Vapaa kuvaus

Hei!

Täältä Savon puolelta olen 83- vuotta täyttänyt naisihminen, kaksi lasta, mieheni menettänyt.

Yksin olen elellyt jo kohta kaksikymmentä vuotta. vuotta, ei valittamista olossani;)
Yksinäiseksi en eloani tunne, aina jotakin touhua päiviin riittää.

Kirjoittelen melkein joka päivä 80+ketjuun, Noja-tuoli otsikon alle , vuoden alusta tänne siirryin, päiväni näin aloitan.

Uskon että mieleni pysyy näin tehden vireänä ja uudet virkistävät ajatukset syntyy lukiessa toisten viestejä.

Eläkeläisyhdistykseen kuulun ja siellä lauluryhmässä laulelen, pientä piristystä hakien..

Terveyteni on hyvä, mitä nyt nuo polvet meinaa kenkkuilemaan ruveta ja se aika paljon jo rajoituksia asettaa, mutta hammasta purren nämä joka päiväiset rientoni suoritan.

Nyt on hiljentynyt harrastus toiminta, enää en jaksa, en tunne yhtä mielekkääksi, mutta mukana kuitenkin vielä olen.
Kesää jo kovasti odotan, nyt kauniista talvesta nautin, siinä se etenee lämpimän tulo, toivossa olen, että kaunis kesä tästä vielä tulee.
Elämässä kiinni, valoisin mielin uutta kohti.

Iloa ja voimia profiiliini kurkistaville;)

Aloituksia

154

Kommenttia

2546

  1. Sunnuntaiaamun+rauhaa,+katselen++kauniin+sinistä+taivasta,+viileä+on+yö+ollut,+neljä+astetta+mittarissa.Ajatus+viipyilee+eilisen+suruilmoituksen+mietteissä,+taivaalle+katsoen+ajatus+siitä,,+että+siellä+jossakin+tuntemattomassa+sinisiru+maallisista+oloista+pois+siirtyneenä+seuraa+tänne+jääneiden+elämää.Hänen++meille+jättämä+valoisa+muistonsa+viipyy+kauan+luonamme+ja+tietoa+ja+taitoa+jättäneen+sirusirun+ohjeet+hyvään+elämään,+kiitollisina+muistamme.Hänellä+se+tehty,+mikä+meitä+odotuttaa,+mutta+vuoro+tulee+kaikille.+Elämä+jatkuu,+nyt+jo+on+varmaan+lisättävä+vaatetta+jos+ulos+lähtee+ja+lähtemään+pakotan+taas+itseni.Eilen+sain+siivouksen+tehtyä,+hieman+perusteellisemmin+sen+teinkin,+huonekalut+löysivät+uuden+paikan+ja+taas+on+koti+uuden+näköinen;)Olin+mielestäni+ahkera,+pienen+satsin+omenoita+kuorin+ja+keitin+hilloksi,+eivät+oikein+syötävän+hyviä+olleet,+joten+päädyin+ne+keittämään+ja+muutama+rasia+pakkaseen+kääretortun++sisään+laitettavaksi.Tytär+laittoi+kuvan+täydestä+sienikorista+ja+soittikin+kysyen+joko+sinulle+nämä+riittävät,+pakko+sanoa+kyllä,+muuten+ruokailu+muuttuu+sienivoitoiseksi.Sieniä+on+paljon,+nyt+metsään+kuka+vielä+ilman+on,+varmasti+joka+kolkalta+näitä+metsän+herkkuja+löytyy.Kirjoittelu+ei+nyt+oikein+suju,+varmaan+mieli+pyörii+aina+niin+ystävällisen+kirjoittajaystävän+menetyksessä,+mutta+aika+asian+korjaa,+muistoissa+kuitenkin+jollain+muotoa+mukana+hän+kulkee.Pitkä+yhteinen+kirjoittelutie+ei+hevillä+mielestä+pois+lähde,+ei+tarvitse+lähteäkään,+vain+mukavia+viestejä+hän+kirjoitti.Kauniin+päivän+toivotuksiin+lopetan,+voikaa+hyvin+ja+kirjoitelkaa;)
  2. Lauantaiaamu+valkeni+viileänä,+kuusi+astetta,+mutta+kauniina+ja+siivoukselle+avuksi+myös+tuuli+puhaltelee.Siellä+ne+matot+kaiteella+riippuu+ja+muut+tekstiilit+pyykkitelineellä,+saavat+pitkästä+aikaa++raikasta+tuoksua+haistella;)Näpit+syyhyää,+kun+huonekaluja+suunnittelen+taas+kierrätellä,+kova+into+ja+jaksamisen+tunne,+miten+lienee+muutaman+tunnin+perästä.Eilen+torilta+ostin+juureksia+ja+laitoin+uuniin+punajuurilaatikon+ja+kurpitsalaatikon,+maistuivat+hyvin+kumpikin.Radiosta+R.Taipale+laulaa+Niittykukkia,+sehän+laittaa+jalat+heilumaan,+siitäkin+huomaa,+etä+vauhti+on+päällä;)Vauvat+ovat+ihania,+sitä+ei+kukaan+varmaan+kiellä+ja+lisää+vaan+toivotaan.Syksyiset+retket+koiran+kanssa+houkuttaa,++johan+sielukin+lepää,+kun+tuoksuttelee+syksyistä+ilmaa+ja+ihastelee+värien+muuttumisista,+kiva+on+varmaan+lenkkikaveri+sinulla+fiinufammu.Neulomisen+jo+minäkin+otin+esiin,+olen+niin+kyllästynyt+noiden+lappujen+virkkaamiseen,+mitä+sänkypeitto+kaipaa,+yli+puolet+vielä+tehtävä.No+on+jouluun+vielä+aikaa,+jospa+silloin+olisi+valmis.Ynnämuu+kertoi+vaivastaan,+mikä+vieläkin+muistoja+tuottaa,+kyllä+monella+jotain+työperäistä+vaivaa+on+kertynyt,+ei+varmaan+kukaan+pitkän+työuran+tehneenä+vahingoilta+ole+välttynyt,+yksin+työasennot+ovat+saattaneet+vaivoja+aikaan+saada.Tuon+23+euroa+oli+eilen+torihinta+täälläkin+puolukoilla,+mutta+vielä+jätin+hankkimatta,+odottelen,+että+ovat+kypsiä+saa+paremmin+mehustumaan.Eliaanalla+noita+ilon+hetkiä+tulevaisuudessakin,+suku+kasvaa.En+onneksi+särkytabletteja+tarvitse+syödä,+voisihan+se+helpottaa+kävelyä,+jos+pillerin+ottaisi+lenkille+lähtiessä,+