Sydän revitty riekaleiksi

Uusi "uljas" elämä

Kun sydän on täynnä ei haittaa vaikka kohdellaan väärin. Rakkauteni nuorimman lapseni äitiä kohtaan on aivan uskomattoman voimakas. Se vei oman tahdon. Puolivuotta erossa eikä tunteeni laimentunut sinä aikana. Noin kuukausi jälleen yhdessä ja luulin saaneeni perheeni ja onnellisuuden takaisin. Pieleen meni. Erossa taas pari viikkoa ja kylmää kohtelua. Nyt on jo pakko luopua toivosta ja ruveta elämään omaa elämää. Päästettävä irti.

En voi millään tavalla vaikuttaa toisen tunteisiin. Olemalla hyvä ja kertomalla tunteista sain vain etäisyyttä ja kylmyyttä. Itseasiassa kaikki tekoni vaikutti samalla tavalla.

Tänään luovutin taistelussa perheeni, kotini ja rakastamani naisen eteen. Rakkaus on vain yhteen suuntaan ja huomasin, ettei toinen ajattele edes arkisissa asioissa minua. Ihan kuin en olisi olemassa ensinkään, muuten kuin lapsenvahtina tarvittaessa. Miksi silti tuntuu siltä, etten olisi tehnyt asian eteen kaikkea mahdollista? Ja siltä, että olisin luovuttaja ja häviäjä, kun en enää taistele. Puolen vuoden taistelu antoi kuukauden vielä tuntea oman perheen lämpö. Nyt se on kaikki ohi ja voin vain muistella miten hienolta se tuntui.

"Rakkauteni sinua kohtaan on suuri kuin avaruus. En tunnista sen reunoja. Olet minulle sitä, mitä joskus sanoit minun olevan sinulle. Se mitä aina olit etsinyt. Ne sanat ei koskaan unohdu. Sydämmeni on särkynyt ennenkin, ja sinä teit siitä ehjän. Mutta sait itse sen särkymään niin pahasti, ettet varmaan voi itsekkään sitä enää korjata. Miksi siis enää rakastaa? Viha, pettymys ja katkeruus on otettava käyttöön syrjäyttämään rakkaus, että voin elää ilman sinua. Itse teit sen jo kauan sitten kertomatta minulle."

2

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HivThomas

      Ala huoli mina pita hyvaa huoli vaimosi.

      • ari antaa

        HivThomas on niitä jotka saa hyvät kiksit toisten ongelmista. Taitaa olla sun oma elämä hienoo. Vai tartteisko kattoo vielä kerran uusiks.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe