Laitoinkin tämän viestin jo tammikuun odottajien palstalle, mutta jospa saisin tätä kautta enemmän kommentteja. Eli:
Laskettu aika on tammikuussa (viikkoja nyt siis jotakin 15) ja silloin olen valmistautunut valvomaan, en vielä. Eli tätä nykyä heräilen öisin tunnin, parin välein, enkä saa aina unen päästä kiinni uudestaan. Ei ole kuuma, kylmä, pissahätä, päänsärky eikä muutakaan vaivaa, uni vain ei tule. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Aamuisin en saa univajetta korjattua, kun esikoinen herättää, vaikka lomalla olenkin. Parin viikon päästä alkavat työt, ja mietin, miten jaksan, jos tulee näin vähän nukuttua.
Unettomuus vaivaa
3
83
Vastaukset
- azaliini
Itsellä menossa vasta rv 6 3 ja nyt muutamana yönä ollut sama juttu. Jos nukun koko yön, nukun ihan hyvin, mutta jos herään kesken unien (ja sitä on tapahtunut tosiaan viimeöinä paljon), valvon sitten melkein aamuun asti. Luonnollisesti vähän ennen herätyskellon soimista nukahdan herätäkseni sitten siihen kellon ääneen väsyneempänä kuin mitä olin edes yön aikana sängyssä pyöriessäni! Ja kaikki päivät olen myös kuoleman väsynyt, iltaisin nukahdan väkisin jo ennen yhdeksää. Ja kokeilin nyt eilen myös sitä, että en menekkään niin aikaisin nukkumaan, vaan kävin illalla kävelyllä istuskeltiin sitten miehen kanssa vielä ulkona kymmeneen asti. Puoli yhdeltätoista sitten aloin nukkua, mutta sama juttu taas: heräsin yhdeltä (vessassa pitää juosta öisinkin, joten siihen tai pahoinvointiin yleensä herään), kävin vessassa ja kun palasin sänkyyn, uni ei tullut millään! Valvoin neljään asti ja sitten herätyskello taas soikin 5:15... Olen ennen raskauttani ollut erittäin hyvä nukkumaan ja nukahtamaan, minulla ei KOSKAAN aiemmin ole ollut moisia ongelmia... :/
Itse olen sen ratkaissut niin, että viikonloppuisin sitten vain yksinkertaisesti otan sen oman ajan ja nukun päivällä pieniä torkkuja. Eihän tämä tietysti ole välttämättä mahdollista perheelliselle. Meillä ei ole ennestään lapsia ja vaikka kotonamme onkin meneillään massiivinen remontti, olen tehnyt talkoolaisille selväksi, että jos en saa nukkua viikonloppuna pareja päikkäreitä päivän aikana, ei kenelläkään ole kivaa ;) Eihän ne viikonlopun päikkärit töissä jaksamiseen vaikuta, mutta ainakin sunnuntaina on parempi olla. - uneton myössss
Jäätkö pohtimaan jotain, mietipä ja tutkiskele mieltäsi. Unettomuushan johtuu jostakin, uusi raskaus? Miten pärjää? Miten esikoisen kanssa? Kun saat kiinni siitä mikä mieltä painaa, uni paranee. Usko pois. Tai sitten vaan yksinkertaisesti hormonit tekee temppujaan :)
- azaliini
Täällä ei ainakaan mielessä pyöri mitään, minkä vuoksi valvoisin (en ole ikinä ollut stressin takia valvova tyyppi)... Mielessä pyörii lähinnä "miksi ihmeessä en saa unta kun väsyttääkin niin p*rusti ja kohta pitää jo herätä?!". Hormoneja itselläni veikkaisin ja sitten tuota pahoinvointia, sillä vaikka en öisin oksentelekaan, on koko ajan kuitenkin etova olo, niin kai se unenlaatuunkin vaikuttaa.... Toivottavasti tämä tasottuisi pikapuoliin, ettei seuraavia 7,5 kuukautta tarvitse valvoa....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760