Menettekös mökille?

Anonyymi-ap

https://www.is.fi/menaiset/vapaalla/art-2000011294862.html
"Mökkeilykauden ehdoton kohokohta lähenee kovaa vauhtia: juhannus on pian täällä.
Kun sukulaiset, kaveriporukat ja muut tuttavat kerääntyvät samaan tupaan, voi ihmisillä olla hyvin erilaisia käsityksiä siitä, millaista mökkeilyn kuulu olla. Yksi kaipaa fiinimpää, toinen viihtyy täydellisen askeettisessa ympäristössä. Osa tulee mökille pötköttelemään, toiset puuhailevat päivät pitkät pihahommien parissa.
Me Naisten kyselyyn saapuneiden vastausten perusteella 75 prosenttia viettäisi kesäpäiviään mieluiten omalla mökillä. 19 prosenttia nautiskelisi velvoitevapaasta vuokramökistä, ja vain 6 prosenttia toivoi jakavansa mökin muiden kanssa.
Kyselyyn vastanneista 47 prosenttia on sitä mieltä, että mökkeily on loistavaa aikaa pihahommille ja pikkupuhteille. 33 prosenttia ajattelee päinvastoin: mökillä kuuluu pötkötellä, turha touhotus kuuluu arkeen.

20 prosenttia on puolestaan sitä mieltä, että mökillä kuuluu tehdä sellaisia mukavia asioita, joihin arjessa ei aina ole aikaa – esimerkiksi kutoa, urheilla tai kokkailla.
Jos jokin mökkeilyyn liittyvä asia herättää tunteita, on se ehdottomasti mökille saapuvat vieraat. Saako vieraita laittaa hommiin? Entä kuuluuko mökin omistajan kestittää vieraita?"

Meikäläinen ei ole mökki-ihmisiä, ei vois vähempää kiinnostaa mennä jonkun mökille.
Muutaman kerran olen ollut naapurimme mökillä, kun aikoinaan sinne kutsui.
Serkun vaimon mökillä olen pari kerta käynyt vajaa pari tuntia olen ollut siellä.
Kai ne asuu kerrostalossa, jotka toteaa, että mökillä on mukava puuhastella pihatöiden parissa.
Omakotitalossa asuvaa ei pihatyöt jossain mökillä kiinnosta, koska niitä riittää omakotitalon tontilla ihan riittävästi.

Jaa, että tehdä sellaisia asioita mökillä, joihin ei arjessa ole aikaa.
Miksi niitä mennä tekemään mökille, kun voi tehdä kotonakin.
Jaa, eikö ihmiset kokkaa arkena ruokaa, jotka noin toteaa, että mökillä kuuluu tehdä asioita, joihin arjessa ei ole aikaan, kuten kokkailla.
Eikö lomailuun kuulu syödä valmiissa pöydässä, no taitavat syödä arkena valmiissa pöydässä, kun ei ole arkena aikaa kokata ja pitää sitä varten mennä mökille, huh, huh sentään.

29

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En mene, kun asun maalla omakotitalossa. Käy mökistä. 😊

      Eikä ole kahden talon töitä. Jos asuisin kerrostalossa, ehdottomasti mökkeilisin vastapainoksi ankealle olemiselle.

      Jasu

      • Anonyymi

        Moni siirtolapuutarha palstalainen asuu kerrostalossa.
        Siirtolapuutarha palsta pienine mökkeineen on kuin kesämökki.
        Minä asun omakotitalossa kaupungissa ja pihatöitä kyllä riittää, eikä
        mitään kesämökkiä edes kaipaa.
        Jos olisi kesämökki/siirtolapuutarhapalsta, niin sen pitäisi olla niin lähellä max 10km, että
        siellä suittaa käydä vaikka illalla, eikä tartte autoa, eikä matkustaa tuntikausia satojen kilometrien päähän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni siirtolapuutarha palstalainen asuu kerrostalossa.
        Siirtolapuutarha palsta pienine mökkeineen on kuin kesämökki.
        Minä asun omakotitalossa kaupungissa ja pihatöitä kyllä riittää, eikä
        mitään kesämökkiä edes kaipaa.
        Jos olisi kesämökki/siirtolapuutarhapalsta, niin sen pitäisi olla niin lähellä max 10km, että
        siellä suittaa käydä vaikka illalla, eikä tartte autoa, eikä matkustaa tuntikausia satojen kilometrien päähän.

        Joku sellainenkin olisi kiva vauhtoehto, jos asuisi kerrostalossa. Minulla on Lahden keskustaan 15km, en pidä pahana matkana. Mutta ympärilläni on luontoa maaseudun ansiosta.

        Jasu


      • Anonyymi
        UUSI

        Mitä ankeaa ne 4 miljardia ihmistä elämässään mielestäsi kokevat suhteessa omaan elämääsi?


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ankeaa ne 4 miljardia ihmistä elämässään mielestäsi kokevat suhteessa omaan elämääsi?

        Eivät saa punkin puremia:)


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku sellainenkin olisi kiva vauhtoehto, jos asuisi kerrostalossa. Minulla on Lahden keskustaan 15km, en pidä pahana matkana. Mutta ympärilläni on luontoa maaseudun ansiosta.

        Jasu

        Ne ovat niin ihanan näköisiä. Sina kun kuljen ohi, yritän olla tuijottamasta uteliaasti niitä pukkupihoja.

        Joskus näkee heikosti talvellakin valoja, vaikkei niitä ole vakikäyttöön tarkoitettukaan.

        Ainut mitä olen ihmetellyt, etteivätkö ne olisi pätsejä tuulettomina ja aurinkoisina päivinä ja onko niillä kaikilla siellä ilmalämpöpumppuja!


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ankeaa ne 4 miljardia ihmistä elämässään mielestäsi kokevat suhteessa omaan elämääsi?

        No olipa hölmö kysymys, jos ihminen kertoo kerrostaloelämän olevan ankeaa. Kysytkö mitä ankeaa on mustissa alushousuissa, jos kerron ettei ole minusta kivan väriset?

        Kannattaako ottaa noin itseensä, jos jollekin kerristalo on ankea paikka? Muuta syytä tuskin on kysyä tuollaista kun loukkaantuminen.

        Jasu


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät saa punkin puremia:)

        En ole saamut minäkään ikinä vaikka maalla asunutkin. 😊

        Jasu


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne ovat niin ihanan näköisiä. Sina kun kuljen ohi, yritän olla tuijottamasta uteliaasti niitä pukkupihoja.

        Joskus näkee heikosti talvellakin valoja, vaikkei niitä ole vakikäyttöön tarkoitettukaan.

        Ainut mitä olen ihmetellyt, etteivätkö ne olisi pätsejä tuulettomina ja aurinkoisina päivinä ja onko niillä kaikilla siellä ilmalämpöpumppuja!

        Voi kai niitäkin vähän sisustaa?

        Jasu


    • Anonyymi

      Minä menen... juhaksi.. jännä 1961-mallinen pappatunturi-mopedikin motä pitäisi pitkästä aikaa testailla :D

    • Anonyymi

      kun menen mökille niin tietystikin otan 4g-reitittimen ja läppärin mukaan kuiyr5nkin...

    • Anonyymi

      ihan totta tekevät täällä nyt oikein raivaussahalla tuollaisia kadunvarren puisto pensassarja juttuja, näin joku mummeli valitti että ei hänen kukkiin saa koskea, joten siitä tuleen mummon pöheikkö, ja ympärillä näyttä täsmällisen hienolle leikkaus..

    • En oo mökkeillä juurikaan käyny. Sangensuulla varmaan juhannuksena 2000 luvun alussa. Mutta sitten sangensuu ränsisty ja se oli sangen ikävä asia.

      Ei mua siellä paljoo näkyny. Oulun keskustassahan mä kaiket päivät olin. Illalla vähän istuttiin iltaa ja saunottiin. Siellä päin ne yöt olikin ihan kirjaimellisesti yöttömät.

    • Anonyymi

      En todellakaan mene. Mökkeily ei ole yhtään minun juttuni. Mulla on omassa kotona ihan riittävästi "mökkiä", kaikilla arjen mukavuuksilla ja kävelymatkan päässä palveluista. 👍

      • Anonyymi
        UUSI

        Juu en mene mökille,mitä hiton tekemistä siellä on,kysyn vaan?


    • Anonyymi

      En mene mökille, kaameita paikkoja. Kivalle mökille tietysti menisin johonkin lähelle, jos sinne pääsisi HSL lipulla eli ts. voisin vain käväistä.