minä+vaan+sisukkaasti++koetan+tossua+toisen+eteen+laittaa,+olen+onnistunut+tähän+asti.Muistan+ajan+jolloin+marjassa+kävimme+mieheni+kanssa,+silloin+vanhempanikin+sai+marjansa,+puolukka+varsinkin+oli+niin+kivaa+kerätä.On+sitä+joskus+tullut+jotakin+aikaan+saatua;)Olipa+mukava+uutinen,+että+nyt+taudin+lähtökohta+on+tiedossa++demeter,+siitä+se+elämä+taas+alkaa+sujua,+kunhan+puukko+hommiin+pääset.En+tiedä+syytä+miksi+minulle+ei+ole+leikkausta+edes+koskaan+ehdotettu+näiden+polvien+vuoksi,+no+näillä+nyt+mennään.Mihinkään+leikkaukseen+en+halua+enää+mennä,+toivon+jatkuvasti+vaan+hyvää+onneani+kaiken+terveydenasioihin+liittyviin.Omenasadon+säilöön+laitto+on+vielä+tekemättä,+pitää+katsella+mistä+omenia+saa,+joskus+on+yli+hypäten+tarjolla,+en+paljon+omenasosetta+laitakaan,+on+entisiä+vielä+pakkasessa.Eilen+lanttusurvoksen+keitin+pakkaseen+ja+lanttukuutioitakin+muutama+pussi,+porkkanaa+samaten+pieni+määrä,+laatikot+helposti+joulun+aikoihin+sitten+laitettavissa.Olen+niin+tottunut+tuon+pakastuksen+kanssa+toimimaan+ja+tykkään+sieltä+ottaa+valmista+tuotetta+jatko+hommiin,+en+rasitteena+lainkaan+tunne.Kotiniinin+teko+oli+joskus+minunkin+harrastuksena,+nyt+en+viitsi,+kun+kaupasta+ostetutkin+kaapissa+säilyy,+joskus+viinilasi+jos+joku+ystävä+tulee+käymään,+muuten+saavat+olla+hyllyllä;)Nyt+sitten+puuhastelemaan,+ettei+vaan+into+ehdi+karata;)Mukavaa+viikonlopun+alkua,+saattaapa+huomenna+sienirypäs+kotiin+minullekin+tulla,+jos+sää+hyvänä+pysyy,+tervetullut+on+sienisatsi+entisten+lisäksi;)
  3. Huomenet+pilviseen+syksyn+tuntuiseen+viikonlopun+alkuun.Aurinko+pilkisteli,+mutta+kyllä+uhkaavasti+taivas+sadepilvistä+täyttyy,+silti+sanotaan+että+syksyinen+sää+monella+reellä+ajelee,+joten+voihan+vaikka+puolukkaan+tänäänkin+joku+voi+mennä;)Olen+nyt+monella+suulla+saanut+kuulla+hulluuttani,+kun+pakkasia+täytän,+miksihän+kotikäyttöön+pakkasia+kuitenkin+kaupataan,+taitaa+olla+saman+sortin+ihmisiä+aika+paljon+laisiani;)Hamsteri+taidan+olla,+aika+paljon+kuivatavaraakin+kotiin+ostan+aina+näin+syksyn+alussa,+syystä,+että+mielessä+on+kärrin+vetäminen+lumihangessa+ja+liukkaudessa,+joten+ennakoin++sen+mitä+voin.Jokaisella+omat+tapansa+elämänsä+järjestää,+minulla+tämän+laatuiset;)Olisi+todella+mukava+jos+leipomo+menestyisi+Makriina,+yrittämistä+se+tarvitsee,+mutta+hyvä+kello+kauas+kuuluu+ja+jos+tuotteet+houkuttavat,+miksi+ei+kauppa+kävisi;)Pieniä+yrityksiä+tälläkin+seudulla+kovasti+yritetään+saada+aikaan,+varmaan+menestyvät,+jos+ostajat+löytävät+ne+ja+oman+paikkakunnan+liikkeitä++kannustavat+ostosten+teolla.Onhan+tässä+saanut+seurata+monen+tyylistä++jutustelua,+kai+ihmisillä+ei+kaikki+ole+hyvin,+kun+pitää+löytää+joka+asiasta+kielteistä,+tapa+se+on+sekin+yrittää+saada+äänensä+kuuluviin;)Sattui+juuri+aamulukemiseksi+lehti+jossa+kerrottiin+selkä+vaivoista+ja+niiden+kanssa+elämisistä.Kovasti+kehotettiin+kaikenlaista+liikettä+pitämään,+turhaa+varoittelua+pitää+välttää,+myös+masennus,+stressi+kipua+saa+tuntemaan,+mieli+valoisana+ja+liikettä,+liikettä+tavalla+jos+toisella,+istuminen+pahasta.Monen+tyylistä+liikettä+selkä+kestää,+vanhat+varovaisuuteen+menevät+kiellot+kumottiin,+tietenkään+ei+uhkarohkeuttakaan+suositeltu.Minulla+korjaamista+tuon+istumisen+suhteen,+kun+illat+menee+istuen,+ei+toteudu+puolituntia,+mitä+siinä+lehdessä+istumaan+kehotettiin.Aika+rauhattomaksi+menisi,+kun+joka+puolen+tunnin+päästä+liikkumaan+lähtisin;)Minä+en+selkäleikkaukseen+menisi,+ja+onneksi+selkäni+onkin+ollut+kymmeniä+vuosia+kunnossa,+vaikka+kyllä+sitä+taistelua+oli+aiemmin+paljonkin.Eliaana+minulla+sukuni+kanssa+monia+melkein+samoja+päiviä+syntymissä,+anoppini+ja+poikani+päivän+erolla+samoin+pojan+tytär+ja+mieheni,+minä+ja+appiukkoni+samana+päivänä.Joskus+synnytys+pian+tapahtuu,+mutta+tämä+meidän+viimeinen+vauva+oli+työn+takana.Pimeitä+on+jo+yöt+ja+kohta+kahdeksan+jälkeen+alkaa+valoja+sisällä+kaipaamaan,+mutta+nyt+alkaa+illan+"kökkö"+ajat,+sisällä+lämpimässä+katselemme+syksyn+sateita+ja+myrskyjä;)Kuivana+taidan+selvitä+kauppareissulla+kun+heti+kohta+lähden,+aurinko+ilmestyi+taivaalle.Täydennystä+jääkaappi+tarvitsee,+vielä+ei+pakkasta+veroteta,+niin+kauan+kun+tiet+sulana+pysyy,+ruokaa+kaupan+ja+tori+myynniltä.Toivotaan+,+että+kaikille+päivä+kivaksi++tulisi,+olisi+mukava+hymyileviä+kasvoja+vastastaan+tulevilta+nähdä;)Mihin+on+demeter+hukkunut+ja+Neeassa+myös,+jokainen+mielessä+käy+joita+ei+hetkeen+ole+näkynyt.
  4. Torstaiaamu+ja+kaunista+on,+eilisen+sateen+jälkeen+taas+toivossa+aurinkoinen+päivä,+viileäksi+on+sää+muuttunut,+kuusi+astetta+mittarissa.Vaihdoin+profiilikuvani+hieman+minun+taiteilua+esittäväksi.Maalasin+tämän+ladon+paikassa,+missä+kymmenen+viimeistä+vuotta+kesät+vietin.Lato+alkoi+olla+elonsa+päätöksessä+ja+nyt+varmaan+katto+on+jo+pudonnut,+mutta+tunnistan+yhdeksi+muistojen+kohteeksi.Puolukkasota+on+nyt+käynnissä,+no+ostamme+ja+maksamme+sen+mikä+hyvältä+tuntuu,+minusta+on+20+euroa+hyvä+hinta;)Harvoin+sitä+marjaan+matkojen+päähän+lähdetään+ja+ainakin+ämpäreitä+useampi+mukaan+otetaan,+varsinkin+puolukkaa+kerätessä.Nyt+on+puolukkaa+runsaasti+ja+tarjontaa+paljon,+siitähän+se+hinta+sitten+muodostuu+ja+myyntiin+keräävä+varmaan+päivän+metsässä+viettää,+joten+kymmenenkään+sankollista+ei+ihme+liene.Olen+puolukkaa+kerännyt+ja+tykännyt,+ämpäri+oli+hetkessä+täysi;)Suostun+maksamaan+sen+mikä+päivän+hinnaksi+sesongin+aikana+syntyy,+työstä+myönnän+marjojen+poimimisen+muodostuvanKorpikirjailijan+maisemissa+on+todella+edullista+puolukkaa,+ehkä+siellä+tarjoajia+paljon,+marjamaat+lähelläHaasteista+en+tykkää,+niitä+aina+silloin+tällöin+Facessa+tulee.Puolukka+on+lisukkeena+moneen+ja+kuka+niistä+tykkää+käyttää+moneen+ruokaan+höysteeksi,+terveellistäkin.Puolukkatuoremehun+haluan+tehdä+hapon+kanssa,+se+on+aivan+ihanaa;)Eliaana+on+varmaan+jo+ilouutisen+saanut,+onnea+vaan+uudelle+tulokkaalle+ja+koko+suvulle,Noista+kurpitsoista+mainitsit,+ajankohtaisia+kuten+muukin+sato+mistä+hyödymme.Moneen+ruokaan+sekin+käyttökelvollinen,+katsoin+jostakin+miten+kurpitsalaatikkoa+tekivät+jauhelihan+kanssa,+herkulliselta+näytti.Uusia+versioita+on+mukava+kokeilla.Miaelina+noista+valkeista+kuulaista+kerroit,+lempiomenoitani,+ovat+vaan+niin+herkkiä+kolhuille,+mutta+ihanan+makuisia,+olenkin+suuri+kotimaisen+omenan+kuluttajaPolitiikka+ja+uskonto+ovat+aiheita+jotka+on+jokaisella+oikeus+itse+päättää+ja+siksi+vaikeita+aiheita+keskusteluun,+inttämiseksi+tahtoo+mennä.Paljon+pienemmästäkin+täällä+saadaan+aihe+nokitteluun,+riittää+puolukan+mainitseminen;)Nyt+saattaa+jo+olla+aika+vaatetta+hieman+lisätä,+kun+ulos+lähtee,+kuten+ynnämuu+mainitsit.Makriinan+linjoilla+olen,+kyllä+kiitos+on+paikallaan,+jos+näin+joku+aihetta+löytyy,+ei+siitä+numeroa+tarvitse+tehdä.Hyvän+mielen+voi+pienellä+kiitoksella+saada+aikaan,+vaikka+sitä+ei+hakisikaan.Ihan+mukava+on+noista+kirjojen+lukemisistakin+on+kuulla,+huomaa+ainakin+miten+paljosta+jään+paitsi,+kun+en+pysty+lukemiseen+keskittymään.Aikakauslehtien+lukuun+jää+minulla,+mutta+onneksi+niissäkin+joskus+mielenkiintoisia+henkilötarinoita,+etten+ihan+ulkopuolelle+tipahda.Televisio+ja+radio+pitävät+jonkunlaista+tietoutta+maailman+menosta,+joskus+jopa+ylisietokyvyn.Historia+kiinnostaa+ja+kerran+jo+tilasin+äänikirjojakin,+mutta+en+sitä+vielä+omaksi+kokenut,+pitäneen+uusia+kokeilu.Tänään+odotan+terveydenhoitajan+yhteyden+ottoa+ja+neuvoja+toimintoihin,+ensiapuun+kehotti+lääkäri+menemään+jos+oireilu+sellaista+on,+että+viittaisi+sydänperäisiin.Katsotaan+miten+pitkäsi+elon+päiväni++jatkuvat,+en+varmaan+tänne+pysyväksi+jää+minkään+hoidonkaan++jälkeen;)Nyt+sitten+se+pakolliseksi+muodostunut+ulkoilu,+siihen+lääkärikin+kehotuksen+antoi.Mitä+muuta+sitten+keksinkään,+se+näkyy+illan+tietämillä;)Mukavaa+päivää+ja+vaikka+marja+tai+sieni+reissua,+alkaa+olla+loppusuoralla+sekin+homma.
  5. Keskiviikko+huomenet,+kaunista+edelleen,+luvassa+ainakin+sään+viileämmäksi+muuttuminen.Lääkäri+soitti+ja+neuvottelun+tuloksena+alan+puhaltamaan+avaavaa+hengityksen+helpottamiseksi,+ja+kokeita+myös+tehdään,+polvien+vuoksi+ei+rasitus+polkeminen+onnistu,+mutta+verikokeet+tuovat+ehkä+muita+vaivoja+esiin,+jos+niitä+ilmenee.Näin+tupsahti+tuo+kilpirauhasenvajaatoiminta,+en+edes+mitään+oireita+huomannut.Poikani+nuorin+tytär+piipahti+vauvansa+kanssa+eilen+ja+pohdintaa+syntyi+laajasti+kodin+merkityksestä+lapsiin+ja+sitä+tehden+aikuisikäänkin.Hänen+työnsä+on+tämän+tapaiseen+keskusteluun+omiaan+ja+aika+paljon+samoilla+linjoilla+oltiin+ja+ajatuksia+minunkin+toiminta+synnytti.Pieni+Alina+oli+kerrassaan+hurmaava,+naurava+ja+hyväntuulinen++vauva,+vaikka+äiti+sanoi,+kyllä+löytyy+muunkin+suuntaista+olotilaa;)Makriina+kysymyksen+heitit,+missä+sinisiru,+tätä+olen+minä+myös+pohtinut?Myös+tuo+lapsenusko+sai+ajatuksia+sytyttämään,+minulla+se+on+varmaan+yhä+olemassa+oleva+asia.Uskonasioista+myös+sivusitte+demeterin+ja+Tellukankin+kanssa,+nuo+kirjailijoiden+lausunnot+asiasta+on+monenkirjavaa,+eikä+kukaan+tuonpuoleista+ole+pystynyt+selventämään,+vaikka+viisautta+onkin.Minulla+aivan+oma+uskoni,+kirkkoon+kuulun+ja+verot+maksan,+siihen+jää+se+asia.Harmittelen+tätä+huonoa+keskittymiskykyäni,+paljosta+jään+vaille,+kun+en+noita+kirjoja+ja+kirjailijoiden+mietteitä+pysty+ammentamaan.Mukava+niitä+on+täältä+teidän+välityksellä+saada+tietoon.Onhan+jotakin+muistikuvaa+siltä+ajalta,+kun+vielä+lukemien+sujui+minullakin+ja+tuli+luettua+paljon,+mutta+muisti+nyt+on+sitä+mitä+on,+joten+paljon+jään+vaille.Olipa+hyvä+muistutus+tuo+henkilökortin+tarkastus+minullekin,+miksi+ne+ei+voisi+olla+elämän+loppuun+asti+käyttökelpoisia?No+varmaan+syynä+on+tämä+kaikenkattava+epärehellisyys.Viisi+kilometriä+on+jo+pitkä+matka+fiinufammu,+minulle+tuottaa+tiukkaa+jo+tuo+parikilometriä.Kiva+on+kun+harrastukset+alkavat,+vielä+minäkin+aion+laulamassa+käydä,+tapaahan+siellä+ainakin+lauluystäviä.Harrastuksia+ei+oikein+muuta+enää+voi+harrastaa,+kun+tarvetta+ei+mihinkään+ole+ja+ilman+tarkoitusta+ja+tarvetta+en+tykkää+mitään+tehdä.Jotakin+kivaa+pitää+aina+löytää,+minä+onneton+niin+suuren+urakan+aloitin+tuon+sänkypeiton+virkkauksen+ja+nyt+sen+kanssa+tuskailen,+no+jospa+jouluna+valmis+olisi;)Minä+ajattelen+saavani+20:eurolla+puolukkaa,+mielestäni+se+pitäisi+riittää,+kun+miettii+miten+helppoa+puolukan+keruu+on,+jos+hyvä+marikko+puolessa+tunnissa+sankollisen+kerää,+no+työstä+kyllä+käy+sekin+ja+kai+se+on+palkka+sen+mukainen,+mitä+työ+vaatii.Kyselin+kypsyyttä+ja+vielä+on+kuulemma+aikaa,+jospa+joku+pakkasyö+tulee+ja+sen+jälkeen+puolukka+on+kypsää.Minulla+tuo+pankin+asiointi+on+onnistunut,+laskuni+onkin+valmiilla+pohjin,+summat+ja+päivämäärät+vain+laitan+ja+laskut+matkaan+ajallaan+lähtee.Täällä+on+pankkiin+tilattava+aika+ja+se+tuntuu+hankalalta,+yritän+selvitä+itse.Ihania+runoja+laitatte,+tuo+Miaelinankin+pikku+runo+ajatuksella+lukien+on+niin+totta,+kiitos+siitä;)Terveyskeskukset+ovat+työpaineiden+alla,+nyt+tämä+korona+vie+paljon+aikaa,+joten+virheitä+ja+unohduksia+sattuu,+jos+ei+aivan+hengenhätä+ole,+kaikki+selviää.Tietysti+jokainen+omalla+kohdallaan+tuntee+tuon+tärkeyden+ja+harmittaahan+se+jos+ei+meinaa+sujua,+kuten+pitää.Näinkin+on,+surun+vastakohta+on+ilo+ja+sitä+etsimään+pienet+surut+unhoittaen++ja+iloa++ja+hymyä+tähän+päivään.
  6. Kaunista+edelleen,+lämmintä+10+astetta,+mutta+eipä+aikaakaan,+kun+ylittää+20+astetta.Ikkunoideni+alla+jyryää+kadun+korjaajat,+aiemman+lämpöputkikorjauksen+jälkiä+paikkaavat,+isot+osat+katua+joutuivat+aukaisemaan,+kun+putkien+risteyskohta+juuri+minun+taloni+nurkalla,+kyllä+se+tuo+koneiden+kanssa+korjaaminen+ääntä+pitää,+mutta+aikaa+huomattavasti+vähemmän+mitä+lapio+hommat+ennen+vei.Asfalttikoneet+sitten++uusivat+kadun+pinnan,+kiva+on+seurailla+työn+edistymistä,+joskin+meteli+vähän+ärsyttääkin.;)Eliaana+jo+puolukoiden+kanssa+aikaansa+viettää,+sillä+silmällä+katselin+minäkin+torilla+käydessä,+että+pian+on+aika+ostaa+puolukat.Viisikiloa+maksoi+25-30+euroa,+katselen+miten+hinnat+muodostuu,+kun+sesonki+on+parhaimmillaan.Fiinufammulla+noita+ihastelumatkoja+riittää,+kiltit+lapset+sinulla,+kun+kuljettavat+äitiä+virkistymään.Kyllä+ne+saaristot+siellä+varmaan+ihanuutta+mereltä+katsoen+antavat,+olen+pari+kertaa+Turusta+matkan+tehnyt+Tukholmaan+ja+kyllä+sai+henkeä+haukkoa+niistä+nähtävyyksistä+mitä+Turun+saaristokin+näyttää.Tallinnaan+mennessä+ei+juurikaan+saarten+ihanuus+kukoista,+mutta+meren+kyllä+näkee+tyynenä+ja+myrskyisenä,+voin+pahoin+pienestäkin+meren+käynnistä.Muistoja+matkoista+kertyy,+niiden+avulla+talven+voi+vastaan+ottaa,+odottaen+uutta+kesää.Noita+pitkäjalkaisia+kiikkutuoleja+harvempaan+kotiin+saakaan+sopimaan,+mutta+pienet+sirot+kyykkästuolit++ovat+suosiossa,+sellaisen+haluaisin.Ikävä+seurata+sairauden+etenemistä+kuten+Paloma+kerroit,+voimaton+on+apua+tarjoamaan,+mutta+apua+niissä+jokapäiväisissä+toimissa+kuitenkin+voi+tarjota,+mielen+vaihtelut+saattavat+olla+hyvinkin+voimakkaita+näissä+mielen+sumentumisen+taudeissa.Ramoona+suuntaa+vankalle+maalle+retkeään,+kun+Lappiin+lähtee,+siellä+ruska+voi+olla+kohta+parhaillaan,+meidän+väestä+linja-autollinen+suuntaa+Saariselälle+viikon+lomalle,+kerran+olen+siellä+ollut+minäkin.Inarin+ja+Kilpisjärven+maisemissa+olen+myös+käynyt,+siellä+myös+se+ruska+ja+uhkeat+vuoret+maisemaa+rikastutti.Kyllä+maassamme+on+näitä+eroavaisuuksia,+mistä+voi+nauttia,+menipä+Itään+tai+Länteen+aina+nähtävyyksiä+löytyy,+näiden+Pohjoisen+ja+Etelän+lisäksi.Turvallista+matkaa+teille+ja+toivottavasti+sääkin+suosii+ja+ruska+hehkuu;)Poninhännälle+vaan+hiukset+ynnämuu+ja+olet+muodissa+mukana,+oikeastaan+on+mukava,+kun+miehilläkin+voi+tukka+olla+pitkäkin,+ei+aina+se+liipattu+samanmallinen;)Niinhän+ne+hiukset+kuten+muukin+elämä+on+tehtävä+mahdollisimman+itseään+suosivaksi.+mukavaa+oloa+soisi+loppuelämän+olevan.Kaikesta+ei+voi+itse+päättää+ja+lukuisat+vaivat+voivat+ikäväksi+elämisen+saada,+kälyni+kanssa+juttelimme,+miten+hänen+ystävätär+ei+kivutonta+päivää+tavoita,+pyörätuolissa+istuu+ja+kivut+jatkuvia.Onnellisia+saamme+olla+me,+joilla+vielä+liikkuminen+jotenkin+sujuu+ja+päivät+ja+yöttuskattomia+ovat.Jos+vielä+vertaile+noita+maailman+suruja,+kyllä+kiitoshenkäisy+pääsee+jonnekin.Tuo+parikilometriä+on+minunkin+matka+ja+ihana+on,+kun+penkkejä+matkan+varrelta+löytyy;)Remonttia+minäkin+haaveilen,+mutta+haaveeksi+taitaa+jäädä,+kun+ei+niin+akuuttia+kuitenkaan+ole.Huonekalujen+verhoilu+mieltä++arveluttaa,+kyselin+juuri+pojaltani+kun+pistäytyi,+että+kannattaako+verhoilla,+meneekö+kirpparille+jälkeeni.Sanoi,+että+tarvetta+ei+heillä+kuitenkaan+ole+tyylihuonekaluille,+mutta+sanoi,+että+kyllä+niitäkin+löytyy+jotka+halulla+ja+olosuhteet+sen+sallivat,+niitä+haluavat.Aika+paljon+euroja+menee+jos+ajatukseni+toteutan,+taidan+antaa+olla+entisellään,+jos+jotakin+kohtaa+korjaa,+huomaa+eron+niin+suureksi,+että+pakosta+sitten+vaatisi+toisen+paikan+kunnostamista.Pohtimista+riittää.Nyt+päivääni+hankaloittaa+lääkärin+soitto,+sain+sen+eilen+hoitajan+kanssa+sovittua,+mitä+seuraa+siitä+sitten+tämän+päivän+odottelen,+viimeksi+soitti+illalla+kuuden+aikoihin.Voi+olla+että+nuhteetkin+saan,+kun+piti+soittaa+kuukauden+kuluttua+soitosta,+nyt+melkein+puolivuotta+myöhässä+olen.Vielä+on+kesää+jäljellä,+vaikka+viimeistä+päivää+kesäkuukausista+elämme,+monta+kertaa+syys+tuo+kauniit+päivät+iloksemme.Näistä+nyt+nauttimaan.
  7. Huomenta+kaikille+näin+maanantaiaamunakin,+poutapilviä+leijuu+taivaalla,+sään+on+sanottu+muuttuvan+syksyiseksi,+no+syksyähän+tuota+pikaa+elämmekin.Sain+eilen+korillisen+karvarouskuja,+niin+ihania,+tiedättehän+miten+söpönen+on+pieni++karvarousku+ja+niin+puhtaitakin+olivat,+helppo+siivota,+nyt+minulla+on+sienisalaatti+tarpeet+tallessa;)Vävyni+oli+tämän+yllätyksen+minulle+kerännyt,+tytär+ei+kärsi+kyykkiä,+lonkka+kuulemma+kipeä,+patistin+lääkäriin,+taitaa+vaan+sukua+olla+minulle+siinäkin+asiassa.Nyt+sitten+on+puolukan+vuoro,+niitäkin+himoitsen,+jos+hinnat+kohtuullisia,+teen+puolukkatuoremehua,++muun+puolukkasäilönnän+lisäksi.Minä+olen+niin+vahvasti+Martta+ihminen,+että+kaikkea+tykkään+kokeilla+ja+tehdä.Katselin+mainoksen+koneelta+missä+Aihkinen+teki+oikein+lihapullat,+sanoi,+että+ei+koskaan+uunissa+lihapullia+pitäisi+tehdä+ja+voi+ainut+suositeltava+paistoaines.Tämä+kokki+on+mieleinen+seurattava+muutenkin.Eliaana+siinä+saattoi+olla+jo+voimien+koitos,+kun+haukea+ylös+vedit,+iso+kala+jo+on+kaksikiloinen,+onnea;)Keinutuoli+oli+meilläkin+kotona,+muistan+miten+isäni+aina+päiväunille+tytärtäni+keinutti,+tytär+oli+hoidossa+vanhemmillani+ja+olikin+kovin+tärkeä+heille.Muistan+kyllä+nuo+syksyiset+puuhat,+talviteloille+mökki+laitettiin++sadon+korjauksien+jälkeen,+uutta+kevättä+odottamaan.Ilolla+sinne+sitten+lumien+sulamisen+jälkeen+kiiruhdettiin,+ihana+ja+rakas+oli+paikkamme.Eilen+oli+lämmin+ilma,+takkia+piti+välillä+ottaa+pois+päältä+kävellessä,+meinaa+vaan+ilma+loppua,+kun+pientä+ylämäkeä+joudun+lenkilläni+nousemaan.Kävelit+joskus+pitkiäkin+lenkkejä+ynnämuu,+mutta+askel+on+varmaan+lyhentynyt+sinullakin+ja+pienikin+lenkki+jo+riittää.Väki+pienenee+yhteisten+viestien+laittamisessa,+luonnon+laki,+mutta+pyristellään+vielä+me+ikää+saaneetkin+vaan+mukana+ja+todella+sopuisaa+viestittelyä+toivon.Hyvää+jatkoa+sinulle,+pistäydy+viesti+laittamassa.Pussilakanan+alla+nukun+aina+pakkasiin+asti+ja+en+myöskään+makuuhuoneessa+kuumuutta+kestä.Teltassa+olen+nukkunut+minäkin+nuorena+ja+lapsena+veneen+alla+saaressa,+mutta+kesällä+yöt+lämpimiä+ei+sielläkään+kylmä+tullut.Ei+ollut+telttaa+lapsuuden+kodissa,+vene+käännettiin+suojaksi,+naapurin+tytöt+aina+mukana+kulkivat,+ei+tarvinnut+yksin+saaressakaan+olla.Kesät+käytiin+saaressa+joka+viikonloppu,+jos+sää+salli.Vanha+voin+olla,+mutta+mieli+kuin+tytön+hupakolla,+joskus+mietin+tätä,+kun+ajatus+aivan+hulluissa+mietteissä+kulkee,+oikein+pitää+toppuuttaa+itseään,+kasva+aikuiseksi;)Se+siitä+vanhuudesta,+ikä+on+numeroita+demeter+ja+näin+saa+ollakin.Olen+tilannut+kampaajan+ja+nyt+kaavailen+jos+vaikka+mitä,+lyhyeksi+leikkuutan+(kaiketi)+ja+otsatukkakin+on+mietteissä,+niin+on+ollut+aiemminkin,+katsotaanpa+nyt+mihin+päädyn,+tämän+nykyisen+tukan+kanssa+en+jaksa+taistella,+pituutta+juuri+pahimmillaan.Olen+Taipaleen+pariskuntaa+ihaillut+nuoresta+asti,+jotenkin+niin+jalat+maassa+olevia+kumpainenkin.Joskus+tuntuu+ihan+hyvältäkin,+kun+ikä+on+mikä+on,+voi+katsella+nuorten+kohelluksia+ja+muistella+noinhan+sitä+hölmöiltiin;)Onneksi+taitaa+mökin+vuokraukselle+tulla+talvikin+esteeksi+brinkkala,+mutta+uusi+kesä+se+taas+tulee+ja+uudet+halut+sen+mukana.Eihän+se+enää+jälkiä+jättämättä+ole+nuo+puuhastelut,+mutta+hyväksi+se+koituu.Nyt+lepäilet+ja+uusia+puuhia+mietit,+ehkä+harrastuksiin+keskityt,+hyvä+mieli+kuitenkin+mielessä,+kun+jaksoit+apuna+olla.Kiva+olisi+jos+tämä+"kartanon"+rouva+joskus+piipahtaisi,+varmaan+kertomista+häneltä+löytyisi+kartano+ajoistaan.Sitä+kauneutta+mitä+syksy+tuo+tullessa+tässä+aletaan+odottamaan+Miaelina,+pieni+pakkanen+ja+vauhti+kiihtyy;)Minulle+kiikkutuoli+olisi+hyvä+kotiinkin,+mutta+ei+ole+löytynyt+sitä+pientä+kokoa+olevaa,+kirpputori+kiikun+hidastellessani++kadotin.On+minulla+niskatuoli+niskatukineen,+pää+on+saatava+nojaan+niskan+takia,+kipeä+meinaa+vaan+olla.Älä+nyt+ihan+puhumattomaksi+jatkossa+rupea,+kiva+on+viestisi+lukea+Makriina,+aihe+mitä+tutkit+on+varmaan+monelta+osin+tuskainen+aihe.Taivas+on+tässä+istuessa+hävittänyt+pilvet+pois+ja+kaunis+sini+loistaa,+ilolla+taas+sitä+katselemaan+lenkin+varrelta,+hyvää+ja+aurinkoista+päivää+ja+viikonalkua.
  8. Lauantaiaamu,+hieman+harmaa+on+taivas,+mutta+luvattu+on+kaunista+päivää,+siihen+tahdon+uskoa.Maalaismarkkinat+ja+sinne+kohta+suunnistan+kiertelemään,+paljon+on+ollut+tarjontaa+ainakin+aiemmin,+ehkä+nytkin.Tuttujakin+saattaa+nähdä,+vaikka+alkaa+tuo+tuttuus+olla+hakusissa,+väki+nuorentuu+ja+pieni+joukko+jaksaa+enää+ikäkavereista+torille+tulla.Demeter+kerroit+suruviestejä+saaneesi,+niitä++tulee+aina+silloin+tällöin,+mieheni+serkku+on+jättänyt+maallisen+taivalluksen.Nuo+sairaudet+niiden+tuntemukset+on+apuun+oikeutettuja+ja+sairaalat+ja+siellä+henkilökunta+on+sitä+varten,+että+apua+antavat.Missään+ei+kai+liene+lausuttu+minkä+asteinen+vaiva+on+kysymyksessä,+kaikki+kuuluuavun+tarpeen+piiriin,+jos+siltä+tuntuu.Minulla+on+kynnys+korkealla+lääkäriin+menon+suhteen,+en+millään+menisi,+mutta+jos+kivut+lisääntyy+pakkohan+se+on+apua+hakea,+mikäli+onnistuu+sitä+saamaan.Kipujahan+löytyy+aina+enenevissä+määrin+ja+kohta+on+pakko+käydä+laatua+arvuuttamassa,+olen+pannut+merkille,+että+joillekin+se+on+aivan+luontevaa+käydä+arvuuttamassa+pieniäkin+nykäisyjä.Toivotaan+että+kohdallasi+kuvaus+uutta+tietoa+ja+näin+myös+apua+vaivaasi+saisit,+elämä+ei+mielekkäältä+tunnu,+jos+aina+muistutus+jostakin+kivusta+ilmenee.Tuo+kuoleminen+ja+sen+odotus+ei+pelota,+joskin+hyvin+vähän+sitä+mietinkään,+vuoro+se+tulee+aikanaan.Katselen+koivua+tuossa+ikkunan+takana,+muutama+oksa+jo+aivan+keltainen+ja+väriksi+tuota+pikaa+keltainen+tulee+koko+puulle,+mutta+kevään+tullen+uusi+kukoistus+taas+alkaa,+näin+se+elämä+menee,+vanhat+siirtyy+tilaa+tehden+nuoremmille.Mutta+elämme+niin+kauan,+kuin+päiviä+on+elon+kirjaan+merkitty,+hyvin+tai+huonosti,+aina+se+ei+omassa+kädessä+ole.Ramoonalla+tänään+mielenkiintoinen+ilta+edessä,+siellä+merellä+seilaten+näkee+sen+rantamaiseman+valoineen,+ehkä+kuun+ja+tähdetkin,+poikkeaa+tavanomaisesta.Täälläkin+lomakeskus+ilmoitti+venetsialaisen+vietosta,+mutta+on+sen+verran+matkaa+että+jää+menemättä.Niin+se+mökkikausikin+virallisesti+päättyy,+mutta+aika+monet+vielä+syyskuun+mökillä+oleilevat,+jos+on+mahdollista.Eläkkeelle+jäätyämme+aloitimme+toukokuussa+ja+lopetimme+lokakuussa,+melkein+puolet+vuodesta+mökillä+viihdyimme.Mukava+kun+pihasta+saa+satoa,+minun+puutarhani+yksi+tomaatti+on+maisteluun+antanut+mahdollisuuden,+aika+monta+tomaattia+teki+kuitenkin,+vaikka+ei+onnistunut+tämän+kesän+sato+minulla.Korpikirjailijan+viestittely+vilkasta+ja+Juttukahvilan+seinien+pystyssä+pysymisistä+kannoit+huolta,+ne+pysyy,+jos+asiallisuus+toteutuu+viesteissä.Jos+tavoitteesi+on+kahvila+lyttyyn+laittaa,+varmaan+onnistuu,+en+sitä+suremaan+jää,+mutta+toivon+vielä+asiallisuutta+viestittelyyn+tulevan+ja+näin+pystyssä+pysymme.Mukavaahan+maton+pesu+on,+kyllä+sitäkin+on+tehty+ja+vieläkin+itse+pesen+mattoni.Nimimerkit+ei+miestä+pahenna,+jos+ei+nostakaan,+kaikki+sopii,+kirjoitusten+sisältö+sitten+asiat+voi+mutkistaa.Nyt+laitan+toivomuksen+taas+perään,+kirjoitelkaa,+olkaamme+ystäviä+meille+yksinäisille+jotka+jutusteluja+kaipaamme,+juttua+laidasta+laitaan:)Nuo+laulut+on+opittu+koulussa+ja+ulkoa+osaan"+Arvon+mekin+ansaitsemme"+kannustava+laulu+kaikkiaan,+sopii+Juttukahvilankin++kannustukseen;)
  9. Kauniina+alkaa+tämä+perjantai+ja+jatkoa+on+luvassa,++mökeille+menevät+saavat+kauniin+ja+lämpimänkin+sään,+kelpaa+sieniä+etsiä.Sienisalaatin+tarpeita+minä+toivon+myös,+jospa++joku+muistaa+toiveeni.Maalaismarkkinoita+suosii+kaunis+ilma+varmaan+myös+huomenissa,+näin+on+ennusteet+luvanneet.Kaupasta+jo+ennakoin+eilen+euron+hintaisen+kilon+pussin+punajuuria+ja+ne+on+nyt+purkissa+odottamassa+aterian+höysteeksi+pääsemistä.Jääkaappiin+ei+enää+kellariin+tarkoitettuja+mahdu,+pakkaseen+vielä+kylläkin,+mutta+yhdelle+ihmiselle+talven+yli+riittävästi+noita+laatuja+löytyy.Hyvin+nukkuneena+luulisi+kehon+olevan+tiimissä+kunnossa,+mutta+eipä+ole,+mutta+kun+viruttelen+ja+venyttelen,+vaivat+häipyy.Makriina+selvitti+tuon+tuntemattomaksi+jääneen+olmin+olennoksi+joka+on+sokea+ja+vedessä+elävän+harmittomaksi+otukseksi.Kiitos+Makriina+kun+asian+selvitit,+minulta+jää+aina+perustärkeä+selvittäminen+tekemättä.En+usko+että+ketään+voisi+olmiksi+kutsua,+värittömiä+emme+ole+ja+muutenkin+näkyvissä+pyrimme+olemaan,+hyvä+runosi+on+Makriina;)Miksi+se+olmi+on+tullut+tänne+palstalle,+kenen+keksimä+tämä+syytön+eläin+on+nimittely+eläimeksi,Aika+kummaa+muutenkin+nuo+kaiken+maailman++syytöksiksi+tarkoitetut+on+muutenkin,+en+ymmärrä.Aspiriinin+otto+on+tarpeen+useinkin;)Noita+tulvatilanteita+on+syksyn+aikana+paljon+kerrottu,+täällä+meilläkin+vedet+kellareihin+ainakin+Etelä-Suomessa+pyrkivät.Maailmalla+paljon+tuhoja+tehneet,+hyvä+on+ennakoida+sekin+mahdollisuus.Kiitos+vaan+hyvästä+yrityksestä+sitä+kukkapuskaa+lähetellä+demeter,+ei+löydy+minunkaan+koneelta+emoja,+tosin+en+ole+hakenutkaan.Minun+elämässä+ei+oikeita+kukkia+ole+runsaasti+koskaan++tullut,+mieheni+ei+ollut+sen+sortin+ihminen,+että+kukkia+olisi+ostellut,+no+ensi-illan+kukkaset+kotiin+kuitenkin+toi;)En+ole+osannut+niitä+odottaakaan,+ei+minun+elämä+"ruusuilla"+tanssimista+ole+ollut,+vaikka+muuten+ei+valittamista+olekaan.On+kumma,+ettei+jalkasi+kipeyttä+saada+selville,+jospa+kuvat+nyt+jotain+näyttäisi.Lääkärit+ovat+kuten+me+tavan+kansalaisetkin+erilaisia,+toisella+on+taito+saada+potilas+uskomaan+asiaan,+toisilla+vain+olan+kohotus+ja+sillä+selvä.Minun+kokemukset+on+aika+myönteisiä,+mutta+vähän+olen+heidän+kanssaan+kysellen+aikaa+viettänyt,+kerran+sanoin+,+että+korvani+kutisee+ja+lääkäri+kurkkasi,+sanoen+ei+siellä+mitään+ole,+uskon+vaikka+korvani+edelleen+kutisee.Silmälääkärille+yritin+esittää,+että+silmässäni+joku+hankaa,+katsoi+ja+ei+mitään+nähnyt,+mutta+edelleen+se+kaivertaa,+oletanko+vaan+turhia?Nyt+olisi+aiheellista+ottaa+yhteys+lääkäriin,+viime+kerralla+itse+sanoin,+että+katsotaan+tilanteen+kehittyminen+ja+otan+sitten+yhteyttä,+helmikuusta+asti+olen+sitä+yhteyden+ottoa+miettinyt.Voin+kuvitella+tuon+jalkasi+vaivan,+minulla+on+oikea+jalka+myös+huono,+ei+voi+turvata+siihen,+että+voimaa+riittäisi+nostamaan+rappuja,+aina+vasemmalla+jalalla+ponnistan+rappu+kerrallaan.Pitäisi+yrittää+kuntoutukseen,+ystäväni+sai+kuntoutuksen++hoitolaitokseen.+on+85+vuotias,+hän+sanoi+kuulleensa,+että+kuntoutusrahat+jäävät+käyttämättä+ja+haki+sitten++lääkärin+lausunnon+ja+nyt+ennen+joulua+menee+kuntoutukseen.Olisiko+sellainen+mahdollinen+myös+sinulle+demeter,+itse+ne+vaatimukset+kuulemma+pitää+tehdä+nykyterveyden+hoidossa.Sitkeyttä+ja+sisua+myös+Juttukahvila+kaipaa,+ei+helpolla+palstalta+hävitä,+jatketaan+vaan+edelleen,+sanat+ei+suuta+halkaise,+vaikka+joskus+niin+voisi+kuvitella;)Ynnämuukin+ihmettelynsä+toi+julki+tuon+eilisen+vilkkaan+sanailun+seassa,+pystyssä+on+Juttukahvilan+seinät+ja+ei+ne+ihan+pienestä+nurin+menekään.Jatkuvuutta+näyttää+syntyvän+monen+moista,+ikävä+vaan+on+poissa+olevia,+mitähän+sinisirulle+kuuluu+ja+Neeassa,+suru+on+raskas+seuralainen+sen+tiedän,+mutta+aika+parantaa,+pistäydy+kertomassa+sinäkin+oloasi+miten+jaksat.Jokaista+kaipaan+yksin+ja+yhdessä,+sitä+se+palstaystävyys+on;)Tässäpä+tämän+huomenen+toivotukset,+kaunista+varmaan+ympäri+suomea,+siitä+nauttimaan;)
  10. Torstaiaamu+ja+harmaana+tämäkin+alkaa,+tuuli+tuivertaa+ja+syksyn+makua+jo+huomaa,+vain++luonnon+taiteen+värikkäät++ihmeet+vielä+puuttuu.Vilkasta+on+ollut+palstalla,+ei+niinkään+juttukahvilassa,+mutta+hyvä+niin,+häiriköinti+vähäisempää.Jatkosta+ei+voi+tietää,+kun+kosto+mentaliteetti+on++uhkaksi+esitetty.Mitä+sillä+voitetaan,+ei+mitään,+ketjun+säilyminen+viestien+kenttänä+on+paras+ja+sopua+antava.Anonyyminä+kirjoittelu+on+mahdollistettu+ja+siihen+on+tyytyminen,+kyllä+jokainen+voi+viesteillään+seuraajansa+saada.+Ehkä+ajatteluni+on+harhaa,+mutta+silti+kerron,+että+jokainen+itse+omilla+kirjoituksillaan+saa+aikaan+sen,+mitä+siitä+seuraa.Jos+vuosien+takaisia+muistellaan+ja+niistä+kinaamaan+aletaan,+niin++puskasta+ilkeilyä+on+helppo+jatkaa.Anojen+ja+vakikirjoittajien+syyksi+ei+ketjun+loppumista+voi+laittaa,+totta+kai+saa+vastata+kenelle+aihetta+löytyy.Tämän+oikeuttaa+ylläpito+ja+siihen+ei+pitäisi+mitään+estoja+kenenkään+laittaa.Viisainta+kai+olisi+vain+ohittaa+ne+epäillyt+seuraajat,+jos+hyvää+tahtoa+löytyy,+aika+parantaa+haavat.Suurennuslasin+voi+unohtaa,+samoin+rivien+välit,+oman+viestin+säännösten+mukaan+kirjoittaen+riittää.Palomalle+kerron,+kun+sanoit+tomaatteja+paljon+olevan,+mutta+raakoja+vielä,+ne+kypsyvät+sisälläkin+ja+kiva+on+ohi+kulkiessa+napata+tomaatti+suuhunsa;)Täällä+meillä+on+peruskoulun+jättäneet,+ovat+saaneet+kaikki+jatko+opiskelu+mahdollisuuden,+näin+lehti+kirjoitti.Myös+työttömien+määrä+on+vähentynyt,+näitä+mukavia+uutisia+on+aina+mukava+kuulla+ja+kiitos+mielessä+heille+jotka+näihin+asioihin+vaikuttaa.Tuo+iskias+on+niin+kovin+tuttu+takavuosilta,+oireilee+aina+sadeaikaan+edelleen,+mutta+ei+suurempaa+haittaa+ole+ollut.Riittävästi+noita+vaivoja+kertyy+kuitenkin+ja+vaivaiseksi+lukeudun,+päivä+kerrallaan.Ajattelen+ja+uskon+noista+omista+harjoituksista++olevan+jotakin+apua+helpommalla+pääsemiseen.Makriina+rauhoittelet+ja+maltin+säilyttämisestä+puhut,+sitä+ajan+takaa+minäkin,+ei+vastaan+sanominen+ikävällä+tavalla+ole+eduksi,+karkottaa+vaan+viestien+laittamista.Pieni+huumorin+pilke+silmissä+pitäisi+viestit+laittaa,+huumorin+mikä+on+helppo+tunnistaa.Nuo+ruusut+ja+sydämen+kuvat++mitä+toisessa+ketjussa+kertoiltiin+olisi+paljon+useammin+käyttöön+otettavia,+hyvä+mieli+niistä+tulee,+vaikka+lähtökohtia+ja+tarkoituksia+ei+tiedäkään,+huumorilla+ohitetaan;)Pieni+leikinlasku+on+paikallaan,+ei+siitä+mitään+vahinkoa+ole.Eiköhän+jatketa+ilman+sotatilan+uhkailuja,+jokaisella+on+syytä+tarkastaa+omia+kantojaan,+miettiä+minkälaista+viestiä+on+lähettämässä.Tulkaa+kaikki+kirjoittelemaan,+keltään+se+ei+liene+kiellettyä,+tulee+mitä+tulee,+sen+aika+näyttää;)
  11. Edelleen+harmaa+taivas+ja+tuuli+puhaltelee,+lämpöä10+astetta,+sisällä+kuitenkin+aivan+hyvin,+patterit+lämmittää;)Eipä+taida+minun+meditointi+ihan+oikeaa+olla,+mutta+ajatusteni+kanssa+kuitenkin+pyörin+ja+laaja+on++mielenliike;)Olen+iltaisin+myös+unen+saanut,+kun+suljen+silmäni+ja+komennan+,+ei+ajatuksia+ja+uni+alkaa,+toki+hyvä+asento+on+löydettävä+ja+rento+olo,+nukunkin+nykyisin+kahdeksan+tuntia,+luulisi+unen+riittävän.Kuitenkin+melko+usein+päivällä+tuoliini+torkahdan,+ei+näin+ennen+ollut,+se+tämä+ikä+kaikkea+tuo+tullessaan.Melkoisen+saman+tyylin+elämää+elellään+ynnämuu+ja+kiitosmielin+voi+itseään+onnitella,+tyytyväinen+olen+elämääni,+nykyiseenkin.Mitään+suurta+ei+enää+kaipaa,+jos+on+milloinkaan+kaivannutkaan,+on+ollut+helppoa+tyytyä+siihen+minkä+on+aikaan+saanut.+Onnellinen+olen+siitä,+että+olen+saanut+elämäni+siihen+malliin,+että+itse+olen+pystynyt+laskuni+maksamaan,+en+yhteiskunnan+apua+ole+koskaan+tarvinnut,+no+eihän+sitä+ole+tarjollakaan+ollut+niin+kuin+nyt+on.Työtä+on+otettu+vastaan+sitä+mitä+tarjolla+on+ollut+ja+voisin+sanoa,+että+kyllä+sitä+työtä+on+tehtykin.Suotuisien+tähtien+alla+on+elämä+kulkenut,+terveyttä+riittänyt,+näin+ei+jokaisen+kohdalla+ole+ja+hyvä+että+apua+annetaan+tarpeessa+oleville.Tuo+talkootyö+on+vielä+jossain+paikoin+hyvinkin+yleistä,+kuten+Valamossakin,+siellä+käy+väkeä+talkoissa+kautta+suomen,+ylläpidon+kustannukset+siellä+isot.Näinkin+voi+apua+antaa+huomioiden+tarpeessa+olevat+ja+mukavaa+yhdessä+oloa+talkoolaisille,+kun+vielä+voimat+riittää.Olen+myös+talkoo+hengellä+tehnyt+työtä+oman+yhdistyksemme++eteen,+sitten+koko+porukka+aina+jotain+kivaa+saa+nauttia+pienemmillä+euroilla.Nyt+se+aika+on+ohi.Itsekkäästi+nyt+omaa+eloani+koetan+mukavaksi+saada,+eipä+tässä+paljon+tarvitsekaan,+kun+on+koko+elämänsä+vähään+tyytynyt;)Demeter+sen+kun+vain+"lipoillaan"+jos+se+ei+kaikille+sovi+ystävällisenä+eleenä,+niin+oma+on+murheensa;)Joku+kielteinen+siitä+ihmismielessä+syntyy+varmaan+oman+paremmuuden+vähäiseksi+huomioidessa,+mutta+sille+ei+mitään+voi,+kirjoittajat+elävät+omien+tuntemustensa+kanssa,+lukevat+ja+ymmärtävät+viestit+eritavoin.Myös+kirjoittajien+kuva+muodostuu+jokaisen+lukijan++omassa+mielessä+ja+väärinkäsitysten+aikaan+saannoksissa,+mutta+yrittämällä+kaikki+hyvin+kuitenkin+menee;)Siis+jätetään+entiset+ja+eletään+tätä+päivää;)Punikkitatti+on+kovanlainen,+sitä+joutuu+ehkä+kiehauttamaan+ennen+pannulle+laittamista,+muuten+ihan+syötävä+on+ja+madot+ei+siitä+niin+tykkää,+kuin+herkkutatista.Muistan+miten+olin+epäilevä+tattien+suhteen,+kunnes+maistoin+mieheni+paistoksia+ja+siitä+alkoi+tattikauteni,+ennakkoluulot+vahvana+elää.Tuo+ruokakulttuurikin+poikkeaa+aika+paljon+maakunnittain,+hyvää+kuitenkin+kaikissa+löytyy.Satokausi+on+parhaillaan+ja+ihana+on,+kun+oman+käden+töitä+voi+säilöön+laittaa,+sen+olen+minäkin+kokenut,+nyt+vaan+torilta+ammennan,+hyviä+kyllä+nekin+saatavat+on.Puolukka+aika+lähestyy,+pitääkin+muistaa+ostaa+Pulmusokeria,+se+tahtoo+hyllyiltä+loppua,+kun+puolukat+kypsyy.Annostelen+puolukan+rasioihin+mistä+on+helppo+pakkasesta+pöytään+nostaa+ja+voi+sitä+makua,+nam,nam;)Sankollisen+minä+itselleni+laitan+ja+keväällä+on+rippeet+enää+tähteellä.Kukapa+sitä+pahaa+mieltä+haluaisi+tuntea,+mutta+siinäkin+on+katsottava+peiliin.Paha+mieli+voi+hyvin+vähästä+syntyä,+siinä+asia+mihin+jokainen+voi+vaikuttaa.Sateenvarjon+kanssa,+tuulta+vastaan+on+kävely+tehtävä,+järveltä+vielä+tuuli+kovemmin+puhaltaa,+muuta+onneksi+on+tuota+sisua+käydä+tuultakin+vastaan;)DOikein+mukavaa+päivää+taas+keskelle+viikkoa.
  12. En+tiedä.