rosaliiin

rosaliiin profiilikuva
Joulu 2024
Vapaa kuvaus




https://youtu.be/x1TXMpiqcDI

Liittynyt 12v sitten
13 aloitusta · 3629 kommenttia
Uusimmat aloituksetSuosituimmat aloituksetUusimmat kommentit
Tietokonetta ei ole, ja kännykkäkin on yhtä älytön kuin minä itse, joten kuvia ei tarvita.

Mutta läppärissä on ja vaihtuu silloin tällöin. Kauan oli kuva koirani uskollisista silmistä, viime aikoina vaihtuvia kukkakuvia puutarhastani. Epäilen, että kohta siinä on kuva omenapuiden kukkiessa ja syksyisin katselen ruskalehtiä.

Periaatteena ollut, että kuvan pitää olla selkeä, ettei sotke kuvakkeitani ja myös värimaailma ottaa usein mielentilani huomioon. Muutenkin pidän väreistä ja elämässä tulee olla väriä, joten tuskin koskaan taustakuvanikaan on jotain harmaata tasaista harmoniaa.
Kuinka moni avaa...

Aina avaan kaikki...usein sieltä löytyy tämän linkitetyn kappaleen lisäksi portteja mielenkiintoisiin uusiin tuttavuuksiin musiikin maailmassa.
Niihin ei koskaan eksyisi oman ajankäytön kuvioissa, joten linkit ovat tavallaan oikopolkuja avarampaan maailmaan.
Yläkaupungin yöhön korot kopisten...ainakin mennessä...

https://youtu.be/M4W6iepdaQU
Miksiköhän tätä laulajaa ja tätä kappaletta on niin kevyt kuunnella,
tulee niin kevyt keinahteleva olo, innostunut tunnelma...

https://youtu.be/fQknNaxLAaA
Sydämen sävel on tänään niin viluinen ja piripintaan vesipisaroita...
voi kun nuo omenapuut jo kukkisivat...

https://youtu.be/E7QcaFP-XBg
Sydämen kyllyydestä...kyllä
Kukkansa löytää...kyllä

https://youtu.be/YNlBrJkvzg0
"nuorimieli"
ei ikääntyminen ole mikään sairaus, tunnen sata vuotiaita joilla ei ole minkäänlaisia merkkejä dementiasta,
ei ikääntymisestä seuraa dementia, tunnen nuoria, joilla on paheneva nopeasti etenevä sanotaan nyt dementia... se on itse kullakin omanlaisensa
Jess...mu...mus...musi...musik...
Olen huomannut, että aika kultaa menneet muistot ja ei ne mitään rutinaa ja ritinää ole, vaan hauskoja sattumuksia omassa ja perheen elämässä.
Toisekseen on sekin hauskaa, että voi olla yksi lenkki sukupolvien ketjussa, muistan monia asioita, joita äitini ja isäni kertoivat omasta elämästään, esimerkiksi niitä kerron lapsenlapsilleni. Se on oikeastaan jopa meidän velvollisuus siirtää ns. hiljaista perimätietoa tuleville sukupolville.
Teen työtäni ikäihmisten ja muistisairaiden kanssa ja olen huomannut, kuinka tärkeitä ja korvaamattomia voivat pienen pienetkin yksityiskohdat menneeltä viisikymmentä luvulta tai jopa aikaisemmilta vuosikymmeniltä olla.
Jos elän niin kyllä silloin elän juuri tätä päivää, vaikka kuinka muistelisin menneitä ei tämä päivä vanhene yhtään, mutta rikkaammaksi se näin voi tulla.
Viimeisimmät muistan hyvin,
Nuorempi katsoi vinkeästi hymyillen ja sanoi, ai jaa, ihanko totta.
Vanhempi, jolle enemmän kerron asioitani sanoi, soo soo äiti.

Nuorten miesten kommentit tuntuivat niin hellyttäviltä siinä tilanteessa.
Hykertelin monta päivää, vieläkin hymyilyttää.
Koko kesän näissä lavasteissa olen häärinyt ja hyörinyt, siirrellyt kulisseja sinne ja tänne, niin kuin nyt tätäkin koivua mallaavaa vanerin palasta paikasta toiseen.

Tänä iltana oli kesän viimeinen esitys, onneksi. Kaikki muut istuvat tuolla katsomossa samppanjalasi kädessä, vain minä pitelen vielä kerran pystyssä tätä jo repsottavaa koivua. No, on lavalla tietysti näytelmän sankari, naapurinisäntä, totta tosiaan sankari, oikeassa elämässä oikea, vätysten vätys koko mies. Hän laulaa vielä jotain meille kaikille...laulaa...ja laulaa...minulleko...nyt tämän tytön "kulissit" kyllä kaatuvat...ehei, ei hän nyt vätys taida ollakkaan.

https://youtu.be/yg57rqUkezo
Elämässä on yksi hetkinen, jolloin onni pulpahtaa rajusti yli ja se on
kun kiitollisuus valtaa kaiken ja mielihyvä siitä muuttuu onnenhetkeksi.
Tavallisesti kiitollisuus on mielihyvää joka kyllä rassaa varsin syvältä,
mutta sekin menee ohi usein jopa ilman sanoiksi muuttumista, on vain tunne.

Joskus tuntee mielihyvää kun näkee ja kokee, että tuo tai nuo ihmiset ovat todella onnellisen näköisiä, sitäkään en voi tietää onko heidän elämänsä täynnä onnellisuutta vai mitä... tapa, tottumus...
Ikinä en kehtaisi sanoa olevani onnellinen, mieluummin vaikka hömppä.
Kun kuulen, että joku kehuu olevansa onnellinen, niin silloin siinä pään päällä hehkuu epäaitouden sädekehä.
Onnellisuus on hömppää, jotain ruusunpunaista liirumlaarumia.
Onnellista sanaa käytän vain onnittelukorteissa ja muissa sen kaltaisissa, missä
haluan toivotella toiselle jotain hyvää parempaa.

Tuntuu kornilta sanoa, että olen onnellinen...hui...hai
Olen hitsin tyytyväinen elämääni, kaikki on juuri niin kuin pitääkin olosuhteet huomioiden, iloinen, toiveikas, hyväntuulinen, terve, ja asenne on niin kuin toivon sen olevan. Mutta se onni tulee vaan pieninä hippusina, hetkinä, silmänräpäyksinä, tuokioina ja ne eivät tee elämästä kokoaikaisesti onnellista.
Pirren lämmintä huumori olen minäkin kaivannut, huhuu missä olet, Pirre.
Laila kuulostaa ihanalta näin aamutuimaan,
kun pää on kipeä ja arki ahdistaa...

Nyt vain valitsen tieni kirjastoon,
pitäisi pergola perk...rakentaa,
vinkkejä että ossois.

Niin kauniita suloisia teitä teille kaikille tänä maanantaina.

https://youtu.be/9KpvVepzjtg
Etsi sydänystävää, tosiystävää, henkiystävää,
ei ystävissä ole hintalappuja varsinkaan niitä alelippusia.
Uhoilu on mielestäni aina haurasta katteetonta haaveilua vain, höpö höpö löpinää.

Mutta ehkä edessäni on nyt poikkeus, mielikuvitusta pursuava ohjelmoija. Onnea.
"kanssasi on niin hyvä olla,
syliisi helppo tulla"

kevät on aina niin kevyt,
tuo kaupunkiin sirkuksen

https://youtu.be/XD_JmXt4JqQ
Pohjakosketus, ehkä vain hieman hipaisten ehkä päin seinää...

Omenapuita leikkasin ja kevätpuro solisi naapurin pellolla.
Muistoistani pulpahti mieleeni vanha vaikean sairauden runtelema mies
ja hänen kysymyksensä,
"Oletko kuullut aariaa oopperasta Kusisinkko Sankkoon,
säveltänyt Anna Tulla".
...jatkoin omenapuiden leikkausta ja kuuntelin kevätpuron esittämää aariaa...
174 / 182
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt