Vapaa kuvaus

🫠

Aloituksia

105

Kommenttia

7414

  1. Tein Skillanit, heittelin heti aamusta sänkyvaatteeni aurinkoisille takapihan hangille.

    Urakka ei ollut niin helppo kun ajattelin. Vaihdoin näet ison sänkyni puoliskot keskenään. Tuntui, että olen kuluttanut toisen puoliskon sängyn kuopalle. Isojen petauspatjojen imuroinnit ja siirrot ottivat selälle.

    Tarkoitus oli siivota koko alakerta, mutta jääköön huomiseen. Kumppanini kysyi jo, että miksi et kutsu siivoojaa.

    No, ehkäpä kutsunkin.

    Tosi kaunis päivä, kuitenkin kylmä. Tekisi mieli ajella mökille, mutta jos odottaisi lämpenevää.
    Tapanani on istua näin iltapäivällä parvekkeella, joten kohta sinne kampeen.

    Olen ajatellut noita lumikenkiä, joista ramoona kirjoitti mutta arveluttaa pysynkö niillä pystyssä. Jäällä voisivat toimia.

    Ei ole laskiaispullia, pitänee ostaa, mutta hernesoppaa löytyy pakkasesta.

    Tällaisia mietteitä tiistaina.
  2. Helmikuun 2@

    Yöllä tuuli ja pyrytti, heräsin, oli vilpoisaa, ikkuna oli avautunut itsestään. No, olipa ainakin raikasta, suljin ikkunan.

    Pistin kahvinkeittimen päälle ja vilkaisin etupihalle. Huoltofirma ei ole tänään tullut lumitöihin, ilmeisesti lakon vuoksi.

    Lähdin hakemaan lehteä, oven ulkopuoli oli lumen peitossa ja lumi oli nietostunut rappuittemme eteen. Ei kun lumitöihin.

    Puiden kaato projektin vastustamisemme on ollut kolmelle osakkaalle jatkuvan kiusanteon aihe.

    Joku heistä kolaa aikaisin aamulla kolmen autotallin ja postilaatikoiden edustan ja harjaa postilaatikon päällyset.

    Tulos on huvittavan näköistä.
    Meidän postilaatikon pääĺlä oli tänä aamuna noin kolmenkymmenen sentin lumitötterö, kun taas muiden laatikot oli harjattu. Kola oli pyyhkinyt somasti siten, että meidän postilaatikon edustalla oli lumikinos.

    Kukaan ei ole vielä kolannut portin edestä lumikinosta. No, onneksi minun ei tarvitse tänään ajaa ulos pihasta.

    Aurinko paistaa komeasti, taidan mennä parvekkeelle auringon ottoon karvataljojen alle ; ))

    No, lakon tarpeellisuudesta puheen ollen luin juuri Korven Sanomista yhdestä uudesta konkurssista.