Vapaa kuvaus

Hei!

Täältä Savon puolelta olen 83- vuotta täyttänyt naisihminen, kaksi lasta, mieheni menettänyt.

Yksin olen elellyt jo kohta kaksikymmentä vuotta. vuotta, ei valittamista olossani;)
Yksinäiseksi en eloani tunne, aina jotakin touhua päiviin riittää.

Kirjoittelen melkein joka päivä 80+ketjuun, Noja-tuoli otsikon alle , vuoden alusta tänne siirryin, päiväni näin aloitan.

Uskon että mieleni pysyy näin tehden vireänä ja uudet virkistävät ajatukset syntyy lukiessa toisten viestejä.

Eläkeläisyhdistykseen kuulun ja siellä lauluryhmässä laulelen, pientä piristystä hakien..

Terveyteni on hyvä, mitä nyt nuo polvet meinaa kenkkuilemaan ruveta ja se aika paljon jo rajoituksia asettaa, mutta hammasta purren nämä joka päiväiset rientoni suoritan.

Nyt on hiljentynyt harrastus toiminta, enää en jaksa, en tunne yhtä mielekkääksi, mutta mukana kuitenkin vielä olen.
Kesää jo kovasti odotan, nyt kauniista talvesta nautin, siinä se etenee lämpimän tulo, toivossa olen, että kaunis kesä tästä vielä tulee.
Elämässä kiinni, valoisin mielin uutta kohti.

Iloa ja voimia profiiliini kurkistaville;)

Aloituksia

154

Kommenttia

2546

  1. Niinpä+on+lumet+taas+kadonneet,+maa+musta+ja+taivas+harmaa,+eipä+tuolla+lumella+niin+kiire+tarvitsisi+ollakaan,+kunhan+jouluksi+joutuu;)Tulee+mieleen+entisajan+talvet,+pakkanen+paukkui+yli+30+asteen+ja+lunta+satoi+metri+tolkulla,+mutta+ei+sitä+harmiteltu,+se+oli+talvea+se.Vastapainoksi+kirkkaat+kuutamot+ja+tähtitaivas,+narskuva+lumi+jalkojen+alla,+piankin+ulkona+punaisen+nenän+sai,+mutta+siihen+oltiin+totuttu.Noin+oli+ennen,+nyt+parikymmentä+astetta+jo++hirmupakkasesta+saa+puhumaan.Näin+on+luontokin+malliaan+muuttanut.Olipa+yllätys,+kun+hurskainen+ilmaantui+pitkästä+aikaa,+missäs+oletkaan+piilotellut?Vieläkö+varikset+hoidokkeina+oleilevat,+pistäydy+kertomaan+ympyröistäsi;)Ei+meitä+jo+tutuiksi+tulleita+montakaan+enää+ole+ja+viimeisetkin+kaikkoaa+tämän+ainaisen+sekavuuden+vuoksi.Olen+merkille+laittanut+monen+asiallisen+kirjoittajan+kadonneen,+en+heitä+luettele,+sekin+antaa+sanansijan+sitä+haluavalle.Toivoisin+heidän+kuitenkin+palaavan+ja+kirjoittavan+päiviensä+kulusta.Tuosta+piispan+kannanotosta+olen+sitä+mieltä,+jos+kokee+asian+sen+arvoiseksi+voi+aivan+hyvin+kantaa+ottaa,+jos+sen+vuoksi+kirkosta+eroavat+ihmiset,+ovat+todella+heikoilla+uskonsa+kanssa.No+aivan+yleinen+on+muutenkin+tämä+huomion+hakeminen,+milloin+rokottamattomuudessa,++kapinoinnissa+ja+nyt+sitten+nuo+pelien+paheksunnat+rasismin+sisällöksi.Kyllä+korkeimmilla+jakkaroilla+istuvien+olisi+vahvastikin+kantaa+otettava,+järkipuhetta+antaa.Sipistelyksi+on+mennyt+suomessa+tuo+mielistely,+ei+vahvoja+ja+rohkaisevia+kannanottoja+enää+mihinkään.Periaatteet+sisäistänyt+ihminen+ei+joka+tuulen+mukana+horju.Pelit+on+pelejä+ja+suvivirsi+kuuluu+kouluihimme,+elämämme+on+suomalaista+ja+siihen+on+maahan+tulevien+sopeuduttava,+toki+omia+tapojaankin+kunnioittaen.Maassa+maan+tavoin.+mutta+arvo+antaen+myös+eri+kulttuureille.Makriina+parhaista+äidin+lihapullista+mainitsit,+mikä+siinä+onkin,+että+äidin+ruuat,+ne+vaatimattomammatkin+muistoissa+niin+hyvinä+pysyvät.En+samaa+makua+aikaan+saa,+vaikka+kuinka+samoilla+ohjeilla+teen,+no+jospa+sitten+meidän+lapset+kuitenkin+niistä+sen+äidin+tekemän+maun+löytävät.Tuo+kuunteleminen+ympärillä+olevien+ihmisten++elosta+saa+mietteet+tarkempaan+seulaan+oman+itsensä+kohdalla,+jos+sitä+jaksamista+oikeassa+hengessä+pystyy+kuulemaan.Demeter,+kiitollisia+saamme+olla+olemisistamme,+vaikka+väliin+tuntuu+kohtuuttomalta+ne+omat+vaivat,+sen+kyllä+ymmärtääkin.Mielestäni+juuri+tämäkin+ketju+puoltaa+paikkaansa,+kun+saa+lukea+toisten+vaikeuksista+(iloistakin+)+ja+elämästä,+siihen+verraten+voi+omat+vaivansa+kohdistaa.Rohkaisua+tarvitsemme,+sillä+ei+elämä+aina+ole+ruusuilla+tanssimista,+hyvä+jos+väliin+siltäkin+tuntuisi;)Eihän+todella+ole+yksinäinen,+kun+on+mielen+vapaus+ja+sen+mukana+tuoma+rikkaus.Ihanaa+oli+lukea+Ramoonan+lelujen+ja+pelien+säilyttämisistä,+minulla+kaikki+kadonneet,+muutama+satukirja+löytyi+annettavaksi+lapsenlapsenlapselle.Nukkeja+muutama+olisi,+mutta+ne+ei+pikkuneitiä+ainakaan+vielä+ole+kiinnostanut,+on+tarjontaa+niin+monenmoista.Päivä+näyttää+hieman+kirkastuvan,+jospa+ulos+piipahtaisi,+tuletteko+seuraksi;)
  2. Sininen+minullakin;)
  3. Huomenta+pimeyden+keskelle+ja+kosteaakin+näyttää+olevan.Syksyinen+sää,+nyt+sen+vuoro+ja+talven+odotukseen+totuttelemme,+tuskin+ennen+aikaisia+talvia+enää+tuleekaan.Kodittomien+yötä+vietettiin+viime+yönä,+vai+oliko+toissayönä,+kaikesta+on+keskusteltu+ja+paljon+hyvää+on+esille+tuotu,+kuten+nuo+terveyskeskuspalvelut,+mutta+tuo+kodin+puuttuminen+on+jäänyt+vähemmälle.Suomen+olosuhteet+vaativat+paikan+missä+voi+elää+ja+koti+sen+suojan+antaa,+sen+puuttuminen+on+mahdotonta+edes+ajatuksena.Siinä+yksi+asia+mikä+olisi+kuntoon+saatava+hyvinvointi+valtiossa,+jopa+perheitä+on+ilman+vakituista+kotia.Tehtävää+ja+korjattavaa+riittää,+mihin+kaikkeen+verorahoja+tarvitaan,+onko+sitten+syy+missä+tahansa,+että+olosuhteet+on+tälläiset,+apua+on+annettava.Ehkä+kärjistettiin+tuota++terveydenhoidon+antamista,+lähinnä+oli+tarkoitus+puhua+noista+rokottamisista+kieltäytyvien+joukosta,+se+jos+mikä+on+oma+harkinnan+tulos.Kuitenkin,+kaikkia+on+autettava,+ei+kuolemaan+voi+ketään+jättää,+tätä+asiaa+juuri+soteuudistuksilla+kaiketi+ajetaan.Vaikea+yhtälö+on+koko+asia,+onnekseni+en+päättäjä+ole.Verotus+on+ainoa+keino,+millä+valtion+tuloja+kerätään+ja+siihen+kaikki+tulojensa+ja+kulutuksensa++mukaan+osallistuu.Korona+jätti+ja+jättää+ison+kuluerän,+taivaasta+ei+rahat+tipu.Juurikin+noin+ynnämuu,+vanhemmilla+ihmisillä+olisi+paljon+annettavaa+elämän+pitkäksikin+venyneen+elämän+pyörteistä,+on+kokemusta+melkein+mistä+vaan,+puutteesta+ja+sotimisesta+ja+kaikesta+on+selvitty.Sotakorvausten+maksamisistakin,+sekin+oli+kova+paikka,+mutta+yhteen+hiileen+puhaltaminen+silloin+onnistui+voisi+sanoa+melkoisen+hyvin,+kaveria+ei+silloinkaan+jätetty.Nämä+muistelot,+niin+vaikeita+kuin+olivatkin+antaisivat++toivon+myös+tämän+päivän+taisteloissa,+olipa+ne+sitten+mitä+tahansa,+yhdessä+tehden+ne+voitetaan.Isot+asiat+ei+hetkessä+korjaannu,+kuten+joku+totesikin.Sinisirua+muistellessa+hymy+kasvoille+tulee,+niin+valoisasti+neuvoi+ja+taitojaan+esitti,+monellekin+tosiaan+pysyvän+muiston+jätti+,+kuten+demeter+mainitsit.Taitoja+hänkin+elämän+koulussa+oli+oppinut+ja+niistä+kertoen+antoi+meille+toisillekin+innon+kokeiluun.Kyllä+ne+tarjoukset+liikkeellä+minutkin+pitää,+jostain+on+löydyttävä+helpotusta+aina+vaan+nouseville++menoille.Ruokamenoissa+voi+pitkän+euromäärän+säästää,+kun+itse+tekee+ja+suunnitellen+ostokset+hankkii.Jopa+yhden+henkilön+taloudessa+sen+huomaa.Varmaan+taas+puhuin+asioita+joiden+joukosta+joku+asia+silmään+pistää+ja+siitä+saa+syntymään+jotain+ei+niin+mieluisaa,+mutta++ne+on+tämän+mummon+aatoksia+ja+en+toki+asioiden+paras+valottaja+ole+missään+kohti;)Puhumalla+korjauksetkin+syntyy,+eli+korjatkaa+toki,+jos+satuja+kertoilen;)Tänään+kampaajan+juttusilla+käväisen,+se+tämä+lyhyeksi+leikattu,+vaati+pientä+siistimistä+aika+usein.Keksikää+jotain+yllättävää+kivaa+päiväänne,+ilta+eteen+tulee+ennen+kuin+huomaakaan;)
  4. Tuuliseen+sunnuntaiaamuun+heräilin+ja+tarkkaan+katsoen+jotain+tihkusadetta+taivaalta+tulee,+taitaa+nämä+röntsäkelit+tiellemme+nyt+tulla.Nyt+vain+muisteluja+kesästä,+kuten+Miaelina+kirjoitti+ja+kauniista+syksystäkin+muistoja+mieliin+on+jäänyt.Puiden+oksat+hieman+surullisen+näköisiä,+mutta+niihinkin+tottuu,+kuten+pakko+monen+asian+kohdalla+on+tehdä.Verojen+maksusta+joku+mainitsi,+oliko+Makriina,+se+asia+on+ollut+minulle+selviö,+en+ole+kapinoinut+koskaan,+ihmetellyt+jotain,+mutta+siihen+on+jäänyt.Olen+oppinut+elämäni+järjestämään+sen+puhtaaksi+käteen+jäävin+osin.Demeter+kävit+läpi+noita+terveydenhoidon+kuulumia+kansanterveyden+hyvinvoinnin+suhteen,+totta+on,+että+joskus+mielessä+käväisee+onko+kaikki+vaivat+todellisia+vai+itse+aiheutettuja.Harmittaa+se,+kun+ei+rokotukset+kaikille+kelpaa,+nyt+sitten+hoitopaikat+taas+täyttyvätnäistä+kansalaistottelemattomista.Ehkä+olisi+pitänyt+laittaa+pakko,+kuten+menneinä+aikoina,+mutta+nykyään++ei+mikään+pakkoa+mihinkään.Kai++näinkin+pitkän+elämän+eläneenä+väkisin+mieleen+tulee+ne+saavutukset,+mitkä+tiukalla+elämisen+taidolla+on+koettu,+olkoon+se+sitten+nuorempien+mielestä+turhaa+höpinää.Maassamme+on+kaiken+kaikkiaan+hyvä+terveyspalvelu,+mikä+toimii+koronankin+aikana+joten+kuten+hyvin,+joskin+paljon+arvostelua+aiheuttaa.Pitäisi+tutkia+maailman+muiden+terveyspalveluita,+tulisi++arviot+muuttumaan.Ynnämuu+taas+todistit+asiaa,+joka+meidän+kaikkien+olisi+opittava,+välttämään+aiheita+joissa+riitaa+yritetään+kehitellä,+mutta+vaikeaa+se+tuntuu+olevan+joillekin.Tuo+politiikka+on+myös+alue,+jonka+jo+mielestäni+jätän+kirjoittelussa,+vaikka+kaikessahan+se+esiin+pomppaa,+pakostakin.Kaikki+päätökset+tehdään+politiikan+keinoin+ja+päättäjät+puoluekirjan+omistavat+jokainen.Ainahan+se+olisi+parempi,+kun+joku+pysyvä+suunta+olisi+löytynyt+jokaiselle,+ei+tuuliviirinä+mihinkään+vaikuta,+jos+nyt+tämän+ikäisillä+on+vain+äänestyksen+antama+voima.Sen+olen+käyttänyt+nuoresta+lähtien+ja+aion+eloni+loppuun+käyttää,+politikoi+en+enää+juurikaan,+vaikka+yritän+seuratakin+mitä+maailmassa+tapahtuu,+aikani+on+käytetty+loppuun+vaikuttamisessa;)Myös+elämän+tiukkuutta+on+selvitelty,+kyllä+tämän+päivän+ihmiset+ei+osaa+kuvitellakaan+minkä+työn+ja+tuskan+takana+oman+kodinkin+hankkiminen+on+ollut,+jaksamista+on+tarvittu,+apu+oli+pankkilaina+mahtavine+korkoineen,+mutta+maksettu+on+sekin.Nyt+katselen+ja+kuuntelen+ihmisten+tyytymättömyyttä+kaikkeen,++apua+yhteiskunnan+suunnalta+kaikessa+odotetaan.Se+että+ei+kymppitonnia+ole+laittaa+terveydenhoitoon+ei+harmita+minua+lainkaan,+veroni+ja+velvoitteeni+olen+maksanut,+kyllä+kuulun+ryhmään+joka+jotain+palautteena+voi+saada.Tosin+en+yhtään+kertaa+mitään+ole+joutunut+anomaankaan,+näiden+vuositarkastusten+lisäksi,+yhtään+leikkausta+ei+ole+tehty+(kiitos+geeneistäni)+ja+muutenkin+lääkäri+noin+kerran+vuoteen,+sekin+maksullisena.Fiinufammu+tuo+ystävien+kanssa+oleminen+on+jo+juhlaa+ja+päästä+vielä+yhteisille+retkille+eväiden+kanssa+on+suuri+ilo.Haravoinnista+tykkäsin+minäkin+silloin+aiemmin+ja+siinä+näki+sen+uurastuksen+tulokset,+kun+lehtikasa+kasvoi;)Juurikin+tuo+pimeyden+tulo+minua+pakotti+mökistä+luopumaan,+olisi+kovin+lyhyeksi+jäänyt+kesä,+kun+jo+elokuussa+illat+pimeni.Vilkasta+keskustelua+on+käyty+ja+sopivan+rauhallisesti,+jospa+jatkuisi+saman+laatuisena,+tai+vaan+paranisi,+näin+toivon;)Taitaa+tuonne+kosteaan+ilmaan+uskaltautua,+joten+ulos+ja+lenkille,+viettäkää+mukava+päivä;)
  5. Sadetta+ja+myrskyä+tänä+aamuna+ja+kai+se+koko+viikonlopun+samana+kestää,+mutta+mikä+ollessa,+kun+katto+on+ehyt+ja+ruokaa+ja+lämmintä+riittää;)Terveiset+teatterista,+eilinen+päivä+päättyi+kulttuuripläjäykseen+pitkästä+aikaa+ja+melkoisen+tyhjänä+kotiin+läksin.Esitys+oli+Vexi+Salmen+elämästä,+"Villit+vuodet"+esiintyjät+olivat+ihan+hyviä,+lauloivat+hyvin,+mutta+orkesteri+oli+liian+meluisa,+tahtoi+laulujen+sanat+häipyä+soiton+sekaan.En+ole++Irvinin+fani+ollut+koskaan,+mutta+Salmen+tekstitys+on+sattuvaa.Meillä+on+hyvä+teatterintekijäjoukko,+mutta+tällä+kertaa+jäin+ilman+sitä+tunnetta,+minkä+hyvä+teatteri+yleensä+antaa.Olen+kai+ronkeli+sillä+kiitosta+on+yleisö+kappaleesta+antanut.Vihdoin+on+koivut+antaneet+periksi+ja+oksat+tyhjinä+myrskyssä+heiluvat+ja+taas+pystyn+puiston+takaista+elämää+keskusliikenneasemalta+seuraamaan;)Eilinen+lenkillä+meno+oli+raskasta,+vastatuuli+oli+voimakas,+tänään+jätän+väliin,+juoksen+täällä+kodissa+edes+takaisin+pölyjä+jahdaten;)Kummi-tyttöni+toi+suuren+kasan+lehtikuusen+oksia,+niistä+innostuin+tekemään+seppeleitä+ja++hieman+niitä+neulasia+joutui+siivoilemaan+näiden+puuhien+jälkeen.Ajattelin+led-valoketjun+kiertää+muutaman+ympärille+ja+sitten+jouluna+johonkin+ripustan,+ainakin+haudalle+yhden+vien.Tämä+pehmytlehtinen+kuusi+ei+neulasiaan+kovin+paljon+tiputa+ja+toivon+parvekkeella+niiden+säilyvän+jouluun+asti.Seikkailu+oli+Makriinan+taxi+ajelu,+mutta+onneksi+sait+nautinnon+kumminkin+kokea,+se+ajan+käsite+joskus+harhaantuu+ja+sattuu+ettei+kaikkia+mahdollisia+kommelluksia+osaa+huomioida+matkan+varrelle,+minulla+on+tapana+lähteä+aina+liiankin+aikaisin,+en+muista+mistään+tilaisuudesta+myöhästyneeni.Ynnämuun+tapaan+imuria+aion+kuljettaa,+taisi+samat+elkeet+myös+demeterillä+eilen+olleen.Liikunnasta+se+sekin+käy,+ja+olo+väsyneeksi+tulee,+onneksi+sauna-ilta,+siellä+lämpö+rentouttaa+ja+unikin+maistuu.Kristiina+ja+moni+anokin+toivoivat+sitkeyden+kestävän+ja++maltin+säilyvän+sen+ajatuksen+mielessä+ollen,+että+voisimme+saada+ketjun+vielä+pyhitettyä+näille+meidän+arkisille+ja+miksikäs+ei+myös+juhlista+kertoviin+tapoihin.Olemme+nyt+häiritsevät+tekijät+tunnistaneet,+joten+annetaan+mennä+siinä+sivussa+heidänkin+purkaukset;)Makriinan+ja+monen+muun+ihmettelyihin+yhdyn,+miksi+ihmisen+näin+pitää+toimia?Oikein+kivaa+päivää+ja+mielen+kohotusta,+harmeista+huolimatta;)
  6. Nyt+kirjoituksesi+on+epärehellistä+korpikirjailija,+en+ole+ketään+pois+ajanut,+miten+voisinkaan,+eikö+sinulle+mene+perille,+että+tämä+on+80++palsta.Tiedät+hyvin,+et+sinä,+en+siis+minäkään+voi+ketään+pois+ajaa,+jos+ketään+en+loukkaa.Sinulle+alkaa+keräytyä+noita+miinus+pisteitä+paljon,+tuskin+montakaan+minulta,+mutta+rajansa+kaikella.Lue+ja+ymmärrä.+älä+vääristele,+odottele+sinäkin+joulua+ja+sen+sanomaa+hyvillä+mielin.Mustaat+minua+keksityin+keinoin.
  7. Tuuli+melkoisen+vinhaa,+mutta+kaunista+lehtien+lentelyä+ja+maan+keltaisuutta.Toivottomalta+näyttää+tuo+lehtien+poistaminen,+kun+koko+ajan+lisää+vain+tulee,+tuossa+lähipuistossa+koko+eilisen+työpäivän+yrittivät+voittajina+puhaltajien+kanssa+selvitä,+mutta+ei+onnistunut;)No+tässäpä+meille+riittää+ihasteltavaa,+joskus+on+lokakuu+ollut+nimensä+mukainen.Sairaalat+taas+täyttymässä+korona+potilaista,+tuliko+liian+nopsaan+tuo+maskien+vapautus,+vaikka+eihän+osa+nuorista+niitä+ole+käyttäneetkään,+nyt+sitten+joutuvat+taudin+uhriksi.Korpikirjailija+on+seikkaperäisesti+kertoillut+matkojen+onnistumisista,+kyllähän+sitä+puhumallakin+jotenkin+selviää,+mutta+aina+parempi+kun+on+välineet+joita+voi+hyödyntää+sen+oman+järjen+lisäksi.Eipä+oikein+jaksa+innostua+ulkomaanmatkoista,+pientä+lähimatkailua+kuitenkin+virkistykseksi.Suomi-Ruotsi+maaottelun+tyyliin+myös+kiistelty,+jokaiselle+se+kotimaa+on+paras.Ynnämuu,+nuo+kertomasi+loman+vietot+niitä+parhaita,,+hyvän+kaverin+kanssa+ja+rauhaisaan+paikkaan,+muuta+ei+tarvitse.Tänä+vuonna+kokeilemme+toisen+kerran+hotellijoulua,+Siilinjärven+maisemiin+aiomme+kälyni+ja+yhden+pariskunnan+kanssa+mennä.+vähän+epäilyä+aiheuttava,+tuleeko+ikävä+perinteistä+joulua,+mutta+ehkä+jouluja+vielä+edessä+toisiakin.Kolmen+vuorokauden+loma+se+on,+eiköhän+sen+kestä;)Vaihtelua+kumminkin+ja+kun+mieli+on+vastaanottavainen,+luulisi+onnistuvanSitten+uuden+vuoden+juhliin+teen+jouluruokani,+mitä+varten+olen+pakkaseen+tarpeita+haalinut.Olen+niin+tyytyväinen+itseeni,+kun+kaikki+syksylle+kuuluvat+urakat+selvitetty,+pari+mattoa+käyn+pyykkituvan+lattialla+hankaamassa+ja+sitten+talvi+voi+tulla.Ikävä+kun+vakikirjoittajia+ei+jokaista+nyt+näy,+toivoisin+kaikkien+kumminkin++palailevan+ja+taas+toivoisi+kirjoittelun+jokaiselta+sovussa+sallittavan.Sinnitellään+ja+viestitellään,+onhan+tämä+yksi+tapa+yksinäisyyden+torjuntaan;)
  8. Tuulista+tiistaiaamua+ja+lehtien+lentoa,+puut+pudottavat+lehtiään,+muuttuen+talvea+odottamaan+ja+lumen+kuorrutuksia+oksilleen.Kauneutta+luvassa+talvenkin+myötä.Taivas+punoitti+idän+suunnassa,+tänään+ehkä+sadetta+saamme,+pitkä+onkin+poutajakso+ollut+ja+lämmintäkin+vielä.Muistan+lokakuun,+jolloin+15+päivä+pysyvän+lumen+maahan+satoi,+no+se+oli+silloin,+kun+talvet+oli+talvia+ja+kesät+kesäisiä.Kyllä+minä+olen+Facebookiin+päässyt+ja+aikaa+siellä+kuluukin+liian+kanssa,+kun+kaikkea+luettavaa+löytyy,+on+ruoka+ja+käsityö+ryhmiä+ja+maailmalta+kaikenlaisia+ihmeitä.Eipä+intoa+ole+minullakaan+matkustamaan+ei+liioin+kuntoakaan,+hyvä+että+en+kaipuuta+matkustamiseen+tunne.Näitä+kotimaan+kohteita+vaan+katselen,+lähinnä+kylpylälomia.Onneksi+on+tuo+televisio,+että+saa+tuulahduksia+muista+maista+ja+kohteista+niissä+olevista+nähtävyyksistä.Omistan+kirjasarjan+Kaunismaailma,+9+osaa,+niistä+voi+selvennystä+ja+historiaa+lukea,+juuri+tätä+ikää+varten+ne+hankin,+ajattelin,+että+niitä+eläkkeellä+sitten+tutkin,+vähäksi+on+tutkiminen+jäänyt;)Uteliaisuus+melkein+kaikkeen+on+hiipunut.Hienoja+maita+on+maailma+pullollaan,+mutta+Suomi+on+paras;)Ilo+lukea+kuntosi+kohentumisista+ynnämuu,+näin+se+elo+vaihdellen+meitä+kuljettaa,+kyllä+se+mukava+tunne+on,+kun+jotain+jaksaa+touhuta.+Varmaan+hyväksi+nuo+lenkkeilyt+sun+muut+terveyteen+vaikuttavat+on,+näin+olen+kohdallani+minä+ajatellut.Noista+tyttösten+lehden+lennättelystä+tuli+mieleen+oma+leikkimieli,+kun+katua+tallustin+mikä+oli+paksusti+lehdillä+verhoutunut,+hauska+oli+kahisevia+lehtiä+potkia+ja+niiden++seassa+kulkea.Keltaväri+peittää+maisemat+maata+myöten+joten+on+valoa+silläkin+tapaa+ja+kun+aurinko+säteitään+hohtaa,+on+kuin+satumaassa+kävelisi;)Kannattaa+nyt+tallentaa+nämä+näkymät,+sillä+voi+syksy+muunkin+ilmeen+näyttää.Kaunis+varmaan+huoneesta+tulee+remontin+jälkeen+Paloma,+tuosta+kukkatapetista+minäkin+haaveilen,+mutta+tulee+aina+mieleen+kannattaako+enää+mitään+remonttia+haaveilla,+kun+aika+voi+lyhyeksi+jäädä+lopputuloksen+nauttimiseen.Huh,+huh+näitä+mietteitä,+mutta+pakko+on+yrittää+muistaa+ikäkin.Eilen+saatiin+kanervat+haudoille+ja+sielläkin+ihasteltiin+hyvin+hoidettua+hautausmaata+ja+väriloistoa.Aina+tulee+kevyempi+olo,+kun+saa+mieltä+painavat+asiat+hoidettua.Tänään+laulelemaan+aion+ja+mitä+sen+lisäksi+sen+tiedän+illan+korvissa,+voikaa+hyvin+kaikki+kirjoittajat+ja+lukijat;)
  9. Syksyisiin+tunnelmiin+on+herätty+edelleen+ja+ihan+mukavalta+näyttääkin,+pyykit+kuivuvat+parvekkeella+hyvin,+tuuli+siitä+pitää+huolen;)Tänään+saatamme+haudoille+mennä+sellaisia+aikeita+ehdottivat+kummi-tyttöni+ja+kälyni+ja+minullehan+sopii.Kylpyhuoneen+pesukin+olisi,+mutta+eipä+ne+hommat+karkaa,+sanotaan,+että+päivähän+on+huomennakin;)Nyt+on+tarkkana+oltava+tuon+kirjoittajamäärän+katsomisessa,+että+oikeaan+kohtaan+viestin+osoittaa.Makriina+tuota+joulun+viettoa+kyselit,+se+on+tilattava+hyvissä+ajoin,+jos+johonkin+kylpylähoteliin+aikoo,+olen+yhden+joulun+ollut+syntymäpäiviä+karussa,++en+mitään+ahaa+elämystä+saanut,+mutta+jospa+kokeilisi+toista+paikkaa.Lapsieni+luona+olen+ollut+mieheni+kuoleman+jälkeen,+mutta+jotenkin+hiljaisuutta+kaipaa+ja++erilaisia+kokemuksia,+saa+nyt+nähdä,+jospa+vain+kotijoulun+viettäisin.Fiinufammu+ihmettelit+joulusta+puhumista,+aikaistahan+se+on,+mutta+minun+tapanani+on+suunnitella+kaikkea+hyvissä+ajoin,+ehtii+monta+kertaa+mieltä+muuttaa;)Onhan+minulla+pakkasessa+jo+lanttu+ja+porkkanasurvokset+joulua+silmällä+pitäen.Sekin+on+tosi,+että+tilaus+on+tehtävä+ajoissa,+jos+meinaa+sisään+päästä,+no+nytpä+jätän+tämän+aiheen,+puhutaan+vaan+tästä+syksystä+ja+sen+ihanuudesta;)Minulla+on+laatikollinen+sukkia+ja+lapasia,+pakolta+en+tarvitse+neuloa+ja+perheeni+on+niin+kylläisiksi+kuteistani++tulleet,+tuskin+kovin+iloisina+sukkia+vastaanottaa,+mutta+onhan+tarvitsevia+maailmassa.Kiva+on+neuloa+ajankuluksi,+nyt+on+vaan+jäänyt,+kun+tuo+sänkypeittoni+on+ajan+vienyt,+viittä+vaille+valmis+alkaa+olla.Iso+on+urakka,+en+enää+uutta+aloita.Ramoonalla+on+kulttuuririentoja+ollut,+varmaan+antoisa+matka+teillä+ollutkin.Yhdessä+mekin+joulut+vietettiin+silloin+ennen+ja+taidettiin+yksi+joulu+vielä+minun+luonani++mieheni+kuoleman+jälkeen+viettää,+mutta+sitten+jokainen+perhe+halusi+luoda+omat+perinteensä+ja+minähän+siinä+helpolla+olen+päässyt.Nyt+uusia+ulottavuuksia+itselleni+yritän,+vaikkakin+joulu+perinteinen+kodin+tapahtuma.Joulukirkossa+en+muista+milloin+olisin+käynyt,+sellainen+pakana+olen.Taitoa+se+kukonteko+vaatii+ja+jos+on+kotitekoisia+aiemmin+syönyt,+ei+ne+meinaa+kauppojen+ei+torienkaan+tuotteet+täyttä+arvosanaa+saada,+kuten+ynnämuu+todistit.Hyvä+se+on,+että+väliin+kiirettäkin+pitää,+meinaa+tämä+aika+joskus++pitkäksi+tulla+ja+niinhän+se+on+sanonta,+että+vierivä+kivi+ei+sammaloidu,+eikun+touhua+vaan+elämään;)Eihän+tuo+"vilske"+aina+iloa+tuota,+toivotaan,+että+nyt+siistinä+ketju+pysyisi.Kivaa+varmaan+tutustua+nähtävyyksiin+matkallasi+korppis,+hyvää+jatkoa+vaan+ja+nuo+voileivät+mistä+Kristtiina23+mainitsi,+on+kuuluisiksi+tulleet.Jollekin+on+ollut+vaikea++sanomaani+sisäistää,+kyllä+"se"+sana+oli+tarkoitettu+juuri+niin+kuin+Eliaana+sen+ymmärsi.Ainahan+näitä+väärin+käsityksiä+syntyy,+jos+niitä+oikein+etsii;)Viikkoa+tässä+on+aloiteltava+mitä+tuokaan+tullessaan,+siitäpä+ei+varmuutta+ole,+mutta+päivä+kerrallaan+sitä+mennään.Värien+leikkiä+vielä+tovi,+kunnes+tuuli+nekin+kauneudet+vie+mennessään,+ihastellaan++niiden+riittämisistä+loppuun+asti;)
  10. Harmaa+taivas+ja+osin+mielikin+tänään+lauantaiaamuna,+ajattelin+jo,+että+olisimme+saaneet+kirjoittamisen+sopuisasti+kulkemaan.Joku+kysyi+kenen+puolelle+asetun,+sanon,++että+en+kenenkään,+jokainen+itse+kirjoituksensa+vastaa,+tuomarina+en+täällä+ole.Pahoittelen+kuten+moni+muukin+ketjun+tilaa,+mutta+siihenpä+sitten+jääkin,+olemme+aikuisia+ja+jos+ei+jokainen+itse+viestittelyään+sopuisaksi+saa,+ei+siihen+mahdollisuuksia+toisillakaan.Jos+muutamalla+on+välit+jostain+syystä+rikkoutuneet,+ei+niitä+toisiaan+mollaamalla+kuntoon+saa,+heiltä+itseltään+olisi+halu+sopuun+löydyttävä.Tuntematta+taustoja+voin+vain+toivoa,+että+yksityisesti+sopisivat+asiat,+tuskin+kuitenkaan+mitään+korvaamatonta+on+tapahtunut.Täällä+on+niin+monta+tietämätöntä+noista+erimielisyyksistä,+että+on+aivan+kohtuutonta+koko+ketjun+tilaa+vahingoittaa,+sopikaa+ystävät+ja+annetaan+kaikkien+kukkien+kukkia.Niin+mielelläni+näitä+aloituksia+tekisin+ja+mielenvirkeyttä+meille+kaikille+mahdollistaisin,+mutta+usko+meinaa+loppua+tätä+menoa+katsellen.Aika+näyttää+mihin+suuntaan+jatketaan,+vai+ei+mihinkään.Kaikki+kirjoittajat+tuovat+oman+sävynsä+viesteillään+ja+minusta+se+rikastuttaa+ketjua.+miksi+emme+voisi+sovinnossa+ketjua+jatkaa?+Rauhaa+ja+rakkautta,+toinen+toistamme+kunnioittaen.
  11. Pilvisenä+sää+jatkuu,+oikeastaan+pitäisi+jatkaa+noita+syyshommia,+mutta+taitaa+tänään+olla+kaupassa+käynti+päivä,+torille+jo+heti+aamusta.Taitaa+jäädä+tavaksi+tämä+kerran+viikkoon+kaupalla+käynti,+korona+sen+sai+aikaan.Ampiaisen+pistoja+olette+kokeneet,+minua+ei+varmaan+ampiainen+ole+koskaan+pistänyt,+itikat++sitäkin+enemmän+ja+vaiva+siitäkin+syntyy+tuskaan+asti.Eilinen+päivä+sujui+aamupäivän+osalta++olohuoneen+putsauksessa+ja+iltapäivä+sitten+vain+istuen,+niin+tiukille+siivous+otti.Päivä+ja+huone,+näin+on+mentävä,+kaukana+on+ne+päivät+jolloin+kerralla+kaikki.Elokapinasta+ja+kapinoista+yleensä+olette+myös+kertoilleet,+hyvähän+on,+että+on+herätty+tuota+ilmaston+tilaa+seuraamaan,+mutta+en+lämpene+tuolle+kapinaliikkeelle++mikä+nyt+on+jo+lopetettu,+muilla+keinoin+on+asiaa+hoidettava+ei+yhdellä+tempauksella+asiaan+vauhtia+saada.Parhaansa+kai+hallituksessa+yrittävät,+mutta+pienin+askelin+edistys+eteenpäin+menee.Lakkoillen+esimerkiksi+palkkojen+ja+työaikojen+parantamiseen+vuosia+kulutettiin,+jotain+voitettiinkin,+mutta+pienin+askelin.Kapinointi+ja+lakkoilu+on+hyväksyttäviä,+mutta+hallitusti.Poliisin+kanssa+ei+jouduttu+koskaan+lakkoillessakaan+yhteen+ottamaan,+ei+edes+yleislakon+aikana,+mikä+oli+jo+iso+juttu.Silloin+taisi+olla+jo+lähellä+vaikka+mitä.Ynnämuun+kanssa+samoja+mietin,++asiat+muuttuvat+ja+eläminen+paranee,+ei+enää+kannata+sotia++noita+menneitä+vanhoja+asioita+kerraten+muuten+kuin+historian+tiimolla.Hyvä+on++tietää+nuokin+tapahtumat,+mistä+on+tähän+päivään+päästy,+ei+ainakaan+kaikiltaan+helpolla.Toivottavasti+emme+ikinä+ajaudu+noille+sotaisille+teille.Historian+tulkinta+monenlaista,+kertojasta+riippuu.Kiva+että+Mira+löysit+ketjumme,+aina+on+mukava+saada+uusia+tuulia+ilmapiiriin,+pistäydy+toistekin+,+kun+meidät+löysit.Onkohan+demeter+päässyt+lääkäreiden+käsittelyyn,+kun+ei+aikoihin+ole+näkynyt.Mukavaa+kuulla+myös+sinusta+Neeassa,+ei+varmaan+helppoa+ole+tottua+toisen+pois+menoon,+aika+on+se+mikä+apua+antaa.Koskaan+ei+kuitenkaan+täysin+unohdu,+ei+tarvitsekaan,+muistot+kultaantuu+ajan+myötä+ja+elämä+alkaa+sujua.Tuo+äänikirja+oli+minulla+jo+aiemmin,+mutta+peruin,+kun+aikani+muka+ei+riittänyt+kuunteluun+ja+puhelinta+joutui+lataamaan+koko+ajan,+nyt+olen+tullut+katumapäälle,+pitäisikö+uudelleen+tilata+se.Nyt+kello+näyttää+aikaa,+että++voisi+kauppakierroksen+aloittaa,+joten+hyvän+päivän+toivotuksiin+lopetan;)
  12. Torstaiaamu,+pilvinen,+mutta+ei+vielä+ainakaan+sada,+hyvä+niin,+olohuoneen+tekstiilit+parvekkeen+kaiteella;)Aloitin+nyt+olohuoneesta+siivoamisen,+ehkä+työläin+onkin,+mattoja+ja+verhoja,+tauluja+ja+sen+muuta+pyyhittävää.Mikähän+siinäkin+on,+kun+poikkeaa+entisistä,+ikään+kuin+pinnaisi,+niin+kaavoihin+kangistunut+olen,+no+pölyt+kyllä+lähtee+näinkin.Eipä+aikaakaan,+kun+pölyisenä+on+taas+huusholli,+mutta+eihän+pölyn+perässä+aina+jaksa;)Vauvoja+syntyy+ja+isovanhemmat+ja+perheet+onnessa,+onnea+vaan+Eliaanalle+kuin+Anollekin+vauvan+syntymästä,+pulska+tyttö+olikin,+poikani+paremmaksi+laittoi+4,300+g.Mukava+kuulla,+että+lueskelet+ketjujamme,++kirjoittelukin+on+kiva+huomata.Joku+on+sanonut+ettei+typeriä+kysymyksiä+ole,+vastaukset+joskus+voi+näin+olla,+mutta+kysellään+ja+vastaillaan,++viisaita+ja+tyhmiä,+ei+se+niin+ranttua+aina+ole.Minä+odottelen+lääkärin+soittoa,+mikä+on+tuomio+tuloksien+mukaan,+voi+olla,+että+apteekkiin+minutkin+ajaa.Fiinufammu+metsälenkkejään+ihasteli,+varmaan+onkin+helppo+hengittää+ja+samalla+nauttia+ympäristön+kauneudesta+ja+hiljaisuudesta.Minulla+lenkit+vaihtuvat+siivous+hommiin,+en+jaksa+enää+lenkille+näinä+päivinä.Koira+tarkalla+vainullaan+ilmoittaa+mahdollisista+vaaroista.Miaelina+kiitos+kiittelystä,+sitä+pirtin+henkeä+yritämme+tavoitella+ja+joskus+lupaavia+merkkejä+näkyvissä;)Tuo+kunnioitus,+se+olisi+jokaisen++jollakin+tapaa+oppia,+maailma+paljon+paremmaksi+muuttuisi,+rakkauskaan+ei+mitään+maksa,+sitä+voisi+hyvinkin+helposti+osoittaa+monessa+tilanteessa.En+nyt+tarkoita+sitä+avioliittoon+kuuluvaa+rakkautta,+vaan+rakkautta+ihmisyydessä,+kaikki+huomattavasti+paremmin+sujuisi.Tätä+kaikkea+mitä+toivot+omalle+kohdallesi,++toimi+niin,+että+myös+osaat+antaa+sitä+toisillekin,+tämä+kun+toteutuisi,+edes+pieniltä+osin.Ehkäpä+naisten+pehmeys+ja+empatia+myös+hallituksen+toimissa+näkyy,+en+pidä+sitä+ollenkaan+pahana.Nämä+kapinoinnit+sen+sijaan,+ei+mieltä+ilahduta+ja+monesti+se+on+nuorten++huomion+tarvetta,+vaikka+asia++sinänsä+hyväkin+on,+mutta+nuo+kapinoinnit+hallaa+tekee+muulle+toimimiselle.Osamme+varmaan+teemme+näissä+ilmastokysymyksissä.Nyt+vielä+jaksaminen+huipussa,+pitää+aloittaa+puuhastelu,+kiipeilyä+ja+kurkkimista+tänä+aamupäivänä,+niska+on+kovilla,+kun+pölyjä+seinistä+ja+katosta+tupruutan;)Verhojen+laittokin,+no+ehkä+onnellani+senkin+selvitän;)Intoa+päiväänne+teille+toisillekin,+vaikka+marjametsään+mennen,+puolukoita+on+kuulemma+paljon.
  13. Huomenta+jälleen,+ehkä+nyt+onnistaa+viestin+kanssa+paremmin+kuin+eilen.Säätila+harmaanoloinen,+alistuva,++mutta+värien+hehkuilla+kauneutta+löytyy.Eilen+lauluryhmässä+ystävä+näytti+runoa,+minkä+olin+hänelle+joskus+kirjoittanut,+hyvä+mielestäni,+miten+en+nykyään+saa+mitään+runon+tapaistakaan+aikaan?Joskus+oli+runoketju,+mihin+paljonkin+osallistuttiin,+loppusointuisia+runoja+rustattiin.Onko+sekin+vähäinen+taito+kadonnut,+vai+kriittisemmäksikö+on+tullut+näiden+ikävien+arvostelujen++pelossa?Katselin+minäkin+tuota+eduskunnan+lähetystä,+mutta+kyllästyin+sitä+samaa+valheiden+tulvaa+mitä+pystyvät+jokainen+kertomaan.Miten+rohkenevatkaan+muunnella+selviä+lukuja+mitä+asiantuntijat+kertovat,+kaiketi+faktat+on+samoja+kaikille.Tuosta+ystävien+kohtaamisista+on+ollut+puhetta,+kyllä+ne+tapaamiset+päivät+piristää+ja+muistojen+kirjoja+lisää.Myös+vaatimattomuudesta+ja+nöyryydestä++jutustelitte.Olen+samoilla+linjoilla,+ei+nöyräksi,+ei+vaatimattomaksi+ruveta,+kyllä+siihen+kasvetaan.Olosuhteet+missä+elämme+ja+vaikutamme+muokkaa+luonnettamme.Kodin+vaikutus+on+merkittävä,+oman+luonteeni+muokkaamiseen+sain+esimerkin+vanhempien+käyttäytymisestä+ja+elämästä+joka+meitä+ympäröi.Ei+ollut+rikkauksia,+mutta+ei+sitä+kaivannutkaan,+koska+monella+muulla+elämä+oli+samanlainen,+kai+sitä+etsiytyi+siihen+joukkoon+millä+arki+oli+samaa+kuin+itsellä.Kateutta+en+muista+huomanneeni+lainkaan,+hyväksyttiin+se+elämä+missä+elimme,+miksi+ei+näin+olisi+tehtykin,+turvallinen+ja+hyväksyvä+kodin+henki+mukana+joka+asiassa.Isäni+oli+luonteeltaan+ylpeä+ja+teki+sen+minkä+oli+tehtäväksi+saanut+pystypäin,+ei+nöyristellen,Äitini+taas+oli+kiltti,+hyväntahtoinen+ja+varmaan+joutui+monessa+kohden+nöyrtymäänkin,+sillä+sodan+jälkeinen+elämä+oli+niukkaa.Ruokaakin+joutui+hankimaan+maalta+pitkien+matkojen+päästä,+kun+kaupasta+ei+saanut+ja+ehkä+se+ei+ihan+helppoa+ollut+mennä+maatiloilta+apua+pyytämään,+vaikka+rahallakin+maksoi.Lapsuuteni+oli+onnellinen,+siitä+olen+monasti+kertonut,+en+vaikeuksia+huomannut,+aina+oli+ruokaa+pöydässä,+mitä+sen+eteen+joutuivat+tekemään,+sitä+havaintoa+en+tarvinnut+huolehtia.Vaikeuksien+edessä+oli+jopa+nöyrryttävä,+jos+sillä+asiat+korjaantui,+huoleton+kuitenkin+lapsuuteni+oli.Tiukasta+aloitimme+kodin+perustamisen+mekin,+mutta+olosuhteet+koko+ajan+paranivat+ja+samaa++nöyryyttä+en+koskaan+tarvinnut,+mutta+vaatimattomuus+on+ollut+seuranani+koko+elämäni.Ehkä+isän+perimä+on+sen+vähäisen+ylpeyden+mieleen+jättänyt,+että+mitään+en+pyydä+en+haali,+ilman+omaa+osuutta+asiaan.Kiitollisin+mielin+muistan+vanhempiani,+rakkautta+joka+päivä+sen+elämän++eteenpäin+viemisessä,+ei+siitä+puhuttu,+se+aistittiin;)Ajatus+tuosta+brinkkalan+kertomasta++"vaarista"+surulliseksi+mielen+tekee,+ei+toivoisi+enää+loppuelämässään+moista+saavansa+kokea,+siinä+on+miettimisen+paikka,+miten+kohtelemmekaan+kanssaihmisiä?Tuli+nyt+taas+sekava+viesti,+näin+joku+kokee,+mutta+kahlatkaa+läpi,+jos+jaksatte.Tänään+menen+pelaaman+Skippoa,+jotain+ajankulua+kaipaan+ja+siellä+porukalla+toisiamme+kiusaamme;)Onnekasta+päivää+toivottelen,+iloa+löytyy+hyvin+pienistä+asioista,+niitä+etsimään;)