Kirje ei kenellekään

Pelkään.. ehkä enemmän itseäni. Sitä etten kelpaisi kuitenkaan. Hetken ehkä, sitten lumous haihtuisi. Sitä minä pelkään.
Läheisyyttä, lämpöä, rakkautta kaipaan.. mutta pelkään sitä kai vastaanottaa. Mutta mielelläni ottaisin, jos sinä vain antaisit. Uskaltaisin. Valmis olisin. Jos minut huolisit.

Rakkaus on uskaltamista. Joka sitoo sisintään rakastaa vain kuorellaan.

Vastaanotin kirjeen. Kirjoitit kuin minulle. Kiitän.

En enää näe kirjaimia, silmät ovat niin kyynelten peittämät.

Uskon, kaikki kääntyy parhain päin. Kahlehdittu anoo vapautta ja apua irrottautumiseen.

Katse aurinkoon, hyvää uutta päivää.

Toivottavasti olet kertonut tuon saman hänelle,ettei jää pelkkien palstojen varaan!

Ei kenellekkään

Samankaltaiset vellovat ovat tuntemukset tälläkin tasanteella. Ei ole rohkeutta hypätä tuntemattomaan. Kuitenkin halua olisi. Tunne hajottaa ajatusmailmaa. Totuus vai kuvitelma, vuoroin vie ajatukset miten mahtavaa ja järisyttävää olisi tuntea hänen kätensä ympärilläni............Haluan kuitenkin uskoa kauniiseen tulevaisuuteen..........

miehelle vai naiselle?

Oletko aivan varma että toinen on sitä mitä kuvittelet : sitoutunut. Jokaisella on oma elämänhistoriansa ja sen vuoksi se mikä voi sinusta vaikuttaa joltakin voi olla jotain muuta, esim. pelkoa tms. Ylennät itseäsi jos aliarvioit toista, leikit jumalaa hänen yläpuolellaan vaikkei se ole todellista.Oletko sinäkään vielä kokenut kaikkea, ajattelultasi tai tajunnanvirraltasi häntä laajempi?Sinä romahdat rakas, ehkä en ehdi allesi jos ajat minut pois kerta toisensa jälkeen :( anteeksi :(

Ja pitäiskö tässä varattujen kanssa alkaa pelehtimään ja elämänsä pilaamaan?
Just niin. Kaikkea säkin kuvittelet! Ärsyttävä!

hahhah.. sen sanoi! 10 plus!

Menkää terassille ja iskekää komea mies tai kaunis nainen, vapaa.

Vastaan nyt tähän aloitukseen mitä itse haluaisin sanoa, mutta en voi. On muistettava että tavatessamme minulla oli ollut kovia kokemuksia, jotka minun oli käsiteltävä, ilman sitä minusta ei olisi nyt hyväksi kumppaniksi joka tavalla. Käänsit selkäsi ja tunsin itseni loukatuksi ja tyhmäksi, kun olin luottanut Sinuun. Olin pettynyt itseeni, että en hillinnyt itseäni tunteideni ja Sinun suhteen, vaan olisi pitänyt antaa aikaa, mutta ... . ´

Kaikki tapahtui liian äkkiä, ja minulta puuttuu kokemusta tasapainoisista parisuhteista. Hoidin tilanteen väärin, mutta niin teit sinäkin. Kaikesta huolimatta et tunne minua tarpeeksi että osaisit lähestyä kunnolla, hoitaa tilanteen. Ja minä? Minäkin pystyisin ratkaisemaan tilanteen, mutta... Aina kun jotenkin etenemme, etäännyt taas, juuri kun saan rohkeutta.

Arvaa, onko vaatinut rohkeutta ja armollisuutta itseäni kohtaan katsoa sinua taas silmiin. Ja jokainen lempeä katse, niin vahva on rakkaus, se melkein murtaa kykenemättömyyteni, mutta tarvitsisin vähän enemmän rohkaisua... Ja itseni tietäen, ainoa tapa siihen on, että meidän pitäisi viettää aikaa aikaa yhdessä, alkaa taas kommunikoida. Muistatko kun tuntui kuin olisimme tunteneet aina toisemme? Anteeksi ei tarvitse pyytää, siihen emme kumpikaan kykene eikä siihen ole tarvetta. Haluan vain tietää että haluat antaa minulle mahdollisuuden, varmuudella, 100 %:lla. Ei tarvitse puhua ja avautua. Tiedämme kuitenkin kumpikin mitä toinen haluaisi sanoa, nyt meidän pitäisi olla vain yhdessä.

Mitähän ajattelisit tästä, jos tietäisit? Elämä ja aika on kasvattanut ja parantanut minua paljon. Siellä on vanha minä, mutta toisaalta paljon kypsempi minä, ja olen oikeastaan se vanha minä mutta erilainen kuin minut tunsit. Olen oikeastaan sitä, minusta näkee, en muuta. En sen parempi tai huonompi. Olisi helpointa, jos kohtelisit minua kuin uutta tuttavuutta, uutta kiinnostuksen kohdetta. Niinkuin normaalisti toista lähestyisit. Sinua kohtaan minun rakkauteni ei ole koskaan kuollut, ei mitenkään vähentynyt, mutta elämä muuttuneena ja elämänkokemusten muuttaneena olisin utelias tutustumaan Sinuun uudelleen ja lähestymään uudelleen, uutena ja vanhana tuttuna. Oikeastaan olin jo hylännyt ajatuksen meistä, mutta "uusi minäni" kiinnostui taas Sinusta. Mihinkäs me tästä päästäisikään? Ja haluaisiko tästä päästä? Eli yhteenvetona: Rakastan, niinkuin aina, haluan niin kuin aina. Ja olen taas kiinnostunut/rakastumassa (kun vain yrittäisit vielä vähän lisää).

En pelkää kumpaakaan; olen varovainen ensin vastakkaisen sukupuolen suhteen siksi, että olen vakavissani ja haluan tietää että toinenkin mahdollisesti voisi olla, ennenkuin lähestyn. Tarvitsen siis aika paljon varmuutta ja rohkaisua. En pidä ylllätyksistä, joten normaali lähestyminen/lähentyminen olisi minulle toivottavinta. Kaiken Sinulle sanomani jälkeen on ironista, että juuri normaalius ja perinteisyys ja kliseet tekevät oloni turvalliseksi. Niin teit joskus Sinäkin, ja voit tehdä sen taas. En ole sen kummempi kuin muut, vaikka välillämme on vaikka mitä niin hyvässä kuin pahassa. Mutta rakkautemme kestää kaiken ja niin mekin parina yhdessä, jos vain todella panostamme asiaan. Katsotaan eteenpäin ja edetään niinkuin kenen tahansa muun kanssa. Tajuaisitpa sen, että se tekisi oloni huomattavan mukavaksi ja helpottaisi etenemistäni asian suhteen TODELLA.

Ja jossakin takaraivossa Sinä kyllä tiedät tämän kaiken, minun ei tarvitse sitä Sinulle kertoa. Mutta meillä on nyt kaksi vaihtoehtoa: joko menemme ulos, tai Sinä muuten oma-aloitteisesti vietät kanssani kunnollisen hetken aikaa yhdessä. Ei paineita ;)