ei oikein saanut ilmaa siipiensä alle. Väritön ja poliitikkona kokematon Honka ei ollut oikein uskottava vastaehdokas Kekkoselle eikä saanut joukkoja innostumaan. Myös hankkeen alulle panneen SDP:n rivijäsenten keskuudessa häntä vieroksuttiin. Lopullinen niitti hankkeelle tuli, kun Kekkonen sai Neuvostoliiton tuella, ns. ”Novosibirskin lavastuksella” Hongan ilmoittamaan luopuvansa ehdokkuudestaan. Hannu Rautkallion vuonna 1992 julkaistut nootin taustaselvitykset avaavat noottikriisin solmuja, joiden sitojiksi osoittautuvat korkeat suomalais-neuvostoliittolaistahot. Rautkallion esiin kaivamat dokumentit ovat kiistatta todistusvoimaisia. Kekkonen toimitti Neuvostoliiton johdolle jo puolitoista vuotta ennen ensimmäisen kautensa päättymistä muistion, jonka ydin oli virassa pysyminen. Viivytyksittä Kremlissä ryhdyttiinkin UKK:n haluamiin toimiin.

    Noottikriisi eli ”Novosibirskin lavastus” siis johti tunnettuun tulokseen. Nyt vaaleissa oli vain yksi varteenotettava ehdokas, Kekkonen, joka tuli valitsijamiesten ensimmäisessä äänestyksessä suurella äänten enemmistöllä (199 ääntä 300:sta) valituksi. Näin oli Kekkonen saanut vallan entistä lujemmin haltuunsa, ja tästä alkoi hänen 20 vuotta jatkunut ehdottoman yksinvallan kautensa.

    Seuraavaksi tarkastelen sitä, miten Kekkonen laajensi ja syvensi valtaansa

    K.K.Korhonen

    xxxxxxxxxxxx

    Olipa vaikeaa laittaa tätä tähän nykyformaattiin! Ei mennyt kolmessakaan osassa, vaan piti pätkiä neljään, ja sitten tuo toinen osa näkyy menneen kahteenkin kertaan.

    Kyllä tämä palsta on tullut tuossakin mielessä entistä paljon vastenmielisemmäksi - puhumattakaan muista siihen vaikuttavista tekijöistä. Ei tänne enää juuri kannata yrittää asiaa tuoda, on teknisestikin vaikeaa, eikä mikään asia kiinnosta tuota palstan enintä massaa niin kuin sen tuoja - varsinkin, jos tuoja on... no, jääköön sanomatta, tiedättehän, näkyy tuo jo nytkin tulleista kommenteista.
  8. Sen sijaan vuonna 1958 ilmestyneet Yrjö Leinon muistelmat ”Kommunisti sisäministerinä” takavarikoitiin juuri painosta kauppoihin tulleena ja hävitettiin ennen kuin niitä oli ehditty myydä ollenkaan. Operaation takana oli itse Urho Kekkonen Neuvostoliiton käskystä. Ilkka Herlinin mukaan Kekkonen piti kirjaa sosialidemokraattien virittämänä sisäpoliittisena juonena. Näin sanoessaan hän avoimesti myönsi Neuvostoliiton sekaantumisen Suomen sisäpolitiikkaan. Kuriositeettina mainittakoon, että kirjan teknisenä toimittajana kustannusyhtiö Tammessa oli toimitusvirkailija Kalevi Sorsa, jolle tämä episodi luettiin myöhemmin hänen poliitikkokaudellaan kauan raskauttavaksi nuoruudenhairahdukseksi!

    Kun Kekkonen ei voinut taivuttaa puolueita ja eduskuntaa tahtonsa ja Neuvostoliiton tahdon mukaiseen asentoon, hän oli vuonna 1958 joutunut nimittämään Fagerholmin III hallituksena sosialidemokraattisen vähemmistöhallituksen. Sen nimityspuheensa päätteeksi hän totesi tuon ”tämä oli elämäni huonoin puhe, mutta minä itse en sitä kirjoittanut”. Kun uuden hallituksen kokoonpanosta mykistynyt Neuvostoliiton suurlähettiläs pyysi neljä päivää myöhemmin Kekkosen selitystä, Kekkonen sanoi tälle pesevänsä kätensä hallituksen muodostamisesta, mutta myöntävänsä, ettei hän ollut kyennyt hallitsemaan tilannetta. Hän oli kuitenkin lohduttanut suurlähettiläs Lebedeviä, että ”tämä hallitus tulee olemaan vallassa vain siihen saakka, kun se todistaa oman kestämättömyytensä”.

    Ja pianhan hallitus ”todisti kestämättömyytensä”. Suomen ja NL:n suhteissa tapahtui pian tuon jälkeen viilentyminen, ns. yöpakkaset. Ne olivat alusta loppuun saakka NKP:n ja UKK:n suunnittelemat ja operoimat, sen todistaa vakuuttavasti mm. Hannu Rautkallio kirjassaan ”Agenda Suomi”. Rautkallio pitää sitä vuoden 1962 presidentinvaaleja edeltäneen noottikriisin kenraaliharjoituksena. Fagerholmin hallitus joutui tietenkin eroamaan. ”Yöpakkasten” päättymistä mainostettiin Kekkosen diplomatian taidonnäytteenä, mutta melko monella oli oikea käsitys niiden laadusta. Varsinkin demarit ja kokoomuslaiset olivat vakuuttuneita, että ”yöpakkaset” olivat Kekkosen tilaustyö. He saivat näkemykselleen tukea myös kansanpuolueen (edistyspuolue oli muuttunut nimeltä 1951) ja ruotsalaisten monilta edustajilta. Joka ei usko Rautkallion todistelun lukekoon Viktor Vladimirovin muistelmat; niistäkin käy ilmi, että kriisi ja sen lopputulos oli juonittu yhdessä Neuvostoliiton johtajien kanssa.

    Fagerholmin hallituksen erottua maalaisliiton V.J.Sukselainen muodosti tammikuussa 1959 hallituksen, jossa maalaisliittolaisten lisäksi oli vain yksi ruotsalaisten edustaja ja yksi ammattiministeri. Tämä hallitus sai istua tuolloin poikkeuksellisen pitkän ajan aina heinäkuuhun 1961 saakka. Olisi istunut pitempäänkin, ellei Kekkonen olisi ruvennut näkemään Sukselaista kilpailijanaan, eikä aivan aiheetta. Sukselaisen presidenttiehdokkuudesta oli kaavailuja maalaisliittolaistenkin keskuudessa, ja siellä tiedettiin, että Kekkosen pudottamiseen tähtäävälle hankkeelle tulisi tukea sekä oikealta että vasemmalta. Mutta kuin tilauksena Kekkoselle hovioikeus langetti Kansaneläkelaitoksen johtajana toimineelle Sukselaiselle kesäkuussa 1961 sakkotuomion virkavirheistä asuntorakentamisessa ns. Kätilöopiston jutussa. Sukselainen sai lähteä ja Martti Miettunen muodosti maalaisliittolaisen vähemmistöhallituksen. Tuo Kätilöopiston juttu oli Sukselaisen poliittisen uran loppu, mutta samassa jutussa sakkotuomion saaneen TPSL:n Aarre Simosen Kekkonen nimitti 1966 oikeusministeriksi Paasion kansanrintamahallitukseen!

    Sukselainen ei ollut enää käytettävissä, mutta Kekkosen vastaisten voimien tarkoituksena säilyi edelleen syrjäyttää Kekkonen vuoden 1962 vaaleissa. Ehdokkaaksi siihen tarkoitukseen valittiin nuhteettomana tunnettu korkeimman oikeuden eläkkeellä oleva presidentti Olavi Honka. Tuon ”Honka-liiton” vetäjänä toimi SDP:n puoluesihteeri Kaarlo Pitsinki. Myös Maalaisliitossa oli edelleen voimissaan vanhakantainen alkiolainen ryhmä, joka näki Kekkosen politiikan maalle entistä vaarallisempana. He päättivät yhtyä tuohon Honka-liittoon maan pahemmalta pelastaakseen. Sukselaista ehdokkaakseen ajatelleet ja Viljami Kalliokoskea aikanaan tukeneet maalaisliiton johtomiehet – Sukselainen ja Kalliokoski pysyttelivät sivussa – työskentelivät asian puolesta ja pitkäaikainen maalaisliiton kansanedustaja Hilja Väänänen ilmaisi eduskunnassakin avoimesti ilonsa Honka-liiton johdosta.
  9. Paasikivi oli siis sanonut, että ”meidän on pakko antaa venäläisille periksi monissa asioissa, mutta niin vähän kuin mahdollista eikä koskaan omasta aloitteestamme”; tämän olen jo edellä todennut. Pian alettiin huomata, että Kekkosen asenne oli myöntyvämpi. Myös nähtiin, että Kekkonen hoiti neuvostoyhteyksiään NKP:n ja ulkomaantiedusteluelimen KGP:n kautta, kun Paasikivi piti tärkeänä, että yhteydet olisivat virallisten valtioelinten tasolla.