    • Anonyymi

      Menen taloon, jossa isäni asui lapsena. Sitä pidämme mökkinä.

      • Anonyymi
        UUSI

        Hyvä idea, mutta onneksi isä asuu vielä siellä 🤭 Jos sibne menee, niin on varmasti rauhallista ja kalaa saa syödäkseen, mutta ei ole oikein palveluttaa sen ikäistä miestä. Ihan varmasti on palkon kiinnostavampaakin tekemistä.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä idea, mutta onneksi isä asuu vielä siellä 🤭 Jos sibne menee, niin on varmasti rauhallista ja kalaa saa syödäkseen, mutta ei ole oikein palveluttaa sen ikäistä miestä. Ihan varmasti on palkon kiinnostavampaakin tekemistä.

        ..siis hänellä.


    • Anonyymi

      Menin mökilleni jo yli kuukausi sitten ja täällä olen vieläkin. Käyn kotona välillä mutta mökillä asun koko kesän. Juhannus nyt ei kauheasti ole normaalia viikonloppua erilaisempi. Aion viettää rauhallisen juhannuksen, en pahemmin edes juo alkoholia kun ei 50 vuotiaana enää jaksa.

    • Anonyymi

      Minä sabotoin sähköt lähtiessäni että kivaa seuraavan tulla kun itsew eikkoi hehehe

    • Anonyymi

      En tee tuollaista mitään sabotaasia, kun selkeää itse nuo jotkut tuhoavat itsensä...

    • UUSI

      Juhannuksena en mene mökille. Siellä on juhannuksena aivan liikaa porukkaa ja hälinää. En vaan jaksa mun sukulaisia. En varsinkaan koko porukkaa yhdellä kertaa. Menen sitten, kun tilanne on rauhoittunut.
      Kun saan olla ja puuhastella rauhassa.

    • Anonyymi
      UUSI

      Sun pitää varata se mökki kokonssn omaan käyttöön sanomalla niin, tietyksi ajaksi...

    • Anonyymi
      UUSI

      ..jos sabotoi niin ja joku maanseutumökki, niin jätä jotain keksien muruja latialle paljon niin muurahaisetr tulevat niitä sinne syömään ja valtaavat koko lattiat.
      - satoja muurahaisia sitten sisällä.

      mutta niin... monta nuorta naista, mutta eräs johon en ole pysrynyt vielä tutustumaan, koska en ole vaania-tyyppiä, enkä ovikellon rinkuttelija-tyyppiäkään, on sattumaa jos tapaamme, niin silloin..

    • Anonyymi
      UUSI

      En lähde.
      Miksi pitäisi leikkiä kotia itikoiden keskellä?
      Vilma

    • Anonyymi
      UUSI

      En lähde juhannukseksi mökille, menen ystävän luokse kyläilemään, jonne kokoontuu enemmänkin porukkaa. Grillataan ja chillataan ja nautitaan kiireettömyydestä.

      Mökkeilen sitten myöhemmin tänä kesänä vuokramökissä omalla porukalla. Sielläkin grillaillaan ja chillaillaan 😁 Ja urheillaan ja uidaan lisäksi 😊

      Aletheias

    • Anonyymi
      UUSI

      Ostin monta makkaraa. Ri ole kuin 5-6 kämppää. Missäköhän söis niitä tarjous-kakkaroita heh sataa taas.

    • Anonyymi
      UUSI

      Nuorempana kävin festareilla juhannuksena. Sitten isäni antoi kesämökkinsä minulle v 2016 ja olenkin ollut mökillä vuosia jo eikä festarit enää kiinnostanut. Isäni ei jaksanut mökkiä enää hoitaa yli 70 vuotiaana. Se antoi minulle remonttirahaakin ja v 2017 remontoin mökin 70000 eurolla. Tein suurimman osan itse niin säästin rahaa. Mutta täällä mökillä olen viettänyt monta kesää kokonaan kuten tämänkin kesän. Tulin tänne jo toukokuun alussa asumaan ja asun elokuun loppuun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      63
      6156
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      63
      5589
    3. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      127
      4367
    4. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      54
      3852
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3795
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      32
      3209
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      67
      2979
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      59
      2846
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      68
      2578
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      47
      1950
    Aihe