Sydän revitty riekaleiksi

Kun sydän on täynnä ei haittaa vaikka kohdellaan väärin. Rakkauteni nuorimman lapseni äitiä kohtaan on aivan uskomattoman voimakas. Se vei oman tahdon. Puolivuotta erossa eikä tunteeni laimentunut sinä aikana. Noin kuukausi jälleen yhdessä ja luulin saaneeni perheeni ja onnellisuuden takaisin. Pieleen meni. Erossa taas pari viikkoa ja kylmää kohtelua. Nyt on jo pakko luopua toivosta ja ruveta elämään omaa elämää. Päästettävä irti.

En voi millään tavalla vaikuttaa toisen tunteisiin. Olemalla hyvä ja kertomalla tunteista sain vain etäisyyttä ja kylmyyttä. Itseasiassa kaikki tekoni vaikutti samalla tavalla.

Tänään luovutin taistelussa perheeni, kotini ja rakastamani naisen eteen. Rakkaus on vain yhteen suuntaan ja huomasin, ettei toinen ajattele edes arkisissa asioissa minua. Ihan kuin en olisi olemassa ensinkään, muuten kuin lapsenvahtina tarvittaessa. Miksi silti tuntuu siltä, etten olisi tehnyt asian eteen kaikkea mahdollista? Ja siltä, että olisin luovuttaja ja häviäjä, kun en enää taistele. Puolen vuoden taistelu antoi kuukauden vielä tuntea oman perheen lämpö. Nyt se on kaikki ohi ja voin vain muistella miten hienolta se tuntui.

"Rakkauteni sinua kohtaan on suuri kuin avaruus. En tunnista sen reunoja. Olet minulle sitä, mitä joskus sanoit minun olevan sinulle. Se mitä aina olit etsinyt. Ne sanat ei koskaan unohdu. Sydämmeni on särkynyt ennenkin, ja sinä teit siitä ehjän. Mutta sait itse sen särkymään niin pahasti, ettet varmaan voi itsekkään sitä enää korjata. Miksi siis enää rakastaa? Viha, pettymys ja katkeruus on otettava käyttöön syrjäyttämään rakkaus, että voin elää ilman sinua. Itse teit sen jo kauan sitten kertomatta minulle."