    Tätä pidettiin varallisena maallemme. Kekkosen toimintatapaa pidettiin suorastaan maanpetoksellisena. Tällainen ajattelu ja Kekkosen politiikan arvostelu oli erityisen voimakasta sosialidemokraattisessa puolueessa. Demarit uskalsivat arvostella myös Neuvostoliittoa. Heinäkuussa 1956 Oslossa pitämässään puheessa sotasyyllisyysvankeudesta vapautunut Väinö Tanner lausui, että ”Stalinin Neuvostoliitossa kokema tuomio merkitsi itsessään myös Suomeen 1939 kohdistetun hyökkäyksen tuomitsemisen”. Johtopäätöksenä hän esitti, että tuolloin alkaneen tapahtumaketjun päätökseksi Suomelta riistetyt alueet olisi nyt palautettava. Kekkonen pani ulkoministeri Törngrenin valittamaan Neuvostoliiton lähettiläs Lebedeville Tannerin puheita. Selvää on, että Kekkosen pistetili Neuvostoliiton silmissä taas kasvoi! Tannerin pistetili kasvoi suomalaisten silmissä. Tannerin arvostus oli korkea myös puolueessaan, ja Neuvostoliiton torjuntayrityksistä huolimatta hänet valittiin sen puheenjohtajaksi 1957. Neuvostoliitto piti sitä itseään vastaan suunnattuna provokaationa ja Kekkonen ja maalaisliiton K-linja säesti Neuvostoliittoa.

    Neuvostoliiton suurlähetystöstä Tehtaankadulta oli kuitenkin otettu yhteyttä Tanneriin tämän tultua SDP:n puheenjohtajaksi ja pyydetty häntä tulemaan keskustelemaan. Aloite oli törmännyt Tannerin haluttomuuteen hyväksyä kutsua, koska hän tulkitsi sen merkitsevän Canossan matkaa. ”Minä en ryhdy konttaamaan neuvostolähetystön portaita kuten Linkomies on tehnyt”, murisi Tanner, viitaten siihen, että toinen ”sotasyyllinen”, sodan loppuvaiheiden pääministeri Edwin Linkomies oli julkisesti katunut tiettyjä tekojaan ja varmistanut näin sen, että hän vielä Kekkos-Suomessakin sai jatkaa uraansa kohoten ensin Helsingin Yliopiston rehtoriksi ja sitten peräti kansleriksi.

    Kekkosen presidentinvaalikampanjassa oli selvästi vihjailtu, että me saamme Karjalan takaisin, jos Kekkonen valitaan. Kekkonen joutui tästä vielä usein kiusalliseen välikäteen. Kun karjalaiset olivat ottaneet Kekkoseen yhteyksiä koettaen saada tätä ottamaan Karjalan palauttamisen esille neuvostoliittolaisten kanssa, Kekkosen oli pakko toimia jotenkin. Hän menetteli ominaisella tavallaan juonisti. Ottaessaan kesällä 1956 vastaan suurlähettiläs Lebedevin Kekkonen ”paljasti” tälle luottamuksellisesti, että sosialidemokraattien taholta esitetään edelleen vaatimuksia Karjalan palauttamisesta. Lebedev ilmoitti ykskantaan, että ”Neuvostoliiton johdon mielestä valtioittemme väliset rajat on lopullisesti ratkaistu vuoden 1947 rauhansopimuksella”. Kekkonen tyytyi tähän ja lupasi kirjoittaa Maakansaan nimettömän artikkelin, jossa hän vaatisi Karjala-keskustelun lopettamista. ”Sen jälkeen”, hän lisäsi Lebedevin mukaan ”olisi toivottavaa, että neuvostolehdistökin siitä kirjoittaisi”.

    Kekkosen lupaama kannanotto ilmestyi Maakansan pääkirjoituspalstalla 11.7.1956. Moskova reagoi hallituksen äänenkannattajan Izvestijan suulla päivää myöhemmin. Kekkonen joutui vielä monta kertaa, mm. Vorośilovin kesällä 1957 Suomen tekemän vierailun edellä järjestetyn siirtoväen kokouksen tiimoilta, valamaan kylmää vettä karjalaisten niskaan, ja vaati taitoa tehdä se niin, että vaalikampanjassa sanottua ei olisi pidetty bluffina.

    Neuvostoliittolaisten tarkkailijoiden mielestä Kekkonen ei vielä ensimmäisellä presidenttikaudellaan ollut isäntä talossaan. Heidän huomionsa kiintyi Neuvostoliittoon kielteisesti suhtautuviin lehtiartikkeleihin ja kirjoihin. Erityinen huomio kiinnitettiin Väinö Linnan romaaniin ”Tuntematon sotilas” ja Edwin Laineen sen pohjalta tekemään elokuvaan. Suurlähetystöneuvos Loginov raportoi Moskovaan, että elokuvassa ei ollut sitäkään vähää antimilitarismia, mitä kirjassa voitiin nähdä. Loginov esitti esimiehilleen, että ”Kekkoselle pitäisi sanoa jossain muodossa, että ottaen huomioon Suomen ja Neuvostoliiton hyvät suhteet ja Paasikiven äskeisen matkan Neuvostoliittoon filmiä ei olisi sopiva esittää”. Ei ole tietoa, esitettiinkö tätä Kekkoselle, vai kaikuiko esitys kuuroille korville, mutta filmiä ei koskaan kielletty, vaan päinvastoin, jo vuonna 1957 sitä näytettiin ”opetuselokuvana” varuskunnissa.
  10. 5. Vaikea alku – vallan haltuunotto

    Kun Urho Kekkonen oli päässyt maaliskuussa 1956 presidentiksi äärimmäisen niukalla kahden äänen voitolla Fagerholmista, hänen asemansa ei ollut mitenkään vahva, pikemmin päinvastoin. Samoihin aikoihin tapahtui asioita, joista Kekkosen kannattajat yrittivät saada myötätuulta suosikkinsa purjeisiin, mutta tapahtui myös asioita, jotka puhalsivat vastaisesti.

    Neuvostoliitto oli palauttanut 50 vuodeksi vuokraamansa Porkkalan alueen meille jo runsaan 10 vuoden jälkeen tammikuussa 1956. Kekkosen kannattajat selittivät sen Kekkosen ansioksi, huomenlahjaksi uudelle presidentille. Uskottavampaa olisi ollut pitää sitä läksiäislahjana Paasikivelle, millaiseksi Neuvostoliittokin antoi sen ymmärtää. Tosiasiassa NL luopui Porkkalasta, kun sotilaallinen painopiste Itämerellä oli siirtynyt meren eteläosiin ja Tanskan salmiin ja aseteknologian kehityksen myötä se kävi tarpeettomaksi myös Suomenlahden sulkemiseksi. Oli aivan liian kallista pitää 40 000 miehen tukikohtaa hankalien huoltoyhteyksien päässä vain ”lipunnäyttönä”.

    Todellisemman ja varsinkin työväen tunteita ilmaisevan ”huomenlahjan” Kekkonen kuitenkin sai. Välittömästi presidentinvaalin jälkeen alkoi nimittäin hänen alkutaivaltaan kuten myös kansalaisten elämää koetellut yleislakko.

    Presidenttiytensä alkuaikoina Kekkonen oli kotimaassa kahden tulen välissä. Arvostelua tuli oikealta ja vasemmalta. Kekkosen neuvostomyönteisyyttä arvosteltiin varsin räväkästi; tuolloin vielä uskallettiin niin tehdä, muutamia vuosia myöhemmin se ei olisi tullut kysymykseenkään. Työmarkkinat pysyivät levottomina ja lakot toistuivat. Työttömyys ei kuitenkaan suuremmin vaivannut. Melko alkukantainen teollisuus oli hyvin työvoimavaltaista, virastoissa sekä kaupan ja muiden palvelujen piirissä oli nykyistä paljon enemmän työpaikkoja. Maaseutua pidettiin asuttuna tukemalla sodan jälkeen asutustilojen myötä syntynyttä pientilavaltaista maataloutta tukiaisilla, ja metsätyöt tarjosivat työtä maaseudun tilattomalle väestölle.

    Silti työtä ei riittänyt kotiseudulla kaikille ja alkoi muuttoliike asutuskeskuksiin. Myös pian massiiviseksi muuttunut muutto Ruotsiin käynnistyi. Tällaisen maan kannalta kielteisen kehityksen suunnan muuttamiseksi Kekkosella enempää kuin muillakaan ei ollut keinoja. Kekkosella riitti edelleen muitakin vaikeuksia sisäpolitiikassa. Kekkosen ja Maalaisliiton toisen vahvan miehen Veikko Vennamon välit olivat jo aiemmin kärjistyneet heidän maatalouspoliittisten näkemystensä eroavuudesta. Välit katkesivat lopullisesti, ja Vennamo perusti oman puolueensa Suomen Pientalonpoikien Puolueen, joka sitten vuonna 1966 muuttui Suomen Maaseudun Puolueeksi.

    On paikallaan laittaa tähän kirjoitustani arvioineen ”mielipidepankin” kommentti: ”Maalaisliitossa oli juuri Kekkosen ja Korsimon ajamana syntynyt ajatus tehomaatalouden ja suurtilojen tukemisesta. Tästä kysymyksestä syntyi suuri riita Veikko Vennamon kanssa. Vennamo nimenomaan ajoi pientilavaltaisuutta ja pienten tilojen tukemista, koska tehomaatalous ei hänen näkemyksensä mukaan soveltunut Suomen oloihin. Suomi ei kerta kaikkiaan pärjäisi siinä kilvassa ilman rajua säännöstelyä. Mielestäni Vennamon ennustus oli enemmän kuin oikeaan osunut. Vennamohan syytti useaan otteeseen Maalaisliittoa ”talonpojan tappolinjasta” juuri siksi, että Maalaisliitto suosi tukijärjestelmällään suuria ja keskisuuria tiloja. Tämä johti sittemmin joukkopakoon kaupunkeihin ja Ruotsiin. Ruotsia voimmekin kiittää siitä, ettei syntynyt tuolloin joukkotyöttömyyttä.”

    Ulkopolitiikka sen sijaan oli alusta alkaen paremmin Kekkosen hallinnassa, ja hän ohjasi sen entistä tiukemmin Neuvostoliiton vanaveteen. Pian se alkoi saada muotoja, joita saksalaisten lanseeraaman ”finlandisierung”-termin mukaan ruvettiin kutsumaan suomettumiseksi. Tosin Saksassa enempää kuin muuallakaan länsimaissa ei ymmärretty sitä, että 1948 Neuvostoliiton kanssa pakosta solmittu YYA-sopimus sitoi suuresti meidän ulkopolitiikkaamme. Emme kuitenkaan olleet joutuneet samaan asemaan kuin ns. itäblokin maat, joihin kuului myös Tsekkoslovakia, jonka tien Hertta Kuusinen ilmoitti olevan myös meidän tiemme. Tämän tienhän ns. asevelisosialistit sitten katkaisivat siten kuin täällä on aikaisemmin kerrottu.
  11. Ihan palaavat mieleen entiset hyvät, kun täällä on alettu keskustella asioista, joita minäkin koetin pitää esillä runsaat kymmenen vuotta sitten. Silloin käyttämälläni nikillä K.K.Korhonen kirjoitin kymmenosaisen kirjoitukseni nimellä ”Tutkielma Urho Kekkosesta”. Tietysti laitoin sen historian palstalle, mutta kyllä siitä ja sen pohjalta keskusteltiin paljon täälläkin. Yhtenä ansiokkaimmista keskustelijoista oli erinomaiseksi historian tuntijaksi osoittautunut Mielipidepankki.

    Löytyy tuo kirjoitukseni vielä netistä, mutta sen eräitä osia ja monia sen saamia vastineita on näköjään poistettu.

    Tuota asiaa, noottikriisiä ja sen seuraamuksia, kosketellaan lyhyesti tutkielmani viidennessä osassa nimeltä ”vaikea alku - vallan haltuunotto”. Laitan tämän jatkoksi sen osan. Silloin se meni läpi yhtenä pötkönä, mutta nyt täytyy jakaa se kolmeen osaan; toivottavasti menevät sitten läpi.

    Tässä vielä linkki, josta aukeaa tuo koko tutkielmani saamineen vastineineen niiltä osin, kuin niitä on vielä jäljellä - ja onhan niitä melkoisesti, sen näette linkistä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/1019169/tutkielma-urho-kekkosesta
  12. Heh heh! Olet sinä hauska! Vai ei ole tuo ”johtaja” kaivellut kenenkään taustoja! Ei ole arvellut, että Mielipidepankki ei ole lakimies, ja samanlaista taustan kaivelua monen muun kohdalta. Minun taustaani hänen ei olisi tarvinnut kaivella, kun olen avoimesti kertonut kuka ja mitä olen, mutta ei se ole riittänyt hänelle, vaan hänen on täytynyt luoda minulle taustaa myös mielikuvituksessaan. No, työelämäni osaltahan olen hänelle tosin vain esikuntamies;))

    Onhan hän tosin rakentanut myös omakuvaansa mielikuvituksensa voimin, mm. johtajana ja rakkaanani ja idolinani ja mitä kaikkea minuun liittyvää hän on kertonutkaan olevansa.

    Eiköhän se ole taustan kaivelua ja pahempaakin, ainakin sairaampaa tuollainen, että haluaa tietää ja luulee tietävänsä kuka täällä kukin on. Jotenkin ymmärtäisi, jos sellainen kiinnostus kohdistuisi teihin puskissanne piileksiviin, mutta tuo puskaryssä luulee meitä rekisteröityneitäkin kaltaisekseen. Kun nyt vähän silmäilin palstaa, niin näin, että tässä minuksi luulemiensa Känän, Aito-Arskan, Mielipidepankin ja Pystyyn_kuolleen lisäksi myös rekisteröitynyt OikeistoSosDem on joutunut minuksi ja hyvin moni muu, sellaisten ketjujen avaaja, jossa minä en ole käynytkään.

    Kyllä sinullakin on yhtäläisyyttä tuon ”johtajan” kanssa. Yhtä tärkeä näyn olevan sinulle kuin tuolle johtajallekin, viesteissäsi keskityt vain minuun ja myös luot mielikuvituksellasi minulle elämäntarinaa. Sanottakoon siis totuus tuostakin.
  13. "Tunsi hieman hilpeäksi oloni kun luin eilisista ketjuista pääasiassa Munakarvaveljeni arvailuja kuka kukin mahtaa olla".

    Hilpeyteen aihetta, sillä sinähän et koskaan arvaile, kuka kukin mahtaa olla;))

    On näköjään paikallaan toistaa tämä muutama päivä sitten sanomani:

    >>Olet sinä outo! Asut palstalla joka päivä aamusta iltaan, ilmeisesti minä koko ajan mielessäsi. Teet avauksia minusta, puhut minusta muiden avauksilla, nostelet vanhoja viestejäni palstalle, metsästät minua loputtomasti. Olet kuin uskollinen koira isäntänsä kintereillä. Koira ei tosin sekoita isäntäänsä vieraisiin; sinä ”näet” minut lukuisissa sivullisissa. Villiinnyt täysin, kun minä en palstalla käy, nähdään viime päiviltäkin.

    Pelleilynä tuollainen olisi ihan liian typerää. Mikä sitä siis teettää? Muun tekemisen puute? Lohduton yksinäisyyskö? Noiden nikkiesi voisi uskoa kertovan perverssistä halustasi minua kohtaan. Vai kertooko tuo kaikki sittenkin vain hyvin vakavasta sairaudestasi? <<

    Hieman imarreltu olen tultuani mainitsemiksesi luulluksi, mutta rehellisenä miehenä minun täytyy kieltäytyä siitä kunniasta. Kun noista kukaan ei ole kaltaisesi puskaryssä, ehkä saat selvitettyä heidän henkilöllisyytensä heidän profiiliensa kautta, vaikkapa siltä poliisitutultasi apua pyytäen:

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/1393157/arska-on-nyt-aito-arska--

    http://www.suomi24.fi/profiili/Mielipidepankki

    http://www.suomi24.fi/profiili/Pystyyn_kuollut

    Sotilasasioista ei ole aiheellista keskustella tällä palstalla, mutta olen niistä keskustellut enemmänkin mm. aito-arskan kanssa maanpuolustuksen ja rauhanturvaamisen palstoilla. Mielipidepankki on kyllä osoittanut lakien tuntemustaan mm. City-Keskusta-episodin aikana. Pystyyn_kuollut on kai keskustan kannattaja, mutta tuskin hän sanoisi sinusta samoin kuin Oiva H aikoinaan Sonnimiehestä: ”onhan hän sentään kepulainen”.
  14. Heh heh! Eipä tosiaan jää tuon kirjoittajasta epäselvyyttä. Vain korkeampia opintoja harjoittanut ja niiden tuottaman esitystaidon saanut majurimme voisi kirjoittaa näin:

    >>Ei saa laittaa makuukammarin tasoiseksi.

    Sinnehän jokainen sitten haluaisi. Ei tunneta sitten rangaistuksena lainkaan.

    Ei vakea arvata että olet vasuri.

    Katsoppa Neuvostoliiton aikaisia putkia/vankiloita, onko nykyisinkään niin siellä hyvin kuin meillä.

    Jos epäilyä, ja monesti ei saada ketkuja kiinni, kun ei ole näyttöjä.

    Makuukammaritko heille uimaaltaineen, johoin moni ketku tottunut.<<


    Heh heh! Tulipa hyvät naurut ja mukava on tästä nyt lähteä iltapesuille ja yöpuulle.
  15. "Samanlaisesta kieliasustaan Majurin kommentit aina tunnistaa".

    Niinpä todella. Kas, kun majurin on täytynyt korkeissa opinnoissaan tuossakin asiassa edistyä meitä tavallisia tallaajia pitemmälle;))

    Eipä muuten Känä ole täällä aikoihin paljonkaan esiintynyt. Mistä tiedät vai luuletko tietäväsi, että hän olisi ollut vielä töissä silloin, kun esiintyi enemmän, ja olisi nyt siirtynyt eläkkeelle?

    (Känä oli aikoinaan myös Kekkosen käyttämä nimimerkki, yksi hänen monistaan, kuten varmaan tiedät. Mutta mielipiteistään päätellen tämä palstan Känä ei ole Kekkosen inkarnaatio;))
  16. Juuri siksi heitin tuon, kun eräät niin ahkerasi ovat puhuneet siitä armeija-ajastani. Halusin noin antaa todistetta sen vaarallisimmista vaiheista, jotteivät keskittyisi jonnekin epäoleellisuuksiin kuten niihin esikuntiin. Joten rauhoitu, rauhoitu ja vakavoidu, kun niin vakavissani olen minäkin. Ymmärtänet, että me maailmanrauhan turvaamisessa henkemme kaupalla tuollaisiin taisteluihin osallistuneet olemme hyvin ansainneet veteraanitunnuksemme ja kaikki sen meille tuomat edut!

    Enempää minun ei tarvinne tästäkään jatkaa.
  17. Me maailmarauhan turvaajat saimme jokin aika sitten veteraanitunnuksen. Nyt kerrottiin uutisissa, että meille tulee kortti, joka oikeuttaa erinäisiin etuihin. Jatkossa varmaan ilmaisiin juna- ja bussimatkoihin, ilmaiseen terveyden- ja sairaudenhoitoon ja varmaan myös ilmaisiin lomailuihin kylpylöissämme ja vastaavissa.

    Ihan oikein, kyllä me kaiken sellaisen olemme ansainneet. Oli siellä niin raskasta ja henkemme kaupalla aina olimme, kuten näistäkin kuvista nähdään.

    Ensimmäisellä reissullani Kyproksella v. 1966 Kyrenian rannikon eturinatamalla:

    https://scontent-ams2-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xfl1/v/t1.0-9/12342648_10153791819544182_6437787193395232743_n.jpg?oh=bbd159b1c8baa939922d7a15d6d27f26&oe=57231EAF

    Toisella reissullani v. 1978 Siinain niemimaan eteläkärjessä vaarallisella Sharm el Sheikhin alueella:

    https://scontent-ams2-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xla1/v/t1.0-9/12299279_10153791822284182_2650613548484286323_n.jpg?oh=bbeca3863c897a1bb38cbb19ba55492a&oe=5753B649

    Ja tässä v. 1981 jo melkoisena veteraanina, reservin kapteenina eli evp:nä Suomen armeijasta Israelin Tiberiaksessa Genesaretin järven huippuvaarallisella rannikolla vieressäni olevan taistelutoverini kanssa:

    https://scontent-ams2-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xpa1/v/t1.0-9/12342321_10153791828579182_4015506426025090237_n.jpg?oh=75ac0b19f83484cc150c82adc547c27f&oe=5768E1CC

    Että hattu päästä ja kunnioitusta vanhalle rauhansoturille!
  18. No on sinulla sitten hirmuinen rivi niitä mitaleita, kun ne eivät ole kuvaan mahtuneet. Minulla on vain kymmenen, ja hyvin ne mahtuvat kuvaan, eivätkä mene edes käsivarren tai paidan päälle:

    https://scontent-ams2-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xpt1/v/t1.0-9/12717253_10153945334299182_5042991400167443976_n.jpg?oh=ca19025e6b563b1dfaefa447bdbd4b8c&oe=575C8622

    Olkoon tämä minulta viimeinen pläjäys tältä päivältä, eiköhän tästäkin jutun juurta tulle;))
  19. Kun koneeni oli vielä auki tuon tullessa, vastaan nyt vielä siihen:

    Tarkoituksella jätin omat mielipiteeni sanomatta avauksessani, jotten olisi provosoinut asiattomuuksiin niitä, jotka eivät missään tapauksessa halua olla samaa mieltä kanssani. Kyllä minä sitten myöhemmin toin esille omaakin mielipidettäni, toki pieteetillä, edellä mainitsemastani syystä. Heti toisessa viestissäni sanoin yhtyväni toimittajien Orposta antamaan arviointiin, myöhemmin sitten muutaman keskustelijan antamissa arvioinneissa myös ilmoitin vastineissani myös omaa näkemystäni.

    Varmaan tämä menetelmäni oli oikea. En ole liian näkyvillä mielipiteilläni tulpannut muiden suita, ja niinpä muutamassa tunnissa on tullut tähän yli 60 viestiä. Aika hyvin!

    Nyt saa riittää minulta. Kysyn vuorostani sinulta, että oliko sinulla mitään mielipidettä asiaan vaan oliko sinulla sellaisia vain minusta? En jää odottamaan vastaustasi - vastaa itsellesi tykönäsi!
  20. Tämä avaukseni oli lähinnä tiedonanto minusta varsin mielenkiintoisesta asiasta, eli noiden Hesarin poliittisten toimittajien ministereille antamien välitodistuksien numeroista. Heti avauksen alussa ilmoitan noiden toimittajien nimet, ja lukijalle olisi pitänyt tulla selväksi, että heidän mielipiteistään tässä on kysymys. Ja kun Hesari on puolueeton maan valtalehti, noilla mielipiteillä on varmaan merkitystäkin.

    Avaukseni loppuun laitoin vielä osion, josta luulisi lukutaitoiselle tulleen selväksi avaukseni luonne ja tarkoitus:

    >>Tässäpä pieni koonnos mielenkiintoisesta asiasta! Varmaan tarpeen siksi, kun täällä lienee sellaisiakin, jotka eivät lue tuota puolueetonta, Suomen parasta lehteä! Toki voitte ilmoittaa myös oman arvosananne jollekin ministerille, jos tässä esitetty on mielestänne väärä. Ellette niin tee, ymmärrän teidän olevan samaa mieltä HS:n kanssa.<<

    Eräät - melko monetkin - ovat ymmärtäneet tuossa sanomani ja antaneet omia todistuksiaan ministereille. Oikein hyviäkin - enkä nyt tarkoita numeroiden arvoja. Muutamaa niistä olen kommentoinut, mutta kun en katso olevani täällä opettajan asemassa enkä näe muita oppilainani, jätän loput kommentoimatta. Te muut saatte toki keskustella niistä vapaasti, niin toivon teidän tekevänkin.

    Mutta tuo edellä sanomani ei ole mennyt perille erään ”matemaatikon” päähän, jossa minä olen ilmeisesti tulpannut paitsi ajattelu- myös näkökyvyn. Eräät eivät tosin ole yrittäneet edes kertoa ajatelleensa mitään muuta kuin minua. He ovat siis tuota ”matemaatikkoa” rehellisempiä. Kai nuo kaikki kuitenkin yhtynevät Hesarin toimittajien mielipiteisiin, kun eivät siitä eriäviä mielipiteitä esitä.

    Totesin tuossa edellä välikatsauksessani:

    >>Kyllä tuollaista antia lueskellessa tulee taas mieleen, että kuinkahan kauan viitsin olla täällä noiden eräiden elämän ainoana sisältönä. Ei kai minulla sellaiseen ole edes inhimillisistä syistä velvollisuutta, hankkisivat jonkun toisen elämänsä sisällökseen. Tältä palstalta tietenkin, sillä missään muuallahan heillä elämää ei voi olla.<<

    Noin asia todella on, eli olen hyvin kyllästynyt tuohon minuun kohdistuvaan suunnattomaan kiinnostukseen. Kai minusta vielä näin vanhanakin tuntuisi ihan mukavalta, jos se tulisi kauniiden naisien taholta, mutta kun se tulee tuollaiselta taholta, se tympii. Mutta kun olen varmasti ollut elämässäni kovemmissakin paikoissa, en minä täältä tuollaisia karkuun lähde. Eli en jätä tätä palstaa lopullisesti nyt ja juuri, kuten tuossa mahdollisesta lähdöstäni huolestuneelle OikeistoSosDemille sanoin.

    Mutta tällä erää jätän kyllä tämän palstan hieman pitemmäksikin aikaa. Koettakaa siis kestää tekin, vain minulle ja minusta elävät. Ja alkakaa totutella siihenkin, että en minä enää kovin kauan täällä elämänne ainoana sisältönä viitsi olla. Mutta lähden täältä sitten omia aikojani siitä numeroa tekemättä, kuten ovat tehneet eräät muutkin tällaiseen ympäristöön lopen kyllästyneet. Yhdeltä sellaiselta sain muutama päivä sitten puhelinsoiton, jossa hän ihmetteli sitä, kuinka minä vielä jaksan - ja toivoi kuitenkin jaksavan. Ja jaksanhan minä vielä!
    21. 284 / 331
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt