Kyselen kun ystäväni on nyt ollut masennuksen takia sairaslomalla puolisen vuotta ja diagnoosina on myös paniikkihäiriö, itse hän sanoo että paniikki on vaivannut jo 20 vuotta ja nyt kesän ajan melko usein valitellut minulle että on niin huono olo ettei edes ulos vai mennä, kuitenkin mies lähtee kavereita kuskaamaan esim koko illaksi "juoppokuskiksi" ja yleensäkin kun on mahdollisuus ajella autolla jossain niin minkäänlaista paniikkihäiriötä ei juuri silloin ole???
Lisäksi suunnittelee nyt ihan tosissaan että syksyllä ajaisi rekkakortin muutosta elämään-mentaliteetilla... mun mielestä ei nyt oikein täysperäyhdistelmän ajaminen vaikuta ihan turvalliselta jos on niin kova paniikkihäiriö vielä ettei ulos kämpästä pääse??? kommentteja?
Muutenkin mun mielestä nää paniikit iskee yleensä juuri silloin kun minä olen pyytänyt esim mukaan uimarannalle seuraksi tai muuta vastaavaa... silloin on niin ahadistunut olo ettei voi lähteä, mutta kun kaverit kyselee että lähdettäiskö kahvilla käymään niin ei tunnu ahdistavan yhtään. Voiko kyseessä olla edes paniikkihäiriö jos se iskee niin "valikoivasti"?
Nyt kuitenkin minulta paloi taas hihat tämän suhteen kanssa ja kerroin ettei minun mielestä taida paniikkihäiriödiagnoosi olla ihan oikea, ahdistus kyllä vaivaa eikä sinällään ihme kun miehellä on ollut helvetillinen lapsuus koska isä on ollut manipuloiva ja tyrannisoiva lastaan kohtaan.
Minusta vaan tuntuu että minkä olen kuullut pojan isästään kertovan tyyliin "makasi vaan sohvalla ja huusi nälkä...ruokaa" eikä halunnut itse tehdä mitään paitsi helliä autoansa... no mun kokemus on että poika kulkee isän jalanjäljissä vaikkei sitä itse tahdo nähdä.... mutta kun mies esim kaiken kesää vaan kirjoittelee viestejä että "on ikävä, tule mun luo", muttei haluaisi millään itse tulla mun luo vaikka pyydänkin, mutta kun ei voi kun ahdistaa niin, kuitenkin saattaa lähteä sit kahville kavereitten kanssa... ei voi mitään että tulee vähän huijattu olo... ja nyt sitten meni ja osti itselleen auton (eikä nyt sitten muusta osaa puhuakaan!) että pääsee liikkumaan, kuitenkin vielä valittaa että ahdistaa kovasti. Miten muilla? jos on kova ahdistus päällä miltei joka päivä, lähdettekö autolla liikenteeseen?
Lääkityksenä on Seronil20mgx1 ja Anxilon (rauhoittava) 1-3/pvä tarvittaessa, jonka kyllä syö yleensä sen max annoksen. Väittää, että lääkitys on auttanut ahdistuneisuuteen, mutta todella kuitenkin viikottain on ainakin pari päivää ettei "voi ulos mennä"... En kuitenkaan ole nähnyt mitään varsinaista paniikkikohtausta koskaan, ennemminkin ahdistuskohtaukset on sitä että raivostuu pienestäkin vastoinkäymisestä... ja lisäksi on ajoittain todella epäluuloinen muita ihmisiä kohtaan, saattaa esim alkaa raivoamaan että mitäköhän toikin äijä mulle nauroi kun vaikka tulee paikalle kun juttelen naapurin kanssa ja nauretaan jollekin ihan muulle asialle. Harhaluulot ovat vaan täysin todelliset jos hänellä on huono kausi, netissäkin kuulemma pyörii jos minkälaista kuvaa hänestä, jotka kiertää kaikki työmaat läpi mihin hänet lähetetään... yhtään kuvaa en ole kuitenkaan koskaan nähnyt missään.
No mutta kuitenkin siitä paniikkihäiriöstä haluaisin kommmentteja, mitä mieltä olette? Ja muutenkin kyllä saa kommentoida, suhde meni nyt poikki mutta asia vaivaa silti.
Häämmentynyt naisystävä
19
448
Vastaukset
- näkökulmia
Ahdistuneisuus voi johtua pelkästään jo siitä että pelkää paniikkikohtauksen tuloa. Eli vaikka saisi harvoin itse kohtauksia, niin pelko niitä kohtaan on niin suuri, että se jo itsessään voi lamauttaa ihmisen neljän seinän sisälle.
Paniikkihäiriöön liittyy nimenomaan ahdistuneisuus, joka vain pahimmillaan muuttuu varsinaiseksi kohtaukseksi. Eli kyllä diagnoosi vaikuttaa oikealta ja eiköhän ne lääkärit asian tiedä muutenkin paremmin.
Paniikkikohtauksen voi joillekin laukaista melkein mikä asia vain, etenkin sosiaaliset tilanteet. On siis ihan eri asia mennä jonnekin rannalle, missä on muitakin ihmisiä ja ollaan puolialasti julkisella paikalla, kuin ajella itsekseen autolla kaikessa rauhassa. Ahdistuneisuus liittyy muihin ihmisiin, häpeään, "mitä muut minusta ajattelevat", jne.
Ahdistuneelle ihmiselle tuttu kaveriporukka voi tuntua turvallisemmalta kuin arvosteleva naisystävä, joka ei ymmärrä ahdistuneen näkökulmaa elämään. Toki siinä voi piillä pientä itsensä huijaamistakin, että on helpompi sitten aina jäädä kotiin sillä varjolla että mitäs jos taas paniikki iskee. Ja sitten sitä jämähtää vain kotiin.
Nuo harhaluulotkin liittyy selvästi juuri siihen, että miten muut ihmiset hänet näkevät ja mitä hänestä ajattelevat. Eli muiden ihmisten mielipide on hänelle arka paikka.
Ahdistuneisuudesta, josta johtuu kotiin jämähtäminen, voi taas seurata masennus. Se voi invalidisoida ihmisen. Ei auta vaikka kuinka neuvoisi ryhdistäytymään ja ottamaan itseään niskasta kiinni tai "edes minun vuokseni, tulisit nyt", sillä pelko kertakaikkiaan lamauttaa paikoilleen. Ahdistusta voi vielä lisätä, jos tärkeä ihminen koko ajan painostaa tekemään sitä ja tätä, mikä tuntuu todella vaikealta.- näkökulmia
Lisään vielä, että ehkä rekkakortti on hyvä idea, koska siinä hänellä on itsellään tilanne halussa eikä ketään arvostelemassa vieressä eikä tarvitse kohdata vaikeita tilanteita.
- TiedäHäntä
näkökulmia kirjoitti:
Lisään vielä, että ehkä rekkakortti on hyvä idea, koska siinä hänellä on itsellään tilanne halussa eikä ketään arvostelemassa vieressä eikä tarvitse kohdata vaikeita tilanteita.
Tilanne hallussa joo... tosin jos ihminen on niin itsekeskeinen, että näkee asiat yleensä niin että muut tekevät virheitä, hän ei, niin hirvittää ajatus että sellainen istuisi ison asuton ratissa. Esimerkkinä kerron että nyt muutama päivä sitten olin hänen kyydissään, ajeltiin moottoritietä ja lähestyttiin liityntäkaistaa lievää ylinopeuttakin vielä, rampista on tulossa auto motarille vilkku päällä ja itse olisin siinä tilanteessa hellittänyt hieman kaasua ja päästänyt sen toisen auton edelleni, kun kerran oli jo liityntäkaistan puolivälissä meidän lähestyessä, mutta tämä mies vain päästeli edelleen sitä 130-vauhtia ja kun se toisen auton kuski ei ilmeisesti uskaltanut puskea eteen (en olisi minäkään uskaltanut) ja oli jo selvä vaaratilanne kohdilla, niin mies vasta siinä vaiheessa painaa jarrua ja kiroaa TOISTA kuljettajaa kun ei sitten voinut tulla sieltä rampista. ("Jos on vilkku päällä, niin pitää uskaltaa painaa kaasua" ...kuitenkin se toinen auto tuli ihan reipasta vauhtia, eikä mitenkään hivuttaen...)
Silläkö mentaliteetilla rekan ratin taakse?
Ja kun tosiaan mainitsin asiasta että josko se rekkakortti vähän myöhemmin jos vaikka ensin kävisi terapiaa ja purkaisi niitä ongelmia (lähete psyk yksikköön on tehty, tosin hän ei ole oikein halukas kuitenkaan mennä "lätisemään kaikenmaailman akkojen kanssa ") ja kun kuitenkin on se paniikkihäiriökin, niin hän valaisi minua että hän "on aina pystynyt hallitsemaan itsensä auton ratissa vaikka paniikki iskeekin päälle" Paniikkioireita on siis ilmeisesti ajaessakin ollut, mutta hän pystyy ne silloin itse hallitsemaan???
Lisäksi sanoi että "en ole koskaan ajatellut että ajanpa tästä kallion seinään, vaikka paniikki oliskin", no sehän takoittaa ettei ole ajatellut tappaa itseään paniikkikohtauksen ollessa päällä, tosin on joskus aiemmin kyllä livauttanut, että on joskus ollut tällainenkin mielessä, että hiukan ristiriitaista viestiä tulee... - TiedäHäntä
Siitä uimarannasta... nimenomaan tiedän että häntä ei kiinnosta uiminen, niin ehdotinkin että lähtee mukaan vain seuraksi että pääsee ulos, kun valitti, ettei ole moneen päivään ulkona käynyt, sanoin jopa että jätä uikkarit kotiin :) no OK, ymmärrän että se silti voi tuntua ahdistavalta, mutta miten sitten selittää että miehen lempiharrastus on karaoke ja hän pystyy hyvin käymään laulamassa vieraissakin paikoissa, luulisi että siinä vasta jännittäisi kun todella olet jopa korokkeella toisten arvosteltavana???
Ja niitä paniikkikohtauksia kyllä sitten kuulemma on lähes viikottain, että jos hänen kertomaan on uskominen niin ei ole mistään lievästä ahdistuneisuudesta kyse (eikä toki olekaan, sen verran olen hänen kanssaan jo tätä vuoristorataa kulkenut ja häpeähän on siellä se kaikkein pahin myrkky, kun oma isä on täysin alistanut psyykkisesti poikaansa) Silti sitten katsoo olevansa siinä kunnossa että alkaisi ammattiautoilijaksi, vähän nyt arveluttaa kuitenkin...
Niin... tuttu kaveriporukka on turvallisempi kuin vaativa naisystävä, mutta selittääkö se sen että saman lauantai-illan aikana ei voi ahdistuksen takia tulla mun luokse olemaan kahdestaan mutta jkun kaveri sitten soittaa niin voi lähteä sitä kaveria kuskaamaan baarista toiseen että pääsee ulos mökistä??? Ja mun pitäis ymmärtää että se ei ole mikään epäluottamuslause mua kohtaan, kun mä loukkaannun se on kuulemma lapsellista? Ja mun pitää silti uskoa sekin että se ahdistus on niin kova että se suorastaan lamauttaa hänet... - tavan möllykkä
TiedäHäntä kirjoitti:
Siitä uimarannasta... nimenomaan tiedän että häntä ei kiinnosta uiminen, niin ehdotinkin että lähtee mukaan vain seuraksi että pääsee ulos, kun valitti, ettei ole moneen päivään ulkona käynyt, sanoin jopa että jätä uikkarit kotiin :) no OK, ymmärrän että se silti voi tuntua ahdistavalta, mutta miten sitten selittää että miehen lempiharrastus on karaoke ja hän pystyy hyvin käymään laulamassa vieraissakin paikoissa, luulisi että siinä vasta jännittäisi kun todella olet jopa korokkeella toisten arvosteltavana???
Ja niitä paniikkikohtauksia kyllä sitten kuulemma on lähes viikottain, että jos hänen kertomaan on uskominen niin ei ole mistään lievästä ahdistuneisuudesta kyse (eikä toki olekaan, sen verran olen hänen kanssaan jo tätä vuoristorataa kulkenut ja häpeähän on siellä se kaikkein pahin myrkky, kun oma isä on täysin alistanut psyykkisesti poikaansa) Silti sitten katsoo olevansa siinä kunnossa että alkaisi ammattiautoilijaksi, vähän nyt arveluttaa kuitenkin...
Niin... tuttu kaveriporukka on turvallisempi kuin vaativa naisystävä, mutta selittääkö se sen että saman lauantai-illan aikana ei voi ahdistuksen takia tulla mun luokse olemaan kahdestaan mutta jkun kaveri sitten soittaa niin voi lähteä sitä kaveria kuskaamaan baarista toiseen että pääsee ulos mökistä??? Ja mun pitäis ymmärtää että se ei ole mikään epäluottamuslause mua kohtaan, kun mä loukkaannun se on kuulemma lapsellista? Ja mun pitää silti uskoa sekin että se ahdistus on niin kova että se suorastaan lamauttaa hänet...Ei ulkoapäin voi arvioida sitä missä kukin tuntee olonsa epämukavaksi ja ahdistuneeksi.
Jos osaa laulaa (vaikka vaan edes omasta mielestään) voi se lava tuntua turvalliselta. Siellä voi myös olla "joku muu" kuin itsensä. Monilla artisteillakinhan on se esiintyjä-minä ja tavallinen siviili-minä voi olla vaikka kuinka arka. Ajattele, vaikka Baddingia...
Uimaranta taas voi olla hyvinkin uhkaava juuri sitä tavallista "ominta minää" kohtaan, siellä olet ns paljaimmillasi. Ei ole mitään millä ns. päteä (niinkuin vaikka laulaminen karaokessa). Jos olet epävarma itsestäsi ja vielä kumppanin kanssa, jonka pelkäät menettäväsi, tunnet itsesi takuulla huonommaksi kuin itsevarmat rantaleijonat.
"saman lauantai-illan aikana ei voi ahdistuksen takia tulla mun luokse olemaan kahdestaan mutta jkun kaveri sitten soittaa niin voi lähteä sitä kaveria kuskaamaan baarista toiseen että pääsee ulos mökistä???"
Itse ainakin tiedän, että vanhoille kavereilleni voin olla juuri se mikä olen, ne ei mua hylkkää vaikka voisin huonosti. Joten uskallan nähdä niitä "millaisena vain". Seurustelukumppaniin liittyy aina se, että hän voi hylätä... sit alkaa miettimään, että "en voi nähdä häntä tälläisena huonokuntoisena, sitten hän ainakin hylkää mut" jne. Haluaa ikäänkuin antaa itsestään sen parhaan kuvan, että toinen välittäis, eikä hylkäis.
Auttasko jos syyttelyn sijaan, yrittäis vakuuttaa, että riittää kun on sellainen kuin on, ettei tartte yrittää olla parempi? - TiedäHäntä
tavan möllykkä kirjoitti:
Ei ulkoapäin voi arvioida sitä missä kukin tuntee olonsa epämukavaksi ja ahdistuneeksi.
Jos osaa laulaa (vaikka vaan edes omasta mielestään) voi se lava tuntua turvalliselta. Siellä voi myös olla "joku muu" kuin itsensä. Monilla artisteillakinhan on se esiintyjä-minä ja tavallinen siviili-minä voi olla vaikka kuinka arka. Ajattele, vaikka Baddingia...
Uimaranta taas voi olla hyvinkin uhkaava juuri sitä tavallista "ominta minää" kohtaan, siellä olet ns paljaimmillasi. Ei ole mitään millä ns. päteä (niinkuin vaikka laulaminen karaokessa). Jos olet epävarma itsestäsi ja vielä kumppanin kanssa, jonka pelkäät menettäväsi, tunnet itsesi takuulla huonommaksi kuin itsevarmat rantaleijonat.
"saman lauantai-illan aikana ei voi ahdistuksen takia tulla mun luokse olemaan kahdestaan mutta jkun kaveri sitten soittaa niin voi lähteä sitä kaveria kuskaamaan baarista toiseen että pääsee ulos mökistä???"
Itse ainakin tiedän, että vanhoille kavereilleni voin olla juuri se mikä olen, ne ei mua hylkkää vaikka voisin huonosti. Joten uskallan nähdä niitä "millaisena vain". Seurustelukumppaniin liittyy aina se, että hän voi hylätä... sit alkaa miettimään, että "en voi nähdä häntä tälläisena huonokuntoisena, sitten hän ainakin hylkää mut" jne. Haluaa ikäänkuin antaa itsestään sen parhaan kuvan, että toinen välittäis, eikä hylkäis.
Auttasko jos syyttelyn sijaan, yrittäis vakuuttaa, että riittää kun on sellainen kuin on, ettei tartte yrittää olla parempi?Joo alkuaikoina (ollaan siis tunnettu jo viitisen vuotta) todella kerroinkin hänelle että kun itsekin olen vähän "rikki" niin ei hänenkään tarvitse olla täydellinen ja ehjä, kun kerran niitä luurankoja siellä kaapissa tosiaan on (silloin hän vasta omien sanojen mukaan ensimmäisen kerran kenellekään uskalsi kertoa mitä painolastia kantaa sieltä lapsuudesta) ja elin aidosti myötä niin paljon kuin pystyin.
Todella usein hän reagoi sillä paranoialla että mulla on kuitenkin kännykkä äänittämässä hänen puheita tai vastaavaa... ja haukkui huoraksi ja lehmäksi täysin arvaamatta... enkä koskaan osannut tehdä oikein, jos kuuntelin ja kommentoin (ei vihamielisesti vaan ymmärtäen) niin joko "luulin olevani joku psykologi" tai sit hän huusi että "et kuitenkaan usko kun istut vaan ja määkit kuin joku lammas siinä" tai jos vain kuuntelin hiljaa niin en sitten kuulemma välittänyt yhtään...
Saattoi soittaakin kesken kaiken että "missä sä huora oot, tuu lehmä kahville, mulla on paha olo" (sic!) ja kun selitin etten sellaista käytöstä hyväksy, voin tulla tueksi, mutten ansaitse nimittelyä, hän vaan kuittasi sen sillä että kun on sellainen luuseri ja on niin huono olo... anteeksi ei pyytänyt...
Ja näitä tilanteita on ollut vaihtelevasti näitten vuosien saatossa, ehkä ymmärrätte jos välillä väsyn... onpa kerran käynyt fyysisesti käsiksikin, kun iltavuoron jälkeen lähdin sinne kun hänellä ahdistus oli päällä, mutta selitin jo luvatessa että tulen yöksi, että "olen todella väsynyt työvuoron jälkeen ja seuraavana päivänä aamuvuoro, en jaksa tänään setviä asioita enkä varsinkaan kuunnella nimittelyä, jos jaksat olla haukkumatta niin olen paikalla" ...no se levy alkoi taas pöyriä kuitenkin ja taas olin kuulemma täysin välinpitämätön häntä kohtaan ja muuta mukavaa... sanoin pari kertaa että "en tänään ota vastaan huoritteluja, jos kuitenkin jatkat nimittelyä mun on valitettavasti pakko lähteä pois vaikken haluaisi jättää yksin ahdistuksen kanssa".... kun se nimittely kuitenkin jatkui, otin käsilaukkuni ja menin ulko-ovelle itku kurkussa, hän huusi perään että "se lähteminen on aina niiin helppoa" (ei todella ollut!) ja kun minä väsyneenä huusin takaisin jotain vähemmän fiksua niin hän kävi melko rajusti käsiksi, repi vaatteista ja hiuksista ja löikin... kun pääsin pois ilmoitin etten enää halua olla tekemisissä hänen kanssaan, mutta seuraavana päivänä hän tekstasi, pyysi (kerrankin!) anteeksi ja kysyi josko voisin lähteä mukaan lääkäriin että hän saa apua ahdistukseensa....
Lähdin jostain kummasta vastuuntunnosta mukaan ja silloin hän saikin sen aiemman SSRI-lääkityksen ja sittemmin sen Risperdalin... jotka molemmat lopetti itse kun ei pitänyt haittavaikutuksista... ja me valitettavasti palattiin yhteen jonkin ajan kuluttua. Itse olin myös pahoinpitelyn jälkeen puolisen vuotta sairaslomalla ja aloitin terapian, josta itselle oli kyllä hyötyä, omia lapsuuden ja nuoruuden traumoja sain purettua ja kun aiemmin olin ollut liiankin kiltti ja usein myötäilemässä muiden ajatuksia, josta sitten ahdistuin kun mua vaan pompotetaan... no, oma vika kun en osaa sanoa ei... ja muuten tämä mieskin sanoi usein että "sano sitten mitä haluat äläkä valita jälkeenpäin"... mutta kun todella aloin sanoa mitä haluan ja mulla oli siitä jopa hyvä olo että sain sanottua, niin miespä lähetti minulle sittemmin tekstarin jonkun tapahtuman jälkeen että "olen muuttunut, enkä parempaan suuntaan"... niin no ei varmaan kun en enää ihan kaikkeen suostunut mitä hän halusi minun tekevän :) - turpiin vaan joo!
TiedäHäntä kirjoitti:
Joo alkuaikoina (ollaan siis tunnettu jo viitisen vuotta) todella kerroinkin hänelle että kun itsekin olen vähän "rikki" niin ei hänenkään tarvitse olla täydellinen ja ehjä, kun kerran niitä luurankoja siellä kaapissa tosiaan on (silloin hän vasta omien sanojen mukaan ensimmäisen kerran kenellekään uskalsi kertoa mitä painolastia kantaa sieltä lapsuudesta) ja elin aidosti myötä niin paljon kuin pystyin.
Todella usein hän reagoi sillä paranoialla että mulla on kuitenkin kännykkä äänittämässä hänen puheita tai vastaavaa... ja haukkui huoraksi ja lehmäksi täysin arvaamatta... enkä koskaan osannut tehdä oikein, jos kuuntelin ja kommentoin (ei vihamielisesti vaan ymmärtäen) niin joko "luulin olevani joku psykologi" tai sit hän huusi että "et kuitenkaan usko kun istut vaan ja määkit kuin joku lammas siinä" tai jos vain kuuntelin hiljaa niin en sitten kuulemma välittänyt yhtään...
Saattoi soittaakin kesken kaiken että "missä sä huora oot, tuu lehmä kahville, mulla on paha olo" (sic!) ja kun selitin etten sellaista käytöstä hyväksy, voin tulla tueksi, mutten ansaitse nimittelyä, hän vaan kuittasi sen sillä että kun on sellainen luuseri ja on niin huono olo... anteeksi ei pyytänyt...
Ja näitä tilanteita on ollut vaihtelevasti näitten vuosien saatossa, ehkä ymmärrätte jos välillä väsyn... onpa kerran käynyt fyysisesti käsiksikin, kun iltavuoron jälkeen lähdin sinne kun hänellä ahdistus oli päällä, mutta selitin jo luvatessa että tulen yöksi, että "olen todella väsynyt työvuoron jälkeen ja seuraavana päivänä aamuvuoro, en jaksa tänään setviä asioita enkä varsinkaan kuunnella nimittelyä, jos jaksat olla haukkumatta niin olen paikalla" ...no se levy alkoi taas pöyriä kuitenkin ja taas olin kuulemma täysin välinpitämätön häntä kohtaan ja muuta mukavaa... sanoin pari kertaa että "en tänään ota vastaan huoritteluja, jos kuitenkin jatkat nimittelyä mun on valitettavasti pakko lähteä pois vaikken haluaisi jättää yksin ahdistuksen kanssa".... kun se nimittely kuitenkin jatkui, otin käsilaukkuni ja menin ulko-ovelle itku kurkussa, hän huusi perään että "se lähteminen on aina niiin helppoa" (ei todella ollut!) ja kun minä väsyneenä huusin takaisin jotain vähemmän fiksua niin hän kävi melko rajusti käsiksi, repi vaatteista ja hiuksista ja löikin... kun pääsin pois ilmoitin etten enää halua olla tekemisissä hänen kanssaan, mutta seuraavana päivänä hän tekstasi, pyysi (kerrankin!) anteeksi ja kysyi josko voisin lähteä mukaan lääkäriin että hän saa apua ahdistukseensa....
Lähdin jostain kummasta vastuuntunnosta mukaan ja silloin hän saikin sen aiemman SSRI-lääkityksen ja sittemmin sen Risperdalin... jotka molemmat lopetti itse kun ei pitänyt haittavaikutuksista... ja me valitettavasti palattiin yhteen jonkin ajan kuluttua. Itse olin myös pahoinpitelyn jälkeen puolisen vuotta sairaslomalla ja aloitin terapian, josta itselle oli kyllä hyötyä, omia lapsuuden ja nuoruuden traumoja sain purettua ja kun aiemmin olin ollut liiankin kiltti ja usein myötäilemässä muiden ajatuksia, josta sitten ahdistuin kun mua vaan pompotetaan... no, oma vika kun en osaa sanoa ei... ja muuten tämä mieskin sanoi usein että "sano sitten mitä haluat äläkä valita jälkeenpäin"... mutta kun todella aloin sanoa mitä haluan ja mulla oli siitä jopa hyvä olo että sain sanottua, niin miespä lähetti minulle sittemmin tekstarin jonkun tapahtuman jälkeen että "olen muuttunut, enkä parempaan suuntaan"... niin no ei varmaan kun en enää ihan kaikkeen suostunut mitä hän halusi minun tekevän :)Älä nyt vaan enää palaa yhteen tuollaisen kanssa, eikö se riitä että kerran sait turpiisi? Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin???
- itselläni mm. gad
OT;
Anksilon ei ole rauhoittava lääke....
Kovin on matala annos SSRI-lääkettä depressioon.
Taitaa paremminkin olla ahdistuneisuusdg. kuin ph.- TiedäHäntä
Kiitos joo, tosiaan Anksilon ei olekaan rauhoittava, tarkistin nyt vasta :) Rauhoittavana sitä hänelle on kuitenkin tarjottu Diapamin tilalle, mitä söi alkuun 3 päivässä.
Ehkäpä lääkärikin tajusi, että asioista pitää puhua joskus vähän eri nimillä, koska historiasta sen verran että kolmisen vuotta sitten oli edelleisen kerran masennuksen takia saikulla ja silloin psykiatri määräsi Risperdalin, ne harhaluulot olivat silloin todella vahvat, saattoi sanoa minullekin jos vaikka tekstailin hänen nähden jonkun kanssa että "nauhoitatko mun puheita ja laitat ne nettiin kaikkien naurettavaksi?" tai jos kävi minun luona ja teini-ikäiset poikani erehtyivät hymyilemään kun sanoivat moi hän oli heti sitä mieltä että "pojatkin kyllä tietää ja levittää niitä kuvia, ei ne muuten hänelle nauraisi"
Sen Risperdalin syömisen myötä ne harhaluulotkin hieman jäi pois, mutta hän sitten päätti lopettaa mokoman 'mummolääkkeen' syömisen, kun joku sairaanhoitajaystävä oli ihmetellyt että syökö hän sellaista lääkettä. Myös jätti silloin masennuslääkityksen kesken, kun tuli jos jonkinlaista haittavaikutusta... On kyllä todella lääkevastainen ihminen muutenkin...
Olen kyllä yrittänyt kovasti suhtautua lempeästikin näihin ahdistusoireisiin, mutta kieltämättä melko usein palaa käämit, kun olen todella yrittänyt fiksusti selittää että "kun teet mulle oharit ja menet kuitenkin kavereitten kanssa niin minusta tuntuu, että mun tehtävä on vain silitellä sun päätä iltaisin, tuntuu ettet halua mun kanssa tehdä mitään..." niin vastaus on tyly "ei pidä paikkaansa" tai vielä tylympi "tunnet väärin" ja asiasta ei keskustella sen enempää... Eli hän on oikeassa, minä väärässä... Mun mielestä kuitenkaan ei ole oikein mukavaa jos sanotaan että "tunnen väärin", on mullakin oikeus tunteisiin vai eikö ole...? Kun sitten toinen rusentaa ne tunteet aivan lyttyyn eikä kuuntele kun sanon että mullakin on huono olo, niin sen jälkeen taas kaikki tulehtuu pahasti.
Ja todella, kun nyt viime kerralla kun nähtiin ja puitiin asiat että missä oikein mennään ja päädyttiin että parempi mennä eri suuntiin, niin kun sanoin että onko meillä edes mitään yhteistä ja hän vastasi että paljonkin... no, pyysin kertomaan että mitä, niin vastaus oli "samanlainen huumorintaju ja seksi on yleensä hyvää ja..." sitten tulikin pitkä tauko eikä muuta tullutkaan mieleen... Niinpä, parempi kyllä varmaan laittaakin kantapäät vastakkain, ei yhteiset vitsit ja kiihkeä seksi taida ihan riittää vakavan suhteen ylläpitämiseen... Tosin hän on sitä mieltä että tarviiko sitä sitten olla niin paljon yhteistä... no mun mielestä ehkä tarvis olla vähän enemmän kyllä... - ahistus
Joo... Paniikkihäiriö ei voi olla diagnoosi, koska sitä ei sellaisenaan ole tautiluokituksessa, sille ei ole omaa diagnoosia...
Ei ole sairaus vaan oireyhtymä. Sen perusteella ei voi saada saikkua.
Vois olla yleistynyt ahdistuneisuushäiriö? - tällasta...
TiedäHäntä kirjoitti:
Kiitos joo, tosiaan Anksilon ei olekaan rauhoittava, tarkistin nyt vasta :) Rauhoittavana sitä hänelle on kuitenkin tarjottu Diapamin tilalle, mitä söi alkuun 3 päivässä.
Ehkäpä lääkärikin tajusi, että asioista pitää puhua joskus vähän eri nimillä, koska historiasta sen verran että kolmisen vuotta sitten oli edelleisen kerran masennuksen takia saikulla ja silloin psykiatri määräsi Risperdalin, ne harhaluulot olivat silloin todella vahvat, saattoi sanoa minullekin jos vaikka tekstailin hänen nähden jonkun kanssa että "nauhoitatko mun puheita ja laitat ne nettiin kaikkien naurettavaksi?" tai jos kävi minun luona ja teini-ikäiset poikani erehtyivät hymyilemään kun sanoivat moi hän oli heti sitä mieltä että "pojatkin kyllä tietää ja levittää niitä kuvia, ei ne muuten hänelle nauraisi"
Sen Risperdalin syömisen myötä ne harhaluulotkin hieman jäi pois, mutta hän sitten päätti lopettaa mokoman 'mummolääkkeen' syömisen, kun joku sairaanhoitajaystävä oli ihmetellyt että syökö hän sellaista lääkettä. Myös jätti silloin masennuslääkityksen kesken, kun tuli jos jonkinlaista haittavaikutusta... On kyllä todella lääkevastainen ihminen muutenkin...
Olen kyllä yrittänyt kovasti suhtautua lempeästikin näihin ahdistusoireisiin, mutta kieltämättä melko usein palaa käämit, kun olen todella yrittänyt fiksusti selittää että "kun teet mulle oharit ja menet kuitenkin kavereitten kanssa niin minusta tuntuu, että mun tehtävä on vain silitellä sun päätä iltaisin, tuntuu ettet halua mun kanssa tehdä mitään..." niin vastaus on tyly "ei pidä paikkaansa" tai vielä tylympi "tunnet väärin" ja asiasta ei keskustella sen enempää... Eli hän on oikeassa, minä väärässä... Mun mielestä kuitenkaan ei ole oikein mukavaa jos sanotaan että "tunnen väärin", on mullakin oikeus tunteisiin vai eikö ole...? Kun sitten toinen rusentaa ne tunteet aivan lyttyyn eikä kuuntele kun sanon että mullakin on huono olo, niin sen jälkeen taas kaikki tulehtuu pahasti.
Ja todella, kun nyt viime kerralla kun nähtiin ja puitiin asiat että missä oikein mennään ja päädyttiin että parempi mennä eri suuntiin, niin kun sanoin että onko meillä edes mitään yhteistä ja hän vastasi että paljonkin... no, pyysin kertomaan että mitä, niin vastaus oli "samanlainen huumorintaju ja seksi on yleensä hyvää ja..." sitten tulikin pitkä tauko eikä muuta tullutkaan mieleen... Niinpä, parempi kyllä varmaan laittaakin kantapäät vastakkain, ei yhteiset vitsit ja kiihkeä seksi taida ihan riittää vakavan suhteen ylläpitämiseen... Tosin hän on sitä mieltä että tarviiko sitä sitten olla niin paljon yhteistä... no mun mielestä ehkä tarvis olla vähän enemmän kyllä...Hei, kannattaa etsiä netistä sellanen kun nonviolent communication eli suomeks
väkivallaton kommunikointi tai väkivallaton vuorovaikutus.
Sen idea on, että keskustelussa puhutaan "minä"-lähtöisesti, eikä sinä-lähtöisesti.. eli ei syytellä... se on siis puhetapa tai keino keskustella YMMÄRRETTÄVÄSTI JA LOUKKAAMATTA. Sitä käyttämällä voidaan selkeästi osoittaa, että miltä itsestä tuntuu jonkun tietyn toiminnan vuoksi ja millaista muutosta haluais.. Useinhan me puhutaan epämääräisesti ja vastapuoli ei tajua mitä tarkotetaan...
Eli sen sijaan, että sanon:" sä teit mulle oharit ja musta tuntuu,ettet halua tehdä mun kans mitään"
voi sanoo jotenkin niin, että
"olen pettynyt, kun me ei olla nähty. se saa mut tuntemaan itseni arvottomaks sulle. Haluaisin, että kohtelet minua näin ja näin..."
Jos kerron, että olen pettynyt ja mistä se johtuu, se ei loukkaa toista, koska se on mun tunne. Ja mulla on oikeus tuntea! Sit pitää antaa vaihtoehtonen tapa toimia sille toiselle, koska olen pettynyt siihen johonkin tekemiseen tai tekemättäjättämmiseen.
Sori, jos tuli vähän epäselvää selitystä... netistä löytyy ihan selkeitä ohjeita ja neuvoja tolla mainitsemallani haulla!
Suosittelen tota. Toimi ainakin meillä, kun riitely meni älyttömäks...
Se toimii, suosittelen! - ph.itsellä
ahistus kirjoitti:
Joo... Paniikkihäiriö ei voi olla diagnoosi, koska sitä ei sellaisenaan ole tautiluokituksessa, sille ei ole omaa diagnoosia...
Ei ole sairaus vaan oireyhtymä. Sen perusteella ei voi saada saikkua.
Vois olla yleistynyt ahdistuneisuushäiriö?No kyllä ICD-luokituksessa on ph. omana sairautenaan!
Paniikkihäiriö F 41.0, keskivaikea ph. F 41.00, vaikea-asteinen ph F 41.01 ja määrittämätön F 41.09
http://adhd-aikuiset.org/ICD-10/
(tarkistin juuri B-lausunnostani oman dg-numeroni....)
Ja ihan ammatin vuoksikin asia on hyvinkin tuttu. - kiitos korjauksesta
ph.itsellä kirjoitti:
No kyllä ICD-luokituksessa on ph. omana sairautenaan!
Paniikkihäiriö F 41.0, keskivaikea ph. F 41.00, vaikea-asteinen ph F 41.01 ja määrittämätön F 41.09
http://adhd-aikuiset.org/ICD-10/
(tarkistin juuri B-lausunnostani oman dg-numeroni....)
Ja ihan ammatin vuoksikin asia on hyvinkin tuttu.ok. sori olin väärässä.. aika vasta tullut? ei ollu vielä 90-luvulla...
Kiitos, ku korjasit. - vielä korjauksesta..
kiitos korjauksesta kirjoitti:
ok. sori olin väärässä.. aika vasta tullut? ei ollu vielä 90-luvulla...
Kiitos, ku korjasit.Anteeksi, mä sekoitan nyt asioita. Olen niin unenpökkyrässä vielä... Älkää suuttuko, pyydän :)
Luulen, että olen ymmärtänyt oman lääkärin selitykset vaan väärin, kun sain ton yleistynyt ahdistuneisuushäiriö-diagnoosin. - ph.itsellä
kiitos korjauksesta kirjoitti:
ok. sori olin väärässä.. aika vasta tullut? ei ollu vielä 90-luvulla...
Kiitos, ku korjasit.KYLLÄ oli 90-luvulla, kas kun tuli v 1987 tautiluokitukseen omaksi sairaudekseen.
Mutta juu, ei kukaan suutu;))) Miksi niin tekisi?!
Mukavaa kesän jatkoa, mahdollisimman ahdistusvapaata! - TiedäHäntä
tällasta... kirjoitti:
Hei, kannattaa etsiä netistä sellanen kun nonviolent communication eli suomeks
väkivallaton kommunikointi tai väkivallaton vuorovaikutus.
Sen idea on, että keskustelussa puhutaan "minä"-lähtöisesti, eikä sinä-lähtöisesti.. eli ei syytellä... se on siis puhetapa tai keino keskustella YMMÄRRETTÄVÄSTI JA LOUKKAAMATTA. Sitä käyttämällä voidaan selkeästi osoittaa, että miltä itsestä tuntuu jonkun tietyn toiminnan vuoksi ja millaista muutosta haluais.. Useinhan me puhutaan epämääräisesti ja vastapuoli ei tajua mitä tarkotetaan...
Eli sen sijaan, että sanon:" sä teit mulle oharit ja musta tuntuu,ettet halua tehdä mun kans mitään"
voi sanoo jotenkin niin, että
"olen pettynyt, kun me ei olla nähty. se saa mut tuntemaan itseni arvottomaks sulle. Haluaisin, että kohtelet minua näin ja näin..."
Jos kerron, että olen pettynyt ja mistä se johtuu, se ei loukkaa toista, koska se on mun tunne. Ja mulla on oikeus tuntea! Sit pitää antaa vaihtoehtonen tapa toimia sille toiselle, koska olen pettynyt siihen johonkin tekemiseen tai tekemättäjättämmiseen.
Sori, jos tuli vähän epäselvää selitystä... netistä löytyy ihan selkeitä ohjeita ja neuvoja tolla mainitsemallani haulla!
Suosittelen tota. Toimi ainakin meillä, kun riitely meni älyttömäks...
Se toimii, suosittelen!Kiitos vinkistä, mutta olen todella yrittänytkin selittää nämä tunteet oikealla tavalla, itsestä lähtien ja toista syyttelemättä, silloin juuri olen saanut vastukseksi sen "tunnet väärin"...
Häneltä valitettavasti tuntuu puuttuvan empatiakyky jokseenkin täysin, vaikka kuinka kerron omat tunteeni niin hän kokee sen heti loukkauksena häntä kohtaan. Nyt Norjan terroritekojen myötä muistin Jokelan kouluampumisen ja miten se minua järkytti, onhan minulla itsekin nuoria lapsia, silloin olivat yläaste-ikäisiä, joten tietenkin se ampuminen tuli melko paljon "iholle" kun mietti että jos se olisi ollut lasten koulussa... asunkin melko lähellä Jokelaa... kun yritin keskustella tämän miehen kanssa ampumisesta, miten pelottavalta se tuntui, hän kommentoi vaan että "mitä se sinua liikuttaa, et sä tunne ketään sieltä koulusta" ...pikkaisen kylmi kun mietin miten tunnekylmä ihminen voi olla jos sanoo noin...
- Näin tänään...
No sama se on onko rekan ratissa vai hlöauton ratissa, jos sekoaa, porukkaa kuolee. Mutta jos ei hlöautolla sekoile miksi ihmeessä oletat että rekan ratissa sekoaa? Se on hyvä merkki että haluaa muutosta elämään, joten älä latista sitä. Ole hämmentynyt keskenäsi äläkä mene hämmentämään häntä, hänellä kun on omatkin ongelmansa.
- Niinpä niin
Onko ystäväsi käynyt psykoterapiassa?
Kyllä paniikkihäiriö on sen tyyppinen juttu, että bussin tai rekankuljettajana se on vaarallista.
Tosin uskon tuo olevan vain "juttuja", koska en usko hänen saavan sitä korttia, paniikki iskee viimeistään inssissä.
Minullakin on ystävä joka kärsii jostain ahdistuksesta yms. ja on se aika ikävää, kun hän aina peruuttaa kaiken viime tingassa. Siihen pitää vaan tottua ja mennä ulos muiden kanssa. Silti kannattaa yrittää pyytää vähän erilaisiin tilaisuuksiin.- TiedäHäntä
Oli aiemmin (aik. viestissä kerroin pahoinpitelystä, sen jälkeen) tarkoitus käydä terapiassa, oli jo kerran lähete psyk.yksikköön, mutta ymmärrän kyllä että väsyi silloin tilanteeseen, kun ensin kävi työterveyslääkärillä, josta lähete tt-huollon erikoislääkärille, joka kirjoitti lähetteen psykiatrille, mutta missä sai työterveyshuollon piikkiin käydä vain kolmasti, sen jälkeen aloitti psyk.yksikössä käynnit (sai melko pian ajankin) mutta sielläkin kahden kerran jälkeen vaihtui terapeutti sairastapauksen takia, eli joutui tavallaan aloittamaan uudellen asian purkamisen muutaman kuukauden sisään todella monta kertaa... ja kun se häpeä siellä taustalla on, niin ei sitten jaksanut vaan päätti hoitaa itse itseään... lääkkeet pois ja alkoholia pahinta tuskaa turruttamaan...
En kyllä yhtään ihmettele että ihminen on ahdistunut, se on ihan selvää, eikä tilannetta auta yhtään se että meilläkin tää suhde on ollut katkolla monen monta kertaa ja sitten kuitenkin ollaan ajauduttu yhteen uudestaan... kai se yhteinen huumorintaju ja hyvä seksi on ollut se vetovoima, mutta se ei yksistään mun mielestä riitä... ja kun minä haluaisin jotain vähän enempää, niin hän taas tyytyisi pelkästään istumaan hänen kämpillä kahdestaan ja muuten sitten viihtyisi kavereitten kanssa (ja lähinnä sen kaverin kanssa joka on melkoinen joo-joo-mies, jossain tilanteessa muistan että oltiin kolmistaan baarissa ja meille kahdelle tuli joku riita, niin että mies jätti kuin nallin kalliolle, niin kaveri mua siinä lohdutteli että "älä siitä välitä, se oli ihan typerää että jätkä suuttui moisesta, kyllä sä olit oikeassa" ja seuraavana päivänä olivat miehet käyneet kahdestaan kahvilla ja silloin samainen kaveri oli haukkunut mut että mä käyttäydyin hölmösti, hyvä vaan että jätkä lähti kotiin kesken illan...) ... ymmärrän kyllä että sellaisen kaverin kanssa on mukavampi viettää aikaa kuin vaativan tyttöystävän kanssa, ja silti mies tietää että kaveri on melkoinen tuuliviiri, että vaihtaa mielipidettä sen mukaan kenen kanssa juttelee...
Sanottakoon vielä, että kun näitä vastuksia luen, niin tulee sellainen oivallus, että ehkä hän tosiaan ahdistuu meidän suhteesta myös siksi ettei se riitä hänelle, kun ei ole sitä "mitään yhteistä" samalla tavalla kuin minäkin, mutta hän ei ehkä ole kuitenkaan kypsä tunnustamaan vielä että paras pysyä erossa... sen tiedän ainakin itsestäni, että mua alkaa aina jonkin ajan kuluttua ahdistaa ja tulee tosi iloton olo, kun tuntuu että omana itsenäni olen arvoton, ei mun mielipidettä pahemmin kysytä vaan hän suunnittelee tekemiset ...tyylin nytkin vähän aikaa sitten suunniteli että "minä haluan lähteä sinun kanssa Oktoberfestiin" ja ties minne... ei tullut miehelle mieleen kysyä niinpäin että haluanko minä lähteä Oktoberfestiin hänen kanssaan... (ei muuten ollenkaan kiinnosta mua, mutta voisin lähteä jos minäkin saisin sitten valita seuraavalla kerralla minne mennään) ... tai kysyä edes että jos lähdettäisiin matkalle, niin mihin minä haluaisin lähteä... oletus on se että hän vie minut matkalle ja minä olen kiitollinen matkakumppani... kysyinkin viimeisellä kerralla että tiedätkö edes minne minä haluaisin matkustaa (ja olen muuten kyllä puhunut hänen kanssaan että mitä haluaisin maailmalla nähdä) eipä osannut, oletti että aurinkorannalle... joo, no en, kun punatukkaisena iho palaa Suomenkin auringon alla... tylsää vaan että viiden vuoden jälkeen toinen ei tunne minua yhtään..
Toivottavasti tämän kerran todella pysytään erillään, ikävä sanoa mutta tuntuu kuin taakka olisi nostettu harteilta kun päätettiin lähteä eri suuntiin... hymyilyttääkin taas, ihan vaikka vaan se että kesä on kaunis... ei me tosiaan olla toisillemme hyvät, en minäkään hänelle vaikka hän kokee että minä olen hänen elämänsä rakkaus ja tärkein ihminen ja hän on yleensä ollut se joka ehdottaa että jatketaan vielä yhdessä... mutta viisi vuotta vuoristorataa kyllä riittää... silti toivon että ennemmin kuin sen rekkakortin saisi päänsä parempaan kuntoon.. pelkään vain pahinta että jättää taas terapiat ja lääkitykset kesken.. no ei pitäisi olla enää mun murhe, kun kerran tehtiin se ero, mutta kuitenkin... koskettaahan se...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913