Ne oikeat vanhat Nightwish fanit?

Oikeutta faneille

Kun suureen ääneen kehutaan 2000 luvun taitteen Nightwishia ja samalla haukutaan bändiä tänään, on melko ristiriitaista touhua? Tuomasta muistetaan nälviä joka lähtöön, kuinka mies on vain rahanahne pyrkyri joka rahastaa vain vanhalla Nightwishin maineella? Tuomas ei osaa säveltää, eikä bändi soittaa ja naissolisti on vanha, läski laulutaidoton hurri. On muuten niin terävää kritiikkiä, että kyseessä on oltava todella Nightwishiä ja sen taustoja hyvin tunteva ihminen.
Hän opastaa myös seuraavaa:
Nightwish on täysien nuijien käsissä, sen managerit ei osaa myydä keikkoja kun 200 hengen kapakkaan. Sen sijaan Marcelo Cabuli myy vaimoaan 250 000 ihmisen stadioneille ympäri maailman. Jos Nightwish tai sen rahan ahne Holopainen olisi erottanut omat kaverinsa managerin tehtävistä ja antanut Cabulin hoitaa bändin asiat nyt soitettaisiin stadioneilla miljoona yleisölle. Nightwishissa tehdään nykyisin KAIKKI täysin väärin, toisin oli silloin ennen kaikki oli parempaa kun nyt. Oikeastaan Tuomas Holopainen pitäisi asettaa syytteeseen yleisön huijaamisesta ja Nightwishin nimen väärinkäytöstä.

16

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 958by5r0g9i5uu

      Oho, ygä kiukuttelee. Annettu väärä lääkitys.

    • ??????

      Tätä itkemistä se on ollu Tarjan potkuista lähtien. Oisko joku Tarjan tuttu tai fani joka käy täällä aina valittamassa kuinka kamala nykyien NW on .

    • Rekkali

      Aloittaja taitaapi olla se sulovalo eikä ygä.

      Siis mitä onks Anetta vieläkin läski. ois kyl korkee aika alkaa laihduttaa. Toiset o vaan niin persoja.

    • --- --- --- ---
    • x-x-x-x-x-xx-x-
    • --------------------

      Maailma on täynnä bändejä joiden pari ensimmäistä albumia ovat erinomaisia, uusi / viimeisin tuotanto aivan paskaa. Eihän tässä ole mitään uutta.

      Oikeastaan ainoa mielenkiintoinen asia on, miksi näin on ?

    • ||||||||||||||||||||

      Dark Passion Play on loistoalbumi. Se jo pesäeroa entiseen ja siinä tilanteessa se oli aivan loistava. The Poet and the Pendulum oli ensimmäisen kerran kuunneltuna mykistävä. Koko albumissa oli aistittavissa suuri tunnelataus, missään nimessä se ei ollut mikään kevyt pop-levy. Sävellys, sanat ja sovitus antaa biisille luonteen, ei sitä yksin laulaja tee, olkoon sitten vaikka klassinen sopraano. Kun The Poet and the Pendulum alkaa poikasopraanon laululla, olisi aivan kornia jos sen jälkeen olisi ottanut pääosan esim. Tarja läpitunkevalla äänellään. Vaikka Anettea ei vanhat fanit arvosta, hänen äänensä sopii aloitusbiisin; The Poet and the Pendulum, paremmin kun koulittu klassinen sopraano.

    • 82y5v29n8 y54

      Siis Anetten äänihän pilaa koko The Poet and the Pendulumin. AIvan hirveen kuulosta laittaa heikko pop ääni mahtipontiseen biisiin ei toimi siis yhtään.

      Mutta jos otetaan sellainen biisi kuin vaikkapa Escapist, niin se natsaa Anetten äänen kanssa.

    • Uskovainen Uskis

      "Kun suureen ääneen kehutaan 2000 luvun taitteen Nightwishia ja samalla haukutaan bändiä tänään, on melko ristiriitaista touhua? Tuomasta muistetaan nälviä joka lähtöön, kuinka mies on vain rahanahne pyrkyri joka rahastaa vain vanhalla Nightwishin maineella? "

      Näinhän se valitettavasti on. Anetten ääni ei ole mitenkään "uniikki." Ei mitään oopperalaulajaa olis tarvinnu, mutta edes joku "Fergie" jonka ääniala riittääisi JOTENKIN riittäisi vanhojen laulujen laulamiseen.

      • Kovasti monelle tuntuu olevan tärkeämpää millainen ääni laulajasta lähtee. Sillä ei ilmeisesti ole mitään merkitystä tulevatko bändin jäsenet toimeen keskenään?


      • hopeakriikku
        SilverCreek kirjoitti:

        Kovasti monelle tuntuu olevan tärkeämpää millainen ääni laulajasta lähtee. Sillä ei ilmeisesti ole mitään merkitystä tulevatko bändin jäsenet toimeen keskenään?

        Haista sinä ihmissuhdepatologi paska!


      • hopeakriikku kirjoitti:

        Haista sinä ihmissuhdepatologi paska!

        Niin, sen "oikean faniuden" pystyy myös määrittelemään sillä, välittääkö fani vain musiikista vai onko hänelle myös tärkeää, että bändillä tai artistilla on kaikki muutenkin hyvin. :)

        Sillehän mie ne mitään mahda, jos joku kulkee niin laput silmillä, että hänelle merkitsee vain millaista materiaalia levyltä löytyy. Pintaraapaisuahan se vain on.


      • fani-92
        SilverCreek kirjoitti:

        Niin, sen "oikean faniuden" pystyy myös määrittelemään sillä, välittääkö fani vain musiikista vai onko hänelle myös tärkeää, että bändillä tai artistilla on kaikki muutenkin hyvin. :)

        Sillehän mie ne mitään mahda, jos joku kulkee niin laput silmillä, että hänelle merkitsee vain millaista materiaalia levyltä löytyy. Pintaraapaisuahan se vain on.

        Ihan samaa mieltä nimimerkin "SilverCreek" kanssa. Katson itse kuuluvani siihen "vanhojen" fanien joukkoon, johon usein liitetään Tuomaksen nälviminen ja Tarjan palvonta (ei päde muhun). Tarjan mahtavaa ääntä tärkeämpää mulle itelle on, että kaikilla on parempi olla. Musta oli ikävää huomata, miten henkisesti loppu Tarja oli jo ennen potkuja... ja se kaikkihan purkautu sit erottamisen myötä. Mun pointti on, etten olis halunnu Tarjan tai muun NW:n kärsivän enää yhtää enempää vaa sen takii, etten pidä Anetesta yhtä paljon kun Tarjasta (mikä ei johdu erilaisesta laulutekniikasta vaan ongelmasta mun korvien välissä :) )


    • Näin o.

      Tottakai, Tarja on parempi kun Anettte. Ja ennen kun alatte kirjottamaan:" Tarja on surkea" ja "Haista ----" NIin sanon että vaikka kuinka paljon protestoitte, niin Tarja EI palaa Nightwishiin.

      • Näin o.

        Ainiin. Ja team old fans rules.


      • Näin o. kirjoitti:

        Ainiin. Ja team old fans rules.

        Eivätköhän sekä vanhat ja uudet fanit ole ihmisravoiltaan samanlaisia. Kumpikaan "ryhmä" ei ole toista parempi tai toisen yläpuolella.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      144
      7228
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5035
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      69
      4472
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3533
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2341
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      341
      1920
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1826
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1639
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      68
      1517
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1468
    Aihe