Jaaha, mistä aloittaisi. Tiedän ja tunnen ajatukseni, luonteeni ja kaiken tämän vaikeuden niin, etten ole halunnut vuosiin (oikein milloinkaan) ottaa ketään kestämään minua. Lueskellut täältä, että bipot itsekkäitä, voin olla maanisessa vaiheessa, mutta niitä on hyvin harvoin. Itse asiassa olen liiankin rehellinen. Ei nuo tavan ihmisetkään paljoa tunnu välittävän muista ja naisten pyörityksistä. Niinpä olen aina vain yksin, kapakatkin kierrelty jo eivätkä kiinnosta enää. Kun voimat on kohdillaan, tuntuu, haluan suhteen. Nyt minä jaksan olla hyvä ja rakastava, antaa paljon, mutta masennuksen puolelle vetää aina. Unet on alituiseen huonoa ja päivät kuluu jotenkin niin, että päätä ei masenna, mutta väsyttää väsyttää eikä saa oikein mitään aikaan. Netissä vaan tulee oltua ja kaupasta kaljaa selvästi mielialalääkkeeksi.
Jotenkin mietin, kun olen niin helvetin rehellinen, että olenko vain taakka koko yhteiskunnalle, kaikille, jotka enemmän minusta odottaa ja mahdolliselle puolisolleni. On kamalaa, kun haluaisi olla normaali ja antaa tälle maailmalle jotain, kumppanille, rakastaa toista ihmistä.
Kuten huomaatte, vaadin itseltäni todella paljon. Päässäni on jonkinlainen "oikeudenlainen tunne" mikä pelastaa mainettani paljon. Vaikka olen ollut joskus kuinka sekaisin, tiedän jossain sisälläni miten oikeasti asioiden pitää mennä.
Jaksan käydä esim. marjastamassa, sienestämässä, tehdä kotiaskareet, hyvää ruokaa, mutta tuntuu, etten jaksa tehdä töitä. En syö lääkkeitä, vain pahimmissa sairauden vaiheissa, kuten viime kesänä. Naps, paha olo häviää vain minusta ja silloin lopetan lääkkeet. En suurimman osaa elämääni pidä itseäni edes kovin sairaana, mutta tuo ainainen väsymys ja huonot unet :( Lääkkeet ottaa päähän, koska ne vaikuttaa alapäähän ja haluan edes siitä nauttia.
Jotenkin sitä on riippuvainen siitä, että pää saisi mielihyvää ja kohdallani siihen kuuluvat alkoholi, ruoka ja seksi sekä pelit. Nyt olen taas lopettanut pelaamisen kun kohkasin 500 euroa vetoihin, kun halusin omani takaisin :D
Olen alle 40-vuotias ja alkaa painamaan tämä perheettömyys kyllä. Työelämän vaihtuvuus kanssa aikamoista. Jaksan aikani painaa ja sitten en jaksakaan. Minua hävettää niin, että otan loparit ja sitten karenssissa ja niin edelleen. Yritin aamulla soittaa lekuriin, mutta hela hoito kiinni. Kyllä nyt tarviisin masennuslääkityksen. Uskottava se on. Ei olut ole ratkaisu.
Haluaisin menestyä, minuun uskotaan ja on tarjottu mahdollisuutta perustaa yritys. Olen kypsytellyt asiaa ja uskon itsekin siihen, mutta jaksanko? Ahdistaa se ja vastuu ainakin kahdesta muusta työmiehestä. Tuleeko stressi tuhoamaan tämän kaiken. Niin haluaisin menestyä, perustaa perheen, mutta onko minusta siihen? Sairauteni on 112 eli depressiivinen II - luokkaa. Viime kesänä alkoi kamala väsymys eli kai se on masennus ja päälle iski aggressiivisen oloisen manian. En tosin tee kenellekään mitään pahaa, olen kiltti, mutta tuossa tilassa sitä oikeasti ei välitä ja luulee olevansa varmasti kovempi luu kuin on. Sitä ei pelkää. Humalassa varsinkin saattaa tuottaa ongelmia ja parempi pysyä kotioloissa.
Kuitenkin pään sisäinen masennus on ohutta siihen mitä se oli nuorempana, samoin selätin paniikkihäiriön joka oli varsin kamala. Ja se ahdistus. Tosin se tuotti todella hyvää taidetta, mutta ennemmin ilman sitä kuin siinä ahdistuksessa. Olen siis paljon tervepäisempi näin vanhempana, mutta silti en oikein jaksa elää normielämää. Mitä, mitä, tuleeko tästä yhtään mitään? Teksti ainakin sekava, mutta taas sitä on tullut tähän, että...
Mitähän tässä elämässä tekisi ja olisi oikein?
8
201
Vastaukset
- Mitä mitä
Jatkan vielä, että b-lausunto on saatu ja lääkkeitä kaikenlaisia kokeiltu, mutta olen todella lääkevastainen niihin neurolepteihin. Ei hemmetti, että elämä menee täysin nukkuessa tai tuntea olonsa joksikin muuksi kuin on. Masislääke ja tasaava pahimpina aikoina. Aina ei seprami edes iske maniaa päälle. On jotenkin omituinen tuo pääni :/
Nyt tuntuu, että kun pääsis eläkkeelle ja toisinaan tuntuu, että täältähän nousen. Voi elämä :/ - aumiax
Hei,
Jotenkin osui tuo kirjoituksesi.. Vaikka oireesi ei ihan täsmää omiini, niin yleisfiilis kirjoituksestasi tuntuu niiiiin kovin tutulta.
Itse olen vuosien varrella huomannut, että moni innolla aloitettu asia kaatuu siihen, etten sitten jaksakaan. Ensin menee hyvin, sitten iskee jarru päälle ja tekisi vaan mieli olla olematta, ihan hiljaa ja piilossa. Yrittäjyyttä on minullekin ehdotettu, vaan en ole koskaan uskaltanut. Markkinoidakin pitäisi, eikä bipo sairautena ainakaan edistä hyvää itseluottamusta ja tarmoa siihen... :( Jaksaisitko yrittäjyyden itsenäisyyden myös masentuneena? Toivon sydämestäni onnea, jos päätät ryhtyä yrittäjäksi! Itseltäni lääkäri on kieltänyt kaiken, mikä aiheuttaa stressiä. Sairastun melkein välittömästi :( Tuosta kannattaa jutella oman lääkärisi kanssa.
Olen miettinyt myös tuota yhteiskunnan taakkana olemista, mutta hylännyt ajatuksen. Minulla on kuitenkin myös annettavaa - varmasti sinullakin -, vaikkakin tällä hetkellä Kela kustantaa olemiseni. Eläkkeelle meno mietityttää, mutta en tiedä, olenko tarpeeksi sairas tai että edes haluanko sitä. Minulla on muutama aika vaativakin luottamustehtävä ja toimin vapaaehtoistyöntekijänä paikallisessa suuressa talvitapahtumassa. Vaikka olenkin tosi väsynyt aina paikoitellen, niin tieto siitä, että minua tarvitaan, antaa voimaa olla mukana toiminnassa. Tavallaan noista saa voimaa, vaikka jutut vievätkin voimaa. Ristiriitaista, mutta olkoon! Antaa yhteiskunnalle voi niin monella muullakin tavalla, kuin olla työelämässä ja maksaa veroja! Löytäisitko sinä jotakin vapaaehtoistoimintaa? Niitä voi yleensä tehdä oman jaksamisen mukaan. Sieltä saattaisi löytyä myös kumppani...
Sitäpaitsi elämä on arvokasta. Niin moni läheinen jäisi kaipaamaan liian aikaisen poismenon jälkeen. Ajattelen myös läheisiäni: en halua tuottaa pahaa oloa heille. Itsemurhan jälkeen kuitenkin moni ajattelisi, että olinko riittävän hyvä ystävä, olinko paikalla kun tarvittiin. Näin, vaikka moni ei välillä tunnu välittävän. Ja kuitenkin aina välillä minusta välitetään.
Sairauteni oli iso syy avioeroon. Mies ei kestänyt sitä, että vaimo on sairas. Olen sen jälkeen kuitenkin elänyt yhden pitkän suhteen (päättyi toisen kuolemaan) ja nyt lyhyemmän, joka siis on parhaillaan. Kaikki ovat tienneet sairaudestani. Ihmisiä on niin monenlaisia: toiset eivät kestä, toisia sairaus ei haittaa. Minulla tosin on kakkostyypin bipo, joten en ole siitä hankalammasta päästä.
Uskon kuitenkin vakaasti, että bipon on mahdollista olla ja elää suhteellisen onnellisessa parisuhteessa. Siitä huolimatta, että tällä palstalla moni bipon puoliso muuta väittääkin... Sairautta on niin monentasoista, ja tänne palstalle tietysti päätyy ne räikeimmät tapaukset. Niin moni ns. terve voi olla paljon hankalampi kumppani. Se pelottaa, että onko omilla lapsilla taipumus tähän sairauteen. Vielä ei ole näkynyt merkkejä, ja voihan olla, että pysyvät terveinä.
Miten voisin lähettää voimia sinulle? Ota vastaan lämpimät ajatukset ja kannustuksen. - Mitä mitä
Toki otan ja viestistäsi kiitän. Tuossa tekstissäni puhuu valtava väsymys (viime yö 11 h ja äsken 2,5 h), mutta sisälläni dialogia käy se joka tietää. Ei se anna itseä tuhota, vaikka tuo ehkä skitsolta kuulostaakin. Tämän pelin katson loppuun asti ellen satu sairastumaan muuten vakavasti.
Se siinä juuri on, kun haluaisi elää niin kuin muut. Muuttaminen, uusi työ, sutinaa, antaa jonkinlaista serotiniinia ja intoa omiin hommiin, kunnes iskee se vastenmielinen väsymys ja kyllästyminen. Kun löytäisi sopivan lääkkeen, jolla pärjäisi tai sitten luovuttaisi ja olisi vapaasti jouten.
Olen kyllästynyt siihen, ettei rahaa ole, velat tahto kasvaa ja sosiaalipuoli kohtelee kuin laihaa nautaa.
Tämä yrittäminen on raskasta työtä, mutta maniaan se on hyvää työtä, masennukseen ei. Stressiä se tuo, hieman olen oppinut olemaan sitä imemättä joka hemmetin asiasta, mutta oluita imeskelen paineisiinkin. Tosin tissutan enää, en kännää ja se ei siksi niin vaikuta aivokemioihin nykyisin.
Onneksi on aikaa, en ennen kevättä pääse tähän hommaan kiinni. Pitää nyt yrittää saada lääkettä nieluun ja jotain viisaampaa huuhdinta perään. Koittakaahan jaksaa kaikki. Voisi omatkin asiani olla paljon huonommalla tolalla. - leejuskainen
Kuulostaa niin tutulta tuo siun teksti, vaikkakaan ei ihan joka asiassa ihan yksyhteen meekään. Miuta helpottaa suuresti lukee näitä, ni tietää ettei oo yksin. Miulla on kohta vuos täynnä, ku vaan eläny, suuremmin siitä nauttimatta. Joskus aikasemmin on ollu tosi hyviä aikoja, onnellisia aikoja. Joskus taas on ollu äärettömän pitkiä ja harmaita aikoja, ku ei oo mikään huvittanu, ei oo jaksani mitään, ku on ollu maailman huonoin ihminen.
Toisinaan sitten on tälläsiä aikoja, ku tekee kyllä asioita, hoitaa kaiken tai ainakin melkeen mitä pitää, mutta mikään ei tunnu missään, ei merkitte mitään, ei tuota nautintoo tai ees sanottavammin suruu.. On vaan tyhjii päivii ja tunteita, esittämistä että tykkää asioista ihan tavallisesti. Ja en tajuu tätä, ku pää ei tosiaan oo masentunu, saa tehtyy kaikki asiat, mut silti on niin väsyny eikä huvita mikään. Jotain piilomasennusta vai?
