Aika reumatologille

kipuileva siili

Olen kärsinyt 2 vuotta kamalista alaselkä- ja lonkkakivuista. Olen rampannut jos jonkinlaisella lääkärillä, tuloksetta. Nyt kävin taas lääkärillä ja labrakokeissa pitkittyneen väsymyksen vuoksi, ja tulehdusarvoni on kohonneet. Samalla myös senkka oli korkealla ja lasko matalalla. Sain lähetteen Meilahteen tutkimuksiin. Siellä otetaan uudet labrakokeet, si-nivelten röntgenkuva sekä virtsakokeet (aikaisemmassa näytteessä hieman verta).

Kysymykseni kuuluukin, että epäilevätkö he että minulla olisi selkärankareuma? Onko kellään täällä selkärankareumaa, jolla olisi tehty samanlaisia testejä? Lähinnä mielenkiinnon vuoksi kyselen, ja että osaisin vähän varautua sinne mennessä (lääkäriaika elokuun alussa). Ai niin, reumatekijät minulta on jo katsottu verikokeilla, ja siellä ei näkynyt poikkeavuuksia. Olen kuitenkin lukenut, että kaikilla reumapotilailla ei edes näy niitä reumatekijöitä? Kiitos vastauksista! :)

11

604

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jokueräs

      Selkärankareumahan on kelju tauti diagnosoida. Tai siis kelju ja kelju, mutta halutessaan se voi olla hyvinkin hankala. Tyypillisesti selkärankareumaatikolla ei ole veressään reumatekijöitä (reumafaktori ja sitruliinivasta-aineet), mutta 95 % selkärankareumaatikoista on kudostyyppi HLA-B27 positiivinen. Kuitenkin suomalaisista n. 15 %:lla on tämä kudostyyppi ja väestöstä 0,5-1 % sairastaa selkärankareumaa. Eli sinällään kudostyypin löytyminen ei automaattisesti tarkoita selkärankareumaa. Tämä kudostyyppi tosin tutkitaan usein ainakin epäselvien reumasairauksien kohdalla.

      Mutuen selkärankareuman diagnosointi perustuu pitkälti potilaan kertomukseen ja selän kuvantamiseen. Yleensä ensimmäinen selkätutkimus on tuo SI-nivelten röntgenkuvaus. Siinä kuvassa näkyy selkärankareumalle tyypilliset muutokset. Röntgenkuvassa näkyvien muutosten synty kestää kuitenkin vuosia, joten normaali kuva ei sulje pois selkärankareuman mahdollisuutta. Magneettikuvauksessa nähdään muutokset usein varhaisemmassa vaiheessa, mutta koska se on tavallista röntgenkuvausta huomattavasti kalliimpi tutkimus, aloitetaan yleensä röntgenkuvalla.

      Lisäksi reumalääkäri mittaa vastaanotollaan selkärangan liikkeitä. Ne ovat tukimuksena hyvin yksinkertaisia, lääkäri käyttää apuvälineenä mittanauhaa. Minulta on tutkittu hengitysero (rintakehän liikelaajuus ulos- ja sisäänhengityksen välillä), selän sivuttaistaivutukset ja eteentaivutus. Jo näiden mittojen avulla lääkäri näkee helposti onko selän liikkeessä rajoituksia. Lisäksi lääkäri on tutkinut ne paikat, joista olen sillä käynnillä maininnut. Joskus on ainakin lonkkaa ultrattu.

      Ikäväkseni täytyy todeta, että ainakin minulla on mennyt aikaa diagnoosin saamiseen kohta 2 vuotta (oireiden alkamisesta n. 3 vuotta). Tosin olen ollut sen verran epätyypillinen tapaus, että ensimmäinen vuosi reumapolin hoidossa meni ihan määriteltäessä, että minkä tyyppistä reumasairautta tässä yritetään etsiä. Nyttemmin on sitten päädytty epäilemään selkärankareumaa, mutta kiinni sitä ei ole vielä saatu. Kuukauden päästä olen menossa magneettiin, joka ehkä selventää tilannetta.

      Ja omalla kohdallani niitä hyviäkin puolia mahtuu joukkoon - lääkitys on aloitettu, vaikkei diagnoosista ollut hajuakaan (1. lääke 1,5 vuotta sitten, nyt käytössä 3 lääkettä), liuta sairauksia on saatu suljettua pois, olo on parempi kuin vuosiin ja olen oppinut sairaudesta hurjasti. Sinällään en tiedä, mitä uutta tähän tilanteeseen se diagnoosin varmistuminen toisi. Ehkä jonkin aavistuksen tulevaisuuden ennusteesta... Kuitenkin tämän kanssa on opittava elämään.

    • kipuileva siili

      Kiitos vastauksesta!

      Toivon, että Meilahden labroissa otettaisiin juuri tuo HLA-B27 mistä olenkin jo maininnut aikaisemmin lääkärille, joka laittoi lähetteen Meilahteen. Tiedän, ettei diagnoosi välttämättä tule auttamaan minua yhtään sen enempää, mutta en vain pidä epätiedossa olemisesta. Kivut ovat jo niin kovia, että jo pelkkä diagnoosi saattaisi helpottaa henkisesti oloani. Sitten ainakin saisi jonkinlaisen kunnollisen vastauksen, että mitä tämä oikein on. Olen kuitenkin saanut liudan kaikkia epäselviä diagnooseja, niin olisi mukava tietää että mikä niistä nyt on se "oikea".

      Mukavaa kesänjatkoa sinulle!

    • Napisija

      Ihmetyttää tuo "senkka korkealla ja lasko matalalla"...:) Senkka = lasko eli oliko matala vai korkea?

    • kipuileva siili

      Hupsista, oli tullut kaksi kertaa sama juttu. Siis tarkoitin että senkka oli korkealla ja hemoglobiini matalalla. Nyt meni jo lääketieteen termit ihan sekaisin, kun niitä joutunut pyörittelemään niin paljon :D Kiitos korjauksesta!

    • Urhoska

      Minulla kivut alkoivat n. 10 v. sitten, olen nyt 26. Ravasin alituiseen lääkärissä ja olin poissa koulusta, koska ensinnäkään kävely ei luonnistunut. Terveyskeskukseenkin kesti puoli tuntia normaalin 10 min. sijaan! Sieltä aina päivä vapaaksi, ja ohjeeksi: "liiku enemmän". Sitähän teinkin jos pystyin! Joskus saatettiin epäillä jotain oikeaa vikaakin, esim. lonkassa, jonka päälle tipuin hevosen selästä komeassa kaaressa vuosia ennen kipuiluja. Mitään kokeita tai kuvia ei kuitenkaan otettu, särkylääkettä vaan kouraan.. Vasta 3-4 v. sitten työterveydessä otettiin asia vakavammin, kun saavuin paikalle itkien. Sieltä passitettiin heti labraan ja röntgeniin, (molemmissa havaittiin viitteitä reumaan), myöhemmin magneettiin. Paimion reumasairaalassa diagnoosi vahvistettiin selkärankareumaksi, ja lääkitys aloitettiin ensin Voltarenilla. Muuta en ole tarvinnutkaan, pitkään aikaan en edes Voltarenia. Liekö oireet helpottaneet juuri sen vuoksi, että kipuni eivät tosiaan olleet keksittyjä muidenkaan mielestä :) Ja että sain fysioterapeutilta yksilölliset jumppaohjeet kasvojen lihaksia ja hengitysharjoituksia (rintakehä supistunut) myöten! Tähän työterveyden esimerkillisestä toiminnasta johtuneen diagnoosin syntymiseen meni loppujen lopuksi vaivaiset puoli vuotta :)

      Kysyisin vielä, missä kaikkialla teillä on ollut kipuja? Minulla selän lisäksi ainakin lonkissa, polvissa, rinnassa, ranteissa ja leuassa. Todettu myös skolioosi ja jotain välilevyhäikkää vähäsen.

    • Tikku-akka

      Sulla on Kipuileva siili onni tuo, että senkka oli koholla. Itse olen rampannut selkä- ja lonkkakivun vuoksi kohta neljä vuotta lääkäreillä. Reumalähete palautui muutama vuosi sitten ja nyt lääkärin ollessa kirjoittamassa uutta, pelkään, että sama toistuu, koska lab.kokeissa ei näy mitään. Magneettikuvissa kuitenkin useita tulehduskalkkeja nähtävissä, ja lääkärikin totesi, että lonkat ovat olleet tulehtuneet koko ajan.

      Ensi viikolla luvassa keskusteluaika, mitä sitten tarkoittaneekaan. Yritän kiinuta uutta reumapkl:n lähetettä, sillä haluan jonkun asiantuntijan mielipiteen jäykästä ja kipeästä ruodostani.

      Ikää minulla on 40 ja työvuosia edessä monta. Olen jumpannut, venytellyt, liikkunut kivun sallimissa rajoissa eli kyllä yrittänyt kaikin tavoin hoitaa itseäni, mutta tilanne huononee päivä päivältä.

      Toivottavasti saat edes jonkainlaisen dg:n tai muuten apua. Itse olen aivan jaksamisen äärirajoilla:( Tsemppiä!

    • Kipuileva siili

      No niin, nyt ollaan siinä vaiheessa minun tutkimusten kanssa, että olen diagnoosia vaille valmis! Eli syksyn aikana on otettu kaikenlaisia eri kokeita, mm. verikokeita ja si-nivelten röntgenkuvat selän magneettikuva.

      Reumatekijöitä verestä minulta ei löytynyt, mutta sen sijaan juuri tuo HLA-B27 löytyi. Ja selän magneettikuvista löytyi ilmeisesti reuma. Olen siis tulkinnut sen epikriisistäni. 26.10 olisi sitten viimeinen aika reumatologille, jossa saan diagnoosin. Voisi oikeastaan sanoa, että odotan diagnoosia innolla, sillä epätiedossa eläminen on ollut inhottavaa. Ja selkärankareuma (jos se varmistuu siksi) ei kuitenkaan ole mikään kuolemantuomio :)

      Toivottavasti Tikku-akka saat asiat nopeasti rullaamaan, yritä saada lähetettä sinne Meilahteen. Itse huomasin heti asioiden menevän oikeaan suuntaan kun pääsin Meilahteen. En asu Helsingissä, ja täällä minun kaupungissa mitään ei tapahdu vaikka kuinka itkua vääntäisit ja heittäytyisit lattialle makaamaan! Minulla lähti asiat nopeammin käyntiin, kun otin lääkärissä esille henkisen jaksamiseni. Sanoin suoraan, että asia on nyt näin, että minä en enää jaksa tätä. Kyllä lääkäreiden pitäisi tuollaiset asiat ottaa tosissaan.

      Urhoska, kipuja minulla on ollut lähinnä alaselässä (joka usein myös säteilee yläselkään) ja lonkissa. Lonkkakivut ovat pahemmat kuin selkäkivut. Toisinaan menee niskat ja hartiatkin ihan jumiin, mutta se saattaa myös johtua työasennostani.

      Tsemppiä muille kipuilijoille, laitan tänne diagnoosin saatuani tiedon, että mikä se oli! Aurinkoista syksyä :)

    • Tikku-akka

      Hienoa, että asiat ovat edenneet kohdallasi Kipuileva siili:) Reumadg on tietysti kurja asia, mutta epätietoisuus on vielä kauheampaa.

      Itselläni ei verikokeista löytynyt mitään, ja nyt sitten työterveyslääkäri kauppaa diagnoosia "krooninen kipu". Reumapkl:lle ei tipu lähetettä, koska kokeet ok. Ylihuomenna saan vielä borrelioosilab.vastaukset ja lääkäri kertoo jatkoista. Epäilen vahvasti, että nyt tuli seinä vastaan ja saan kärvistellä lopun ikääni "kroonisen kipuni" ja niveljäykkyyksieni kanssa:( Liikunta on historiaa minun osaltani. Jäljellä on onneksi vielä ratsastus, joka sekin tekee ajoittain kipeää.

      Tsemppiä myös täältä kaikille "kipusiskoille":)

    • kipuileva siili

      Heips kaikille!

      Sain vihdoin diagnoosin: selkärankareuma. Osasin jo onneksi odottaa juuri tuota diagnoosia, sillä olen jo pitkään sitä epäillyt. Että ei tullut mitenkään puun takaa. Lääkitykseksi sain Salatzopyrin EN, jonka aloitin tällä viikolla. Menen myös fysiatrilla käymään, josta saan jumppaohjeita. Ja työterveyslääkäri laittaa myös lähetteen fysikaaliseen. Näin ne asiat alkaa rullaamaan, pikkuhiljaa :)

      Kannattaa pysyä lujana noiden lääkäreiden kanssa, ja kinuta vaan itsepäisesti tutkimuksia. Minua ei meinattu millään laittaa nyt selän magneettiin, kun se oltiin tehty 2 vuotta sitten ja silloin kuvissa ei näkynyt poikkeavuuksia. Nyt kuitenkin magneettikuvistani näkyy jos jonkinlaista muodostumaa. Että kahdessakin vuodessa asiat muuttuu aika nopeasti!

      Hyvää syksyn jatkoa kaikille! Laitahan Tikku-Akka infoa jos saat jotakin tolkkua noihin sinun asioihin :)

    • avun saanut

      Jätäthän viljat pois ja syöt kasviksia. Sillä on merkittävä vaikutus olotilaan.

      Muista myös riittävä D-vitamiini.

      Ruoka olkoon lääkkeesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6067
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3606
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2731
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2219
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2175
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1679
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1282
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1246
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      28
      1165
    Aihe