Vapaa kuvaus

Bara en sten i havet.

Harrastan runoutta, matematiikkaa ja tupakointia.

Ihmisenä olen viimeisen päälle vittumainen paskiainen.

Aloituksia

67

Kommenttia

1959

  1. 1. Keskisormi.
    2. Sydän.
    3. Selkä.
    4. Munaskuut.
  2. Onneksi kenenkään ei tarvitse elättää ketään, vaan elatuksen lähde on persoonaton byrokratia. Tämä juuri takaa tasa-arvon. Näin kaiken maailman sieluttomilla poroporvareilla ja kokoomuksen äänestäjillä ja muilla sydämettömillä ihmisillä ei ole aivan sitä valtaa, joka heillä olisi puhtaaseen rahavaltaan perustuvassa yhteiskunnassa. Ajatelkaamme esimerkiksi vallanjanoisten paskiaisten unelmaa, yksityiseen hyväntekeväisyyteen perustuvaa sosiaaliturvaa: se olisi helvetti maan päällä, se näyttäisi ehkä tällaiselta: https://www.youtube.com/watch?v=WE9vxl9VQ0U (ellei joku jaksa avata linkkiä: yli 120 vuotta sitten kuvatulla videolla kaksi varakasta herratarta nöyryyttävät ja häpäisevät köyhiä heittelemällä näille kuin koirille surkeita armopaloja).

    Tukisysteemi on periaatteessa aika hyvä, mutta käytännössä siihen pitäisi tehdä erinäisiä parannuksia. Esimerkiksi toimeentulotuensaajien epäinhimillinen kohtelu (kyttäys ja valvonta) pitäisi lopettaa. Sellainen kohtelu ei ole Jumalan kuvan arvon mukaista. Tukien saamisesta pitäisi ylipäätään tehdä helpompaa ja suoraviivaisempaa. Se varmasti parantaisi ihmisten hyvinvointia.

    Ihanne olisi täydellisesti toimiva kasvoton kone. Vaikka monissa muissa asioissa inhimillisyys ja ihmiskasvoisuus ovat hyviä asioita, tässä asiassa pitäisi pyrkiä entistä suurempaan persoonattomuuteen ja kasvottomuuteen, entistä totaalisempaan byrokratiakoneeseen. Esimerkiksi kaikenlaiset tarveharkintaan perustuvat tuet ovat nöyryyttäviä ja ihmisarvoa alentavia: joku muu persoona harkitsee, onko minulla tarvetta.

    Kaikki persoonallisuus täytyy korvata täydellisen koneen kasvottomuudella. Tämä saattaa herättää pelottavan mielikuvan, jossa avuton yksilö rusentuu piittaamattoman koneiston rattaisiin, mutta näiden mielikuvien pelottavuus perustuu siihen oletukseen, että kone ei toimi. Kuvitellaan ehkä jotain kafkalaista painajaista, jossa syytöntä miestä tullaan eräänä aamuna pidättämään, minkä jälkeen alkaa loputon tappelu koneiston kanssa, ja lopulta tappelu päättyy yksilön tappioon. Kone tuhoaa yksilön, ja jokainen instanssi, johon voi valittaa, on samanlainen epäkuntoon mennyt kasvoton kone.

    Mikään ihmisen tekemä ei ole täydellistä, joten koneeseen pitäisi jotenkin saada sisäänrakennettua "inhimillinen ulospääsy". Olisi jokin inhimillinen taho, joka valvoo konetta. Virheen sattuessa toimenpiteet kohdistuisivat koneeseen, eivät yksilöön. Kun tämä persoonallinen taho saa valituksen, hän tekee ikään kuin manuaalisesti sen, mitä koneen olisi pitänyt tehdä automaattisesti (eli maksaa yksilölle tälle kuuluvat rahat kyselemättä), ja rupeaa sen jälkeen miettimään, kuinka koneeseen jäänyt vika voitaisiin korjata.

    Taannoinhan kokeiluluontoisesti jaettiin perustuloa parin vuoden ajan muutamalle tuhannelle työttömälle. Kokeilun lopputulos oli muistaakseni se, että työllisyyteen perustulo ei vaikuttanut sen enempää negatiivisesti kuin positiivisestikaan, mutta perustulon saajien hyvinvointi koheni. Ilmeisesti hyvinvoinnin koheneminen siis johtui siitä, että ihmisten ei pariin vuoteen tarvinnut tapella toimeentulostaan TE-toimiston tai Kelan kanssa. Perustulokokeilu siis teki maailmasta vähäksi aikaa hieman paremman paikan.

    Automaattinen perustulo voisi olla täydellisesti toimiva kone, kunhan perustulo on riittävän suuri. Mutta entä jos joku ryyppää perustulonsa, niin ettei hänelle jää rahaa ostaa ruokaa? Koneeseen pitäisi varmaankin liittää lisäosana mahdollisuus asua ja ruokailla ilmaiseksi. Tietysti tämä ilmainen asuminen ja ruokailu olisi avoin kaikille, ketään ei nöyryytettäisi kyttäämällä hänen yksityisasioitaan. Keneltäkään, joka päättää käyttää hyväkseen ilmaista asumista ja ruokailua, ei siis kysyttäisi, onko hänellä tarvetta asua tai ruokailla ilmaiseksi.

    Voi toki olla, että näin hyvä maailma edellyttäisi kapitalismista luopumista.
  3. Olkaamme kuitenkin rehellisiä! Sinun pahuutesi on reaktiota, ei muuta, ei siis ehkä pahuutta ensinkään, ei ainakaan sen enempää kuin hätävarjelun liioittelu on pahuutta. Sinua nimittäin harmittaa se tosiasia, että taannoin löin armotta kuoliaaksi ja musersin houreesi, jonka mukaan meidän Herramme ja Vapahtajamme ja Jumalan Poika Jeesus Kristus syntyi syksyllä. Minä siis todellakin murskasin tämän hulluutesi kiistattomasti, lopullisesti, peruuttamattomasti ja kumoamattomasti ja kaiken lisäksi tyylikkäästi ja elegantisti ja poikkeuksellisen mieltäylentävästi. Voittoni oli aivan uskomaton riemuvoitto, tuskin koskaan ennen on maan päällä nähty yhtä perusteellista, yhtä täydellistä, yhtä totaalista ja päivänselvää ja kirkasta voittoa. Tappiosi oli niin perinpohjainen, niin käsittämättömän läpikotainen, ettet vieläkään – kuten selvästi voimme nähdä – ole toipunut siitä, vaan yhä konttaat maan tomussa itkuisin silmin keräämässä pirstaleiksi lyödyn harhasi säälittäviä sirpaleita. Mutta oi kuinka ihana voitto se olikaan minulle! Oi kuinka se yhä täyttää sydämeni hurskaalla ja vanhurskaalla riemulla! Oi kuinka ihanaa on, kun harhaopit, hulluudet ja mielettömyydet lojuvat sirpaleiksi lyötyinä maassa ja oikea oppi nauraa ilkamoivaa ilonaurua ja kukoistaa kuin keväinen omenapuu ja viettää loputonta riemujuhlaa perhosten ja kimalaisten telmiessä sen ympärillä sen makeista huuruista huumaantuneina! Oi tätä melkein liiankin suurta onnea, joka minun osakseni on suotu ja jota en ansaitse!
  4. "Lieneekö sitten niin lukkoon lyötyä, että järkemme ei voi tietää yhtään mitään yliaistillisesta? Eikö ihminen muka pysty kutomaan ideoitaan Jumalasta aivan yhtä TARKOITUKSENMUKAISESTI kuin hämähäkki verkkoaan kärpästen pyydystämiseksi? Tai toisin sanoen: Eikö voisi olla olentoja, jotka ihailisivat meitä Jumalaa ja kuolemattomuutta koskevien ideoidemme vuoksi aivan yhtä paljon kuin me ihailemme hämähäkkiä ja silkkiäistoukkaa?"

    Mietin vähän tätä Lichtenbergin aforismia. Olen jostakin saanut sellaisen käsityksen, että Lichtenberg oli ateisti, mutta en ole varma. Hänen aforismeistaan ei kuitenkaan voida kovin paljon päätellä, koska selvästikin ne ovat usein vain ajatuskokeita ja spekulaatioita. Sitä paitsi ne ovat hänen henkilökohtaisia muistiinpanojaan, joita ei ollut tarkoitettu julkisuuteen.

    Yhtä kaikki tämän aforismin mukaan ihmisen metafyysiset spekulaatiot viittaisivat Jumalan olemassaoloon samalla tavalla kuin hämähäkin verkonkutominen viittaa kärpästen olemassaoloon. Ihmisen järki toimii yhtä tarkoituksenmukaisesti kuin hämähäkin verkonkutomisvaisto. Voitaisiin myös sanoa, että samalla tavalla kuin evoluutio selittää sen, miksi hämähäkki kutoo verkkoa, evoluutio selittää sen, miksi ihminen kutoo ideoita Jumalasta.

    Ellei kärpäsiä olisi olemassa, verkonkutominen olisi hyödytöntä; ellei Jumalaa olisi olemassa, jumalankutominen olisi hyödytöntä. Jumalasta rupeaisi olemaan jotakin hyötyä vasta sitten, kun ihmisen jumalaspekulaatiot vastaavat Jumalan todellisuutta. Vasta sitten Jumala alkaa toimia ja vaikuttaa, samalla tavalla kuin kärpäset alkavat vaikuttaa hämähäkin elämässä vasta sitten, kun hämähäkki on onnistuneesti kutonut verkon, johon kärpänen on jäänyt kiinni. Ihmisenkin pitää saada Jumala ensin kiinni.

    Keitä olisivat nämä olennot, jotka ihailevat meitä Jumalaa koskevien ideoidemme vuoksi yhtä paljon kuin me ihailemme hämähäkkiä? Heidän pitäisi olla olentoja, jotka pystyvät tarkistamaan, pitävätkö meidän spekulaatiomme paikkansa, heidän pitäisi siis nähdä spekulaatioidemme tarkoituksenmukaisuus samalla tavalla kuin me näemme hämähäkin verkonkutomisen tarkoituksenmukaisuuden. Ja kun he huomaavat spekulaatioidemme pitävän paikkansa, he ihastuvat meihin.

    Voisin myös hyvin kuvitella, että jotakin toista älykästä lajia edustava, jostakin toisesta tähtikunnasta kotoisin oleva yksilö, joka syystä tai toisesta eksyisi kotiplaneetallemme, lentäisi hämmästyksestä selälleen, kun hän meitä tuokion tarkasteltuaan tajuaisi käsittämättömän mahtavuutemme. Hänhän näkisi meidät ensimmäistä kertaa, mikä on jotakin, mihin itse emme kykene, emmekä siis ehkä myöskään kykene todella ymmärtämään omaa mahtavuuttamme, vaan olemme pikemminkin taipuvaisia vähättelemään itseämme. Hämähäkkikin varmaan, jos se osaisi puhua, kommentoisi kutomaansa verkkoa "tää nyt on vaan tämmönen".
  5. Rakkaus tappaa.
  6. Ihanteen ja käytännön ristiriita, tai luterilaisuuden kielellä: lain ja evankeliumin ristiriita.

    Konservatiivit edustavat ihannetta, lakia, liberaalit käytäntöä, evankeliumia.

    Laki ja evankeliumi ovat molemmat tosia, hyviä ja oikein.

    Toisessa ketjussa jumalankieltäjän sanahelinästä ("Kirkon viivytystaistelu") oli mahdollista tunnistaa vahingonilo, joka johtui viime kädessä tästä ristiriidasta eli siitä tosiasiasta, ettemme elä Jumalan valtakunnassa, vaan tässä maailmassa. Ateismi on ihanteetonta, joten kaikki ihanteet ovat jumalankieltäjille korkeintaan pilkanaiheita.

    Ellei uskota Jumalaan, Kristukseen, evankeliumiin, niin kirkko näyttää vain absurdilta laitokselta, ja nimenomaan laitokselta, ikään kuin yhdeltä virastolta tuhansien virastojen joukossa, ja sitä myös arvioidaan samalla tavalla kuin mitä tahansa maallista laitosta. Tosin ateismin näkökulmasta koko todellisuus näyttää absurdilta, mutta tässä absurdiudessa voidaan silti nähdä aste-eroja, jotka mahdollistavat puhumisen hyvästä ja pahasta.

    On olemassa ihanne, jonka käytäntö ilmenee taisteluna syntymättömien lasten tappamista vastaan. Tällainen taistelija voi olla jumalankieltäjän silmissä houkka ("Kristuksen tähden houkka") eli hullu (pyhyys saattaa näyttää maailman silmissä hulluudelta). Ihanteettomassa todellisuudessa lasten tappaminen on neutraalia ja yhdentekevää, ja vain houkka taistelee yhdentekeviä asioita vastaan. Mutta koska jumalankieltäjä voi nähdä absurdiudessa aste-eroja, hän voi nähdä syntymättömien lasten tappamisen vastustamisen myös pahuutena (esimerkiksi eräs ateisti tällä palstalla muistaakseni joskus nimitti abortin vastustajia "sydämettömiksi paskiaisiksi"). Silloin hän saattaa sanoa: kirkko on vanhoillinen, kirkko käy viivytystaistelua lasten tappamista vastaan, kirkko ei ole arvojohtaja.

    Kirkon ei toki pidäkään olla arvojohtaja, koska kristinusko ei ole uskomista ikuisiin arvoihin. Joku on sanonut, että arvot ovat Jumalan korvike. Kuolleessa kirkossa uskotaan arvoihin, elävässä kirkossa uskotaan Kristukseen.

    Tarkoittaako tämä sitä, että konservatiivisuus on kuollutta kristinuskoa ja liberaalius elävää kristinuskoa, sitä voi jokainen miettiä omassa päässään.