Ajoittain oon niin ahistunu, että päässä jyskyttää vaan ajatus: pakko juosta, pakoonpakoonpakoon, pois täältä ja äkkiä. On vaan tuskaa ja ahistusta ja itteensä pitää tsempata vaikka asioita pestessä: mie pystyn tähän, mie pesen tän mukin ja sitten tuon lautasen, mie pystyn tähän, ei mitään hätää, kaikki hyvin. Tosi tervettä varmasti.. Että niin, viimesimmän hypon ja sitä seuranneen masennuksen jälkeen en oo päässy tasaseen, normaaliin tilaan, enkä ees uuvestaan hypoon, vaan oon jumissa tässä kuluttavassa ei tunnu miltään tai ahistaa -piinassa..
Mie mietin, että voiko bipo olla koskaan onnellinen? Mie oon joskus ollu.. Mutta se tuntuu olevan niin kauan sitten. Joistakin teksteistä on tullu tunne, että elämä on mahollista suht tasasena, mut onni ois ehkä vaikeempi. En sitten tiijä.. Mutta mietin vaa, että jos tässä ei voi koskaan enää olla onnellinen, niin onko tässä mitään järkee? Eikö ois vaan paljon helpompi luovuttaa? En siis oo ottamassa itteeni hengiltä, en ainakaan tähän asti oo sitä tehny, mutta siis oikeesti, onko mitään mieltä elämässä näin?
Tää nyt vaan oli miun purkautuminen, anteeks ja älkää kuunnelko, tosiaan eläkää niin hyvin ku pystytte :) - pystyynkuoleva
Kaikkeista raskainta on puolison kestää tuo vaihe kun mikään ei innosta. Minusta se on suuresti loukkaavaa jos elämä ei innosta.
Miten vaikeaa on jatkuvasti yrittää saada toinen kiinnostumaan tekemään jotain ja toinen vaan nyrpeänä on vierellä.
Tuntuu että bibot eivät näe maailmaa ihanana ja ihmeellisenä paikkana.
Kun innostus ja ihmettely kuolee niin kuolee parisuhdekkin pystyyn.- bipon mies
Tuo on totta, mutta vielä raskaampaa on kestää kun kaikki rilluttelu (viina, vieraat miehet yms.) kiinnostaa aivan liikaa eli maniavaihe. Mielummin masennus kuin mania.
- Mitä mitä
Pystyynkuoleva: nimenomaan tätä tarkoitan. Kun masentaa ja väsyttää ei kiinnosta mikään ja siksi sitä kokee olevansa pelkkä taakka ja hevonpaska. Siksi en ole parisuhteessa ja minulla ei ole lapsia. Niin haluaisin kyllä.
Ja se ärsyyntyminen. Väsyneenä ei vaan jaksa toisia ihmisiä, hyvä, että itseensäkään. Toisaalta niin kuin tänään, saa energiaa toisten kanssa tekemisestä. Oli todella mukava päivä ja yksin se olisi ollut taas tympeää hölmötystä netissä.
Mietin myös, onko minulla moraalista oikeutta jatkaa sairaita geenejäni. Sama mitä vastataan, kyllä sitä pohtii. - AP
Jaahas! En enää jaksanut vaan kävin masislääkettä. Cipralex 10 mg. Lääkäri sanoi, jos alkaa ahdistamaan, niin katsotaan sitten bentsoja. En uskonut tarvitsevani. Ahdisti n.10 %.
Eilen alkoi ahdistamaan lääkkeenoton jälkeen sitten tosissaan. Piti käydä Opamoxit hakemassa. Ahdistus tuntui lääkkeenkin jälkeen.
Tänään vasta kolmas lääkkeellinen päivä ja heräsin ennenkuulumattomasti klo. 6 ja olen siivonnut väsymättä kolmisen tuntia. Virta on pompannut 25 % 90:iin.
No, onneksi olen tänä päivänä tietoinen mitä tästä voi seurata. Otan varmaan päivällä tuossa opan, joka tasaa oloa. Outoa olla täynnä virtaa pitkästä aikaa. Aivan mahtava olo ja silti pysyn paikallani. Ahdistakaan ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913