Olen ihmisroska. En ole yhtään mitään, enkä osaa yhtään mitään. Minua ei kukaan kaipaa.
Niin kuin olisit tuntenut minut jo vuosia ennen tapahtumaa, ja pitäisit minusta.. se oli outoa.
Niin pimeäkin jo tähän aikaan jo pihalla niin pistin sua ikävöiden kynttilän meille pöydälle palamaan t. P mies
Voi sulattaa jäätynensydämen. Tai sitten EI. Hyvää keskiviikko päivää naiselle! Danny - pieni sana - YouTube Toivoo.mies
Koko ukkeli ♥️ Öitä.
Palata siihen mihin kaikki jäi. En halua epävarmuutta, vaan seleyttä. En halua pelätä enää sitä, jos vetäydyt uudestaan silloin kun kaipasin sinua eniten. Siksi vaikka rakastuin, ja välitän paljon, en vaan enää pysty 😢…
Odotan, että tänään olisi hyvä päivä ja kirjoitat minulle kauniita juttuja. Tietysti olis kiva, että tänään olisi päivä, että tunteesi osuu minuun, niistä monista. Love love.❤️❤️
Mitä tekisitte, jos vuoden seurustelun jälkeen tajuaisitte, että seurustelukumppanillanne on pornokasettien joukossa exän kanssa kuvattu seksivideo? Ja epäilisitte tämän masturboineen sitä katsellessaan suhteenne aikana.
Ikävä on kova. Kunpa näkisimme pian.❤️✨ Tuleva vaimosi💍
Ihminen johon luotin sokeasti petti minua selkäni takana melkein vuoden deitti palstalla. Kävi jopa toisella puolella Suomea tapaamassa yhtä naista. Muiden kanssa kirjoitteli. Olimme olleet kihloissa jo kuusi vuotta. Va…
Vai et? Noh miten on nainen?
Mutta vain yksi sinä. Yksi ainutlaatuinen ja harvinainen. Jalokivi muiden kivien joukossa. Miksi sinä? Jotakin hyvin vaikeasti selitettävää. Alkukantaista vetovoimaa. Alkuvoimas. Pinnan alla on kiehtova mysteeri, paljon…
oon joskus aikanaan muistajat muistaa toiminu pim ppinä ni ny jos joku isompi herra kuulee mut ni yks pyyntö hoida se äijä ns holleille mä hoijan loput
Tästä syystä ei ole ikävä, eikä meistä tule meitä.
Sun suhteen! Ja ehkä vieläkin..
Mitä sinä oikein ajattelet ja ootko oikeesti täällä niinku kuvittelen. Eilen oli niin vahva tunne kun ensimmäisen viestikeskustelun avasin, että se olit sinä. Meen taas saunaan enkä tiedä, ehkä tulen ikävässäni vielä tä…
On joulumuori kotona?
Minkä olet jo luvannut.
Vai onko se sisko vahtivuorossa?
En jaksa enää arvailla...