kapi_

Vapaa kuvaus

Pitkä ja monipolvinen elämä on jo takanani. Monessa olen mukana ollut, paljon nähnyt, paljon kokenut ja jotain vielä muistankin. Maailma on muuttunut paljon elinaikanani, niin myös elinympäristöni ja yhteisöni, jotka ovat vaihtuneetkin moneen kertaan. Muuttunut olen varmaan itsekin, kun muokkaajia on ollut paljon.

Tapsa Rautavaara lauleli ”en päivääkään vaihtaisi pois”. En yhdy tuohon varauksetta, mutta yhdyn kyllä laulun säepariin ”jotain jos toimissain väärin mä tein, suon senkin itsellein”. Elämää se kaikki on ollut. Kun elämä vielä jatkuu, yhä se elämältä maistuu, antejaan antaa ja varsin moniaalle edelleen kuljettaa. Myös maailmanmeno ja elämän ilmiöt yhä kiinnostavat niin, että otan niihin kantaa myös näillä palstoilla.

Tämän korkean iän saavuttaneen on kuitenkin ylöspäin katseensa kohdistaen joskus syytä huokaista näinkin:

Ah, painuva päivä, ma aamusta aloin,
jo lapsena leimusin, nuorena paloin,
mut tahtoni vielä ei tuhkaksi tulla,
jos vielä on valkeutta sulla!

(Eino Leino)

Ja onhan myös näin:

Niin kauan, kun on veri suonissas,
luut, jänteet lujina ja ominas,
niin kauan älä pyri kohtalon
majasta ahtaasta pois jalallas!

(Omar Khaijam)

Aloituksia

437

Kommenttia

6603

  1. Erinomainen avaus sinulta! Jokseenkin samaan mieltä olen kaikesta sanomastasi. Olen ollut reissussa, joten "myöhäisheränneenä" juuri äsken tein avauksen samasta aiheesta. Et pahastune siitä. Tosin siinä menin spekulaatioissani sinua pitemmällekin.
  2. Vastaukseni tuolle samalle kuin edellä, vastineenani hänen viestiinsä, jonka luonteen voi päätellä tästä vastineestani

    xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

    Aivan toisenlaisia lausuntoja merkityksestäni sotaväessä sain esimiehiltäni, ja jostain syystä pidän niitä uskottavampina. Mutta minulla eivät nuo jo kauan sitten taakseni jääneet sotaväkiaikani ole aina mielessäni, kuten ne näkyvät olevan sinulla. Siis minun sotaväkiaikani.

    Toisenlaiseksi olen ymmärtänyt merkitykseni läheisyydestänikin ja läheispiirini näkemyksen minusta heidän osoittamansa perusteella. Sitä toisenlaista näkemystä minusta osoittanut läheispiirini on paljon laajempikin kuin varsinaiset läheiseni. Sinä et kuitenkaan siihen piiriin kuulu etkä tule koskaan kuulumaan.

    Sinun ei tarvitse puhua nikeistäsi mitään, sillä niistä puhumattakin ilmaiset niillä kyllin selvästi millainen olet ja mitä pidät tärkeimpänä tällä palstalla ja kai koko elämässäsi. Ja kun vain puskassa aina olet, minun ei tarvitsisi etsiä sieltä sinua kuten sinä yhtenään minua, mutta ei toki kiinnostaisikaan etsiä. Ei kullanhuuhtojakaan etsi kuonaa, eikä roskia ja koirankakkoja etsi muut kuin siivoojat, ja tällä palstalla ei enää ole sellaista.

    Omana itsenäni olen todella täällä esiintynyt, kun en häpeä itseäni, omalla naamallanikin, kun en edes naamaani häpeä. Sinä et ole täällä omana itsenäsi esiintynyt etkä tänne elämääsi levitellyt, mutta ei ehkä olisi ollut siitä paljon kerrottavaakaan. Ei ainakaan sellaista, joka olisi ketään kiinnostanut niin kuin minun elämäni kiinnostaa sinua. Ihan sama olisi ollut, olisitko esiintynyt tällä palstalla juhlapuvussa, puolipukeissa tai alastomana, tippaakaan en olisi ollut näkemästäni kiinnostunut. Saati että näkemäni yhä päässäni myllertäisi, kuten kuvitteluillasi lisätty minusta näkemäsi sinun päässäsi. Varmaan sinä olet normaali ja minä epänormaali.
  3. Vastaukseni tuolle nikissäänkin minua kiimaisesti lähestymään pyrkivälle, jota kauan vain pelleksi luulin, mutta nyt ymmärrän kyseessä olevan vakavampaa kuin pelleily

    xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

    Kyllä sinä olet nyt seonnut lopullisesti ja parantumattomasti kaipuussani. Tarkemmin sanoen ehkä kiihkeässä kaipuussasi nähdä minulta SE, jota tarkoittaen yrität avuttomasti tarkoituksesi avuttomasti peittää puhuen munakarvoistani. Ja vielä tarkemmin sanoen: ei vain nähdä SE, vaan myös päästä sitä koskettelemaan. Ja kaikkein tarkimmin sanoen: tekemään SEN kanssa muutakin kuin vain koskettelua. Mutta toiveesi on turha, jopa tuon ensiksi mainitsemani halusi suhteen.

    Olethan ”nähnyt” minut sellaisissakin, joihin samastumisesta en suinkaan loukkaantuisi. Kuten mm. Mielipidepankissa ja Pystyyn_kuolleessa. Mutta yhä useammin olet alkanut ”nähdä” myös sellaisissa, joihin samastumisesta kyllä loukkaantuisin, jos pitäisin sinua edes puolipäisenä. Onneksi et sentään - vielä - ole alkanut ”nähdä” minua itsessäsi. En tiedä, mitä tekisin, jos niin alkaisit ”nähdä”, kun syyntakeetonta ei kannata haastaa oikeuteenkaan.
  4. Samalle kuin edellä, vastauksena hänen edelliseen viestiini antamaansa vastineeseen

    xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

    Et näy kiistävän tätä sanomaani:

    >>Kielenhuollollisesta auktoriteetistasi huolimatta olet kuitenkin erehtynyt monet kerrat luulemaan jotakin toista minuksi. Et toki yhtä usein kuin tuo HV:kseni tyrkyttäytyvä, joka minun kaipuussani yhtenään ”näkee” minut sellaisissakin, joihin samastumisesta loukkaantuisin, jos pitäisin häntä edes puolipäisenä. Tämän totesin äsken tuolla toisaalla hänelle itselleen. Minä en ole koskaan sinua etsinytkään kuten sinä jatkuvasti minua, mutta tunnistan kyllä sinut aina. Vaikka puskanikkisi ei aina olisikaan ”totuus tuostakin”<<

    Tunnustat siis minun olevan tuossa oikeassa. Kiitos tunnustuksestasi!

    Tuohon

    >>Hyvä jos peruskoulun päästötodistukseen välttävän saisi sillä osaamisella<<

    huomautan vain, että minun kansakoulun päästötodistuksessani ei ollut välttäviä mistään aineista. Vain kymppejä ja yhdeksikköjä numeroissani on. Kiitettävä 10 oli suomen kielestäkin, tai suomenkielestä, kuten silloin kirjoitettiin. Virheellinen olisi silloin ollut ilmaisusi ”maailmanmestaruus ja olympiamittelöihin”, olisi pitänyt kirjoittaa maailmanmestaruus- ja olympiamittelöihin. Noin minä kirjoittaisin vieläkin;))
  5. Vastaukseni kirjoitustaitoani arvostelleelle yleensä nikillä ”Totuus tuostakin” aina samanlaisia ”totuuksiaan” minulle heittelevälle (hänelläkään ei ole koskaan mitään muuta aihetta kuin minä)

    xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

    Hyvä saada tuo arviointi kirjoitustaidostani varmaan parhaalta mahdolliselta asiantuntijalta. Kiitos siitä! Olen luullut osaavani kirjoittaa, kun kaikista kouluistani olen vain kiitettäviä arvosanoja suomen kielestä saanut, ja paljon jouduin kirjoittamista harrastamaan myös työssäni esikunnissa, opettajana ja isännöitsijänäkin. Mutta tyhmiä ovat olleet opettajani. Ja tyhmä oli se palkintolautakuntakin, joka voittaessani muistelmillani erään kilpailun löpisi lausunnossaan tällaistakin:

    >>Vastaajan teksti on erittäin sujuvaa ja oleellisiin asioihin kiinnittyvää. Vastauksen nosti muiden joukosta sen monipuolisuus <<

    Häpeään joutuu nyt tuo palkintolautakunta:

    Puheenjohtaja Mika Oranen, puheenjohtaja, Päällystöliitto ry., Helsinki
    Sihteeri Juha Nirkko, Kansarunousarkiston tutkija, FM, Helsinki

    Jäsenet
    Pekka Laaksonen, Kansarunousarkiston johtaja, professori, Helsinki
    Esa Konttinen, dosentti, Jyväskylä
    Janne Vilkuna, professori, Jyväskylä
    Olli Harinen, VTL, tutkija, Helsinki
    Keijo Koivisto, kapteeni evp, FM, Laukaa

    Olen kyllä vuosikymmenten saatossa käynyt Helsingin työväenopistossakin eräillä kursseilla, myös kansalaisopistossa, jossa lähinnä opiskelin vieraita kieliä, ja aikoinaan vaikuttaneessa TVK-opistossa yhdistystoimintaa ja yhteiskunnallisia aineita opiskellen. Viimeisen työnantajani kustantamana olin Johtamistaidon opistossa, Teknisen alan koulutuskeskuksessa ja muissakin oppilaitoksissa lukuisilla ammattiini ja töihini liittyvillä kursseilla. Toistaiseksi viimeisimpänä vaan ei hyödyttömimpänä kävin Stoassa kokkikurssin, jolle minut patisti tulevaisuudestani huolestunut jo kuolemansairas vaimoni. Kirjoittamisen kursseilla en ole koskaan käynyt. Olisi kai pitänyt käydä, kun minulla siis on noita heikkokielisyysongelmia - tai heikkokielisyys ongelmia, kuten sinä asian ilmaiset.
  6. Vastaukseni res.majurille e.m. avauksellaan; korjasin tässä hänen puutteellisia tietojaan k.o. asiasta (tähän siksi, kun tästäkin on tuotu esille asiayhteydestään irrotettuja pätkiä)

    xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

    Edelliseen vastatessani päättelin, että et ole ainakaan aktiivina koskaan palvellut sotaväessä. Ehkäpä sittenkin olet palvellut, vaikkapa värvättynä, kun näyt tuntevan noita käytäntöjä, joskin hieman puutteellisesti. Sanot, että upseerit olivat siellä työaikalain ulkopuolella. Kaikki olimme ennen kuin 1970 annettiin laki puolustuslaitoksen virkamiesten työajoista. Tunsin lain varsin tarkoin, kun henkilöstöhallinnon opettajana opetin sen kiemuroita kurssieni oppilaille.

    Työaikalaki koski yhtä hyvin upseereita kuin toimiupseereita - lain voimaan tullessa aliupseereita vielä olimme - mutta johtavassa asemassa olevia se ei koskenut. Komppanian päällikkö oli alin sellainen johtavassa asemassa oleva, ja heitä se korpesikin, kun hänen alaisensa nuoremmat upseerit ja ali/toimiupseerit saattoivat joskus päästä häntä paremmille palkoille. Ylityötuntejahan meille tuli mm. sotaharjoituksista - joista aiemmin maksettiin vain pientä sotaharjoituslisää - ja päivystyksistä, ja monet toimiupseerit eläkettään kasvattaakseen viimeisinä palvelusvuosinaan olivat kovin halukkaita tekemään päivystysvuoroja, jotka normaalijärjestyksessä olisivat tulleet nuoremmille.

    Itselleni ei noita päivystyksiä paljon tullut - päävartion vartiopäällikkönä jouduin kyllä toimimaan 3-4 kertaa vuodessa - mutta minun eläkettäni kasvattivat tehtäväkohtainen lisä ja mm. se yhden palkkaluokan RUK-lisä. Ja opetustuntipalkkiot varsinaisen työni ulkopuolella tapahtuneista opetustöistäni Kadettikoulussa ja Merisotakoulussa. Maastoharjoituksia oli kyllä Esikuntakoulussakin, niin luutnantti- kuin mestarikursseilla kullakin yksi, ja niissä tietysti olin mukana ja niistä tulleet ylityökorvaukset hieman vaikuttivat eläkkeeseen. Sama vaikutus oli myös 15 kk kestäneellä palveluksellani YK:n rauhanturvajoukoissa Siinailla, sillä niissä hommissa palkka kussakin arvossa oli palkkaluokkaa korkeampi kuin samassa arvossa kotimaassa. Silloin vielä - v. 1980 - eläke määräytyi neljän viimeisen palvelusvuoden kahden parhaan vuoden keskiansion perusteella. Myöhemminhän tuo eläkkeenlaskukaava huononi merkittävästi.

    Esikunnissa noudatetun kesätyöajan näyt kyllä tuntevan. Mutta kesäaikana niin upseerit kuin ali/toimiupseerit saivat käyttää siviilipukua, ja sellaista minäkin aina käytin, niin PlTutkK:ssa kuin TopK:ssa, ja sitten PE:ssa. Mutta välillä olleelle neljänä vuonna opettajana ja kurssin johtajana Esikuntakoulussa ollessani ei ollut kesäaikaa eikä siviilipuvun käyttöoikeutta.
  7. Vastaukseni res.majurille hänen avauksellaan Sisällissota 1918 hiertää yhä

    Kun minua on näköjään kaivattu täällä niin, että joku onneton sitten minuksi joutunut, täytyy sitten tulla käymään. Res.maj. -nikkiä käyttävä ja siten oikeita res.majureita häpäisevä pelle ei varmaan ole käynyt edes kansa- tai peruskoulua, sillä yhtä surkea on hänen historiantuntemuksensa kuin kirjoitustaitonsakin.

    Jokainen historiaa edes jonkin verran tunteva tietää syyt, joista osa silloisista sosialidemokraateista lähti sille tielle. Silloinen sdp oli edellisissä vaaleissa saanut ehdottoman enemmistön eduskunnassa. Jos ne vähemmistöön jääneet eivät olisi silloin vielä emämaa Venäjän avulla eduskuntaa hajottaneet ja saaneet aikaan uusia vaaleja, joissa sdp menetti enemmistönsä, puolue olisi pyrkinyt tavoitteisiinsa laillista parlamentaarista tietä. Mutta osa silloisista puolueen poliitikoista ei siihen enää uskonut, ja Venäjällä nousemassa oleva vallankumous innosti heitä yrittämään toisin.

    Mutta suurin osa puolueen poliitikoista ja puolueen kannattajista ei heidän kelkkaansa lähtenyt. He uskoivat Väinö Tanneria, joka sanoi, että ”sillä tiellä te häpäisette puolueen ja taitatte niskanne”. Huonosti heille sitten kävi, ja sen jälkeen Tannerin johtoonsa saama sdp on siitä alkaen ollut hyvin vahvasti demokratian kannalla.

    Nuo vallankumoustielle lähteneet uskoivat kommunismiin, eivät sosialidemokratiaan. Noihin kommunisteihinhan sittemmin tukeutui kepun edeltäjä maalaisliitto ja puolueen voimamies Urho Kekkonen, demarit silloin pelastivat Suomen joutumasta ”Tshekkoslovakian tielle” kampanjallaan ”jo riittää”, joka oli suunnattu kommunisteja ja niiden myötäilijöitä - siis maalaisliittoakin - vastaan.

    Kansalaissota oli hirveä onnettomuus, eikä sillä ainakaan kukaan isänmaallinen suomalainen halua enää tuon valemajurin tapaan ilkamoida. Helsingin Uutisissa on juttu, jota sopii lainata tähän, kun siinä vakavammin otettavat henkilöt esiintyvät kovin toisin kuin tuo pelle-res.majurimme ja hänen myötäilijänsä:

    xxxxxxx

    Punavainajien arvoitus ratkesi Santahaminassa

    Nimettömänä haudattujen sisällissodan punavankien henkilöllisyys selvisi viimein. Lähes vuosisadan haudoissaan nimettöminä viruneet Santahaminan punavainajat on kymmenen vuoden salapoliisityön tuloksena tunnistettu. Tutkimusten tuloksena varmistui kaikkiaan 1554 Helsingissä sisällisodan aikana kuolleen punaisen henkilöllisyys.

    Selvitystyö sai päätepisteensä sunnuntaina, kun apulaiskaupunginjohtaja Ritva Vilanen, prikaatikenraali Pekka Toveri ja tietokirjailija, everstiluutnantti evp Jarmo Nieminen laskivat muistoseppeleen punavankien hautausmaan muistomerkille.

    Työ voidaan katsoa päättyneeksi, Nieminen totesi vuoden 1918 sisällissodan helsinkiläisuhreja käsitelleessä seminaarissa Santahaminassa sunnuntaina. Suomenlinnan vankileirillä kuolleiden ja Santahaminaan haudattujen punavainajien nimet löytyvät nyt verkossa osoitteella www.helsinginsotasurmat.fi. Samainen matrikkeli on liitetty Niemisen toimittamaan kirjaan Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa.

    xxxxxxx

    Lehtijuttu jatkuu tuosta pitkäänkin, ja siinä kerrotaan mistä ja millaisen suuren työn tuloksena löytyivät nuo kadoksissa olleet henkilötiedot. Jutussa on suurikokoinen valokuva, jossa kaupunginjohtaja Viljanen, prikaatikenraali Toveri ja everstiluutnantti evp Nieminen seisovat asennossa hautamuistomerkillä, paraatipuvussaan oleva kenraali kättä koppalakin lippaan vetäen.

    Noin siis osoittaa tuo joukko kunnioitustaan noille hirvittävän sodan uhreille, mutta täällä eräs valemajuri osoittaa ”kunnioitustaan” noin, ja häntä säestää muutama muu samanlainen. Eräs jopa historian tuntijan nimellä tehden siten pilkkaa niistä, jotka oikeasti tuntevat historiaa.
  8. Et näy kiistävän tätä sanomaani:

    >>Kielenhuollollisesta auktoriteetistasi huolimatta olet kuitenkin erehtynyt monet kerrat luulemaan jotakin toista minuksi. Et toki yhtä usein kuin tuo HV:kseni tyrkyttäytyvä, joka minun kaipuussani yhtenään ”näkee” minut sellaisissakin, joihin samastumisesta loukkaantuisin, jos pitäisin häntä edes puolipäisenä. Tämän totesin äsken tuolla toisaalla hänelle itselleen. Minä en ole koskaan sinua etsinytkään kuten sinä jatkuvasti minua, mutta tunnistan kyllä sinut aina. Vaikka puskanikkisi ei aina olisikaan ”totuus tuostakin”<<

    Tunnustat siis minun olevan tuossa oikeassa. Kiitos tunnustuksestasi!

    Tuohon

    >>Hyvä jos peruskoulun päästötodistukseen välttävän saisi sillä osaamisella<<

    huomautan vain, että minun kansakoulun päästötodistuksessani ei ollut välttäviä mistään aineista. Vain kymppejä ja yhdeksikköjä numeroissani on. Kiitettävä 10 oli suomen kielestäkin, tai suomenkielestä, kuten silloin kirjoitettiin. Virheellinen olisi silloin ollut ilmaisusi ”maailmanmestaruus ja olympiamittelöihin”, olisi pitänyt kirjoittaa maailmanmestaruus- ja olympiamittelöihin. Noin minä kirjoittaisin vieläkin;))
  9. Aivan toisenlaisia lausuntoja merkityksestäni sotaväessä sain esimiehiltäni, ja jostain syystä pidän niitä uskottavampina. Mutta minulla eivät nuo jo kauan sitten taakseni jääneet sotaväkiaikani ole aina mielessäni, kuten ne näkyvät olevan sinulla. Siis minun sotaväkiaikani.

    Toisenlaiseksi olen ymmärtänyt merkitykseni läheisyydestänikin ja läheispiirini näkemyksen minusta heidän osoittamansa perusteella. Sitä toisenlaista näkemystä minusta osoittanut läheispiirini on paljon laajempikin kuin varsinaiset läheiseni. Sinä et kuitenkaan siihen piiriin kuulu etkä tule koskaan kuulumaan.

    Sinun ei tarvitse puhua nikeistäsi mitään, sillä niistä puhumattakin ilmaiset niillä kyllin selvästi millainen olet ja mitä pidät tärkeimpänä tällä palstalla ja kai koko elämässäsi. Ja kun vain puskassa aina olet, minun ei tarvitsisi etsiä sieltä sinua kuten sinä yhtenään minua, mutta ei toki kiinnostaisikaan etsiä. Ei kullanhuuhtojakaan etsi kuonaa, eikä roskia ja koirankakkoja etsi muut kuin siivoojat, ja tällä palstalla ei enää ole sellaista.

    Omana itsenäni olen todella täällä esiintynyt, kun en häpeä itseäni, omalla naamallanikin, kun en edes naamaani häpeä. Sinä et ole täällä omana itsenäsi esiintynyt etkä tänne elämääsi levitellyt, mutta ei ehkä olisi ollut siitä paljon kerrottavaakaan. Ei ainakaan sellaista, joka olisi ketään kiinnostanut niin kuin minun elämäni kiinnostaa sinua. Ihan sama olisi ollut, olisitko esiintynyt tällä palstalla juhlapuvussa, puolipukeissa tai alastomana, tippaakaan en olisi ollut näkemästäni kiinnostunut. Saati että näkemäni yhä päässäni myllertäisi, kuten kuvitteluillasi lisätty minusta näkemäsi sinun päässäsi. Varmaan sinä olet normaali ja minä epänormaali.
  10. Hyvä saada tuo arviointi kirjoitustaidostani varmaan parhaalta mahdolliselta asiantuntijalta. Kiitos siitä! Olen luullut osaavani kirjoittaa, kun kaikista kouluistani olen vain kiitettäviä arvosanoja suomen kielestä saanut, ja paljon jouduin kirjoittamista harrastamaan myös työssäni esikunnissa, opettajana ja isännöitsijänäkin. Mutta tyhmiä ovat olleet opettajani. Ja tyhmä oli se palkintolautakuntakin, joka voittaessani muistelmillani erään kilpailun löpisi lausunnossaan tällaistakin:

    >>Vastaajan teksti on erittäin sujuvaa ja oleellisiin asioihin kiinnittyvää. Vastauksen nosti muiden joukosta sen monipuolisuus <<

    Häpeään joutuu nyt tuo palkintolautakunta:

    Puheenjohtaja Mika Oranen, puheenjohtaja, Päällystöliitto ry., Helsinki
    Sihteeri Juha Nirkko, Kansarunousarkiston tutkija, FM, Helsinki

    Jäsenet
    Pekka Laaksonen, Kansarunousarkiston johtaja, professori, Helsinki
    Esa Konttinen, dosentti, Jyväskylä
    Janne Vilkuna, professori, Jyväskylä
    Olli Harinen, VTL, tutkija, Helsinki
    Keijo Koivisto, kapteeni evp, FM, Laukaa

    Olen kyllä vuosikymmenten saatossa käynyt Helsingin työväenopistossakin eräillä kursseilla, myös kansalaisopistossa, jossa lähinnä opiskelin vieraita kieliä, ja aikoinaan vaikuttaneessa TVK-opistossa yhdistystoimintaa ja yhteiskunnallisia aineita opiskellen. Viimeisen työnantajani kustantamana olin Johtamistaidon opistossa, Teknisen alan koulutuskeskuksessa ja muissakin oppilaitoksissa lukuisilla ammattiini ja töihini liittyvillä kursseilla. Toistaiseksi viimeisimpänä vaan ei hyödyttömimpänä kävin Stoassa kokkikurssin, jolle minut patisti tulevaisuudestani huolestunut jo kuolemansairas vaimoni. Kirjoittamisen kursseilla en ole koskaan käynyt. Olisi kai pitänyt käydä, kun minulla siis on noita heikkokielisyysongelmia - tai heikkokielisyys ongelmia, kuten sinä asian ilmaiset.

    Kielenhuollollisesta auktoriteetistasi huolimatta olet kuitenkin erehtynyt monet kerrat luulemaan jotakin toista minuksi. Et toki yhtä usein kuin tuo HV:kseni tyrkyttäytyvä, joka minun kaipuussani yhtenään ”näkee” minut sellaisissakin, joihin samastumisesta loukkaantuisin, jos pitäisin häntä edes puolipäisenä. Tämän totesin äsken tuolla toisaalla hänelle itselleen. Minä en ole koskaan sinua etsinytkään kuten sinä jatkuvasti minua, mutta tunnistan kyllä sinut aina. Vaikka puskanikkisi ei aina olisikaan ”totuus tuostakin”.
  11. Kyllä sinä olet nyt seonnut lopullisesti ja parantumattomasti kiihkeässä kaipuussani. Tarkemmin sanoen ehkä kaipuussasi nähdä minulta SE, jota tarkoittaen yrität tarkoituksesi avuttomasti peittää puhuen munakarvoistani. Ja vielä tarkemmin sanoen: ei vain nähdä SE, vaan myös päästä sitä koskettelemaan. Ja kaikkein tarkimmin sanoen: tekemään SEN kanssa muutakin kuin vain koskettelua. Mutta toiveesi on turha, jopa tuon ensiksi mainitsemani halusi suhteen.

    Olethan ”nähnyt” minut sellaisissakin, joihin samastumisesta en suinkaan loukkaantuisi. Kuten mm. Mielipidepankissa ja Pystyyn_kuolleessa. Mutta yhä useammin olet alkanut ”nähdä” myös sellaisissa, joihin samastumisesta kyllä loukkaantuisin, jos pitäisin sinua edes puolipäisenä. Onneksi et sentään - vielä - ole alkanut ”nähdä” minua itsessäsi. En tiedä, mitä tekisin, jos niin alkaisit ”nähdä”, kun syyntakeetonta ei kannata haastaa oikeuteenkaan.
  12. Olethan sinä humoristi! Tai sitten jotakin muuta. t-kirjaimella alkavalla sanalla sinua voisi kai paremmin luonnehtia!

    Etkö sinä todellakaan ymmärrä kirjoitusjälkesi olevan niin ainutlaatuista, että sinusta ei voi erehtyä? Kirjoituksissasi ei ole mitään kappalejakoa, vain yhden rivin lausepätkiä, niissäkään ei koskaan monta kielellisesti virheetöntä. Ei tuollaisia tuota kukaan muu, ei edes piruuttaan.

    Sinusta ei todellakaan voi erehtyä. Minusta sen sijaan näkyy erehtyvän monikin, Tai päinvastoin, monia muita erehtyvät minuksi luulemaan, jos asianomainen kirjoittaa kyllin hyvin. Sinua ei kukaan ole erehtynyt minuksi luulemaan;))

    Ei enempää tästä tai muustakaan ainakaan tänä iltana.
  13. Edelliseen vastatessani päättelin, että et ole ainakaan aktiivina koskaan palvellut sotaväessä. Ehkäpä sittenkin olet palvellut, vaikkapa värvättynä, kun näyt tuntevan noita käytäntöjä, joskin hieman puutteellisesti. Sanot, että upseerit olivat siellä työaikalain ulkopuolella. Kaikki olimme ennen kuin 1970 annettiin laki puolustuslaitoksen virkamiesten työajoista. Tunsin lain varsin tarkoin, kun henkilöstöhallinnon opettajana opetin sen kiemuroita kurssieni oppilaille.

    Työaikalaki koski yhtä hyvin upseereita kuin toimiupseereita - lain voimaan tullessa aliupseereita vielä olimme - mutta johtavassa asemassa olevia se ei koskenut. Komppanian päällikkö oli alin sellainen johtavassa asemassa oleva, ja heitä se korpesikin, kun hänen alaisensa nuoremmat upseerit ja ali/toimiupseerit saattoivat joskus päästä häntä paremmille palkoille. Ylityötuntejahan meille tuli mm. sotaharjoituksista - joista aiemmin maksettiin vain pientä sotaharjoituslisää - ja päivystyksistä, ja monet toimiupseerit eläkettään kasvattaakseen viimeisinä palvelusvuosinaan olivat kovin halukkaita tekemään päivystysvuoroja, jotka normaalijärjestyksessä olisivat tulleet nuoremmille.

    Itselleni ei noita päivystyksiä paljon tullut - päävartion vartiopäällikkönä jouduin kyllä toimimaan 3-4 kertaa vuodessa - mutta minun eläkettäni kasvattivat tehtäväkohtainen lisä mm. se yhden palkkaluokan RUK-lisä. Ja opetustuntipalkkiot varsinaisen työni ulkopuolella tapahtuneista opetustöistäni Kadettikoulussa ja Merisotakoulussa. Maastoharjoituksia oli kyllä Esikuntakoulussakin, niin luutnantti- kuin mestarikursseilla kullakin yksi, ja niissä tietysti olin mukana ja niistä tulleet ylityökorvaukset hieman vaikuttivat eläkkeeseen. Sama vaikutus oli myös 15 kk kestäneellä palveluksellani YK:n rauhanturvajoukoissa Siinailla, sillä niissä hommissa palkka kussakin arvossa oli palkkaluokkaa korkeampi kuin samassa arvossa kotimaassa. Silloin vielä - v. 1980 - eläke määräytyi neljän viimeisen palvelusvuoden kahden parhaan vuoden keskiansion perusteella. Myöhemminhän tuo eläkkeenlaskukaava huononi merkittävästi.

    Esikunnissa noudatetun kesätyöajan näyt kyllä tuntevan. Mutta kesäaikana niin upseerit kuin ali/toimiupseerit saivat käyttää siviilipukua, ja sellaista minäkin aina käytin, niin PlTutkK:ssa kuin TopK:ssa, ja sitten PE:ssa. Mutta välillä olleelle neljänä vuonna opettajana ja kurssin johtajana Esikuntakoulussa ollessani ei ollut kesäaikaa eikä siviilipuvun käyttöoikeutta.
  14. ”Nyt parempiin tekemisiin. Kuin jaaritella, jaarittelijan kanssa vanhoja.”

    Sinähän et tosiaankaan koskaan jaarittele. Et tuossa etkä muussa. Et koskaan silloin, kun tuot esille omaa tekstiäsi; )) Etkä puhu vanhoista asioista, vaan aina ajankohtaisista. Kuten tuossa avauksessasikin;))

    Osaatko sittenkin olla vitsikäs, kun noin sanot? Vai onko se jotain muuta kuin huumoria?

    Tuohon: ”Kun itsestään luulee suuria, kavereita sitten upseerikunnassakin paljon, aliupseerilla”.

    Et ole ainakaan aktiivina palvellut sotaväessä, kun käsityksesi on tuollainen. Kyllä niitä kavereita ehti olla minulla monia kadettiupseereissakin. Ainakin niissä sotilaslaitoksissa (TopK ja PlTutkK) ja Esikuntakoulussa kuten Pääesikunnassakin työkavereiksi me toisemme koettiin, niin kadetti- kuin toimiupseerit, eikä me ”herroiteltu”, vaan etunimillä toisiamme puhuttelimme. Kai niissä kenttäjoukoissakin alkoi tapahtua samaan suuntaan muutosta 1970-luvulla, jolloin yhä enemmän alettiin siirtyä yhteisiin kerhoihinkin joissa yhdessä harrastettiin ja joskus vähän ryypättiinkin. YK-joukoissa Kyproksella 1960-luvun puolivälissä meillä oli vielä erilliset upseeri- ja aliupseerimessit, mutta Siinailla 1977-78 oli yhteinen päällystömessi, johon kuuluivat niin kadettiupseerit, reservinupseerit kuin toimiupseeritkin, sotilasarvoista riippumatta.

    Mutta olisitkohan todella ollut reserviläisenä joskus kertausharjoituksissa, kun kerrot tuosta Ruskaharjoituksesta. Missähän tehtävässä mahdoit olla. Ehkä tiedotusupseerina? Niidenhän täytyy omata hyvä suullinen ja kirjallinen esitystaito, jotta pystyvät jaarittelematta tiedottamaan harjoituksen kulusta myös lehdistölle ja muulle medialle;))

    Vielä isä-Särkiöstä, kun sinä hänet puheeksi otit: Hänen kanssansa en minäkään koskaan ollut lähempi tuttu, kun emme Pääesikunnassakaan palvelleet samassa osastossa. Tiedän kuitenkin, että kauan hän palveli eri esikunnissa, Pääesikunnassa ja Sotatieteen laitoksessa. Myöhemmistä vaiheistaan en paljon tiedä, mutta naapurista hän oli kai muuttanut pois ennen kuin minä lähdin pois Santahaminasta v. 1978. Taisi hän palvella myöhemmin myös LapJP:n komentajana ja Maanpuolustuskorkeakoulun johtajana. Luultavasti viimeiset vuotensa taas Pääesikunnassa kun kenraalimajuriksi on ylennyt. Mutta minä olin jo silloin ollut kauan eläkkeellä sotaväestä.
  15. Vai oli Hannu Särkiö sinunkin tuttavasi. Sittenhän meillä on yhteinen tuttava. Missäpä sinä häneen tutustuit? Minä tutustuin häneen jo 1950-luvunlopussa, kun hän tuli UudJP:aan suoraan Kadettikoulusta nuorena luutnanttina. Sittemmin asuimme pitkään naapuritaloissa, jona aikana hän yleni ensin yliluutnantiksi ja sitten kapteeniksi ja siirtyi opetusupseeriksi Kadettikouluun. Vielä majuriksikin hän ehti yletä naapuruusaikanamme 1960-luvun loppupuolella, jolloin hän meni toimistoupseeriksi Pääesikuntaan. Esikuntiinhan majurit aina pääsevät.

    Tietysti tunsin myös tuon Pekka-pojan, nykyisen kenttäpiispan, joka kyllä on muutamia vuosia minun nuorempaakin poikaa - sitä "Sisu-miestä" - nuorempi, mutta varmaan he ehtivät olla muutaman vuoden samaan aikaan Santahaminan peruskoulussa, ennen kuin poikani meni oppikouluun Töölön yhteiskouluun.

    Mutta nuo ajat ovat jo hyvin kaukaisia, ja Hannukin on jo kauan ollut eläkkeellä, vaikka kenraalimajuriksi ylenneenä varmaan 60-vuotiaaksi palveli. Mutta ettehän te eräät huomaa ajan kulumista, kun teille sadan vuoden takainen sisällissotakin on tätä päivää. Puhumattakaan minun sotilasurastani, jonka päättyessä v. 1980 nykyinen puolustusvoimain komentaja kenraali Jarmo Lindberg oli vasta edellisenä vuonna aloittanut opintonsa Kadettikoulussa.

    Jo iltapesuilla käytyäni ja pyjamassani vuoteeseen mennessäni vielä avasin palstan, ja kun näin, että meillä on ainakin tuo yksi yhteinen tuttava, siitä ilahtuneena tulin vielä tänne. Ja toistan kysymykseni, johon toivon saavani myös vastauksen: missäpä ja miten sinä tulit Hannu Särkiön tuntemaan?
  16. Ooops! Minähän tein kuin tuo avaaja, eli unohdin mainita lähteeni edelliseen. Ne ovat näillä palstoilla julkaistu tutkielmani Väinö Tannerista, jonka tärkein lähde oli professori Jaakko Paavolaisen kirjoittama Tannerin elämäkerta. Toki muitakin lähteitä, ja ne mainitsen tutkielmani lopussa.

    Kekkosen osalta lähteenäni on myös täällä esittämäni tutkielmani Urho Kekkosesta, ja sen tutkielman lopussa on varsin pitkäkin lähdeluettelo.

    Niin tutkielmani Tannerista kuin Kekkosesta löytyvät edelleen netistä, sieltä minäkin niitä nyt otin esiin ja niistä nuo pikkupätkät poimin.
  17. Mikäpä minä olen sosialidemokraatteja puolustamaan, kun en ole enää aikoihin puoluetta äänestänyt. Mutta historian harrastajana haluan kuitenkin tuoda muutaman tunnetun tosiasian Väinö Tannerista, jota voidaan pitää nykyisen sdp:n perustajana ja jonka linjoilla puolue edelleen on:

    xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

    Kauppaneuvos Rafael Haarla kävi Tannerin luona vuoden 1929 loppupäivinä. Hän tarjosi Tannerille diktaattorin paikkaa Suomessa! Haarla näki poliittiset olomme toivottomiksi. Hallitus ja eduskunta taipuvat kommunistien vaatimuksiin. Maaseudulla on vallalla täysi tyytymättömyys. Kieltolaki on maalle suureksi turmioksi. Hallitus ja eduskunta eivät ymmärrä mitään taloudesta eivätkä pysty pitämään maan puolta kauppa- ja tulliasioissa. Jos ohjaksia ei saada lujiin käsiin, tapahtuu vuoden kuluessa kumous joko oikealta tai vasemmalta.

    Haarla selitti, että jos diktatuuri perustettaisiin asevoimin, se tietäisi veristä ratkaisua. Jos Tanner suostuisi tehtävään kaikki kävisi keveästi. Hän oli havainnut Tannerin lujatahtoiseksi mieheksi, johon voi luottaa. Porvaritkin varmasti antaisivat tämänlaatuiselle diktatuurille kannatuksensa, ei siihen siirtyminen tuottaisi suuriakaan vaikeuksia.

    Tanner kertoo, että ”lupasin Haarlalle keskustelun jäävän huoneeseeni, mutta kehotin häntä isänmaan nimessä jättämään harhakuvitelmansa ja luottamaan demokratiaan. Jos sillä nyt onkin kriisinsä, se tulee selviämään siitä. Mikään muu hallitusmuoto kuin demokratia ei menestyisi kansanvaltaisessa Pohjolassa”.

    Tannerin 60-vuotispäivänä 12.3.1941 presidentti Ryti kävi hänen luonaan onnittelukäynnillä ja sanoi puheessaan mm. näin: ”Elämäntyöllänne olette historiassa säilyvällä tavalla lujittaneet Suomen valtakunnan perustaa. Yhteiskunnallinen, valtiollinen ja taloudellinen toimintanne oikeuttaa Teidät saamaan osaksenne isänmaan ja kansan kiitollisuuden”.

    Pääministeri Cajander käsitteli puheessaan talvisodan yksimielisyyttä ja totesi, että ”On tuntunut aiheelliselta kosketella tätä asiaa sen miehen merkkipäivänä, jonka valtiollinen toiminta on ollut sellaista, että ilman sitä terve parlamentarismi ja kansallinen eheys meillä ei olisi ollut saavutettavissa, ei sodassa eikä rauhassa”.

    Urho Kekkonen laati Helsingin Sanomiin Tannerin 60-vuotispäivänä päivänsankaria suuresti ylistävän artikkelin, jossa hän kuvaili entisen ministeritoverinsa avuja ja luonteenpiirteitä, joiden katsoi kohottaneen Tannerin demokraattisen johtajatyypin ihanteeksi. Hän näki työväenliikkeen johdossa jatkavassa Tannerissa takeen Suomen kansan itsenäisyystahdon säilymisestä ja lujittumisesta. Kekkonen toteaa artikkelissaan mm: ”Väinö Tannerin työ sosialidemokraattina ja työväenjohtajana on tullut oikeisiin mittasuhteisiin vasta viime aikoina, kun porvarillisissakin piireissä on opittu näkemään järjestyneen työväenliikkeen kansallinen merkitys… sen tunnustaminen itsenäisyytemme, vapautemme ja kansanvaltamme elimelliseksi osaksi.

    Väinö Tannerissa on paljon sellaista, joka on suomalaisinta, mitä miehessä voi olla: hän on varma mielipiteissään, joskus itsepäisyyteen saakka, hän on rehellinen ja luotettava kannanotoissaan, hän on uskollinen asialleen ja tovereilleen, hän on realiteettien mies, kylmä ja kovakin asioissaan, mutta lämmin ihmisenä, hän on humoristinen omalla jäyhällä tavallaan. Hän on rohkea mies, niin rohkea, että hän puolustaa omaa oikeuttaan, työväenluokan oikeuksia ja meidän yhteisiä oikeuksiamme, olivatpa vastassa mitkä voimat tahansa”.

    xxxxxxxxxxxxxxxxxxx

    Tärkeä oli Tanner neuvostoliittolaisillekin. Sanoihan Zhdanov, että ”oikeudenkäynti ilman Tanneria olisi auto ilman kuljettajaa”. Neuvostoliiton johtajat halusivat Väinö Tannerin ennen muita sotasyylliseksi, sillä hän oli revisionisti ja kommunistien silmissä siten siis pahimman luokan luokkapetturi, jonka syyksi paljolti luettiin se, että vallankumous Suomessa ei onnistunut. Oikeusministeri Urho Kekkonen yhdessä kommunistisen sisäministeri Yrjö Leinon kanssa huolehti Zdanovin toiveen täyttämisessä.

    Ja vielä Kekkonen Stalinista:

    Vuonna 1953 Stalin kuoli. Hänen ruumiinsa balsamoitiin ja asetettiin palvottavaksi Leninin mausoleumiin. Kekkonen sanoi radiossa 6.3.1953 mm. seuraavasti: "Stalinin maailmanhistoriallinen merkitys on jokaiselle nykypäivän ihmiselle kiistämätön tosiasia. Niidenkin, jotka eivät omaksu sitä maailmankatsomusta, jonka nerokas ja menestyksellinen johtaja Stalin on ollut, täytyy myöntää, että Neuvostoliiton taloudellinen kehitys takapajuisesta maatalousmaasta voimakkaaksi, nykyaikaiseksi teollisuusmaaksi ja toiseksi johtavaksi maailmanvallaksi on ollut todellinen jättiläissuoritus."

    Minulta ei enempää tähän eikä muuallekaan tällä erää. Mutta ei se mitään, varmaan minulle tulee tuuraaja - ja joutuu raukka minuksi, kuten tälläkin avauksella ainakin yksi on joutunut!
  18. Kun minua on näköjään kaivattu täällä niin, että joku onneton sitten minuksi joutunut, täytyy sitten tulla käymään. Res.maj. -nikkiä käyttävä ja siten oikeita res.majureita häpäisevä pelle ei varmaan ole käynyt edes kansa- tai peruskoulua, sillä yhtä surkea on hänen historiantuntemuksensa kuin kirjoitustaitonsakin.

    Jokainen historiaa edes jonkin verran tunteva tietää syyt, joista osa silloisista sosialidemokraateista lähti sille tielle. Silloinen sdp oli edellisissä vaaleissa saanut ehdottoman enemmistön eduskunnassa. Jos ne vähemmistöön jääneet eivät olisi silloin vielä emämaa Venäjän avulla eduskuntaa hajottaneet ja saaneet aikaan uusia vaaleja, joissa sdp menetti enemmistönsä, puolue olisi pyrkinyt tavoitteisiinsa laillista parlamentaarista tietä. Mutta osa silloisista puolueen poliitikoista ei siihen enää uskonut, ja Venäjällä nousemassa oleva vallankumous innosti heitä yrittämään toisin.

    Mutta suurin osa puolueen poliitikoista ja puolueen kannattajista ei heidän kelkkaansa lähtenyt. He uskoivat Väinö Tanneria, joka sanoi, että ”sillä tiellä te häpäisette puolueen ja taitatte niskanne”. Huonosti heille sitten kävi, ja sen jälkeen Tannerin johtoonsa saama sdp on siitä alkaen ollut hyvin vahvasti demokratian kannalla.

    Nuo vallankumoustielle lähteneet uskoivat kommunismiin, eivät sosialidemokratiaan. Noihin kommunisteihinhan sittemmin tukeutui kepun edeltäjä maalaisliitto ja puolueen voimamies Urho Kekkonen, demarit silloin pelastivat Suomen joutumasta ”Tshekkoslovakian tielle” kampanjallaan ”jo riittää”, joka oli suunnattu kommunisteja ja niiden myötäilijöitä - siis maalaisliittoakin - vastaan.

    Kansalaissota oli hirveä onnettomuus, eikä sillä ainakaan kukaan isänmaallinen suomalainen halua enää tuon valemajurin tapaan ilkamoida. Helsingin Uutisissa on juttu, jota sopii lainata tähän, kun siinä vakavammin otettavat henkilöt esiintyvät kovin toisin kuin tuo pelle-res.majurimme ja hänen myötäilijänsä:

    xxxxxxx

    Punavainajien arvoitus ratkesi Santahaminassa

    Nimettömänä haudattujen sisällissodan punavankien henkilöllisyys selvisi viimein. Lähes vuosisadan haudoissaan nimettöminä viruneet Santahaminan punavainajat on kymmenen vuoden salapoliisityön tuloksena tunnistettu. Tutkimusten tuloksena varmistui kaikkiaan 1554 Helsingissä sisällisodan aikana kuolleen punaisen henkilöllisyys.

    Selvitystyö sai päätepisteensä sunnuntaina, kun apulaiskaupunginjohtaja Ritva Vilanen, prikaatikenraali Pekka Toveri ja tietokirjailija, everstiluutnantti evp Jarmo Nieminen laskivat muistoseppeleen punavankien hautausmaan muistomerkille.

    Työ voidaan katsoa päättyneeksi, Nieminen totesi vuoden 1918 sisällissodan helsinkiläisuhreja käsitelleessä seminaarissa Santahaminassa sunnuntaina. Suomenlinnan vankileirillä kuolleiden ja Santahaminaan haudattujen punavainajien nimet löytyvät nyt verkossa osoitteella www.helsinginsotasurmat.fi. Samainen matrikkeli on liitetty Niemisen toimittamaan kirjaan Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa.

    xxxxxxx

    Lehtijuttu jatkuu tuosta pitkäänkin, ja siinä kerrotaan mistä ja millaisen suuren työn tuloksena löytyivät nuo kadoksissa olleet henkilötiedot. Jutussa on suurikokoinen valokuva, jossa kaupunginjohtaja Viljanen, prikaatikenraali Toveri ja everstiluutnantti evp Nieminen seisovat asennossa hautamuistomerkillä, paraatipuvussaan oleva kenraali kättä koppalakin lippaan vetäen.

    Noin siis osoittaa tuo joukko kunnioitustaan noille hirvittävän sodan uhreille, mutta täällä eräs valemajuri osoittaa ”kunnioitustaan” noin, ja häntä säestää muutama muu samanlainen. Eräs jopa historian tuntijan nimellä tehden siten pilkkaa niistä, jotka oikeasti tuntevat historiaa.
  19. Kun pyrin aina välttämään muunnetun totuuden puhumisen, korjaan tuossa edellä sanomani, että olisin muistelmissani käsitellyt sotilasuraani vain enintään viidelläkymmenellä sivulla. Paljon enemmän sitä käsittelin. Poimin alle muistelmieni sisällysluetteloa, ja siitä nähdään, että kotimaassa tapahtunuttakin sotilasuraani (varusmiesaika mukaan lukien) olen käsitellyt sentään 40:llä sivulla. Mutta Rauhanturvaajareissujani olen käsitellyt enemmän, peräti 61:llä sivulla. Varmaan siellä tapahtui mielenkiintoisempaa kuin kotimaan sotaväessä. Taisin kyllä jo noita kirjoittaessani ajatella tuon osion julkaisemista Sinibaretti-lehdessä, kuten sitten teinkin ja paljon sain siitä kiittävää palautetta.

    Olihan tuo sotilasaikojani koskeva osuus muistelmistani sentään yhteensä 101 sivua. Mutta silti vain vajaa kolmasosa 329-sivuisista muistelmistani. Enemmän - 120 sivua kerroin jo ajasta ennen varusmiesaikaani. Varmaan tuo sotilasurani käsittelyn pituus on oikeassa suhteessa itse näkemieni elämäntapahtumien merkitykseen nähden. Jos nyt kirjoittaisin muistelmani, noiden sotilasaikojen suhteellinen osuus jäisi selvästi pienemmäksi, kun elämässäni on tapahtunut niin paljon noiden muistelmieni kirjoittamisen jälkeenkin. Ja tapahtuu edelleen. Ehkäpä kerron näistä myöhemmistäkin ajoista siinä elämäkerrallisessa romaanissa, joka jo kauan on ollut minulla työn alla;))

    Tässä siis sitä sisällysluetteloa:

    VI LUKU: SOTAVÄESSÄ
    1. Alokkaana ja aliupseerikoulussa 121 (6 sivua)
    2. Ryhmänjohtajana - ja ”kapiaiseksi” 127 ( 5 sivua)

    VII LUKU: ETSIKKOAIKAA
    1. Poikamieskersantin elämää 138 (5 sivua)
    2. Naimisiin 143
    3. Perhe kasvaa - elämä hakee uomaansa 146

    VIII LUKU: VAKIINTUMISEN AIKAA
    1. Ammattikoulutuksessa 154 (6 SIVUA)
    2. Elämä löytää uomansa 160

    IX LUKU: SOTILASURALLA JA ELÄMÄNVIRRASSA
    1. Huollon tehtävissä 166 (4 sivua)
    2. Reserviupseerikoulussa 170 (3 sivua)
    3. ”Epäsotilaallisissa” sotilaslaitoksissa 173 (5 sivua)
    4. Ammattikunnan luottamustehtävissä 179
    5. Elämä kulkee kulkuaan 185
    6. Koti hajoaa 190
    7. Sotilasurani viimevaiheet 199 (6 sivua)
    8. Siviilitöihin 207
    X LUKU: YK:N RAUHANTURVATEHTÄVISSÄ (yhteensä 61 sivua)
    1. Yleistä 209
    2. Kyproksella 210
    3. Siinailla 223
    4. Golanilla 246
    5. Rauhanturvaajakokemuksieni jälkitarkastelua sivut 265 -270
  20. Täytyy vielä onnitella avauksen tekijää, sillä vihdoin hän löysi aiheen, joka saa paljon kiinnostunutta huomiota! No, pitkään hän tosin joutui tavanomaiseen tapaansa vain itsensä kanssa keskustelemaan, mutta jopahan alkoi tulla muitakin heti, kun minä tälle avaukselle tulin! Avaaja puolestaan kiittänee siitä minua.

    Kiitän vielä erikseen tuosta hämmästyttävän suuresta kiinnostuksestanne jo ammoin päättynyttä sotilasuraani kohtaan! Ymmärrän hyvin, että Mannerheimin sotilasura kiinnostaa monia vielä vuosikymmeniä sen uran päättymisen jälkeen. On se kiinnostanut minuakin, paljon olen siitä lukenut ja tietysti on hyllyssänikin Mannerheimin muistelmat ja monta muuta hänestä kertovaa kirjaa. Mutta minun sotilasurani näkyy olevan eräille paljon kiinnostavampi kuin Mannerheimin ura! Täytyy koettaa pitää varansa, jotten ylpistyisi liikaa ja tulisi peräti narsistiksi!

    Mutta kyllä minä kuitenkin ihmettelen, että miksi se sotilasurani on teille eräille niin suunnattoman kiinnostava, tärkeämpi kuin mikään muu. Toki se aikanaan oli tärkeä itsellenikin, mutta ei enää aikoihin itselleni niin tärkeä kuin teille. Käsittelin sitä uraani 329-sivuisissa muistelmissani vain muutamassa luvussa, enintään viidelläkymmenellä sivulla, ja siitäkin puolet käsitteli kolmea YK:n rauhanturvaajareissuani.

    Olisikohan kiinnostuksenne syy se, että tekin olisitte halunneet sotilasuralle, mutta varusmiesaikananne - kai te varusmiespalveluksen suorititte - ette päässeet RAuK:uun ettekä niin ollen päässeet kersantiksi. Se teitä varmaan surettaa, kun uskotte, että jos olisitte kersantiksi päässeet, uranne olisi voinut jatkua kenties jopa ylivääpelin korkeaan arvoon saakka! Ja teitä varmaan riepoo se, että tällainen kapi pääsi uralle ja menestyi sillä niin, että yleni peräti kapteeniksi ja sitten vielä … no, tiedättehän.

    Huomatkaa kuitenkin, että haaveittenne toteutumatta jääminen ei ollut minun syytäni. Ne teidän varusmiesaikaiset esimiehenne varmaan näkivät, ettei teistä olisi sille uralle. Perimmäinen syy on kuitenkin teissä itsessänne. Jokainen tällä palstallakin sen hyvin ymmärtää. Paitsi ette ehkä te itse. Teihin jokaiseen kun saattaa päteä sama, jonka sanon tuolla ylempänä tämän avauksen tekijää koskien:

    >>Psykoosi on vakava mielenterveyden häiriö, jossa ihmisen todellisuudentaju on heikentynyt ja hänellä on vaikeuksia erottaa, mikä on totta ja mikä ei. Todellisuuden erottaminen oman pään sisäisistä mielikuvista on ajoittain hankalaa. Kapeimmillaan psykoottisuus määritellään selvien harhaluulojen tai aistiharhojen esiintymiseksi ilman, että henkilö tiedostaa niiden mielenterveydenhäiriöistä luonnetta.<<

    Kun noin siis on, en sittenkään taida ylpistyä tuosta saamastani hämmästyttävän suuresta huomiosta!

    Tämä vihdoin jääköön puoleltani vihoviimeiseksi viestikseni tälle suuren menestyksen saavuttaneelle avaukselle, jota varmasti te jatkatte vielä loputtomiin!
    21. 301 / 331
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt