TÄSSÄKÖ VIHREIDEN PERHEARVOT

KIMPPA KIVAA

Vihreiden nuorisojärjestö katsoo, että Suomen avioliittolaki syrjii moniavioliiton satamaan halajavia suomalaisia.

Asiasta kertoo Iltalehti.

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton (ViNO) periaateohjelmassa lukee, että "avioliittolakia on muutettava siten, että laki ei määrittele puolisoiden sukupuolta eikä lukumäärää".

- Kyseessä on asia, josta on hyvä keskustella. Lain pitäisi mahdollistaa ihmisten elämä, eikä sulkea pois tilanteita, joissa ihmiset ovat. Polygamiasta (moniavioisuudesta) on kirjoitettu lehdissä. Ainakin lehtijuttujen perusteella sellaisissa suhteissa elävät ihmiset ovat olleet tyytyväisiä tilanteisiinsa. En näe, miksi asiaa pitäisi estää lain puitteissa, ViNO:n puheenjohtaja Inka Venetvaara sanoo Iltalehdelle.

Venetvaara myöntää, että moniavioisuus on varsin kaukana suomalaisten perinteisistä avioliittokäsityksistä.

- Mielikuvat on kuitenkin tehty muutettaviksi. Aika ei ole vielä kypsä, mutta ehkä asiat ovat toisin kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä.

Venetvaara korostaa kuitenkin pitävänsä paljon suurempana ongelmana sitä, ettei saman sukupuolen edustajilla ole mahdollisuutta avioitua.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pahaa hellettä

      Syyttää hellettä

      Kovaa kritiikkiä vihreiden avioliittonäkemyksistä aiemmin esittänyt perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen arvelee, että ViNO:n ajatukset moniavioisuudesta johtuvat auringonpistoksesta.

      - Ehkäpä helle on ottanut siellä liian koville, kun tuollaisia ajatuksia tulee julkisuuteen. Helteen on sanottu pahenevan lähiaikoina, joten saa nähdä mitä tulee seuraavaksi, Oinonen sanoo Iltalehdelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe